Tulorekisteristä on haittaa kaikki ilmoittaa

”Ei ole järkeä” – Tulorekisterin älyttömyyksiä: Jopa lasten jääkiekkopelin parin kympin esinepalkinto pitää ilmoittaa

Tulorekisteri on ollut käytössä vuoden alusta. on aiheuttanut tarpeetonta harmia pienille kansalaisjärjestöille, urheiluseuroille ja yrityksille.

– Tulorekisterin tarkoitus on helpottaa elämää, mutta nyt se on joissain tilanteissa tuonut tarpeettomia velvoitteita. Ei ole järkeä esimerkiksi kalastuskilpailujen tai lasten jääkiekkopeleistä saamat muutaman kympin esinepalkinnot ilmoitetaan aina tulorekisteriin.

Hänen mielestään esimerkiksi satunnaiset alle sadan euron esinepalkinnot voisi rajata ilmoittamisen ulkopuolelle. Myös ilmoittamisaikoja pitäisi pidentää,

Ilmoitetaako tulorekisteriin tyhjien/pullojen palautustulot verojakaa ei makseta . mites kirpputoreilla myydään vanhoja tavaroita näistä saadaan tuloja. maksaa myyntipöytäkin joutuu maksupuolelle jos huonosti käy.
Kela saa tulorekisteristä nämäkin tulot parempi on vaaterievut polttaa kuin viedä kirpputorille myytäväksi kuin Kelalle selvittää mistä tulot on saatu
Entäs merkkipäivät synttärit ostetaan lahjoja myös joululahjat kaikki ovat tuloa onneksi ei ole synttäreitä en saa lahjoja on helpotus.
1394
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Niin kuin kaikki verotukseen ja byrokratiaan liittyvät uudistuksen tulorekisteriäkin markkinoidaan helpotuksena ja byrokratian vähenemisenä. Ja koskaan tuo ei vielä ole pitänyt paikkansa. Ainut totuus on se, että viranomaisen aikaisemmin tekemään työtä siirretään yrittäjien, tilitoimistojen, yhdistysten ja kansalaisten tehtäväksi. Eli helpottaahan tuo virkamiehiä. Ja kun työt heillä vähenee ja virkamiesten määrä pysyy samana tai ennemminkin lisääntyy, niin taas jää virkamiehille lisää aikaa istua kahviTUNNILLA. Samoin etätöiden teko on viranomaisissa lisääntynyt huimasti. Tuttavapiirissäkin yksi pikkuvirkanainen kertoi pokkana miten kätevää on kun voi päivällä pestä pyykit ja laitella ruuat valmiiksi, kun muu porukka tulee töistä.... ehkä hänenkin olisi pitänyt tehdä töitä eikä kotitöitä...

Tuloreksiteriinhän pitää nyt verohallinnon mukaan viedä kilpailujen palkinnot ja mm. myös lemmikkien saamat palkinnot. Agility-kirpailusta kun koira saa palkinnon, niin se pitää ilmoittaa omistajan tuloksi. Eli nyt arvioimaan vinkulelujen arvoa... Minun ehdotukseni olisi, että jatkossa palkintolusikat ja -pokaalit ja vinkulelut ja koiranruokakupit lähettäisiin suoraan verottajalle. Saisivat pitää hyvänään, noita kun on joka kaappi täynnä, jos pidempään jotain harrastaa. =))) Olisi verottajallakin jotain puuhaa säilö' niitä ja ihmetellä mitä niille tekee ja jos virkamies on etätöissä kotona, niin voisihan ne lähettää hänelle kotiinkin.... =))))

On tämän maan päättäjät taas päättäneet "isoja ja merkittäviä" asioita, kun ovat tällaisen himmelin saaneet aikaan! Voi pyhä yksinkertaisuus! Nyt kun varsinaiset verojen rakastajat todennäköisesti saavat vaalivoiton, niin mitä vielä näemmekään seuraavan neljän vuoden aikana. Mutta sitä ihmettä emme kyllä näe, että veropohjaa oikeasti laajennettaisiin sinne missä liikkuu iso raha, eli ay-liikkeiden verovapaisiin toimintoihin heidän valtavaan asuntovuokraukseen yms. Jos verollisuus ulotettaisiin myös näihin toimijoihin, niin jo olisi rahaa palkata hoitajia vanhainkoteihin, mutta eipä sitten ay-pomojen palkkaa voisikaan nostella 5000 eurolla/kk kerralla, kuten SAK:kin pomon palkkaa tässä taannoin nostettiin. Ja jäsenistö hurraa ja maksaa lisää jäsenmaksuja.....

1Äänestä

Hyvä että prioriteetit on kohdallaan. Miljoonat karkaa ulkomaille veroparatiiseihin ja verottaja kyttää into pinkeänä parin euron kalastuskilpailupalkintoja.

2Äänestä

Pienistä avitustöistä olen saanut naapurilta muutaman kilon perunoita, juurikasveja, omenoita, mehua, lihakukon ja pullaa sekä maljakkoon kukkia. Pitääkö minun ilmoittaa saamani aineet kiloina, litroina, kappaleina ja kimppuina? Mitään saamaani tavaraa en ole toimittanut paratiisiin saatikka verottajalle, vaan olen ne syönyt kaikki ihan itse kukkia lukuun ottamatta.

2Äänestä
  • Rikoksesi on pahimmasta päästä kun olet mennyt nauttimaan saamistasi elintarvikkeista? Pahimmassa tapuksessa jos sinulla on tekohampaat niin ne takavarikoidaan rikoksenteko välineenä valtiolle! Siinäpähän sitten liottelet kuivaa leipää vedessä ja syöt ilman tekohampaita ja samalla katselet rötöksestäsi saamaa jälkiverolappua joka mitä luultavimmin ei ole summaltaan ihan olematon! Veikkaisin ainakin 50 euron luokkaa, ei ehkä riitäkkään kun on ollut lihakukko kyseessä? Lanttukukosta olisit saanut lievemmän tuomion!

    3Äänestä

  • Sankkilantiellä asioivat leipäjonossa pitäisi ruokakassi ilmoittaa tulorekisteriin tuloa on sekin

    2Äänestä

Nimenomaanhan tuonne pitää ilmoittaa ihan piruuttaan vaikka jos saisi lakritsipatukan tai tulitikkulaatikon! Byrokraateilla riittää touhua kun tutkivat noita isoja vilppejä! Huvittaa kun Nordealla ei ole mukamas resusrsseja tutkia rahanpesua jota on miljardikaupalla, mutta jos tilillesi tulee vaikka 1000 euroa jonka talletat vaikka jotain myytyäsi, niin välittömästi paukahtaa kysely mistä rahat on peräisin?
Luulisi että homma pitäisi olla päinvastoin ja kyylätä ennemmin tuota rahanpesua!

2Äänestä

Eikös tämä Sipilän hallitus alussa kertonut purkavansa turhaa pyrokratiaa? Ja onhan se kieltämättä saanutkin "paljon" aikaan. Nyt saa olla parkki kiekko minkävärinen ja muotoinen tahansa. Joten on se onnistunut tavoitteissaan.

2Äänestä

Ja Bernes purki taksihommista byrokratiaa ja nyt taksihommat on mitä sattuu, kuskit mitä sattuu, hiinat mitä sattuu ja nekin on nousussa!
Eipä kannata meikäläisen taksilla ajella, ennen maksan kaverille kyydistä!
Siinäpähn rekisterit kyylätköön ihan rauhassa!

2Äänestä

Pienten ihmisten tulot kytätään entistä tarkemmin jos sieltä joutuisi jotain nipistettävää kun taas Sipilän hallitus torppasi kaikki yritykset estää miljoonien valmiiden veroparatiiseihin. Tämä on meininki nyky-Suomessa. Härskiä on.

3Äänestä
  • Nyt kyllä tunnustan olevani em. asioissa pankon kanssa täysin samaa mieltä. Eikä siinä kaikki, monenko hallituksen toimesta on viime kausilla myyty suorastaan ns. kansallisomaisuutta pilkkahintaan ulkomaille!! Pahemmalla kielellä voisi jopa puhua maanpetoksesta ja vakavasta kavaltamisesta. Ja silti olen vielä termospullokokkari. Persua ei minusta saa kiduttamallakaan;)

    Äänestä

Onhan taksiuudistuksessa ollut hyvääkin. Yllätystarkastuksessa selvisi, että jopa etsintäkuulutetut ovat saaneet töitä taksikuskeina. Myös ajokortittomat on kelpuutettu hommiin, rattijuopoista puhumattakaan. Myös hinnoittelu on nykyään vapaata. Maksun voi ottaa pärstäkertoimen mukaan. Humalaisen, ministerinäköisen herran kyyti on kaikkein kalleinta. Taksinkuljettajan nimeä ei ole ollut tarpeettomasti näkyvillä, koska eihän sitä suomalainen osaa lukeakaan. Olisiko parempaa voinut enää toivoakaan! Kiitoksia vaan kangaskauppiasministerille Spernerille!

2Äänestä
  • Kaikki istuvien hallitusten tyhmys alkoi tiivistyä kokoonkeitettynä noin pakakaivolakien säätämisen aikaan.

    Äänestä

  • Sarvis kirjoitti:

    Kaikki istuvien hallitusten tyhmys alkoi tiivistyä kokoonkeitettynä noin pakakaivolakien säätämisen aikaan.

    Valtameret säästyvät täydelliseltä tuholta, kun Lapin ja Kainuun mummojen jätökset eivät enää valu suoraan Pohjanlahteen ja Suomenlahteen, vaan jäävät paikallisiksi iloiksi. Taas on Suomi pelastamassa maailmaa katastrofilta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pöterönhommaa kirjoitti:

”Ei ole järkeä” – Tulorekisterin älyttömyyksiä: Jopa lasten jääkiekkopelin parin kympin esinepalkinto pitää ilmoittaa

Tulorekisteri on ollut käytössä vuoden alusta. on aiheuttanut tarpeetonta harmia pienille kansalaisjärjestöille, urheiluseuroille ja yrityksille.

– Tulorekisterin tarkoitus on helpottaa elämää, mutta nyt se on joissain tilanteissa tuonut tarpeettomia velvoitteita. Ei ole järkeä esimerkiksi kalastuskilpailujen tai lasten jääkiekkopeleistä saamat muutaman kympin esinepalkinnot ilmoitetaan aina tulorekisteriin.

Hänen mielestään esimerkiksi satunnaiset alle sadan euron esinepalkinnot voisi rajata ilmoittamisen ulkopuolelle. Myös ilmoittamisaikoja pitäisi pidentää,

Ilmoitetaako tulorekisteriin tyhjien/pullojen palautustulot verojakaa ei makseta . mites kirpputoreilla myydään vanhoja tavaroita näistä saadaan tuloja. maksaa myyntipöytäkin joutuu maksupuolelle jos huonosti käy.
Kela saa tulorekisteristä nämäkin tulot parempi on vaaterievut polttaa kuin viedä kirpputorille myytäväksi kuin Kelalle selvittää mistä tulot on saatu
Entäs merkkipäivät synttärit ostetaan lahjoja myös joululahjat kaikki ovat tuloa onneksi ei ole synttäreitä en saa lahjoja on helpotus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu