Miksi Suomi konttasi Saksan edessä 1918 kuin laivahuora?

Samalla innolla konttasimme Neuvostoliiton edessä suomettumiskaudella!

Stallari: "Saksan ei tarvinnut edes vaatia Suomen poliittiselta johtajilta mitään. "

Saksan yleisesikunnan päällikkö Ludendorff kehoitti 14. helmikuuta 1918 suomalaisia tekemään avun anomuksen Saksan hallitukselle. Samana päivänä lähettiläs Hjelt ja prof Erich laativat esityksen Saksan kiireisestä asioihin puuttumisesta Suomen hädänalaisen tilanteen takia.
Ludendorff lähetti jo 18.2. myönteisen suosituksen Berliiniin.

"Saksalaisten itsensä hämmästykseksi suomalaiset poliittiset päätäjät luovuttivat mm. koko maan ulkomaankaupan ja muunkin taloudellisen päätäntävallan Saksalle."

Saksa saneli Suomelle rauhansopimuksen ja sen ohessa kauppa- ja merenkulkusopimukset, jotka takasivat Saksalle huomattavat edut. Suomen senaatilla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin hyväksyä sopimukset 7.3. 18. Suomi oli tällöin äärimmäisen vaikeassa tilanteessa punaisten toisen suurhyökkäyksen takia.

Professori Markku Kuisma kirjoittaa:

”Berliinissä allekirjoitettu sopimus takasi Suomelle Saksan poliittisen ja sotilaallisen tuen, mutta sitoi samalla Suomen tiukasti Saksan vanaveteen. Sen mukaisesti Suomella ei ollut oikeutta luovuttaa mitään osaa valtioalueestaan muiden valtojen hyväksi tai tehdä niille myönnytyksiä ilman Saksan lupaa. Salaisessa lisäpöytäkirjassa Suomi sen sijaan myönsi Saksalle vapauden perustaa laivastotukikohtia Suomenlahden, Pohjanmeren ja Jäämeren rannikoille… Samassa yhteydessä allekirjoitettu kauppa- ja merenkulkusopimus salaisine lisäyksineen alistivat puolestaan Suomen talouselämän, raaka-ainelähteet ja ulkomaankaupan Saksan kontrolliin.”

Kun Saksa hävisi ensimmäisen maailmansodan, Suomi vapautui saksalaisen siirtomaavallan alamaisuudesta.

Valtiotieteen tohtorit Marjaliisa ja Seppo Hentilä kirjassaan "Saksalainen Suomi 1918 eli Kuinka Suomi pelastui Saksan avulla ja Saksan avulta" kirjoittivat Suomen vapaaehtoisesta konttaamisesta Saksan edessä. Kirja ilmestyi 2017.

" Saksan joukot, Itämeren divisioona, tulivat Suomen hallituksen pyynnöstä. Annettiin ymmärtää, että vastassa oli venäläisrosvoja. Vasta Suomessa selvisi, että viholliset ovatkin suomalaisia, kertoo Seppo Hentilä.

Hallitus piti Saksan apua niin tärkeänä, että allekirjoitti Suomelle epäedullisia ehtoja: Suomen perustettava armeija olisi ollut Saksan alaisuudessa ja Suomesta olisi tullut Saksan vasallimaa.

Oli Suomen onni, että Saksa romahti ja keisarivalta kumottiin."

Saksan sotilaallinen apu valkoisille sisällissodassa tiesi mittavia velkoja Suomelle. Sota päättyi huhtikuun lopussa valkoisen Suomen ja Saksan armeijan voittoon, kun Viipuri oli vallattu.

Saksalaisjoukkojen muonituksen ja varustuksen kustannukset lankesivat Suomelle.

– Saksalaisjoukoilla oli mukanaan muun muassa 4 000 hevosta ja 84 lehmää. Kolmen päivän purjehdusmatkalla Suomeen Itämereen lapioitiin paljon lantaa, Helsingin yliopiston poliittisen historian emeritusprofessori Seppo Hentilä naurahtaa.

Hentilä on perehtynyt tutkimuksissaan yli 40 vuotta Saksan rooliin Suomen sodissa.

Suomen ja Saksan tekemän sopimuksen mukaan Suomi ei saanut järjestää suhteitaan muihin valtioihin ilman Saksan suostumusta. Suomen ja Saksan välille muodostettiin kauppasopimuksia, joilla velkaa päästiin lyhentämään.

Suomen kannalta epäedullista kauppasopimusta täydennettiin myöhemmin niin ikään Suomelle epäedullisella tavaranvaihtosopimuksella. Myös Suomen valtiolta maailmansodan aikana jäädytettyjä varoja, useita kymmeniä miljoonia markkoja tuon ajan rahassa, käytettiin velanmaksuun.

Viimeiset velat oli kuitattu vasta 1930-luvulla. Suomea parempaa velallista ei maailmalla tuolloin tunnettu.

– Suomi maksoi kaikki viulut. Saksan sotilasavulla ei ollut mitään tekemistä hyväntekeväisyyden kanssa, vaikka näin ovat jotkut Suomessa halunneet uskoa, Hentilä toteaa.

Saksalaisjoukkojen tulo Suomeen merkitsi paitsi taloudellista velkaa myös sitä, että Suomi siirtyi keisarillisen Saksan valtapiiriin maailmansodan loppuajaksi. Saksalaisjoukot viipyivät Suomessa reilut puoli vuotta joulukuuhun 1918 asti.

Sisällissodan jälkeen saksalaiset ryhtyivät tekemään Suomesta itselleen eräänlaista apuvaltiota, kuten Hentilä asian muotoilee. Suomeen tuli muun muassa saksalaisten suuryritysten edustajia mittailemaan metsää ja katsastamaan malmivarantoja. Myös saksalaistyylisen armeijan rakentaminen oli tekeillä, sillä Venäjän uhkaa pelättiin.

– Kaikki tämä tapahtui Suomen hallituksen myötävaikutuksella, Hentilä muistuttaa.

Lokakuun alussa 1918 Suomi valitsi itselleen saksalaisen kuninkaan, sattumalta samana päivänä, jolloin Saksa pyysi länsivalloilta aselepoa ja ilmoitti antautuvansa.

– Kuninkaanvaali oli Suomelle paha ulkopoliittinen virhe. Sen vuoksi voittajavallat Iso-Britannia, Ranska ja Yhdysvallat kieltäytyivät tunnustamasta Suomea itsenäiseksi valtioksi.

Saksan hävittyä suursodan Suomen joulukuussa 1917 julistama itsenäisyys astui täysimääräisenä voimaan. Tällöin luovuttiin myös hankkeista muuttaa Suomi kuningas­kunnaksi; maan valtiomuodoksi tuli jo vuonna 1919 tasavalta. Suomen suunnanmuutokseen vaikutti voimakkaasti maailmansodan voittajavaltojen painostus.

– Suomen jyrkin saksalaismielinen oikeisto joutui vetäytymään politiikasta. Esimerkiksi valtionhoitaja Pehr Evind Svinhufvud ja pääministeri Juho Kusti Paasikivi erosivat tehtävistään joulukuussa 1918, Hentilä toteaa.

Seppo Hentilän sanoin Suomen harjoittamaa politiikkaa 1918 voisi ”kauniisti kutsua härkäpäiseksi, tai jos ollaan kriittisiä, äärettömän typeräksi ja vastuun­tunnottomaksi”. Mannerheimia kehotettiin vain viikkoja ennen Saksan antautumista hakemaan lännen hyväksyntä valitulle saksalaiselle kuninkaalle.

Mannerheim läksi maasta nähtyään mihin loukkuun suomalainen saksalaismielinen oikeisto oli maata ajamassa. Hän irvaili myös sille valtuuskunnalle joka matkusti Saksaan hakemaan kuningasta että "he ovat menneet laittamaan eurooppalaiset vallitsevien tosiasioiden eteen." Kuningasseikkailu päättyi sitten kuten farssit yleisesti. Tulokseksi jäi vain noloutta ja nostalgiaa.

Tasavaltainen Suomi oli pelastettu. Kiitos ympärysvaltojen voiton sodassa.

Hentilä ja Markku Kuisma ovat tutkimuksissaan todenneet että myös saksalaiset hämmästelivät sitää että suomalaiset itse olivat tässä konttaamisessa ja maan luonnonvarojen vapaaehtoisessa luovuttamisessa niin aktiivisia. Saksa itse ei edes ollut aloitteentekijä ja mikään painostaja. Sillähän oli ensisijainen vain se että rauha Neuvosto-Venäjän kanssa oli varmistettava jotta mahdollisimman suuri osa Saksan idässä olleista joukoista voitaisiin siirtään länsirintamalle.