Lapset ja ympäristönsuojelu

realistiksilapset

Nyt pienet koululaiset on houkuteltu mielenosoituksiin ilmaston puolesta. Hyvä tavoite. MUTTA. Ei lapsille ole kerrottu tosiasioista edes pientä ripsausta. Että he ja me suomalaiset emme asialle mahda mitään. Kyllä noille lapsille, jotka jo yhteen-, kerto- ja prosenttilaskun osaavat, voisi kertoa seuraavat faktat. Suomen hiilidioksidipäästöt ovat vain noin yksi tuhannesosa koko maapallon päästöistä. Kiinan päästöt ovat n. 26 prosenttia kaikista maapallon päästöistä. Kiinan päästöt lisääntyvät vuosittain kaksi kertaa sen määrän kuin kaikki Suomen päästöt ovat vuodessa yhteensä. Siitä jokainen lukemaan oppinut ymmärtää, että vaikka vähennämme päästöjä sen tavoitteemme, 30 prosenttia, verran, niin maapallon ilmastoa se ei pelasta. Olisikin paljon järkevämpää opettaa lapsemme miettimään niitä keinoja, joilla pystymme sopeutumaan ilmaston muutoksen tuomiin "haasteisiin".

13

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ajankuva

      Nyt Jenni Haukiokin kehuu mieltään osittavia nuoria. Voi aikoja - voi tapoja! Liekö Jennikään itse oikeita töitä ikinä tehnyt päivääkään?

      • Vanhaope

        Tarvitseeko kauniiksi kehuttu aivoja ?


    • Mukana

      Niin, lapset vaativat vanhemmiltaan tekoja ilmastonmuutoksen torjuntaan. Eivät välttämättä tiedä mitä se tarkoittaa, mutta tietävät maanantaina kun joutuvat kävelemään kouluun.

      • Vanhaope

        Lapsia on helppo yllyttää, eivät maksa vielä veroja ja käyttömaksuja.


    • kunhankasvavat

      Osoitelkoot mieltään vielä kun ovat nuoria ja viattomia.
      Koulut kun on käyty niin noistakin nuorista moni kääntää takkinsa, kun eteen tulee se hyväpalkkainen työ jossain saastuttavassa tehtaassa.
      Moni noista tytöistä myös pyöräyttää lapsia jo ennenstään liikakansoitettuun maailmaan.
      Suurin osa noista matkustelee joko Suomea ristiin rastiin tai sitten lentävät ulkomaillehuvittelemaan.

    • pitäämyöstehdäitse

      Vähintä mitä nämä edistykselliset nuoret voisivat tehdä, olisi selkeä päätös, että he eivät koskaan lähde yhdellekään lomamatkalle lentokoneella ja vaativat myös, että yksikään heidän perheenjäsenensä ei saa lähteä lentäen lomamatkalle.

    • saastettaaasiasta

      Kyllä se lentokone liikkuu ihan samalla tavalla, vaikka ei ihan täynnä matkustajia olekaan.

      • hyisua

        Voikos asiaa tyhmennin kommentoida. Tavoite nimenomaan on, että lentoliikenne supistuu ja koneet seisooa maassa ja uusia ei tehdä.


    • UlkoistetaanPäästöt

      Ja valitettava lopputulos tälle kaikelle on, että Suomesta tuotanto siirtyy kiinaan, josta sitten saamme ostettua "puhtaasti" tuotettua tavaraa edullisesti. Eikä tavaran rahtaaminen suurilla konttilaivoillakaan ihan puhdasta hommaa ole.

    • katsokaapeiliin

      Mistä kaikesta nuo nuoret ovat valmiita luopumaan ilmaston hyväksi? Muotivaatteista, mopoista/mopoautoista, kouluun ja harrastuksiin kulkemisesta millään moottoriajoneuvolla, kerran vuoteen uusittavasta älypuhelimesta, Kiinalaisesta halpatuonti krääsästä, kosmetiikasta, alkaisivat korjaamaan vaatteitaan, sensijaan että ostaisivat uutta, lomamatkoista kotimaassa tai ulkomailla(Junakaan ei kulje pelkällä pyhällä hengellä).
      Vai onko tuokin sitä että "ei me mutta muiden pitää"
      Tuossa kun uutisissa syyllistivät vanhemmat ikäluokat, niin tietävätköhän sitä, että esimerkiksi 60-80 eläneiden nuorten hiilijalanjälki on monin kerroin pienempi kuin noilla nuorilla. Silloin ei osteltu toiseltapuolelta maapalloa vaatteita tai syöty kaukaa rahdattuja eksoottisia ruokia, silloin suurin osa kulutushyödykkeistä oli kotimaista. Silloin syötiin sitä mitä tarjottiin ja nälkä oli ruuan paras mauste. Ei ollut kännyköitä jo alle kymmenen vuotiaiden taskuissa tai sitä vanhemmillakaan. Remmiä olisi saanut jos olisi ehdottanut isälle, että veisi autolla minut pelaamaan jalkapalloa kavereiden kanssa.

    • Jyytt

      Suomi on vajonnut todella alas, kun pressan muijakin kehuu näitä aivopestyjä lapsia ilmastonmuutosmielenosoituksesta. On aikoihin eletty, ei voi muuta sanoa. Tämä hölynpöly kun on täyttä huijausta ja rahankeruuta. Ketkä äänestitte Saulin pressaksi, hävetkää. En usko että näin lapsellista kommenttia kuin tämä Haukion, olisi sentään saatu kenenkään muun presidentin puolisolta.

      • järkeäjenni

        Kyllä minäkin olen hyvin pettynyt Sauliin. Että antaa vaimonsa puhua joutavia. Kyllä Saulin pitää nyt miehistyä ja muistaa mitä Sanassa sanotaan. Jennin pitää myös ymmärtää oma asemansa.


    • Korve

      Erään tutkimuksen mukaan 15 maailman suurinta rahtilaivaa saastuttaa saman verran kuin kaikki maapallon autot yhteensä.
      Nämä lakkoilevat nuoret joilla melkein kaikilla älypuhelin jota pitkin päivää räplätään ja kerran päivässä ladataan. Paljonko menee tähänkin touhuun turhaan sähköä. Helsingissä kun sekin tuotetaan kivihiilellä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      66
      1592
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      162
      1359
    3. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      88
      1192
    4. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      118
      1169
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      44
      1038
    6. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      67
      818
    7. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      104
      815
    8. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      89
      696
    9. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      184
      693
    10. Mitä vastaat jos

      Kysyn maanantaina jutteluaikaa ihan arkipäivisistä asioista, rauhassa? Koska nimittäin aion 😍
      Ikävä
      36
      634
    Aihe