Naurattaa kun vihervassarit syyttävät nyt Sipilää hallituksen erosta. Oppositio on koko vaalikauden yrittänyt kaataa hallituksen. Nyt kun hallitus itse erosi se ei ollutkaan hyvä.
Samo Terho kysyi äsken millä päivämäärällä hallitus alkoikin nauttia opposition luottamusta 😃 ei saanut vastausta.
Samo Terho kysyi äsken millä päivämäärällä hallitus alkoikin nauttia opposition luottamusta 😃 ei saanut vastausta.
Vastaukset 135
Vanhimmat
Katsoin.
"Naurattaa kun vihervassarit syyttävät nyt Sipilää hallituksen erosta."
Ja kokoomuksen Orpo mutta valikoiva kuulosi ei sitä huomannut?
Petteri ei koskaan yrittänyt kaataa hallitusta 🤓 ja sanoi vain, että hänestä hallitus olisi voinut jatkaakin. Mutta pääministeri on kippari joka on hallituksen koonnutkin 🤓
Aamen!
Jos vakituinen työntekijä työelämässä ilmoittaa yhtenä kauniina aamuna esimiehelle, että työnteko loppuu juuri nyt, niin kyllä siitä huonon maineen työntekijänä saa. Irtisnomisaika pitää vielä työskennellä, ettei työnantaja joudu pulaan.
Työnantaja tässä "hallitusasiassa" olemme me, kansalaiset, jotka ovat äänestäneet edustajat käyttämään valtiovaltaa, joka kuuluu kansalle. Jos kansa, eduskunnan muodossa, ei äänestä epäluottamusta hallitukselle, sen mielestäni pitää tehdä työnsä nätisti, vaikka saappaat vuotisivat.
Ei SAK sentään hallituksen työehtoja sanele.
Ei niin. Mutta parlmentarismi on vielä "pyhempi" asia kuin työehtosopimukset.
Nykyperustuslain mukaan kansan valitseman presidentinkin valta on vähäinen.
Pitäisiköhän ohittaa koko puoluepolitiikka ja valita hallitus suoraan virkamiehistä ja asiantuntijoista? Jos hallituksessa olisi ollut enemmän asiantuntijoita ja vähemmän jääräpäitä puoluepukareita, olisikohan sotestakin saatu tolkullinen ja todellinen?
Kyllä Risikko oli oikeassa, kun ilmaisi, että sai olla laitimmaisia kertoja tämmöinen.
Tarkoitat varmaan, että hallituksen luottamuksesta äänestämisetkin pitää lopettaa, eikä hallitusta saa enää kaataa jos se ei saa vapaaehtoisestikaan erota?
En tietenkään tarkoita. Päinvastoin.
Hallituksella on luottamus, jos sillä on eduskunnan enemmistö takanaan. Sipilä ei pannut eduskunta äänestämään luottamuksestaan. Raukkamaista.
Jos hallitus vapaaehtoisesti eroaa, pitää tietenkin aloittaa neuvottelut uuden poliittisen hallituksen muodostamiseksi. Miksi sitä ei tehty? Siksikö, että vaalityö on tärkeintä? siksikö, että uuden hallituksen työaika jäisi lyhyeksi? Mikä peruste se on?
Sipilä erosi lupauksensa mukaisesti koska sote kaatui vassujen junttauksella. Suoraselkäinen teko antaa soten kaatajien hoitaa sitten homma.
Huomaatko, sinulla ei ole mitää sitä vastaan, että hallitus kaatui mutta olisit halunnut sen tapahtuvan hallitusta nöyrryyttävällä tavalla.
"Väärin sammutettu."
Ei ole suoraselkäinen teko erota, jos hallitus nauttii eduskunnan, siis välillisesti meidän valitsijoiden, luottamusta. Kyse on perustuslaillisuudesta.
Olisiko "suoraselkäistä" tehdä pänvastoin, eli tehdä vallankaappaus?
Etpä taida olla ihan terve kommentistasi päätellen. Ei normaali ihminen noin edes ajattele, saati kirjoita.
Tottakai se oli suoraselkäinen ero koska Sipilä sanoi jo vaalikeskusteluissa, että eroaa jos ei pääse tavoitteisiinsa. Perustuslaki nimenomaan takaa eroan ja Sipilä pyysi sitä Niinistöltä ja Niinsitö myönsi sen.
Et näytä tietävän yhtään mitään.
Onko Sibbe isäsi näköinen vai miksi aina hänestä puhut?
Sanoi mitä hyvänsä, mutta jos hallituksella on eduskunnan luottamus, niin sitten hallitaan, tai vaihtoehtoisesti lähdetään neuvottelemaan uudesta poliittisesta hallituksesta. Halla-Aho muistaakseni sanoi, että hallituksen olisi ollut järkevää erota jo puolitoista vuotta sitten. Se olisi mielestäni ollut kunniallisen miehen teko. Silloin ei ainakaan olisi voitu yrittää selvitä toimitusministeristöllä.
Tämmöisiä talvisodan kansakunnan upseereita. Joukoille jaetaan tupakkia ja viinaa (= vaalihurmaa ja äänestäjien kanssa flirttailua ) ja jätetään ne selviytymään olosuhteista ilman täysin vastuullista johtoa.
Jos jokin esitys kaatuu junttauksella, joka on ärsyttävvyydestään huolimatta tapahtuu lakien ja säädösten puitteissa, niin se nyt vain pitää pääministerin kestää.
Valiokunnissa ym. työssä on myös opposition edustajia, jotka toimivat äänestäjien edustajina hekin. Jos valiokuntien työskentely ja asiantuntijoiden kuuleminen tuottaa erilaista "tulosta" kuin mitä hallitus odottaa, niin perimmäisessä mielessä siinäkin on välillisesti kyse kansan tahdosta. Hallitus ei voi olla diktaattori - Suomen lain mukaan. Se ei myöskään ole yrityksen hallitus. Hallitus ei voi "irtisanoa" Suomen kansaa (eduskunta ja sen kautta valiokuntien työ) sillä perusteella, ettei Suomen kansa (=eduskunta, valiokunnat) tuota "tulosta".
Vanhan perustuslain mukaan tasavallan presidentti saattoi omalla päätöksellään hajoittaa hallituksen. Presidentti itse valittiin välillisesti, valitsijamiesvaalin kautta. Hän oli vähän niinkuin monarkin asemassa laajoine valtaoikeuksineen. Ei sekään välttämättä ollut hyvä järjestelmä.
Nyt kuitenkin pääministerin valta tuntuu menevän yli presidentin vallan. Näin vaikutusvaltaisessa asemassa olevan pääministerin ei ole syytä kiukutella ja uhota. Uusia kekkosia ei tarvita, jollei ole yhtä taitava luovija kuin Kekkonen.
Sipilä kaatoi hallituksen siihen, että huomasi olevansa kyvytön johtamaan tätä maata. Liian myöhään. Kyvytön selkärangaton, lestaniljake joka ajoi vain omaa etuaan ja jeesustovereiden kimppahankkeita.
Suomi saadaan nousuun vain Halla-ahon teeseillä , työteolla ja potkimalla maasta pois ne joilla ei ole alunperinkään ole ollut mitään asiaa tulla tänne.
Raiskatut naiset ja lapset kiittää.
>Kyllä Risikko oli oikeassa, kun ilmaisi, että sai olla laitimmaisia kertoja tämmöinen.
Tässä asiassa on pakko olla samalla linjalla kuin RisingCow. Neljä vuotta on kuitenkin sen verran pitkä aika, ettei ole mitään takeita siitä, etteikö Sipilä olisi avannut Pandoran lippaan nyt. ”Vastuunkantajia” voi löytyä vastakin. 😒
>Jos hallitus vapaaehtoisesti eroaa, pitää tietenkin aloittaa neuvottelut uuden poliittisen hallituksen muodostamiseksi. Miksi sitä ei tehty? Siksikö, että vaalityö on tärkeintä? siksikö, että uuden hallituksen työaika jäisi lyhyeksi? Mikä peruste se on?
Presidentti pyysi Sipilän poppoota jatkamaan ”tomitusministeriönä”, kuten usko.vainen sanan muotoili. Hän olisi voinut jättää pyytämättäkin, oletan. Silloin olisi kai ollut pikku pakko muodostaa uusi hallitus. Näin ollen presidentti käytti tässä valtaansa. Eller hur?
Kyllä, tuota ajattelin itsekin, että presidentti valitsi näin käyttäen sitä vähennettyä valtaansa.
Perustuslain mukaan presidentti johtaa ulkopolitiikkaa yhdessä valtioneuvoston kanssa. Nyt, kun tulee pitkään olemaan valtioneuvosto, joka on "vapaa" eduskunnan ( = kansan) tuesta, presidentillä saattaa olla enemmän liikkumavaraa omassa politiikassaan.
Halusiko presidentti kerätä "tulisia hiiliä" Sipilän pään päälle? Äkkierohan saattaa luoda äänestäjille vaikutelman, ettei Sipilään ole luottamista vaalienjälkeisenä pääministeriehdokkaana.
"Lienee myös katsottava, että eduskunnan luottamuksen menettänyt, toimitusministeristönä silti jatkava valtioneuvosto voi myötävaikuttaa tasavallan presidentin päätökseen ennenaikaisten eduskuntavaalien järjestämisestä. Jos uutta hallitusta ei saada neuvotelluksi ennen vaaleja ja pian sen jälkeenkään, parlamentarismin luottamusvaatimuksen ja hallituksen poliittisen ministerivastuun kannalta epätyydyttävä tilanne voi silloin jatkua pitkähkönkin ajan.
Additional Information
Kirjoittaja Ilkka Saraviita" (Teksti on Tieteen termipankista)
Pääministeri olisi edellisen tekstin perusteella voinut ehdottaa vaalien aikaistamista. Kai tämä olisi ollut juridisesti pätevää myös hallituksen aktiivisesti erotessa ilman epäluottamuslausetta? Vaalitaisteluhan oli jo alkanut, olisiko aikaistamiselle ollut suuria esteitä?
Sipilä ei varmasti halunnut hukata viiden viikon kilvenputsausaikaa ja lähteä pikaisiin vaaleihin suoraan erosta. Ymmärrettävää hänen kannaltaan, vaikka ei isänmaan kannalta olekaan.
Mitä haittaa Suomelle kootuu siitä, että meillä on nyt toimitusministeriö?
Mikä vitun 'toimitusministeriö'? :D
”KOTIMAA
|
POLITIIKKA
Sipilän hallitus jäi tänään historiaan, mutta hallitus jatkaa presidentin pyynnön mukaisesti toimitusministeristönä uuden hallituksen nimittämiseen saakka. Vasta tällöin väistyvä hallitus saa virallisesti eron, valtioneuvosto kertoo tiedotteessaan.
Valtioneuvoston mukaan toimitusministeristön asemasta ei ole nimenomaisia säännöksiä.
”Sillä on muodollisesti sama toimivalta kuin hallituksella ennen sen eronpyyntöä. Sen asemaa määrittävät valtiosääntötulkinnat ja -käytännöt”, valtioneuvoston viestintä toteaa.”
Ongelmia nikin keksimisessä?
Suomessa on 12 ministeriötä:
valtioneuvoston kanslia
ulkoministeriö
oikeusministeriö
sisäministeriö
puolustusministeriö
valtiovarainministeriö
opetus- ja kulttuuriministeriö
maa- ja metsätalousministeriö
liikenne- ja viestintäministeriö
sosiaali- ja terveysministeriö
työ- ja elinkeinoministeriö
ympäristöministeriö
Eronnut hallitus jatkaa toimitusministeristönä.
Oli aika hyvä keskustelu.
Kun hän menee torille on näky komea -
Niin oli.
Samaa mieltä.
Erittäin hyvä.
Jotain puuttui.
Niin minustakin.
Jos minä käyn lukiota ja muutamaa viikkoa ennen valmistumista eroan ja sanon
ei tää ollu mun juttu niin hieman oudoksun, mutta uskovaisille kaikki menee läpi.
No mutta jeskamendeera sentään. Että opposotioko meni näin tekemään? Ja oppositioon kuuluu myös eräs KD-puolue, jonka innokas fanittaja tämä kaappihomo "usko.vainen" on. Kuinkas se nyt meni näin lipsahtamaan koko juttu?
Haavisto oli hyvä kuten aina. Samoin Li <3 oli valmistautunut erinomaisesti. Edukseen oli myös Essayah. Orpo yritti liikaa, Sipilä vaisu. Ilahduttavaa oli kuulla Halla-Ahon kerrankin puhuvan muista aiheista kuin maahanmuutosta. Yhden kerran yritti vääntää aiheen Ruotsista tuleviin maahanmuuttajiin mutta ajan tasalla olevat toimittajat onneksi nollasivat tilanteen.
Tuohan on ihmeellistä kun toisia syyttää Sipiläkin kun erotti koko hallituksen, Sipilän olisi pitänyt itse henk.koht. erota eikä erottaa koko hallitusta :)
On kyllä kerrassaankin huvittavaa taas vaalijutut... ja englantilaisten brexit-jututkin, sehän vieläkin huvittavampaa on oikeastaan: äänestetään niin monta kertaa että tulee jotain miellyttävä tulos :)
Heitetään noppaakin niin monta kertaa että tulee numero 6 jos sen haluaa :)
Pääministeri ei voi erota ilman muuta hallitusta. Pm:n ero on aina myös hallituksen ero. Uusi pm voi tietysti ottaa kaikki vanhat ministerit mukaan uudelleen, mutta hallitus on silti uusi.
Sinun olisi syytä tutustua valtioneuvoston "työsopimukseen".
Hehe. Kukaan ei ole koskaan yrittänyt kaataa hallitusta niin lähellä vaaleja, että uuden muodostaminen on käytännössä mahdotonta. Nyt on aivan ihmeellinen tilanne, kun voimme olla jopa kuukausia ilman hallitusta. Toivottavasti ei satu mitään isompaa, kun ei ole johtoa joka kykenee päätöksiin.
Ei olla ilman hallitusta on virkamieshallitus.
No ei todellakaan ole virkamieshallitusta. 😄
Tomitusministeriö on joten älä valehtele, että ollaan ilman hallitusta. Eikö nyt kelpaakaan kun hallitus erosi?
Tomitusministeriö? Sinähän siinä kiireessä kirjoittelet mitä sattuu. Korjataan nyt, että se on toimitusministeristö, t o i m i t u s m i n i s t e r i s t ö. Tällä ministeristöllä ei ole päätäntävaltaa, jos sattuisi niin kuin jonkinmoista kriisiä pukkaamaan.
Esittele huoleti tietämättömyyttäsi, usko.vainen. Se on hyvin viihdyttävää ja kertoo kaikille, mitä Raamattuun satsaaminen ja kaiken sivistävän hylkääminen ihmisen nupille tekee. 😄
Kirjoitetaan "toimitusministeristö" eikä "tomitusministeriö". Yksi sana, kolme virhettä, ei paha. 😊
>Sinähän siinä kiireessä kirjoittelet mitä sattuu.
Valitettavasti ei johdu kiireestä, vaan lukihäiriöön yhdistyneestä pohjattomasta tietämättömyydestä.
>Tällä ministeristöllä ei ole päätäntävaltaa, jos sattuisi niin kuin jonkinmoista kriisiä pukkaamaan.
Eiköhän sillä ole, jos iskee todella paha paikka. Mitääntekemättömyys on lähinnä sovittu tapa eikä lain vaatima. Jos ministeristöllä yhtäkkiä olisi suuri eduskunnan enemmistö takanaan jossain maalle elintärkeässä "urgentissa" asiassa, se voisi tilapäisesti toimia kuin normaalihallitus. Vai mitä?
Ruotsi oli puoli vuotta toimituministeriön varassa eikä mitään kriisiä pukannut.
Mikä on se kriisi mihin nyt tarvittaisiin hallitusta?
>Ruotsi oli puoli vuotta toimituministeriön varassa eikä mitään kriisiä pukannut.
Kerros usko.vainen, mikset saa edes kopioimalla kirjoitettua sanaa "toimitusministeristö"? 😂
>Mikä on se kriisi mihin nyt tarvittaisiin hallitusta?
No sinä esimerkiksi uskot Jeesuksen pikaiseen hyökkäykseen Maahan. Kyllä siinä tilanteessa hallitus joutuu toimimaan ja nopeasti. Muunlaisiakin suuronnettomuuksia voi tapahtua, ja yleensä ne tulevat yllättäen.
Jeesuksen hyökätessä maahan, hänellä on miekka suussaan eli käyttää sanan miekkaa joten haarniskat tarpeettomia.
Oppositio olisikin edellyttänyt uuden poliittisen hallituksen muodostamista. Tietenkin. Harkitsematonta pidentää interregnumia vaaleja edeltävään aikaan, kun sen pituudesta vaalien jälkeisenä aikana ei tiedä Suomen tietotoimistokaan.
Sipilän hallituksen ero oli vastuuton vaalitemppu. Vaikka Soten kaatuminen on ollut selvää jo viimeistään viime syksystä lähtien Sipilä ei eronnut. Hän erosi vaaltemppuna vasta niin lähellä vaaleja että hän käytännössä saisi jatkaa vaaleihin pääministerinä, mutta minimityömäärällä. Sipilä asetti Keskustan vaalitaktiikan Suomen edun edelle. Tarkoitus oli ottaa ero Kokoomuksen epäsuositusta terveydenhoidon yksityistämishankkeesta, jota Sipilä oli raivokkaasti ajanut vuodesta 2015 (ja ensimmäisestä erouhkauksestaan) saakka.
Eduskunnan puhemies Paula Risikko (kok) varoitti että tästä ei voi tulla maan tapa. Hallituksien ei pidä vaalitaktisista syistä erota juuri ennen vaaleja, koska se on vastuutonta. Sipilän hallituskumppanit olivat eri mieltä ratkaisusta.
Sipilä jauhaa "tulos tai ulos" -mantraansa, mutta mitä se tarkoittaa? Mistä Sipilä lähtee muka "ulos"? Hän jatkaa pääministerinä kunnes seuraava hallitus nimitetään vaalien jälkeen - niin kuin hän olisi jatkanut ilman "ero-draamaa". Sipilä jatkaa Keskustan puheenjohtajana. Sipilä keskittyy vaaltyöhön ja yrittää saada mahdollisimman raskaan ministerisalkun seuraavassakin hallituksessa. Sipilä ei siis lähtenyt epäonnistumisestaan huolimatta "ulos" yhtään mistään.
Oli aika kornia kuunnella miten Sipilä eilen vastusti terveydenhoidon ja hoivapalveluiden yksityistämistä, kun hän vielä kaksi (2) viikkoa aikaisemmin oli perustuslaista piittaamatta runnonut sitä Sote-lakeihin ja vain viikko sitten sanonut, että sen toteutumatta jääminen oli niin suuri epäonnistuminen, että hän päätti dramaattisesti (muka-) erota pääministerin tehtävästä.
Rinne muuten puhui eilen valinnanvapauden puolesta, mitä vielä reilu viikko sitten kutsui markkinamalliksi ja vastusti valinnanvapautta. Näin nopeasti ovelan poliitikon takki voi kääntyä.
Sipilä oli muuten oikeassa, kun puhui Soten puolesta, mikä olisi pannut markkinat hallintaan. Nyt Krista Kiurun jarrutuksen vuoksi sote kaatui ja markkinat saavat pienissä ja keskisuurissa kunnissa vapaat kädet ottaa vastuut haltuunsa sote-palveluista. Käytännössä siis Krista Kiuru ja demarit toivat markkinamallin Suomen sote-palveluihin.
Sote kaatui hallituksen suuruudenhulluun malliin. Soteen sotkettiin todella laaja yksityistäminen ja laaja maakuntahallinto, joka olisi huolehtinut maatalouslomittajistakin. Kepun idea oli vyöryttää köyhien kepulaisten kuntien kustannukset maakunnille ja maakuntien kustannukset valtiolle.
Sotesta, joka on jo sinällään suuri ja monimutkainen, tehtiin vielä suurempi ja vielä monimutkaisempi ja unelmana oli vielä rysäyttää sama malli kaikkialle kerralla. Hallituskauden alussa Sipilä puhui ketteristä kokeilusta, mutta Sotea tehtiin kirjoituspöytäharjoituksena ilman mitään aikomustakaan kokeilla yhtään mitään yhtään missään.
Rinteen ja Orpon sote-mallin "valinnanvapaus" on täysin eri asioita. "Rinteen mallissa" (joka on vihreiden, RKP:n, Kristillisten ja Perussuomalaisstenkin malli) palveluissa, joissa julkinen terveydenhuolto ei pysty riittävän nopeasti hoitamaan asiaa, annetaan palveluseteli ja asiakas saa oikeasti valita mistä kaihileikkauksensa tai fysioterapiansa hankki. Ainakin Helsingissä suuressa osassa kaihileikkauksia toimitaan käsittääkseni jo nyt juuri näin.
Kokoomuksen "valinnanvapaus" oli malli, jossa valitsisin etukäteen vuodeksi tai kahdeksi, että kaikki vaivani hoitaa Neitsytsaarelaisen holding-yhtiön omistama Pörriäinen Oy tietämättä tulenko tarvitsemaan kaihileikkausta, fysioterapiaa vai psykologin apua. Pörriäinen olisi saanut korvauksen hoidostani tarvitsen sitä tai en. Ja jos olisinkin tarvinnut kovin paljon hoitoa Pörriäinen olisi voinut lähettää minut yhteiskunnan ylläpitämään erikoissairaanhoitoon ja varmistaa näin että "asiakassuhteeni" olisi pysynyt heille taloudellisesti kannattavana.
"Sote kaatui hallituksen suuruudenhulluun malliin. "
Sote kaatui käytännössä demareiden jarrutukseen!
Ja nyt pienet ja keskisuuret kunnat siirtyy vasemmiston avustuksella yksityisiin sote-palveluihin kovaa vauhtia ja näillä on ainakin vuosi aikaa tai jopa neljä vuotta, kun Rinne ehdotti että uusi sote tulee neljässä vuodessa.
"Kokoomuksen "valinnanvapaus" oli malli, jossa valitsisin etukäteen vuodeksi tai ..."
Myös tätä vasemmisto kannattaa työterveyshuollon kautta mikä kattaa enemmistön suomalaisista.
Vasemmisto siis ajaa kaikkia Suomen sote-palveluita nyt käytännössä yksityisille hallitsemattomasti, kun hallittu sote ei kelvannut.
Esimekiksi perustuslakivaliokunta teki kaikki ratkaisevat päätöksensä yksimielisesti. Valiokunnassa hallituspuolueiden edustajilla on enemmistö. "Demarien jarrutus" on täyttä soopaa. Jos perustuslakivaliokunta jarrutti, niin jarrutukseen osallistuis silloin myös valiokunnan keskustalaiset, siniset ja kokoomuslaiset jäsenet.
"Ja nyt pienet ja keskisuuret kunnat siirtyy vasemmiston avustuksella yksityisiin sote-palveluihin kovaa vauhtia ja näillä on ainakin vuosi aikaa tai jopa neljä vuotta"
Meri-Lapissa ulkoistettiin terveyspalvelut Mehiläiselle. Pääsyynä oli se, että keskustajohtoinen hallitus oli lopettamassa aluesairaalan. Palvelut olisivat siirtyneet 100 km:n päähän. Niinpä 5 kunnan valtuutetut tekivät pikapikaa päätöksen turvata palvelut ulkoistamalla. Kierot vasemmistolaiset, eikö niin? Mutta kuka päätöksen tekikään?
Torniossa päätös tehtiin äänin 25-18. 18 kepulaista äänesti sen puolesta.
Simossa päätös tehtiin äänin 11-6 (7 kepulaista puolesta).
Keminmaa 24-7 (13 kepulaista puolesta).
Kemi 22-21 (8 kepulaista)
Kaiken kaikkiaan puolesta äänesti:
45 keskustalaista, 14 demaria, kymmenen kokoomuslaista ja viisi perussuomalaista.
Vastaan äänesti:
33 vasemmistoliittolaista, kymmenen demaria, kuusi keskustalaista, kolme perussuomalaista ja kaksi vihreää.
Että silleen. Mutta vasurien syytähän tämäkin ulkoistus ilmiselvästi oli.
Minä en ymmärrä vassarien mieltä🤔 Ensin kitistään kun heillä ei ole vara käydä yksityisellä vaan joutuvat käymään julkisella sekstorilla, sitten kitistään kun olisivat päässeet yksityiselle,
Höpö höpö. Tuollaista kitinää ei ole ollut missään. Vain hoitoon pääsy merkitsee, ja siitä on todellakin kitisty ettei aina päästä. Erityisesti yksityiseen hoitoon ei halunne juuri kukaan, jos hyvä julkinen on nopeasti saatavilla.
"Soteen sotkettiin todella laaja yksityistäminen ja laaja maakuntahallinto, joka olisi huolehtinut maatalouslomittajistakin. "
Tämä lienee se olennaisin ongelma koko sopassa. Monimutkaisuus ja aivan liian moneen suuntaan hajoava malli. Vaan saas nähdä, päästäänkö tässä eteenpäin.
Asia oli täysin selvä ja nykyistä sosialistista toimintaa yksinkertaistava. Kohta ollaaan samassa tilanteessa mutta eri henkilökden toimesta.
Itänaapuri on hyvä esimerkki siitä, miten käy, kun sosialismi puretaan. Minne se kaikki valtion omistama valuikaan?
Pidetään siis kiinni tästä nykyisestä vaatimattoman vähäisestä "sosialismistamme".
Sipilä osoitti poliitikoille harvinaista ryhdikkyyttä. Yleensähän poliitikot ovat "niljakkaita" ja vallanhimoisia sananselittelijöitä ilman mitään vastuuta työstään ja sen tuloksista. Tässäkin asiassa Sipilä yritti opettaa, että myös poliitikko voi ottaa vastuuta ja selkärankaa, mutta ei näytä ns. peruspoliitikoille kelpaavan.
Sipilää voisi hyvin verrata tässä aviomieheen, joka ottaa yksipuolisen avioeron. Hän edelleen asuu vaimon ja lasten kanssa, harrastaa seksiä vaimonsa kanssa ja jatkaa kuten mitään ei olisi tapahtunut. Mutta koska hän on nyt eronnut, niin hänellä on myös uusi vapaus käydä baarissa viikonloppuisin etsimässä vaimon lisäksi uutta seuraa. On lähinnä surkuhupaisaa kehua aviomiestä ryhdikkääksi kun hän näin kantaa vastuuta perheestään.
"On lähinnä surkuhupaisaa kehua aviomiestä ryhdikkääksi kun hän näin kantaa vastuuta perheestään."
Kuulostaa jotenkin Antti Rinne-maiselta aviomieheltä, sillä Rinnehän vielä reilu viikko sitten vastusti valinnanvapautta ja eilen kannatti sitä.
Juha Sipilä taasen on opettanut "niljakkaille" ja vallanhimoisille poliitikoille jo monta vuotta ryhtiä, että pitää myös vastata lupauksistaan. Tällainen ryhdikkyys ei sovi peruspoliitikoille, koska heillä on himo pysyä vallassa kaikissa tilanteissa kunnes ikä tai terveys pettää. Sipilä on heille aika kiusallinen muistutus siitä mitä ovat tosiasiassa.
Sipilä lupasi monta kertaa ja jatkuvasti, että hallitus eroaa jos lupauksia ei saavuteta ja välittömästi, kun sote kaatui, niin Sipilä toteutti myös tämän lupauksensa.
Jos Sipilä ei ole vallanhimoinen, niin mistä vallasta hän luopui järjestäessään tämän näyttävän ero-draaman?
Miten hänen olisi pitänyt eronpyyntönsä jättää? Salassako kansalaisilta?
"Kuulostaa jotenkin Antti Rinne-maiselta aviomieheltä, sillä Rinnehän vielä reilu viikko sitten vastusti valinnanvapautta ja eilen kannatti sitä. "
Kaikki oppositiopuolueet kannattavat nyt jo käytössä olevaa palvelusetelimallia, joka on aitoa valinnanvapautta määriteltyyn tarpeeseen.
Hallituksen "valinnanvapaus" oli laajamittainen yksityistämishanke, jossa olisi pitänyt etukäteen valita vuodeksi tai kahdeksi "hoitajataho" tietämättä mihin sitä tulee tarvitsemaan. Yksityisille yrityksille tämä olisi ollut rahasampo, koska jo työterveyshuoltoni hoitaa jo vaikka Pihlajalinna, niin totta kai minun kannattaa ottaa "hoitokumppaniksi" Pihlajalinna. Sehän olisi minulle kätevintä.
Pihlajalinnalle tämä olisi äärimmäisen kannattavaa, koska sekä työnantajani ja yhteiskunta olisi molemmat maksaneet Pihlajalinnalle, että se hoitaa minun kehkoputken tulehdukseni yms pikkuvaivat. Sitten jos minulle tulisi joku oikeasti vakava vaiva (kuten vaikka ohitusleikkaus), Pihlajalinna olisi voinut kipata minun julkisesti rahoitetun erikoissairaanhoidon piiriin.
"Jos Sipilä ei ole vallanhimoinen, niin mistä vallasta hän luopui järjestäessään tämän näyttävän ero-draaman?"
Sipilä lupasi ryhdikkäästi, että jos tuloksia ei tule, niin hänen hallituksensa eroaa eli tulos tai ulos ja tämänkaltainen ryhdikkyys ei tietenkään kelpaa lipeville poliitikoille.
Hänen olisi pitänyt jättää eronpyyntönsä kesällä 2017 kun käytännössä toiseksi suurin hallituspuolue (Perussuomalaiset) heitettiin ulos hallituksesta sen linjan muuttumisen takia. Se olisi ollut parlamentarismin kunnioittamista.
Kun hän kabinettisopimuksilla sai luotua keinotekoisen apupuolueen hallitukselle ja jatkoi mm. presidentti Niinistön arvostelusta huolimatta, niin sitten hänen olisi pitänyt jatkaa ja kantaa vastuu vaaleihin saakka. Niin käytännössä kaikki muutkin hallitukset ovat tehneet. Yksikään muu pääministeri ei ole eronnut vaalitaktiikan takia vain saadakseen paremmat mahdollisuudet tuleviin vaaleihin.
Puhemies Risikko (kok) ehti jo varoittaa, että tästä ei saa tulla maan tapa ja hän oli aivan oikeassa.
Jos Sipilä on aidosti tunnustanut, että hän on epäonnistunut poliitikko ja pääministeri, niin miksi hän jatkaa Keskustan puheenjohtajana ja miksi hän yrittää saada mahdollisimman painavan salkun myös seuraavassa hallituksessa? Tarivaanko seuraavaankin hallitukseen ministeriä joka ei saa aikaan eikä pysty?
Ei teitenkään. Kun vassari tantat saivat soten kumottua Sipilä totesi, että tulosta ei tule ja ryhdikkäästi jätti eroanomuksen kuten oli luvannuktin.
Mitä haittaa muka siitä on, että meillä on nyt toimitusministeriö ja kaikki saavat rauhassa keskittyä vaalityöhön tasa-arvoisesti?
""Kuulostaa jotenkin Antti Rinne-maiselta aviomieheltä, sillä Rinnehän vielä reilu viikko sitten vastusti valinnanvapautta ja eilen kannatti sitä. "
Kaikki oppositiopuolueet kannattavat nyt jo käytössä olevaa palvelusetelimallia, joka on aitoa valinnanvapautta määriteltyyn tarpeeseen."
Ja vielä reilu viikko sitten Antti Rinne Kiuruineen vastusti valinnanvapautta. Tämä on sitä politiikan "niljakkuutta" mitä vastaan Sipilä on myös käynyt taistoa jo monta vuotta.
"Hallituksen "valinnanvapaus" oli laajamittainen yksityistämishanke, jossa ..."
Ja mikä on ollut käytössä jo vuosia työterveyshuollon piirissä mistä myös palkansaajat ja ay-väki nauttii täysin siemauksin.
Ja nyt sitten pienet ja keskisuuret kunnat kuitenkin siirtyvät kymmeniksi vuosiksi yksityisiin sote-palveluihin ja kiittävät demareita ja jopa vasemmistoliittoa.
Ja nyt sitten nämä pörriäiset alkavat rahastaa Suomen köyhiä vasemmiston tuella täysin siemauksin, kun hallittu "rahastus" ei vasemmistolle kelvannut.
Lopeta Sipilä toi höpötys. Tuskin uskot itsekkään....
"Jos+Sipilä+on+aidosti+tunnustanut,+että+hän+on+epäonnistunut+poliitikko+ja+pääministeri,+niin+miksi+hän+jatkaa+Keskustan+puheenjohtajana+ja+..."
Kaikki+aikanaan+:DD
Kepun+puheenjohtajuus+ratkeaa+sitten+vaaleissa.+Jos+Kepun+kannatus+jää+14%,+niin+Sipilä+on+luvannut+erota+ja+ryhdikkäänä+poliitikkona+aivan+varmasti+myös+eroaa.
Soten sössi Kokoomuksen ja Keskustan lehmänkauppa, jonka tuloksena Sote-paketista tuli liian iso ja monimutkainen ja perustuslain vastainen.
Voisiko joku viimein kertoa, että jos Sipilän "ryhdikäs" periaate on "tulos tai ulos", niin mistä karkeasti epäonnistunut Sipilä nyt on itse jäämässä ulos?
Soten sössi jarruvaunut Krista Kiuru ja Annika Lapintie.
Ainakin molemmat puolueet demarit ja vasemmistoliitto ajoivat Suomen kaikki sote-palvelut yksityisille pörriäisille käytännössä.
"Voisiko+joku+viimein+kertoa,+että+jos+Sipilän+"ryhdikäs"+periaate+on+"tulos+tai+ulos",+niin+mistä+karkeasti+epäonnistunut+Sipilä+nyt+on+itse+jäämässä+ulos?"
Minä+voin+kertoa+:))
Sipilä+on+jäämässä+ulos+Kepun+puheenjohtajuudesta+jos+kannatus+jää+14%:iin.+Lisäksi+Sipilä+on+jo+eronnut+pääministeriydestä+minkä+myös+Rinne+eilen+huomasi,+kun+ensin+sanoi,+että+pääministeri+Sipilä+ja+sitten+korjasi,+että+toimitusministeristön+pääministeri.+Sipilä+siis+erosi+jo+pääministeriydestä++mikä+sitten+lopullisesti+realisoituu+kesäkuun+korvilla.
"Ja vielä reilu viikko sitten Antti Rinne Kiuruineen vastusti valinnanvapautta."
Sinua on kusetettu. Sellaista sattuu, kun ei ole tarkkana. Kokoomus käyttää termiä "valinnanvapaus" mallista joka tarkoittaa terveydenhuollon laajaa yksityistämistä. Kokoomuksen "valinnanvapaudeksi" ristimää mallia Rinne (ja tällä viikolla myös Sipilä kuten monet muutkin puoluejohtajat) vastustavat
Kokoomuksen "valinnanvapaudeksi" ristimä malli EI TARKOITA sitä, että kun tarvitsen kaihileikkausta saan valita vapaasti minne menen kaihileikkaukseni saamaan tai kun tarvitsen fysioterapiaa niin voin valita parhaan tuntemani fysioterapeutin. Se tarkoittaa, että minun pitää etukäteen summamutikassa valita joku suuri terveysalan yritys, joka saa minun hoitamiseeni tarkoitetut rahat, tulen minä tarvitsemaan hoitoa tai en, ja tietämättä mitä hoitoa tulen tarvitsemaan.
Se "valinnanvapaus" joka on jo useissa kaupungeissa käytössä (ja jota mm. Rinne aivan samoin kuin tällä viikolla kaikki muut puoluejohtajat Orpoa lukuunottamatta kannattavat) perustuu palveluseteleihin, joissa tapauskohtaisesti asiakas voi valita parhaan toimijan johon hän juuri silloin apua tarvitsee.
Kokoomuksen "Valinnanvapaus" pitäisi ehkä kirjoittaa isolla alkukirjaimella, jotta huonommin asiaa seuranneetkin ymmärtäisivät, koska puhutaan kokoomuksen "Valinnanvapaus" -nimellä kulkevasta yksityistämismallista ja koska yleiskielen mukaisesta valinnanvapaudesta.
Miksi Sipilä haluaa, että Keskustaa johtaa epäonnistunut poliitikko?
Älä valehtele. Jos lait olisi kirjoitettu oikein ja perustuslakiin sopivalla tavalla, niin totta kai oppositio olisi ollut voimaton.
Mikä sitten sotessa mätti?
Perustuslaki on juuri kuten se tulkitaan ja tällä kertaa tulkitsijana oli vasemmistoliiton Lapintie.
"Sipilä+on+jäämässä+ulos+Kepun+puheenjohtajuudesta+jos+kannatus+jää+14%:iin."
Ok.+Eli+Sipilän+ratkaisulla+jonka+hän+väittää+johtuvan+Sotesta+ei+olekaan+mitään+tekemistä+Soten+kanssa,+vaan+hän+onkin+huolissaan+Keskustan+kannatuksesta.
Kun+kerran+Sipilä+erosi+varmistaakseen,+että+Keskustan+kannatus+on+yli+14%,+niin+silloinhan+kyse+on+vaalitaktisesta+tempusta,+jossa+Keskustan+kannatus+asetetaan+ykköseksi+ja+isänmaan+asioiden+hoito+kakkoseksi.
Sittenhän+olemme+samaa+mieltä.
Jos sotesta ei kerran tullut mitään niin miksi Sipilä jäisi tuhlaamaan aikaansa olemalla opposition sylkykuppi kun soi alkaa tehdä vaalityötä täysillä.
"Kokoomus käyttää termiä "valinnanvapaus" mallista joka tarkoittaa terveydenhuollon laajaa yksityistämistä. "
Aloit siis jo valehtelemaan!
Valinnan vapaus tarkoittaa sitä että ihminen voi valita sote-palvelunsa, mitä myös nyt demarit näyttävät kannattavan. Miten se teknisesti toteutetaan niin se on ihan sama.
"Jos lait olisi kirjoitettu oikein ja perustuslakiin sopivalla tavalla, niin totta kai oppositio olisi ollut voimaton."
Aloit siis nyt systemaattisesti valehtelemaan.
Ministeriöiden virkamiehet tekivät hyvää työtä ja sote-lait olivat perustuslain mukaisia aivan varmasti. Mutta aina löytyy asiantuntijoita jotka ovat valmiit antamaan jarrutuslausuntoja maksusta kuten nytkin kävi. Jokaista mielipidettä varten löytyy aina montakin asiantuntijaa. Nämähän ovat rannalle jääneitä oppineita, joita ei ole huolittu ministeriöihin, joihin otetaan vain parhaat. Ja siksi ovat katkeria ja nyt vasemmisto käytti heitä sumeilematta.
Älä valehtele!
Perustuslain noudattamista valvoo perustuslakivaliokunta. Siihen kuuluu 10 hallituspuolueiden edustajaa ja 7 opposition edustajaa. Kerro edes joku Soteen liittyvä päätös, jossa valiokunnassa olisi äänestetty? Kaikki keskeiset päätökset ovat olleet yksimielisiä eli kymmenen (10) hallituspuolueiden edustajaa ovat olleet yhtä mieltä siitä, että hallituksen esitys ei ole perustuslain mukainen.
Perustuslakivaliokunnan jäsenet:
Hannu Hoskonen (Keskusta)
Antti Kurvinen (Keskusta)
Kimmo Kivelä (Siniset)
Juha Rehula (Keskusta)
Wille Rydman (Kokoomus)
Mia Laiho (Kokoomus)
Markus Lohi (Keskusta)
Matti Torvinen (Siniset)
Kaj Turunen (Kokoomus)
Tapani Tölli (Keskusta)
Maria Guzenina (SDP)
Anna-Maja Henriksson (RKP)
Ilkka Kantola (SDP)
Leena Meri (Peruss.)
Ville Niinistö (Vihr.)
Ville Skinnari (SDP)
Annika Lapintie (Vas.)
"Eli Sipilän ratkaisulla jonka hän väittää johtuvan Sotesta ei olekaan mitään tekemistä Soten kanssa, vaan hän onkin huolissaan Keskustan kannatuksesta."
Totta - Soten kaatumisen vuoksi Sipilä erosi pääministeriydestä kuten lupasi ja sitten Kepun puheenjohtajuus on eri asia. Katsotaan miten äijän käy - kansa ratkaisee.
"Perustuslain noudattamista valvoo perustuslakivaliokunta. "
Hyvä huomio tuo! Näin se on - mutta perustuslain tulkinnoista eli asioista mistä ei ole perustuslaissa puhuttu yhtään mitään niin tämän ratkaisee kulloinenkin politiikka ja mahdollisesti katkeroituneet asiantuntijat.
Sinä muuten aloitit systemaattisen valehtelun ja myös manipuloinnin! Taidat siis olla vasemmistolainen?
Näin Sipilä varmasti ajateli. Vaalityö oli tärkeämpää kuin isänmaan asiat.
On kuitenkin aika historiallista, että kun viime viikon torstaina Sipilä runnoi Kokoomuksen yksityistämismallia Sote-lakeihin perustuslaista piittaamatta, niin tämän viikon torstaina hän vaalikeskustelussa irtisanoutui Kokoomuksen yksityistämismallista kokonaan.
Sipilän suoraselkäisyyttä on vaikea vaikea erottaa notkeasta takinkäännöstä.
En minä mitään valehtele vaan totean, että vassareilla oli tavoitteena soten kaataminen. Pj on aina valiokunnan johtaja ja pystyy vaikuttamaan asioihin enemmän kuin jäsenet.
Minusta oli hyvä, että Sipilä kaatoi koko p*skan heidän syliinsä ja sanoi, että tehkää sitten parempi.
Totta kai ajatteli. Jos kerran sote kaatui niin mitä siinä enää sitten voi tehdä. Vaalit ovat nyt tärkein asia.
"Ministeriöiden virkamiehet tekivät hyvää työtä ja sote-lait olivat perustuslain mukaisia aivan varmasti."
Väität siis, että perustuslakivaliokunnassa virkavastuulla toimivat kymmenen hallituspuolueen kansanedustajaa, jotka sanoivat, että esitykset ovat perustuslain vastaisia, valehtelivat.
Koska perustuslakituomioistuin toimii virkavastuulla niin kyse on rikoksesta. Jos sinulla on todisteita, niin ilmoitus heti tänne:
https://www.oikeusasiamies.fi/fi_FI/web/guest/kantelu-oikeusasiamiehelle
"On kuitenkin aika historiallista, että kun viime viikon torstaina Sipilä runnoi Kokoomuksen yksityistämismallia Sote-lakeihin perustuslaista piittaamatta, niin ..."
Taas valehtelit epäsuoraan - onko tuo tapasi?
Perustuslaki ei kiellä yksityistämistä. Tottakai Sipilä ryhdikkäänä miehenä oli lojaali pääministeri, mutta kun Kiuru onnistui jarruttamaan sotea, niin on uusi tilanne, missä ei tehdä kompromisseja. Niiden aika koittaa sitten taas kaikkien puolueiden osalta 14.4 jälkeen.
Ryhdikäs ja lojaali tulee aina olla! Ja tässä Sipilä näyttää esimerkkiä.
Perustulakivaliokunnan voimasuhteet:
Hallitus 10 - Oppositio 7.
Eilisen vaalikeskustelun perusteella Sipilä erosi, koska Sote-malli, jota hän ei edes kannata, kaatui. Tässä "suoraselkäisyydessä" on vaikea pysyä perässä.
""Ministeriöiden virkamiehet tekivät hyvää työtä ja sote-lait olivat perustuslain mukaisia aivan varmasti."
Väität siis, että perustuslakivaliokunnassa virkavastuulla toimivat kymmenen hallituspuolueen kansanedustajaa, jotka sanoivat, että esitykset ovat perustuslain vastaisia, valehtelivat. "
Ovatko näin sanoneet, niin epäilen. Taitaa taas olla sinun nyt tavaksi tullutta valhetta.
Valiokunta tulkitsi, että eivät hyväksy näitä lakeja. Perustuslaki ei puhu sotesta yhtään mitään. Kaikki on vain poliittista tulkintaa jossa on käytetty apuna katkeroituneita ja sotelle vihamielisiä asiantuntijoita kuten kävi osittain myös tietosuojalaeissa.
"Eilisen vaalikeskustelun perusteella Sipilä erosi, koska Sote-malli, jota hän ei edes kannata, kaatui. "
Taas valehtelet!
Pääministeri Sipilä kannatti tätä mallia täysillä kunnes Kiuru onnistui sen kaatamaan.
Tämänjälkeen Kepu puolueena on luonut uuden mallin jota Sipilä puh. johtajana ryhdikkäästi kannattaa koska on lojaali puolueelleen.
Oppostio vastusti hallituksen esittämää Sote-ratkaisua. Se on aivan totta. Tällä viikolla sitä vastustaa "suoraselkäinen" Sipiläkin (joka viime viikolla oli niin pettynyt että heitti hanskat tiskiin, kun malli ei mennyt läpi?!)
Hallitus on kuitenkin enemmistöhallitus ja sillä on enemmistö niin Eduskunnassa kuin Sosiaali- ja terveysvaliokunnassa ja Perustuslakivaliokunnassakin. Sitä vartenhan puolueet hallitukseen haluavat että hallituksella on valta. Oppositio ei usein voi muuta kuin räksyttää.
Nytkin oppositio räksytti, mutta enemmistöhallitus tyri ihan itse oman mallinsa.
Sote kaatui ja Sipilä jatkaa suoraselkäisesti uusiin vaaleihin.
Suomella on poliittinen hallitus ja sillä pääministeri hyvästä syystä. Vaikka hallitus ei olisi saanut aikaan enää mitään suurta, se olisi voinut toimia kuitenkin vastuullisena poliittisena hallituksena loppuun saakkaa. Tätähän toivoi Orpo ja tätä olisi halunut sinisetkin.
Niinhän se on kaikissa töissä: ei siihen pelkkiä suurtekoja kuuluu vaan myös kaikkea puuduttavaa silppua ja sälää ja ikäviäkin hommia.
"Nytkin oppositio räksytti, mutta enemmistöhallitus tyri ihan itse oman mallinsa."
Malli oli hyvä ja toimiva ja myös perustuslain mukainen kuten monen eri ministeriön Suomen parhaat asiantuntijat toistuvasti vakuuttivat.
Olisi estänyt hallitsemattomat yksityistämiset jotka nyt ovat käynnissä ja pörriäiset voivat mellastaa Antti RInteen eilen suomat neljä vuotta ainakin. Vasemmisto on nyt siis suurin syypää sote-palveluiden yksityistämisaallolle. Uskon, että tämä ei ole ollut vasemmiston tarkoitus, mutta eivät hoksanneet vastustaessaan Sotea ottaa tätä huomioon.
"Sote kaatui ja Sipilä jatkaa suoraselkäisesti uusiin vaaleihin."
Totta - pystyssä päin ja parhaansa tehneenä Sipilä voi nyt katsoa eteenpäin kohti uutta nousevaa Suomea.
En väittänytkään että perustuslaki kieltäisi yksityistämisen. Hallituksen runnoma malli yksityistää oli vain perustuslain vastainen kaikkien perustuslakivaliokunnan jäsenten mielestä. Niin kokoomuslaisten kuin demarienkin.
Pointti oli kuitenkin niin, että viime viikon torstaihin asti Sipilä ajoi hallituksen Sote-mallia väellä ja voimalla. Perjantaina hän ilmoitti että Sotea ei saada aikaan ja se oli Sipilälle hänen omien sanojen mukaan "valtava pettymys". Tämän viikon torstaina hän ei enää edes kannattanut mallia jonka kaatuminen alle viikkoa aikaisemmin oli "valtava pettymys"?!
Tämän nimittäminen "suoraselkäisyydeksi" hämmästyttää.
No missä vaiheessa Sipilä luopui hallituksen sote-mallista.
Eilen eli alle viikko eroilmoituksensa jälkeen hän ei Ylen vaalikeskustelussa enää kannattanut hallituksen ajamaa mallia.
"Pointti oli kuitenkin niin, että viime viikon torstaihin asti Sipilä ajoi hallituksen Sote-mallia väellä ja voimalla. "
Pääministeri Sipilä kannatti tätä mallia täysillä kunnes Kiuru onnistui sen kaatamaan.
Tämänjälkeen Kepu puolueena on luonut uuden mallin jota Sipilä puh. johtajana ryhdikkäästi kannattaa koska on lojaali puolueelleen.
"No missä vaiheessa Sipilä luopui hallituksen sote-mallista."
Viime perjantai-aamuna viimeistään, kun huomasi, että oppositio oli onnistunut kaatamaan hallituksen sote-mallin eikä sitä enää ollut olemassa.
Sipilä jatkaa "suoraselkäisesti" seuraaviin vaaleihin vastustamalla Sote-mallia, jonka kaatumisen takia hän erosi? Kuulostaa enemmän skolioosilta kuin suoraselkäisyydeltä.
Perustuslakivaliokunta toimii virkavastuulla. Jos he ovat tulkinneet perustuslakia tahallaan väärin, niin ei kun yhteys oikeusasiamieheen. Perustuslakituomioistuimessa oli 10 hallituspuolueiden edustajaa ja 7 opposition edustajaa ja sen päätökset olivat yksimielisiä.
Kiuruko käänsi Sipilän pään, niin että eilen vaalikeskustelussa hän vastusti jo mallia?
Ehkä Sipilä liittyy seuraavaksi suoraselkäisesti demareihin?
Spilänhallitus savutti 4 viidestä tavoitteestaan. Hyvää työstä, varmaan mikään hallitus ei ole saavuttanut näin paljon.
Miksi hän kannatti mallia jota ei kannattanut? Ei kannattanut ainakaan eilisen vaalikeskustelun perusteella.
Aivan, työllissyys parantunut enemmän kuin millään vaalikaudella lähiakoina ja valtionvelka taittui.
Sipilän suurin "saavutus" oli kansainvälisen talouden imu, joka sattui osumaan hänen hallituskaudelleen. Tänä vuonnahan talous on jo hidastumassa.
Ei se, että Uudessakaupungissa valmistettuja Mersuja myydään maailmalle ennätysmäärä ole Sipilän ansiota. Ei se, että Nesteen ja Borealiksen öljyjalosteilla on hyvä kysyntä ulkomailla ole Sipilän ansiota.
Sipilä sai suomalaiset sossun luukulta töihin kun sitä imua on.
"Sipilä jatkaa "suoraselkäisesti" seuraaviin vaaleihin vastustamalla Sote-mallia, jonka kaatumisen takia hän erosi? "
Kaatunutta sote-mallia ei ole enää olemassa. Miksi siis tukea jotain olematonta?
"Perustuslakivaliokunta toimii virkavastuulla."
He toimivat poliittisella vastuulla. Perustuslaki ei sano mitään sotesta.
"Kiuruko käänsi Sipilän pään, niin että eilen vaalikeskustelussa hän vastusti jo mallia?"
Kaatunutta sote- mallia ei ole enää olemassakaan, ei sitä voi enää kukaan vastustaa.
Nyt Kepulla on uusi malli ja kokoomuksella omansa. Kansa nyt ratkaisee miten eteenpäin.
"Sipilän suurin "saavutus" oli kansainvälisen talouden imu, joka sattui osumaan hänen hallituskaudelleen. Tänä vuonnahan talous on jo hidastumassa."
Mihin imuun edellinen hallitus ei missään vaiheessa päässyt. Kasvu jatkuu yhä - vaikkakin hitaammin. Älä siis koko ajan valehtele.
"Sipilä sai suomalaiset sossun luukulta töihin kun sitä imua on."
Antti Rinne viime kaudella sai vain sotkun aikaan, vaikka silloinkin oli kansainvälistä imua ja kasvua. Ensi kaudella Rinne mahdollisesti tuhoaa lopunkin talouden taas - edellyttäen nimittäin että jaksaa. Demareissa käynnissä nyt armoton valtataistelu, jossa taatusti tulee kohta raatoja.
140000 köyhän työttömän talous parani moninkertaisesti kuin saivat työtä, kiitos Sipilän hallituksen.
"He toimivat poliittisella vastuulla. Perustuslaki ei sano mitään sotesta."
No miksei sitten kaikkia hallituksen esityksiä hyväksytty äänin 10-7, kun valiokunnassa on 10 hallituspuolueiden edustajaa ja 7 opposition edustajaa?
Tuohon emme saa vastausta, mutta perustuslaki ei sano mitään sotesta.
Valtion asioita ei tule koskaan antaa sosialistien hoitoon!
"Tuohon emme saa vastausta, mutta perustuslaki ei sano mitään sotesta."
Ei sano, ei. Mutta argumenttina tuo on äärettömän huono. Perustuslaki ei sano mitään poliisistakaan, joten samalla perusteella poliisin palvelut voisi vaikkapa antaa ulkomaalaiselle turvallisuusyritykselle.
Perustuslaki määrittelee ne keskeiset periaatteet, jota kaiken lainsäädännön on noudatettava. Siksi PVL:n rooli on niin tärkeä. Sote ei kaatunut viivyttelyyn vaan siihen, että sinne yritettiin ujuttaa mukaan elementtejä, jotka ovat ihan selkeästi perustuslain vastaisia.
Esimerkki 1:
Palvelusuunnitelma. Suunnitellut lain mukaan em. paljon sairastavalle tulisi tehdä suunnitelma, johon kirjattaisiin hänen saamansa palvelut. Sosiaali- ja terveyslautakunta (Huom!) poisti laista kohdan, jossa määriteltiin että suunnitelma on juridisesti sitova. Tilanne: sairas saa kyllä suunnitelman, mutta maakunnalla ei ole mitään velvollisuutta järjestää niitä hänelle. Sairas ei voisi edes valittaa tästä mihinkään, koska suunnitelma ei ole sitova. Hänen perustuslaillinen oikeutensa saada terveys- ja sosiaalipalveluita ei siis toteudu.
Esimerkki 2:
Budjettileikkuri. Käytännössä esitelty laki olisi rajoittanut terveyskustannusten nousun rajoittamalla maakuntien budjetteja mielivaltaisesti. Jos maakunta tarvitsee lisää rahaa hoitaakseen vanhuksia tai sairaita, se ei voi kerätä sitä itse em. verotusta korottamalla. Se on käytännössä valtion sylikoira. Tilanne: maakunta joutuu karsimaan palveluita tai hoitoja, joka johtaa siihen, että eri osissa maata on erilaiset palvelut erilaisille ihmisille. Jälleen perustuslain vastainen tilanne.
Esimerkki 3:
Tietosuoja. Esitellyssä laissa raha seurasi asiakasta. Käytännössä tarkoittaa, että ihminen voi valita yksityisen tai julkisen palveluntarjoajan ja hänestä maksetaan tarjoajalle sama summa (ns. kapitaatiokorvaus). Summa laskettaisiin jokaiselle erikseen. Mutta laissa ei ollut mitään mainintaa siitä, että kuka näkee tämän summan. Tilanne: yksityinen palveluntarjoaja voi täysin vapaasti tsekata, että mikä uuden asiakkaan korvaus on. Jos se on huono tai riskipitoinen, hän voi siirtää asiakkaan muualle. Yksityinen voi poimia rusinat pullasta ja jättää vaikeimmin sairaat julkiselle puolelle. Jälleen perustuslain vastainen tilanne.
Soteuudistus ei ollut perustuslain vastainen, se on täysin mahdollista tehdä perustuslain puitteissa. Mutta se täytyy tehdä tavalla, joka ei johda siihen, että joudutaan käytännössä perustuslain vastaiseen tilanteeseen.
Perustuslaki sanoo kuitenkin painavasti kansalaisten yhdenvertaisuudesta, kansanvallasta, perusoikeuksista (mm. oikeus asianmukaiseen hoitoon) jne.
Yhdysvaltain perustajaisät määrittelivät, että perustuslaki on kansalaisten vakuutus huonoja hallituksia vastaan. Siksi sen yli ei muut lait voi kävellä ja siksi perustuslain muuttaminen on tehty mutkikkaaksi.
Joku tietenkin voisi kysyä, että mitä se sitten kertoo eronneesta hallituksesta, jos perustuslaki on vakuutus huonoja hallituksia vastaan ja hallituksen Sote-esitys törmäsi kolme kertaa perustuslakiin?
>Ministeriöiden virkamiehet tekivät hyvää työtä ja sote-lait olivat perustuslain mukaisia aivan varmasti.
Korkkiruuvin pitäisi päästä perustuslakivaliokuntaan, kun kerran eivät siellä nyt mitään ymmärrä. Jopa kaikki 10 hallituspuolueitten edustajaa ovat olleet täysin vietävissä. Tämän luulisi olevan jo tilastollisesti mahdotonta että yksikään ei tajua hevon humppaa siitä että esitykset ovat täysin perustuslain mukaisia, mutta eipä vain ole.
Tapansa mukaan Sarcisson selvitti asiaa yllä ansiokkaasti juurta jaksain. Jokohan meni perille, kun kilgoren täysin oikeat perustelut eivät vielä millään menneet?
>Pj on aina valiokunnan johtaja ja pystyy vaikuttamaan asioihin enemmän kuin jäsenet.
Vai niin. Jos näin todella on, minkähän takia tällaisen huipputärkeän valiokunnan puheenjohtajuus annettiin tuosta vain vasemmistoliitolle? Ratkaisuhan antoi vasureille suunnattomasti ansiotonta valtaa, jos siis olet oikeassa.
En varsinaisesti odota vastausta.
"Tämän luulisi olevan jo tilastollisesti mahdotonta että yksikään ei tajua hevon humppaa siitä että esitykset ovat täysin perustuslain mukaisia, mutta eipä vain ole."
Itse uskon että turhautuneet ja syrjäytetyt änkyräasiantuntijat ovat työkseen sotkeneet edustajien päitä valiokunnassa. Perustuslain vastaisia sote-lait eivät voineet olla koska perustuslaki ei puhu sotesta mitään, mutta valiokunta voi silti tehdä poliittisia päätöksiä asiasta kuten ovat tehneet 10 vuoden ajan ja koko ajan vastustaneet (=vihanneet) ministeriöiden huippuasiantuntijoita, jotka ovat sorvanneet lait perustuslain mukaisiksi. Kyseessä on normaali ilmiö jota esiintyy myös tieteessä (kts. eilinen SannikkaUkkola) että ihmisen sisäiset viharakenteet määrää kaikkialla ja tosiasioilla ei ole enää merkitystä. Eli tyypillistä lopunajan vihanlietsontaa mikä on tunkeutunut kaikkialle yhteiskuntaan, myös eduskuntaan. Lue vähän Ilmestyskirjaa missä tämä kaikki on osuvasti tuotu esiin.
>Perustuslain vastaisia sote-lait eivät voineet olla koska perustuslaki ei puhu sotesta mitään
>Lue vähän Ilmestyskirjaa missä tämä kaikki on osuvasti tuotu esiin.
Sapienti sat. 😄
Mitähän latinaa tuossa yrität taas sekoilla?
Nykyaika on tuonut jumalattomien ihmisten keskuuteen suuren vihan. Viha ja someraivo määrää ihmisten elämää sen kaikilla aloilla. Ainoastaan aitojen uskovien elämästä ja heidän perheissään viha puuttuu. Ja tämä vihan tunkeutumisen jumalattomaan maailmaan sen hallitsevaksi tekijäksi on ennustettu Raamatussa ja näin on siis PAKKO käydä yhteiskunnissa, myös nyt Australiassa ja Uudessa Seelannissa mitkä ovat olleet tähän saakka aika suojaisia paikkoja.
Tutkituta pääsi heti maanantaina. Olen muistaakseni kehottanut tähän jo ennenkin. 😟
Asia ei kuulu luterilaisuus teeman alueelle.
Kyllä kuuluu. Maallinen regimentti ei ole nyt kuninkaalla eikä ruhtinaalla, vaan meillä itsellämme, joista suurin osa on luterilaisia.