IL - Riitta Väisäsen velkajärjestely on SALAINEN

"Kaikkiaan Nordea karhuaa Väisäseltä 343 376 euroa ulosoton kautta. Mikäli Riitta saisi kaupat molemmista kohteistaan aikaiseksi pyytämillään hinnoilla, hän kuittaisi velkansa ja jäisi vielä yli 100 000 euroa plussan puolelle.

Kun velallinen on maksanut veloistaan niin paljon kuin maksuohjelmassa on määrätty, hän vapautuu velkojensa loppuosien maksamisesta."

https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/5dcda29e-ab80-4393-88f5-14e50c92965f

Riitta Väisäsellä on velkaa reilusti yli 300 000 euroa, hänellä on kiinteistö ja hevostila, joiden yhteisarvo ylittää velan kokonaismäärän. Riitta Väisäsen omaisuutta ei kuitenkaan pakkohuutokaupata, toisin kuin tuhansien muiden suomalaisten omaisuudet, vaan hän saa pitää talonsa ja tiluksensa, sillä hän pääsee velkajärjestelyyn, jonka tarkemmat yksityiskohdat ovat salaisia. Velkajärjestelyn pituus Väisäsellä on kolme vuotta.

Velkajärjestely Väisäsen kohdalla tarkoittaa sitä, että hän maksaa maksusuunnitelman mukaan (salainen), tietyn summan joka kuukausi kolmen vuoden ajan, sen jälkeen Riitta Väisäsen velat ovat vanhentuneet, eli Väisäsestä tulee velaton henkilö tällä salaisella järjestelyllä.

Ei voi kuin onnitella Väisästä upeasta sopimuksesta, sillä nekin harvat, jotka omistavat asuntonsa ja pääsevät velkajärjestelyyn voivat joutua käymään läpi jopa 10-vuoden maksusuunnitelman, ennen kuin velat pyyhitään pysyvästi pois.

"Velkajärjestely voi olla myös kymmenen vuoden pituinen. Tämä tulee harkittavaksi, jos velallisella on asunto."

-IL 01.02.2018

Toteutuuko tässä yhdenvertaisuusperiaate velallisten kesken, vai onko toisilla henkilöillä ennemmän oikeuksia kuin toisilla?
4159
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Nyt suljet läppärin heti ja otat päivälääkkeesi.😨

1Äänestä

Tuosta vanhasta talosta voi saada korkeintaan 200 000 euroa, puuttuu se rantatontti.

Äänestä

Varakkaista ja fiksuista ystävistä voi olla apua vaikeissa elämäntilanteissa. Onnekkaita he, joilla tällaista apua on saatavilla. Huippujuristien palkkaamiseen ei kaikilla ole taloudellisia mahdollisuuksia.

Äänestä

onko ne kenekä velkajärestelyt julkisia?

tarjoaahan ne persaukisille jotain edullisen tntuisia könttämaksuja

mikä olis pienempi mitä koko velka, merkittävsäti

mutta mistä revit tonnejakaan??

Äänestä

Kommentoi aloitusta


AuttaakoHyväVeli kirjoitti:

"Kaikkiaan Nordea karhuaa Väisäseltä 343 376 euroa ulosoton kautta. Mikäli Riitta saisi kaupat molemmista kohteistaan aikaiseksi pyytämillään hinnoilla, hän kuittaisi velkansa ja jäisi vielä yli 100 000 euroa plussan puolelle.

Kun velallinen on maksanut veloistaan niin paljon kuin maksuohjelmassa on määrätty, hän vapautuu velkojensa loppuosien maksamisesta."

https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/5dcda29e-ab80-4393-88f5-14e50c92965f

Riitta Väisäsellä on velkaa reilusti yli 300 000 euroa, hänellä on kiinteistö ja hevostila, joiden yhteisarvo ylittää velan kokonaismäärän. Riitta Väisäsen omaisuutta ei kuitenkaan pakkohuutokaupata, toisin kuin tuhansien muiden suomalaisten omaisuudet, vaan hän saa pitää talonsa ja tiluksensa, sillä hän pääsee velkajärjestelyyn, jonka tarkemmat yksityiskohdat ovat salaisia. Velkajärjestelyn pituus Väisäsellä on kolme vuotta.

Velkajärjestely Väisäsen kohdalla tarkoittaa sitä, että hän maksaa maksusuunnitelman mukaan (salainen), tietyn summan joka kuukausi kolmen vuoden ajan, sen jälkeen Riitta Väisäsen velat ovat vanhentuneet, eli Väisäsestä tulee velaton henkilö tällä salaisella järjestelyllä.

Ei voi kuin onnitella Väisästä upeasta sopimuksesta, sillä nekin harvat, jotka omistavat asuntonsa ja pääsevät velkajärjestelyyn voivat joutua käymään läpi jopa 10-vuoden maksusuunnitelman, ennen kuin velat pyyhitään pysyvästi pois.

"Velkajärjestely voi olla myös kymmenen vuoden pituinen. Tämä tulee harkittavaksi, jos velallisella on asunto."

-IL 01.02.2018

Toteutuuko tässä yhdenvertaisuusperiaate velallisten kesken, vai onko toisilla henkilöillä ennemmän oikeuksia kuin toisilla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu