Venäjän suunnitelma

40Div

Vladimir Putin haluaa lännen tunnustavan Venäjän suurvallaksi, mutta tätä varten ei ole suurta suunnitelmaa.
Venäjän valtio näyttää olevan muuttamassa suhdettaan rikollisuuteen, arvioi tunnettu brittiläinen Venäjän-tutkija Mark Galeotti.

Hänen mukaansa Kreml käyttää rikollisia sekä kotimaan että ulkomaan operaatioissaan. Rikolliset ovat osallistuneet muun muassa Krimin valtaukseen, Itä-Ukrainan sotaan ja erilaisiin kyberoperaatioihin.

– Aiemmin [presidentti Vladimir Putinin kaudella] oli voimassa sopimus, jossa valta käytännössä kertoi gangstereille, mitä he eivät saa tehdä. Nyt on näkyvissä yhä enemmän merkkejä, että heille kerrotaan, mitä heidän halutaan tekevän, Galeotti sanoo Helsingin Sanomille.

Docendo julkaisee torstaina suomeksi Galeottin kirjan Venäjän järjestäytyneestä rikollisuudesta nimellä Voima ja valta – Venäjän mafia Kremlin suojeluksessa.

Venäjän valtio on Galeottin mukaan kokenut olevansa ”poliittisessa sotatilassa” länttä vastaan vuodesta 2014. Hänen mukaansa Venäjä ymmärtää olevansa heikompi osapuoli.

”Putinin ja Kremlin vastaus on ollut, että kaikki kansalliset resurssit on mobilisoitava taisteluun länttä vastaan. Se tarkoittaa tietenkin suuryrityksiä, oligarkkeja ja toimittajia mutta myös gangstereita ja kaikkia muita, Galeotti kertoo.

Järjestäytyneen rikollisuuden rakenteet vahvistuivat neuvostodiktaattori Josif Stalinin vankileireillä. Myöhempinä neuvostoaikoina rikollisten asema heikkeni, mutta vahvistui jälleen 1980-luvun lopulla ja 1990-luvulla. Putinin kaudella se on jälleen heikentynyt ainakin suhteellisesti.

– Rikollisten valta on nyt pienempi kuin 1990-luvulla, koska valtio on palannut. Toki kleptokraattisena ja tehottomana, mutta silti se on palannut.

– Putin näytti valtion olevan ”kaupungin voimakkain jengi”, jonka sääntöihin rikollisten on suostuttava. Samalla hän salli rikollisten säilyttää merkittävän asemansa, joten rikollisuuden, politiikan ja liike-elämän rajat ovat hämärät.

Galeotti kertoo gangstereiden avustavan eliittiä varastetun rahan pesemisessä ja siirtämisessä ulkomaille. Se tapahtuu pääasiassa järjestäytyneen rikollisuuden luomien rakenteiden kautta.

44

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tätähän se Surkov tarkoitti sanoessaan, että Venäjä on luonut uuden hallintomallin: tehdään rikollisuuden, politiikan ja liike-elämän rajoista hämärät.

      • Vanukka

        Mafiat hoitaa Putinin ns likaiset työt.

    • Maajussillemorsian22

      Noita huuhaan kirjoittajia riittää, mitään totuutta noissa tuskin on pierun vertaa, ns oligargithan vahvistui Jeltsinin aikaan, itseasiassa niille siirtyi silloin kaikki rahat ja Putinin ehtona oli silloin että alkaa pressaksi pyrkiä jos saa luvan laittaa oligargit ruotuun, no laittoikin vaikka toimivat nyt jotakuinkin laillisesti, kukaan moista ennen Putinia ei maksanut veroja ennenkuin Putin pisti linnaan sen öljykonnan jota länsi nyt puolustelee, veronmaksu alkoi tuon jälkeen ja öljykonna on Saksassa, "Osti" öljyfirman omiin nimiinsä, voisi kysyä että millä kun neuvostoaikaan päällikkö tienasi vähemmän kuin traktorikuski. Tuon konnan tilillä on monta monituista murhauttamista.

      • Kun Jeltsinin aikaan oligarkkeja oli alle kymmenen, niin nyt Putinin aikaan heitä on jo yli 100. Niin tehokkaasti Putin on heitä tukenut.

        "Tuon konnan tilillä on monta monituista murhauttamista."

        Puhut Putinista.

    • Iso-Britannia

      Iso-Britannia ja sen tiedustelu elimet eivät näytä olevan muuttamassa suhdettaan rikollisuuteen, toteaa arvostettu brittiläinen tutkija Mark Kailotti.

      Hänen mukaansa Britit käyttävät "lailistamiaan" rikollisia sekä kotimaan että ulkomaan salamurha operaatioissaan etujaan valvoessaan. Britti rikolliset ovat osallistuneet muun muassa Irakin ja Afganistanin, sekä Syyrian salamurha operaatioihin ja myös Itä-Ukrainan ja Afrikan sotiin ja erilaisiin itseään hyödyttäviin diktaattorien tukioperaatioihin.

      • Tiltu yrittää tällä kertaa vaikuttaa valheilla. Ei kuitenkaan ollut ensimmäinen kerta.

    • Onneksi muiden maiden ihmiset on nuhteettomia, motiivit rauhaa ja rakkautta ylistäviä ja rikosrekisterit tyhjiä.

      • Putin.on.rikollinen

        Se, että myös Trump on osoittautumassa jonkinlaiseksi "rikolliseksi", ei pienennä pätkääkään Putinin taakkaa.

        Trump on kuitenkin pikkurikollinen Putiniin verrattuna ja edes jonkinlaisessa valvonnassa.

      • Putin.on.rikollinen kirjoitti:

        Se, että myös Trump on osoittautumassa jonkinlaiseksi "rikolliseksi", ei pienennä pätkääkään Putinin taakkaa.

        Trump on kuitenkin pikkurikollinen Putiniin verrattuna ja edes jonkinlaisessa valvonnassa.

        Vastauksesi on ennalta-arvattua radikalismia. Tietenkin rakennat keinotekoisesti skenaarion, jossa Putin on pahempi kuin vertailukohde. Mutta jos otetaan vähän realismia mukaan sotkemaan sun russofobiaan perustuvaa skenaariota:

        Putin vs
        - Stalin
        - Saddam Hussein
        - Pol Pot
        - Hitler
        - Kim Jong-il
        - Kim Jong-un
        - jne jne jne

        Näiden rinnalla Putin on pikkurikollinen, vai mitä?

      • Dimitri2

        Mutta silti RIKOLLINEN hyvin isolla R:llä.

      • Dimitri2 kirjoitti:

        Mutta silti RIKOLLINEN hyvin isolla R:llä.

        Mutta silti ko. nimien rinnalla se on hyvin pieni.

      • VenäläistäTeetä

        Trolli myöntää Putinin rikolliseksi.

        Varo, ettet ala kärsimään oudoista vatsakivuista.

      • GangstereidenGangsteri
        eur0kriittinen kirjoitti:

        Mutta silti ko. nimien rinnalla se on hyvin pieni.

        "Mutta silti ko. nimien rinnalla se on hyvin pieni."

        Pieni? Kuinka maailmanhistorian suurimman rikollisorganisaation johtaja voisi olla kehenkään verrattuna "pieni rikollinen"? Putin on nostanut rikollisuuden valtiotasolle tai oikeammin tehnyt valtiosta rikollisjärjestön, omien yksityisten päämääriensä toteuttamiseksi. Tällä tavoin putin on noussut maailman ylivoimaisesti rikkaimmaksi henkilöksi tekemättä minkäänlaista liiketoimintaa tai tuottamalla yhtään mitään.

        Kaikki on varastettua - kaikki. Putinilla on käytännössä henkilökohtainen verotusoikeus venäjän kansaan.

        On sitten toinen kysymys mitä ovat ne valtiolliset rikokset joita putinin on täytynyt tehdä hyökkäämällä Venäjän nimissä Tsetseniaan, Georgiaan ja Ukrainaan, valloittamalla Krim ja terroripommittamalla Syyrian siviilejä. Näidenkin toimenpiteiden motiivina on ollut putinin valtapolitiikka, venäjälle ja venäläisille kyseiset operaatiot ovat aiheuttaneet pelkkää vahinkoa.

        Mutta ei putin välitä pätkääkään.

      • GangstereidenGangsteri kirjoitti:

        Kyllä Venäjä on vielä eri sarjassa, kun vertaa esim. USA:han. USA katsoo oikeudekseen päättää muiden maiden öljymarkkinoista, hallitsijoista yms. ja tarpeenvaatiessa järjestää mellakoita, vallankaappauksia ja salamurhia. USA on tappanut tähän päivään mennessä n. 10 miljoonaa ihmistä eri puolilla maapalloa ja ainoana maana massamurhannut siviilejä ydinaseilla. Myrkytti myös Vietnaminkin Agent Orangella, joka tuhoaa elämää vielä tänäkin päivänä. USA:n asevarustelu on tarpeettoman suurta ja aina halutaan omistaa planeetan tehokkaimmat aseet. USA ei osaa olla sotimatta. Siksi sillä täytyy olla pakolliset viholliset, kuten esim. Venäjä. En tiedä yhtä niin suurta Rikollisorganisaatiota kuin USA.

      • dargrtwh

        10 miljoonaa ihmistä? Pikkutekijä Venäjään verrattuna.

      • dargrtwh kirjoitti:

        10 miljoonaa ihmistä? Pikkutekijä Venäjään verrattuna.

        Alatko nyt tekemään tuomiotasi yksittäisellä asialla? Jos se on tarkoitus, niin tehdään sitten tuomio vain ydinaseiden käytön perusteella. USA johtaa Venäjää 200 000 - 0

        Mutta jos nyt kuitenkin huomioidaan tekojen ja vahingontuottamisen kokonaisuus neutraalista näkökulmasta, niin USA:lla ja Venäjällä on kummallakin omat pitkät syntilistansa, joiden välinen somekilpailu on täysin perusteetonta.

      • sgtry5w6r

        Mitäpä jos vastaisit siihen Sevastopolin juttuun? Mutta itsepähän ryhdyit vertailemaan USA:a ja Venäjää keskenään.

      • VenäläistäTeetä kirjoitti:

        Trolli myöntää Putinin rikolliseksi.

        Varo, ettet ala kärsimään oudoista vatsakivuista.

        Onko joku kieltänyt Putinin rikokset?

    • 9448585

      Venäjä on sotilaallisesti suurvalta. Taloudellisesti ei ole vielä pitkään aikaan.

      • MolokT

        Ei ole edes sotilaallinen suurvalta, baan paikallinen!(missä lentotukialukset???)

      • MolokT kirjoitti:

        Ei ole edes sotilaallinen suurvalta, baan paikallinen!(missä lentotukialukset???)

        Kuinka monta lentotukialusta omassa määritelmässäsi on sotilaallisen suurvallan raja? Venäjällä on yksi lentotukialus palveluksessa. Riittääkö se?

      • Mikä on russo natsi?

      • Mi-kä rus-so nat-si on?

      • Tatjana.37
        eur0kriittinen kirjoitti:

        Kuinka monta lentotukialusta omassa määritelmässäsi on sotilaallisen suurvallan raja? Venäjällä on yksi lentotukialus palveluksessa. Riittääkö se?

        Venäjällä ei ole käytössä yhtään toimivaa lentotukialusta.

      • Elvis.G
        eur0kriittinen kirjoitti:

        Mi-kä rus-so nat-si on?

        RuSSo Natsit ovat venäläisiä sotilaita jotka raiskasivat yli 500 000 Saksalaista naista ja lasta, sodan jälkeen.

      • Elvis.G kirjoitti:

        RuSSo Natsit ovat venäläisiä sotilaita jotka raiskasivat yli 500 000 Saksalaista naista ja lasta, sodan jälkeen.

        Kerro minulle jokin maa, jonka sotilaat ei ole syyllistyneet sodan aikana tai sen jälkeen raiskauksiin. Ja missä havaitsit russo natsin? Oliko hän raiskaustöissä?

      • RuSSoNatsiSika

        RuSSo-Natsi puolustelee Neuvostoliiton ja Venäjän sotarikoksia tai vähättelee niitä.

        Mitäs RuSSo-Natsi tähän?

      • RuSSoNatsiSika kirjoitti:

        RuSSo-Natsi puolustelee Neuvostoliiton ja Venäjän sotarikoksia tai vähättelee niitä.

        Mitäs RuSSo-Natsi tähän?

        Kuka on puolustellut Venäjän sotarikoksia tai vähätellyt niitä? Kuka täällä on russo natsi?

      • RuSSoNatsiSika

        RuSSo-Natsi havaittu!

    • MolokT

      Venäjän tiedustelupalvelun alainen ryhmä yritti lietsoa levottomuuksia ennen vaaleja.
      Ukrainan tiedustelupalvelu SBU kertoo paljastaneensa maan itäosissa toimineen Venäjän sotilastiedustelu GRU:n alaisuudessa toimineen ryhmän.

      Safiiri-koodinimellä operoineen yksikön tehtävänä oli valmistella ja toteuttaa Ukraina-vastaista informaatiovaikuttamista. Ryhmän väitetään keränneen ja analysoineen tiedustelutietoja Ukrainan johtajista, asevoimista ja Itä-Ukrainan konfliktialueesta.

      – Havaitsimme toiminnan lisääntyneen huomattavasti ennen Ukrainan presidentinvaaleja, SBU:n johtaja Serhiy Levchenko totesi tiedotustilaisuudessa.

      SBU:n mukaan Safiiri-ryhmää johti Luhanskissa sijaitsevasta tukikohdasta käsin GRU:n eversti Alexander Sazonov, joka toimi Ukrainassa peitenimellä Pavel Bodrov.

      Ukraina on julkistanut syytöksien tueksi Sazonovin passikopion sekä asiakirjoja, jotka osoittavat hänen palvelleen Venäjän asevoimissa ainakin vuodesta 2011.

      – Ryhmä jakoi sosiaalisessa mediassa feikkimateriaalia, kuten Ukrainan puolustusministeriön tekaistun käskyn, jossa väitettiin palkanmaksun sotilaille loppuvan, SBU kertoo.

      12 000 valheellista artikkelia

      Operaatiossa myös lietsottiin eri uskontokuntien välisiä kiistoja Ukrainassa, erityisesti maan ortodoksikirkon irtauduttua Venäjän alaisuudesta.

      Safiirin jäsenet loivat ainakin 50 sosiaalisen median profiilia ja yli 130 ryhmää. Olemassaolonsa aikana ryhmä julkaisi ainakin 12 000 valheellista tietoa sisältänyttä artikkelia.

      SBU kertoo takavarikoineensa kymmeniä laitteita, jotka sisälsivät muun muassa Ukrainan asevoimien kalustosta ja tukikohdista otettua kuva- ja videomateriaalia. Useita ”GRU:n tiedonantajia” myös pidätettiin tutkinnan yhteydessä.

      • Kertoi, sanoi, totesi... missä uutisen esittämien asioiden konkretisointi faktoiksi? En väitä, että näin ei ole tapahtunut, mutta olisi mukava, ettei uutisten tarjoamien informaatiopläjäyksien suurin vaikuttaja olisi "minä uskon tämän, koska Venäjä!" Russofoobikoihin varsinkin uppoaa lähes mikä tahansa Venäjästä kerrottu asia, joita sitten jaetaan somessa sopivasti, tai vähän enemmänkin, sokeroituna.

        PS: Nimetön lähde kertoo, että kyseessä oli Venäjän huonoa mainetta hyväksi käyttävä taho, jonka motiivit oli vaikuttaa asioihin sisäpolitiisella tasolla.

      • "Venäjän tiedustelupalvelun alainen ryhmä yritti lietsoa levottomuuksia ennen vaaleja.
        Ukrainan tiedustelupalvelu SBU kertoo paljastaneensa maan itäosissa toimineen Venäjän sotilastiedustelu GRU:n alaisuudessa toimineen ryhmän." ...

        Miten mä en taaskaan ole yhtään yllättynyt. ;-)

        IMHO.

      • En koe olevani missään kilpailussa tai sodassa, enkä ole edes valinnut mitään teikäläisten määrittelemiä puolia, joten mistä tappiosta on kyse? En ole myöskään osallisunut mihinkään venäläisten tuomittaviin tekoihin, joten miten voin olla ryssän kätyri? Mikset voinut edes vahingossa ymmärtää, mikä oli pointtini, jotta olisit älynnyt olla kompastumatta siihen? Olet hävettävän yksinkertainen yhdenasian somehäirikkö.

      • eur0kriittinen kirjoitti:

        En koe olevani missään kilpailussa tai sodassa, enkä ole edes valinnut mitään teikäläisten määrittelemiä puolia, joten mistä tappiosta on kyse? En ole myöskään osallisunut mihinkään venäläisten tuomittaviin tekoihin, joten miten voin olla ryssän kätyri? Mikset voinut edes vahingossa ymmärtää, mikä oli pointtini, jotta olisit älynnyt olla kompastumatta siihen? Olet hävettävän yksinkertainen yhdenasian somehäirikkö.

        Ei koe pyccäläkään olevansa sotimassa Syyriassa, mielikuvitusvaltio uusryssälässä, miehittävänsä laittomasti Ukrainalle kuuluuvaa Krimin niemimaata, tai laukaiseesnsa Malesin Lento 17 pudottanutta BUK-kissanpieruraketitshkia. Eikä Lierov ole koskaan valehdellut ja joutunut pyörtämään sanomisiaan. ;-)

        Arvaa mitä tahoja pidän luotettavina ...?.

        IMHO.

      • 44.Div kirjoitti:

        Miten tuo liittyy mihinkään? Onko siellä natosfäärissä ollu taas pippalot?

      • KriminHumppa
        eur0kriittinen kirjoitti:

        Miten tuo liittyy mihinkään? Onko siellä natosfäärissä ollu taas pippalot?

        Oli pippalot, mutta ei yhtä hurjat kuin sulla Sevastopolissa.

      • KriminHumppa kirjoitti:

        Oli pippalot, mutta ei yhtä hurjat kuin sulla Sevastopolissa.

        Misttiiät?

    • Putin-Huilo

      Niitä safiiri kaltaiset järjestöt löytyy Suomestakin ylin kyllin.

    • vennää

      eiköhä tuo vennää oo suurvaikuttaja.on ja tuloo olemaan ilma kissiä ja see kaa.

      • VaikkuaSuurestiMaa

        On se Venäjä vaan vaikkua suuresti aina levitellyt, että sellaanen suurvaikuttaja.

        Ei ole oikein älykkäämpiin juttuihin kyennyt.

      • Vapaaher

        ...vaikka voissa paistais.

    • mahtavaaaa

      Venäjä on maailman mahti Heidän presidentti suuresti arvostettu ja kunnioitettu presidentti Putin hallitsee koko maapallon. Valitsee eri valtioiden presidentit,brexit äänestys tulokset ym ym ym. Historia ei tunne hänen veroistaan. Kauan eläköön kukoistavan suurvallan mahtava presidentti. Suomessakin kurat housussa kun hän vain suunsa aukaisee. Sekin lisättävä ettei hänen päätöksestään Suomi koskaan natoon liity,suuret kiitokset Suomen kansan enemmistön puolesta siitäkin,olemme kiitollisuuden velassa.

      • OutoPurkaus

        Oletko syönyt sieniä? Tyhmä ex-KGB-mies on ajanut maansa ahdinkoon ja kansainväliseen paitsioon! Miksi sellaista kiittelet?

    Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut

      – Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti
      Maailman menoa
      385
      40670
    2. Särkynyt sydän

      Teit sitten selväksi ettet ole kiinnostunut. Kiitos siitä! Nyt on turha enää yrittää mitään, lähestyä tai edes jutella s
      Ikävä
      118
      9244
    3. Täytyy sanoa että on tämä aika mielenkiintoinen tilanne..

      Ihan en osaa vielä yhdistellä palasia, toisaalta tarvitseeko edes. Et vaan taida pystyä kokonaan päästämään irti, ja jos
      Ikävä
      31
      6140
    4. Jos haluat tietää miksi tykkään sinusta

      Niin siksi, koska sinusta huokuu sellaista lempeyttä ja seesteisyyttä ja olet lisäksi komea ilmestys. Jotenkin olet myös
      Ikävä
      22
      4828
    5. Paskakaivo Kuhmo

      Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi
      Kuhmo
      62
      3905
    6. Oho! Dannyn, 82, seuralainen Helmi Loukasmäki, 23, paljastavissa kuvissa - Yksi sana kertoo kaiken!

      Mediassa on kerrottu, että Danny ja Helmi ovat muuttaneet uuteen kotiin Raumalle. Nyt Loukasmäki on jakanut omalla Insta
      Suomalaiset julkkikset
      54
      3740
    7. Uskotko yliluonnolliseen?

      Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D
      Ikävä
      78
      3377
    8. Miten sinut

      Voisi hurmata uudelleen?
      Ikävä
      38
      2973
    9. Mitä kuuluu?

      Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul
      Ikävä
      19
      2478
    10. Keilahalli

      Onneksi rakennettiin aikoinaan se keilahalli, se pelastaa eläinpuistoyhtiöiden sekä koko Ähtärin kaupungin talouden!
      Ähtäri
      19
      2302
    Aihe