Mennään! Mä lennän avaruuteen!

Nyt on linnunrata suistunut pois radaltaan ja lähtenyt mustan aukon imuun. Tarkoitukseni olisi nyt kerätä porukka kasaan, joka haluaa päästä pois tältä planeetalta ennen kuin on liian myöhäistä.
Jos olet kiinnostunut asiasta voit liittyä discord serverilleni: https://discord.gg/nT7Nzqn
662
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ei oo vielä kukaan liittyny. Ensimmäiset jotka lähtee mukaan ja pysyy mukana loppuun asti pääsee upseereiks miehistöön.

Äänestä

Okei. Ihan hyvä suunnitelma.

Äänestä

Ilmestyskirja 9 luku
1 Viides enkeli puhalsi torveensa. Silloin minä näin, että taivaasta oli pudonnut maahan tähti. Sille annettiin syvyyden kuilun avain,
2 ja se avasi tuon syvyyteen vievän kuilun. Kuilusta nousi savua kuin suuresta uunista, ja savu pimensi auringon ja ilman.

Nyt on siis linnunradan galaksiin törmännyt uusi tähti, jonka vaikutuksesta linnunradan kokonaismassa kasvoi sen verran että se irtosi normaalilta kiertoradalta.
Tällä hetkellä ollaan madonreikää pitkin menossa huimaa vauhtia kohti syvyyksien syvyyksiä.

Äänestä

Pääni on puoliksi sekaisin, puoliksi järjestyksessä.
Ajastani puolet on kulunut. Tapahtumani on puolessavälissä.
Nyt haluan laulaa: Minun sisälläni päivä on pidempi kuin yö ja sylissäni aurinko lämmittää.
Mennään! Mä lennän avaruuteen muuten elävältä syö tämä masentava työ, joka ihmisen hiljaa mädännyttää.

Äänestä

Kun ei kerran suomalaisia kiinnostanu lähtee mukaan, niin tämä mahdollisuus annetaan venäläisille. Jääköön suomen kansa tänne vaan möhnimään.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Rauli.M kirjoitti:

Nyt on linnunrata suistunut pois radaltaan ja lähtenyt mustan aukon imuun. Tarkoitukseni olisi nyt kerätä porukka kasaan, joka haluaa päästä pois tältä planeetalta ennen kuin on liian myöhäistä.
Jos olet kiinnostunut asiasta voit liittyä discord serverilleni: https://discord.gg/nT7Nzqn

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu