Korvaukset yhteisvastuullisesti

Lakipykälä

Korvaukset yhteisvastuullisesti.

Mielenkiintoinen kirjoitus. Jos kuulut hallitukseen ja sinulla on omaisuutta. Kannattaa googlata "yhteisvastuullisesti maksettavat korvaukset"

Skeetelä
15.3.2019 20:27

UUSI
Oikeuskulujen suuruus vaihtelee. Jos oikeusteitse haetaan tavallisia palkkasaatavia (kuten ylityösaatavia, maksamatta jääneitä lomarahoja tai palkankorotuksia), oman lakimiehen kulut alioikeudessa ovat 10 000–20 000 euron välillä. Lisää pottiin ropisee, jos juttu päätyy eteenpäin hovioikeuden arvioitavaksi.

Monimutkaisemmat jutut, kuten irtisanomisriidat teettävät lakimiehillä jo enemmän töitä, mikä luonnollisesti näkyy laskutuksessa. Oikeudenkäyntikulut koostuvat asian selvittämisestä, oikeudenkäyntiasiakirjojen laadinnasta, oikeudessa esiintymisestä ja mahdollisille todistajille maksettavista palkkioista.

Häviäjä maksaa vastapuolenkin kulut

Oikeudenkäynnissä voi tulla myös niin sanotusti turpaan, koska varmoja juttuja ei ole olemassakaan. Pääsääntönä oikeudenkäynneissä on, että jutun hävinnyt osapuoli maksaa myös vastapuolen oikeudenkäyntikulut. Työsuhdejutuissa moni asia ratkeaa näytön perusteella ja nimenomaan sillä, miltä asiat käräjäsalissa näyttävät. Mieleen tulee myös emeritusprofessori Aulis Aarnion toteamus, että ”Suomen oikeuslaitos on kuin pajatso. Kun sinne lyö rahan, niin ei koskaan tiedä, mitä seuraa”.

Oikeudessa työnantajia edustavat useimmiten asianajajat niistä samoista liikejuridiikkaan erikoistuneista toimistoista, joista ne ostavat muutkin lakiasioihin liittyvät palvelunsa. Toimiston osakas laskuttaa työstään keskimäärin 350–400 euroa/ tunti. Oikeusistuimissa usein hänen apunaan istuu samasta toimistosta nuorempi lakimies, jonka taksa on 200–250 euroa tunnilta.

Mitä oikeus maksaa?

Pyysin tätä kirjoitusta vasten Pron lakiyksiköstä pari tuoretta esimerkkiä vastapuolen oikeudenkäyntikuluista. Viime vuonna Pro oli käynyt oikeutta yt-lain rikkomista koskevassa asiassa. Tässä jutussa vastapuolen oikeudenkäyntikulut olivat 26 565,49 euroa. Keväällä 2016 olimme hakeneet työsuhdesaatavia eräältä yritykseltä. Jutun päätteeksi työnantajan asiamies oli esittänyt laskun, jonka suuruus oli 61 185,79 euroa. Eräässä hoitamassamme irtisanomisasiassa vastapuolen kulut olivat nousseet 51 888,75 euroon. Nämä summat koskivat kuluja käräjäoikeudessa. Jutut ovat matkalla hovioikeuteen, josta kertyy aikanaan lisää kuluja. Tällaisten summien maksaminen omasta pussista veisi pitkäksi aikaa pohjan pois elämältä.
Siinä pikkaisen perspektiiviä mitä oikeus voi maksaa
Taitaa mennä muiltakin käpylän hallituksen jäseniltä yöunet

8

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pirkko.kuu-karkku

      Suomessa oikeus tekee omia päätöksiään ja hinnat ovat päätähuimaavia. Vippivelkaisten tuomioihin ei tarvita edes tuomaria, vaan päätökset tekee joku kanslisti tai joku automaatti. Taannoin joku edunvalvoja kirjoitti asiasta, tuomioihin ei tarvita edes velkojan asuinpaikkaa tai alkuperäisiä velkadokumentteja tai sitä miten paljon ja mihin osoitteeseen lyhennyksiä ja korkoja on lähetetty.

      Oikeuslaitos on ajat sitten ohittanut suomalaisen yhteiskunnan realiteetit ja pienellä ihmisellä ei ole
      mitään mahdollisuutta tätä kasvotonta molokia vastaan.

    • Läheltäseuraaja

      Luulen että käpylän hallituksessa moni miettii tällä hetkellä tulevaisuuttaan ja sitä mihin tuli lähdettyä mukaan,vain yhden miehen narsismin tähden... jos Ske puolue olisi laillisen hallituksen kanssa nyt menossa vaaleihin mikä olisi mennyt vikaan???

      • Jgfdd

        Saattaa olla että whatsap viestit sinkoilevat kyseisen porukan kesken tiheään lukiessaan tätä palstaa


    • DevilNieminen

      Turha syyttää laskun kirjoittajaa jos lasku on lainvoimainen. No Marcon ei tarvi rahapussia aukaista kun on todettu varattomaksi. Eli hallituskumpoanit maksavat yhteisvastuullisesti.

    • Irmalk

      Rahamiehet maksaa

    • dvhgeuj

      On sellaisia perijöitä, jotka kyllä perivät rahat velalliselta. Jos eivät saa perittyä, niin velallisella ei todellakaan ollut rahaa. Itse en haluaisi joutua näiden perijöiden käsiin.

    • Minilex

      Minilex
      Lakitieto Vahingonkorvaus Vahingonkorvausvastuu Yhteisvastuullinen vahingonkorvaus
      Lakipuhelin neuvoo
      Joka päivä klo 7 - 23
      Soita 0600 12 450
      Yhteisvastuullinen vahingonkorvaus
      » Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
      Yhteisvastuullinen vahingonkorvaus tarkoittaa sitä, että kaksi tai useampi henkilöä ovat aiheuttaneet vahingon ja he ovat jokainen kyseisestä vahingosta vastuussa yhdessä. Yhteisvastuu tulee kyseeseen myös sellaisessa tilanteessa, jossa joukosta ihmisiä ei voida osoittaa yhtä syyllistä, vaikka vahinko olisikin vain juuri yhden henkilön aiheuttama.

      Käytännössä jos joku tai jotkut vahingonkorvausvelvollisista ovat maksukyvyttömiä, joutuvat muut maksamaan heidänkin osuutensa vahingon kärsineelle. Maksaneet tahot voivat toki jälkikäteen vaatia osuutensa takaisin heiltä, jotka eivät pystyneet osallistumaan korvauksen maksamiseen.

    • Jgffg

      Näiden valossa kyllä minulla on vaikea näyttää iloista naamaa meidän iltalähetyksessa,pahinta on kun ei vielä tiedä mikä odottaa vaalien jälkeen...ei kyllä silloin vielä tiennyt mihin lähti mukaan....

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      99
      2850
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      104
      2410
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2180
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      17
      1992
    5. 167
      1828
    6. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      42
      1826
    7. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      45
      1787
    8. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1726
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      133
      1529
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1304
    Aihe