Idän uskonnot eivät pelasta!

Niin, itää se on Lähi-itäkin.

Eilen tajusin menneeni aika tavalla vipuun.

Aadami söi HYVÄN JA PAHAN TIEDON PUUSTA ja tahtoi tietää kaiken. Ja juuri tätä tiedon kaipuuta eräät idän uskonnot taitavasti käyttävät hyväkseen. Niiden kirjat kun ovat täynnä tietoa ja niitä lukiessaan Vanha Aadami tuntee olevansa jälleen kuin paratiisissa niiden sisältämän tiedon takia.

Tieto tulevista tapahtumista ja atomeista ja hienojakoisista elementeistä jne. vetoaa Vanhaan Aadamiin ja Bhagavatamin yms. lukeminen on kuin nektaria nauttisi aurinkoisella rannalla liplattavien laineiden lomassa. Mutta kuitenkin Idän uskonnot eivät välitä Vanhasta Aadamista kovin paljoa, vaan luovat Uutta Aadamia yhdessä Islamin ja edistyneitten kristittyjen kanssa?

Apostoli Johannes ja diakoni Prokoros kumppaneineen kävivät Patmoksen kivilouhossaarelta vapauduttuaan Efesoksessa (nyk. Turkki) saarnamatkalla ja olivat perustamassa idän kirkkoa. Idän kirkossa on vielä jäljellä oma perinteinen mystinen kaikunsa apostoli Johannekselta asti. Idän kirkko on perustettu Johanneksen evankeliumin perustalle, jonka kirjoitti Prokoros Johanneksen sanoman mukaiseksi.

Edelleen on todettava, ettei jeesuksen olemassaolosta ole enmpää todiseita kuin Harry Potterinkaan.

Potterin tarina on sentään huomattavasti parempi kuin jeesussatu.

he-ma kirjoitti:

Edelleen on todettava, ettei jeesuksen olemassaolosta ole enmpää todiseita kuin Harry Potterinkaan.

Potterin tarina on sentään huomattavasti parempi kuin jeesussatu.

Kiitos että jaat unelmiasi. Kiistätkö myös Paavalin historiallisen henkilöllisyyden? No tämä Paavali harjoitti alkukristittyjen järjestelmällistä vainoamista. Nämä usein joutuivat suuriin hankaluuksiin vainoamisen takia. Milläs novellilla, jymäytyksellä ja salaliitolla ja kenen etua ajaen uskot sellaisen alkukristillisen liikkeen syntyneen ja sinnitelleen vainoajien ja vapaudenmenetyksen uhallakin?

Ateisteilla on toiveunelmansa, jotka pohjautuvat useimmiten tosiasioiden kiistämiselle, mutta höttöistä se on. Vähän kun puhaltaa, niin korttitalo on lattialla.

Anonyymi kirjoitti:

Kiitos että jaat unelmiasi. Kiistätkö myös Paavalin historiallisen henkilöllisyyden? No tämä Paavali harjoitti alkukristittyjen järjestelmällistä vainoamista. Nämä usein joutuivat suuriin hankaluuksiin vainoamisen takia. Milläs novellilla, jymäytyksellä ja salaliitolla ja kenen etua ajaen uskot sellaisen alkukristillisen liikkeen syntyneen ja sinnitelleen vainoajien ja vapaudenmenetyksen uhallakin?

Ateisteilla on toiveunelmansa, jotka pohjautuvat useimmiten tosiasioiden kiistämiselle, mutta höttöistä se on. Vähän kun puhaltaa, niin korttitalo on lattialla.

Paavali oli eittämättä todellinen hahmo, mutta ei koskaan hänkään tavannut satujeesusta.

Paljon on tyhjää ilmaa myyty kristinuskonharhaisille.

he-ma kirjoitti:

Paavali oli eittämättä todellinen hahmo, mutta ei koskaan hänkään tavannut satujeesusta.

Paljon on tyhjää ilmaa myyty kristinuskonharhaisille.

Kenet Paavali kohtasi Damaskon tiellä?

Paavali kysyi, ""Kuka olet, herra?" Hän vastasi: "Minä olen Jeesus, jota sinä vainoat." (Apt. 9:5)

Anonyymi kirjoitti:

Kiitos että jaat unelmiasi. Kiistätkö myös Paavalin historiallisen henkilöllisyyden? No tämä Paavali harjoitti alkukristittyjen järjestelmällistä vainoamista. Nämä usein joutuivat suuriin hankaluuksiin vainoamisen takia. Milläs novellilla, jymäytyksellä ja salaliitolla ja kenen etua ajaen uskot sellaisen alkukristillisen liikkeen syntyneen ja sinnitelleen vainoajien ja vapaudenmenetyksen uhallakin?

Ateisteilla on toiveunelmansa, jotka pohjautuvat useimmiten tosiasioiden kiistämiselle, mutta höttöistä se on. Vähän kun puhaltaa, niin korttitalo on lattialla.

Josh McDowell kertoi Watergate- salaiitosta: sisäpiiri oli tarkkaan sopinut mitä kerrotaan. Sitten pyöri huhu, että joku oli alkanut laulaa. Kohta kaikki lauloivat kilpaa, pelastaakseen nahkansa.

Näillä oli maksimissaan edessä koppia.

Jeesuksen lähipiiri sai sen sijaan keppiä - ja kuoleman. Heillä oli jotain sellaista, että päänkin sai viedä, mieluummin kuin olisivat kieltäneet Herransa.

Anonyymi kirjoitti:

Kenet Paavali kohtasi Damaskon tiellä?

Paavali kysyi, ""Kuka olet, herra?" Hän vastasi: "Minä olen Jeesus, jota sinä vainoat." (Apt. 9:5)

Ja sinä nielet tuon?

Tottakai paavali keksi tarinoita pönkittääksen omaa asemaansa.

Valehtelu on kristinuskonharhaisen verissä alusta loppuun.

Kukaan ei koskaan huomannut jeesusta ennenkuin hänet valehdeltiin olevaiseksi satuhahmoksi.

he-ma kirjoitti:

Ja sinä nielet tuon?

Tottakai paavali keksi tarinoita pönkittääksen omaa asemaansa.

Valehtelu on kristinuskonharhaisen verissä alusta loppuun.

Kukaan ei koskaan huomannut jeesusta ennenkuin hänet valehdeltiin olevaiseksi satuhahmoksi.

Totta, Jeesus Kristus, Sana, on kirkon myyttinen satuhahmo.

On oletettava, että joku Jeesus ristiinnaulittiin, tapahtumaan liitettiin jälkikäteen useita legendoja ja satuja. Ylivoimaisesti suurin osa historioitsijoista pitää Jeesusta historiallisena henkilönä. Raamatun Jeesus Kristusta maagisine kykyineen ei kuitenkaan ole.

he-ma kirjoitti:

Edelleen on todettava, ettei jeesuksen olemassaolosta ole enmpää todiseita kuin Harry Potterinkaan.

Potterin tarina on sentään huomattavasti parempi kuin jeesussatu.

>Potterin tarina on sentään huomattavasti parempi kuin jeesussatu.

Ja kirjoittaja paljon messevämmän näköinen. 😘

he-ma kirjoitti:

Ja sinä nielet tuon?

Tottakai paavali keksi tarinoita pönkittääksen omaa asemaansa.

Valehtelu on kristinuskonharhaisen verissä alusta loppuun.

Kukaan ei koskaan huomannut jeesusta ennenkuin hänet valehdeltiin olevaiseksi satuhahmoksi.

Häntineen ja karvoineen meni.

he-ma kirjoitti:

Paavali oli eittämättä todellinen hahmo, mutta ei koskaan hänkään tavannut satujeesusta.

Paljon on tyhjää ilmaa myyty kristinuskonharhaisille.

"ei koskaan hänkään tavannut satujeesusta."

Ei tietenkään. Satujeesushan on vain ateistien mielikuvitukseen liittyvä ilmiö.

Ja siitä mielikuvituksesta esimerkki tässä:

"Tottakai paavali keksi tarinoita pönkittääksen omaa asemaansa."

Jos Paavali olisi toiminut oman aseman pönkittämiseksi, hän ei olisi milloinkaan kääntänyt kelkkaansa. Hänellä oli jo varsin tukeva ja hyvin vakiintunut asema kristittyjen vainoajana. "Tarinoiden sepittämisen" aloittamisen jälkeen hänestä itsestään tuli vainottu, hänet yritettiin tappaa ja hän joutui pakenemaan.

Näin kumottiin päättömänä yksi ateistien keksimä satuselitys.

he-ma kirjoitti:

Ja sinä nielet tuon?

Tottakai paavali keksi tarinoita pönkittääksen omaa asemaansa.

Valehtelu on kristinuskonharhaisen verissä alusta loppuun.

Kukaan ei koskaan huomannut jeesusta ennenkuin hänet valehdeltiin olevaiseksi satuhahmoksi.

Lue tuo toinen kommenttini, nielemisjorinasi yläpuolella.

Pönkittivät itsensä hengiltä, Paavali ja 12 muuta.

RepeRuutikallo kirjoitti:

Häntineen ja karvoineen meni.

Minkäs alan maisteri herra on?

Anonyymi kirjoitti:

Totta, Jeesus Kristus, Sana, on kirkon myyttinen satuhahmo.

On oletettava, että joku Jeesus ristiinnaulittiin, tapahtumaan liitettiin jälkikäteen useita legendoja ja satuja. Ylivoimaisesti suurin osa historioitsijoista pitää Jeesusta historiallisena henkilönä. Raamatun Jeesus Kristusta maagisine kykyineen ei kuitenkaan ole.

Tutkijoilla ei ole mitään syytä pitää edes huoranpenikkajeesusta joskus eläneenä ihmisenä, koska mitään jeesukseen viittaavaa ei ole koskaan löytynyt.

Ainoa lähde on saturaamattu, eikä kukaan itseään kunnioittava tutkija pidä raamattua historiankirjana.

Anonyymi kirjoitti:

Lue tuo toinen kommenttini, nielemisjorinasi yläpuolella.

Pönkittivät itsensä hengiltä, Paavali ja 12 muuta.

Kuten tähän mennessä kaikki syntyneet ihmiset Saulus epäilemättä pääsi aikanaan hengestään.

Tätä ennen hän oli perustanut seurakuntia, jotka takasivat hänelle helpon elämän.

Anonyymi kirjoitti:

"ei koskaan hänkään tavannut satujeesusta."

Ei tietenkään. Satujeesushan on vain ateistien mielikuvitukseen liittyvä ilmiö.

Ja siitä mielikuvituksesta esimerkki tässä:

"Tottakai paavali keksi tarinoita pönkittääksen omaa asemaansa."

Jos Paavali olisi toiminut oman aseman pönkittämiseksi, hän ei olisi milloinkaan kääntänyt kelkkaansa. Hänellä oli jo varsin tukeva ja hyvin vakiintunut asema kristittyjen vainoajana. "Tarinoiden sepittämisen" aloittamisen jälkeen hänestä itsestään tuli vainottu, hänet yritettiin tappaa ja hän joutui pakenemaan.

Näin kumottiin päättömänä yksi ateistien keksimä satuselitys.

Ei näin. Paavali sai varsin rauhassa perustaa seurakuntiaan ja näin varmisti itselleen helpon elämän.

Eikä ole muuten mitään tietoa paavalin kuolemasta, saattoi kuolla vaikka lammasta astuessaan sydäriin.

he-ma kirjoitti:

Tutkijoilla ei ole mitään syytä pitää edes huoranpenikkajeesusta joskus eläneenä ihmisenä, koska mitään jeesukseen viittaavaa ei ole koskaan löytynyt.

Ainoa lähde on saturaamattu, eikä kukaan itseään kunnioittava tutkija pidä raamattua historiankirjana.

Sinuna perehtyisin ihan historiaan, niin et enempää osoittaisi tietämättömyyttäsi.

Historian todisteet Jeesuksesta on vahvistettu jopa ”vihamielisesti”, eli henkilöt jotka kaikkea muuta kuin olivat Jeesuksen puolella – pääasiassa pilkkasivat Häntä - mikä mielestäsi on siis ”sadun” pikkaamista.

- Jeesuksesta on olemassa enemmän kirjallisia dokumentteja kuin yhdestäkään toisesta antiikin henkilöstä.
- Raamatun ulkopuolelle jääneet ns. apokryfitekstit, joita on huomattava määrä (Heikki Koskenniemi: ”Apostoliset isät”)
- Keisari Trajanuksen hallituskaudella kirjoitti Antiokian piispa Ignatios (n. 30-107 jKr.) kirjeen Tralliksen seurakunnalle korostaen voimakkaasti sitä, että Jeesus Kristus on todellinen historiallinen henkilö
- Kristillisen uskon mukaan Jumala on kolminainen, ja selkeästi ilmaistuna osana kolminaisuutta (trinitas) Jeesus esiintyy kirjallisuudessa ensimmäisen kerran kirkkoisä Tertullianuksen (155-220 jKr.) teoksessa (Adversus Praxean II: 4)
- Antiikin ajan kirjailijat, kuten Rooman keisarien elämäkertoja Suetonius (n. 69-122 jKr.), roomalainen senaattori ja historioitsija Tacitus (n. 50-120 jKr.), Bitynian maaherra Plinius nuorempi (n. 62-115 jKr.), satiirikko Lucianos Samosatalainen (n. 125-180 jKr.) ja juutalainen Flavius Josefus (n. 37-100 jKr.) kertoivat Jeesuksesta.

Anonyymi kirjoitti:

Sinuna perehtyisin ihan historiaan, niin et enempää osoittaisi tietämättömyyttäsi.

Historian todisteet Jeesuksesta on vahvistettu jopa ”vihamielisesti”, eli henkilöt jotka kaikkea muuta kuin olivat Jeesuksen puolella – pääasiassa pilkkasivat Häntä - mikä mielestäsi on siis ”sadun” pikkaamista.

- Jeesuksesta on olemassa enemmän kirjallisia dokumentteja kuin yhdestäkään toisesta antiikin henkilöstä.
- Raamatun ulkopuolelle jääneet ns. apokryfitekstit, joita on huomattava määrä (Heikki Koskenniemi: ”Apostoliset isät”)
- Keisari Trajanuksen hallituskaudella kirjoitti Antiokian piispa Ignatios (n. 30-107 jKr.) kirjeen Tralliksen seurakunnalle korostaen voimakkaasti sitä, että Jeesus Kristus on todellinen historiallinen henkilö
- Kristillisen uskon mukaan Jumala on kolminainen, ja selkeästi ilmaistuna osana kolminaisuutta (trinitas) Jeesus esiintyy kirjallisuudessa ensimmäisen kerran kirkkoisä Tertullianuksen (155-220 jKr.) teoksessa (Adversus Praxean II: 4)
- Antiikin ajan kirjailijat, kuten Rooman keisarien elämäkertoja Suetonius (n. 69-122 jKr.), roomalainen senaattori ja historioitsija Tacitus (n. 50-120 jKr.), Bitynian maaherra Plinius nuorempi (n. 62-115 jKr.), satiirikko Lucianos Samosatalainen (n. 125-180 jKr.) ja juutalainen Flavius Josefus (n. 37-100 jKr.) kertoivat Jeesuksesta.

Vuosiluvut kertovat totuuden, jos vain ymmärtää ajan suunnan aikaisemmasta tapahtumasta myöhemmin tapahtuvaan.

Yhtään aikalaishavaintoa ei jeesushahmosta ole, ei minkäänlaista.

Kaikki sadut on kirjoitettu jälkikäteen, mikä tuntuu ihmeelliseltä väitettyihin ihmetekoihin nähden. Eikö kukaan aikalainen halunnut läheisiään parntajan parannettavaksi? Ei tietenkään, koska jeesusta ei ollut hänen väitettynä elinaikanaan olemassa.

he-ma kirjoitti:

Vuosiluvut kertovat totuuden, jos vain ymmärtää ajan suunnan aikaisemmasta tapahtumasta myöhemmin tapahtuvaan.

Yhtään aikalaishavaintoa ei jeesushahmosta ole, ei minkäänlaista.

Kaikki sadut on kirjoitettu jälkikäteen, mikä tuntuu ihmeelliseltä väitettyihin ihmetekoihin nähden. Eikö kukaan aikalainen halunnut läheisiään parntajan parannettavaksi? Ei tietenkään, koska jeesusta ei ollut hänen väitettynä elinaikanaan olemassa.

Sinähän vekkuli olet.

Neljä miestä kirjoitti tapahtumat talteen – sulle vaan ei ne kelpaa. Esim tuossa yhdessä jakeessa on 15 historiallista viitettä todisteeksi – montako debunkkaat vääriksi:

Luuk. 3:1: Viidentenätoista keisari Tiberiuksen hallitusvuotena, kun Pontius Pilatus oli Juudean maaherrana ja Herodes Galilean neljännysruhtinaana ja hänen veljensä Filippus Iturean ja Trakonitiinmaan neljännysruhtinaana ja Lysanias Abilenen neljännysruhtinaana

Sen lisäksi 1 Kor 15:6 kertoo, kuinka Jeesus näyttäytyi juuri ylösnousemisensa jälkeen yli 500:lle – joilta olisi kirjoitushetkellä voinut kysyä.

Eli: tarkoitat että mitä Raamattuun on kirjoitettu, ei kelpaa sinänsä todisteeksi?

No, ainahan voit liittyä aavikkouskontoon, jonka profeetalla ei ole yhtään profetiaa – ja hänen yöllisen ihmematkansa ainoa todistaja oli hän itse. Siinäpä kiistämätöntä faktaa, esim Luuk. 3:1:een verrattuna.

Anonyymi kirjoitti:

Sinähän vekkuli olet.

Neljä miestä kirjoitti tapahtumat talteen – sulle vaan ei ne kelpaa. Esim tuossa yhdessä jakeessa on 15 historiallista viitettä todisteeksi – montako debunkkaat vääriksi:

Luuk. 3:1: Viidentenätoista keisari Tiberiuksen hallitusvuotena, kun Pontius Pilatus oli Juudean maaherrana ja Herodes Galilean neljännysruhtinaana ja hänen veljensä Filippus Iturean ja Trakonitiinmaan neljännysruhtinaana ja Lysanias Abilenen neljännysruhtinaana

Sen lisäksi 1 Kor 15:6 kertoo, kuinka Jeesus näyttäytyi juuri ylösnousemisensa jälkeen yli 500:lle – joilta olisi kirjoitushetkellä voinut kysyä.

Eli: tarkoitat että mitä Raamattuun on kirjoitettu, ei kelpaa sinänsä todisteeksi?

No, ainahan voit liittyä aavikkouskontoon, jonka profeetalla ei ole yhtään profetiaa – ja hänen yöllisen ihmematkansa ainoa todistaja oli hän itse. Siinäpä kiistämätöntä faktaa, esim Luuk. 3:1:een verrattuna.

Kukaan aikalainen ei kirjoittanut mitään. Piste.

he-ma kirjoitti:

Tutkijoilla ei ole mitään syytä pitää edes huoranpenikkajeesusta joskus eläneenä ihmisenä, koska mitään jeesukseen viittaavaa ei ole koskaan löytynyt.

Ainoa lähde on saturaamattu, eikä kukaan itseään kunnioittava tutkija pidä raamattua historiankirjana.

"Ainoa lähde on saturaamattu, eikä kukaan itseään kunnioittava tutkija pidä raamattua historiankirjana."

Todellisempaa tietoa historiasta saadaan ateistin mielikuvituksesta - sieltä kaikkitietävän olennon mielestä.

he-ma kirjoitti:

Kukaan aikalainen ei kirjoittanut mitään. Piste.

Eikö Matteus, Markus, Luukas ja Johannes? Piste.

Miksi antiikin ajan kirjailijat kuten Rooman keisarien elämäkertoja Suetonius, roomalainen senaattori ja historioitsija Tacitus, Bitynian maaherra Plinius nuorempi, satiirikko Lucianos Samosatalainen ja juutalainen Flavius Josefus olisivat kehittäneet tällaisen tarinan Jeesuksesta? Eiväthän nämä olleet Kristuksen kannattajia – vaan pääasiassa vastustajia tai pilkkaajia. Sellaisilta olisi tullut vähän toisenlaista satua kuin kaikki ne lukemattomat lauseet – ja jopa ennustukset – jotka Jeesus esitti.

Ja se että nuo neljä evankeliumia vaikuttavat välillä jopa ristiriitaisilta – koska niiden näkökulma on kaikissa eri – on yksi vakuuttavimpia todisteita niiden omasta autenttisuudesta. Jälkeenpäin keksittyjen myyttien tapauksessa olisi vältetty virheitä ja vastakkaisuuksia viimeiseen asti.

Niin että Jeesuksen opetuslasten tuoma sanoma oli vain yhteisesti sepitetty salajuoni? Mitäköhän varten – varsinkin kun kunkin todistus vahvistettiin verellä: Jaakob oli ainoa apostoli, jonka marttyyrikuolema kerrottiin Raamatussa. Mutta muu historiankirjoitus kertoo seuraavat: Pietari naulittiin ristille pää alaspäin, Andreas kuoli marttyyrinä vinolla ristillä, Johannes kuoli Efesoksessa keisari Trajanuksen hallituskaudella noin vuonna 100 – kärsittyään ensin Patmoksen ”ilmestys”-saarella, Filippus koki marttyyrikuoleman arviolta vuonna 80 Hierapoliksessa, Bartolomeus nyljettiin ja ristiinnaulittiin Armeniassa, Matteus kärsi marttyyrikuoleman Etiopiassa, jossa hän menehtyi miekaniskuun: hän saarnasi kiduttajilleen kahden päivän ajan, kunnes lopulta kuoli, Jaakob Alfeuksen poika ristiinnaulittiin Ostrakinessa, Egyptissä, missä hän saarnasi evankeliumia, Taddeus tapettiin kirveellä Beirutissa, Simon Kananeus sahattiin kahtia, Mattias kivitettiin Jerusalemissa ja lopulta dekapitoitiin ja ”epäilevä” Tuomas keihästettiin Madrasissa, nykyisessä Intian Chennaissa.


Muuten, onkos Jeesus tehnyt sinulle jotain pahaa?

"Eikö Matteus, Markus, Luukas ja Johannes? Piste."

Millä perusteella ovat heidän kirjoittamia?

Anonyymi kirjoitti:

Eikö Matteus, Markus, Luukas ja Johannes? Piste.

Miksi antiikin ajan kirjailijat kuten Rooman keisarien elämäkertoja Suetonius, roomalainen senaattori ja historioitsija Tacitus, Bitynian maaherra Plinius nuorempi, satiirikko Lucianos Samosatalainen ja juutalainen Flavius Josefus olisivat kehittäneet tällaisen tarinan Jeesuksesta? Eiväthän nämä olleet Kristuksen kannattajia – vaan pääasiassa vastustajia tai pilkkaajia. Sellaisilta olisi tullut vähän toisenlaista satua kuin kaikki ne lukemattomat lauseet – ja jopa ennustukset – jotka Jeesus esitti.

Ja se että nuo neljä evankeliumia vaikuttavat välillä jopa ristiriitaisilta – koska niiden näkökulma on kaikissa eri – on yksi vakuuttavimpia todisteita niiden omasta autenttisuudesta. Jälkeenpäin keksittyjen myyttien tapauksessa olisi vältetty virheitä ja vastakkaisuuksia viimeiseen asti.

Niin että Jeesuksen opetuslasten tuoma sanoma oli vain yhteisesti sepitetty salajuoni? Mitäköhän varten – varsinkin kun kunkin todistus vahvistettiin verellä: Jaakob oli ainoa apostoli, jonka marttyyrikuolema kerrottiin Raamatussa. Mutta muu historiankirjoitus kertoo seuraavat: Pietari naulittiin ristille pää alaspäin, Andreas kuoli marttyyrinä vinolla ristillä, Johannes kuoli Efesoksessa keisari Trajanuksen hallituskaudella noin vuonna 100 – kärsittyään ensin Patmoksen ”ilmestys”-saarella, Filippus koki marttyyrikuoleman arviolta vuonna 80 Hierapoliksessa, Bartolomeus nyljettiin ja ristiinnaulittiin Armeniassa, Matteus kärsi marttyyrikuoleman Etiopiassa, jossa hän menehtyi miekaniskuun: hän saarnasi kiduttajilleen kahden päivän ajan, kunnes lopulta kuoli, Jaakob Alfeuksen poika ristiinnaulittiin Ostrakinessa, Egyptissä, missä hän saarnasi evankeliumia, Taddeus tapettiin kirveellä Beirutissa, Simon Kananeus sahattiin kahtia, Mattias kivitettiin Jerusalemissa ja lopulta dekapitoitiin ja ”epäilevä” Tuomas keihästettiin Madrasissa, nykyisessä Intian Chennaissa.


Muuten, onkos Jeesus tehnyt sinulle jotain pahaa?

Tarkista kirjoittajat ja kirjoitusajankohdat, niin huomaat että edelleenkään ei ole yhtään aikalaismainintaa jeesuksesta.

Väitteesi on tuhottu niin moneen kertaan, että ihmettelen taustatyön laiskuutta hyypiöltä joka vielä ilkeää esittää nuo muka todisteina.

Epäjumalanne äpärälapsi on kokonaan mielikuvituksen tuotetta.

Tämä muuten tekee teistä epäjumalanpalvojia, mutta omahan on valintanne.

Anonyymi kirjoitti:

"Ainoa lähde on saturaamattu, eikä kukaan itseään kunnioittava tutkija pidä raamattua historiankirjana."

Todellisempaa tietoa historiasta saadaan ateistin mielikuvituksesta - sieltä kaikkitietävän olennon mielestä.

Faktat ovat faktoja, jokaikinen papiksi valmistunut on joutunut opiskelemaan epäjumaluskonsa perusteettomuuden.

Kysy papilta.

he-ma kirjoitti:

Tarkista kirjoittajat ja kirjoitusajankohdat, niin huomaat että edelleenkään ei ole yhtään aikalaismainintaa jeesuksesta.

Väitteesi on tuhottu niin moneen kertaan, että ihmettelen taustatyön laiskuutta hyypiöltä joka vielä ilkeää esittää nuo muka todisteina.

Epäjumalanne äpärälapsi on kokonaan mielikuvituksen tuotetta.

Tämä muuten tekee teistä epäjumalanpalvojia, mutta omahan on valintanne.

Tämä hyypiö edelleen muistuttaa, että siellä oli kirjoitushetkellä elossa mm. ne yli 500 jotka näkivät Kristuksen ylösnousseena (1 Kor. 15:6). Ei se mene pois vaikka laittais pään pensaaseen. Panepa ne käräjille, jokaiselle todistusaikaa vain 5min => kaksi päivää todistusta, per 500 eri todistajaa ...

Mutta, okei, huomaatkos että sinulta on jäänyt se kaikkein tärkein metsä näkemättä – puilta.

Leikitään että Jeesus Kristuksesta olisi tällainen vastaava webbisivun paperiversio: https://fi.wikipedia.org/wiki/Michael_Jackson

Jeesuksesta löytyisi vähintään yhtä paljon asioita, tekoja ja tapahtumia. Jokaisella olisi oma todistajansa, ja kutakin ”hotspottia” klikkaamalla pääsisit sitten ko. todistajan aukottomaan bio’on sekä detaljeihin.

Raamattu sanoo, että kaikesta mitä Jeesus teki tulisi niin paljon kirjoja ettei mahtuisi maapallolle (Joh. 21:25).

Nyt – eihän silloin olisi enää kysymys mistään muusta kuin varmasta tietämisestä ja näkemisestä! Mihin ihmeeseen uskoa enää tarvittaisiin, ja mikä olisi sen positio – kun ihan kaikki on todistettua faktaa!?

Siksipä kaikki – Taivas tai Helvetti - onkin näin PIENESTÄ kiinni: ”USKO HERRAAN Jeesukseen, niin sinä pelastut” (Apt. 16:31).

Näin se menee. Mutta sinua ei taida pystyä enää auttamaan. Rukoilen ihmettä.

Anonyymi kirjoitti:

Tämä hyypiö edelleen muistuttaa, että siellä oli kirjoitushetkellä elossa mm. ne yli 500 jotka näkivät Kristuksen ylösnousseena (1 Kor. 15:6). Ei se mene pois vaikka laittais pään pensaaseen. Panepa ne käräjille, jokaiselle todistusaikaa vain 5min => kaksi päivää todistusta, per 500 eri todistajaa ...

Mutta, okei, huomaatkos että sinulta on jäänyt se kaikkein tärkein metsä näkemättä – puilta.

Leikitään että Jeesus Kristuksesta olisi tällainen vastaava webbisivun paperiversio: https://fi.wikipedia.org/wiki/Michael_Jackson

Jeesuksesta löytyisi vähintään yhtä paljon asioita, tekoja ja tapahtumia. Jokaisella olisi oma todistajansa, ja kutakin ”hotspottia” klikkaamalla pääsisit sitten ko. todistajan aukottomaan bio’on sekä detaljeihin.

Raamattu sanoo, että kaikesta mitä Jeesus teki tulisi niin paljon kirjoja ettei mahtuisi maapallolle (Joh. 21:25).

Nyt – eihän silloin olisi enää kysymys mistään muusta kuin varmasta tietämisestä ja näkemisestä! Mihin ihmeeseen uskoa enää tarvittaisiin, ja mikä olisi sen positio – kun ihan kaikki on todistettua faktaa!?

Siksipä kaikki – Taivas tai Helvetti - onkin näin PIENESTÄ kiinni: ”USKO HERRAAN Jeesukseen, niin sinä pelastut” (Apt. 16:31).

Näin se menee. Mutta sinua ei taida pystyä enää auttamaan. Rukoilen ihmettä.

Ihmeitä ei tapahdu ja sinä pysyt epäjumalanpalvoja.

Anonyymi kirjoitti:

Tämä hyypiö edelleen muistuttaa, että siellä oli kirjoitushetkellä elossa mm. ne yli 500 jotka näkivät Kristuksen ylösnousseena (1 Kor. 15:6). Ei se mene pois vaikka laittais pään pensaaseen. Panepa ne käräjille, jokaiselle todistusaikaa vain 5min => kaksi päivää todistusta, per 500 eri todistajaa ...

Mutta, okei, huomaatkos että sinulta on jäänyt se kaikkein tärkein metsä näkemättä – puilta.

Leikitään että Jeesus Kristuksesta olisi tällainen vastaava webbisivun paperiversio: https://fi.wikipedia.org/wiki/Michael_Jackson

Jeesuksesta löytyisi vähintään yhtä paljon asioita, tekoja ja tapahtumia. Jokaisella olisi oma todistajansa, ja kutakin ”hotspottia” klikkaamalla pääsisit sitten ko. todistajan aukottomaan bio’on sekä detaljeihin.

Raamattu sanoo, että kaikesta mitä Jeesus teki tulisi niin paljon kirjoja ettei mahtuisi maapallolle (Joh. 21:25).

Nyt – eihän silloin olisi enää kysymys mistään muusta kuin varmasta tietämisestä ja näkemisestä! Mihin ihmeeseen uskoa enää tarvittaisiin, ja mikä olisi sen positio – kun ihan kaikki on todistettua faktaa!?

Siksipä kaikki – Taivas tai Helvetti - onkin näin PIENESTÄ kiinni: ”USKO HERRAAN Jeesukseen, niin sinä pelastut” (Apt. 16:31).

Näin se menee. Mutta sinua ei taida pystyä enää auttamaan. Rukoilen ihmettä.

Se ei poista kärsimystä tästä maailmasta, vaikka uskoisi minkälaisiin ihmeisiin. 2600 vuotta sitten Buddha näki askeetikon kävelevän vetten päällä ja sanoi, että tuon taidon arvo on saman verran kuin se, että maksaa lautturille viemään sinut joen yli.

he-ma kirjoitti:

Ihmeitä ei tapahdu ja sinä pysyt epäjumalanpalvoja.

Olet juu oikeassa haneman82, että kristityt ovat uskonnossaan kuin oopiumissa. Eikä Jeesuksesta ole sellaisia todisteita, että häntä kannattaisi pitää jumalhahmona. Mutta äpäräksi älä häntä puhuttele, koska se on juutalaisten touhua. Juutalaiset jos ketä ovat aina haukkuneet Mariaa huoraksi ja Jeesusta huligaaniksi. Se on heidän oksettavan Sandherinsa heiniä.

Eli et ymmärrä mitään näistä uskonnoista? Teet kyllä tietämättömyydelläsi vaikutuksen!

Kommentti Eli et... meni väärään paikkaan, oikea paikka on vastaus avaajalle.

Buddhalaiset uskovat kyllä helvettiin. Se on maallinen mielentila, jossa valitettavan moni joutuu elämään tälläkin hetkellä. Buddhalaisille nämä pelastusjutut eivät oikein toimi muusta syystä. Buddhalainen kun ei usko sieluun, joka pitäisi pelastaa. Siksi mikään uskonto ei pelasta.

Sarcisson kirjoitti:

Buddhalaiset uskovat kyllä helvettiin. Se on maallinen mielentila, jossa valitettavan moni joutuu elämään tälläkin hetkellä. Buddhalaisille nämä pelastusjutut eivät oikein toimi muusta syystä. Buddhalainen kun ei usko sieluun, joka pitäisi pelastaa. Siksi mikään uskonto ei pelasta.

>Buddhalaiset uskovat kyllä helvettiin. Se on maallinen mielentila, jossa valitettavan moni joutuu elämään tälläkin hetkellä.

Miten tuo kuvauksesi sattuukaan sopimaan Korkkiruuviin...

Sarcisson kirjoitti:

Buddhalaiset uskovat kyllä helvettiin. Se on maallinen mielentila, jossa valitettavan moni joutuu elämään tälläkin hetkellä. Buddhalaisille nämä pelastusjutut eivät oikein toimi muusta syystä. Buddhalainen kun ei usko sieluun, joka pitäisi pelastaa. Siksi mikään uskonto ei pelasta.

Mistäköhän "buddhismista" nyt on kyse? Joku aivan uusiomääritelmä näyttää olevan. Tietenkin "taivasta" ja "helvettiä" koetaan kaikkialla, mutta se ei poista sitä, että buddhismiin sisältyy muitakin olemassaolon alueita kuin vain tämä suomifinland, takakäpylä.

Täältä löytyy vanhempaa tietoa buddhalaisesta metafysiikasta, mm. millaisissa maailmoissa sielu jälleensyntyy (ennen vapautumistaan jälleensyntymän kierteestä).

https://en.wikipedia.org/wiki/Rebirth_(Buddhism)

2. kappaleessa tiivistettynä.

Buddhalaisuudessa oli ja on edelleen äärikonservatiivien joukko, jotka uskovat näiden olemassaolojen olevan todellisia. He uskovat kirjaimellisesti pyhiin teksteihin ja tulkitsevat niitä samoin täysin kirjaimellisesti. Muistuttavat hyvin läheisesti kristinuskon kreationisteja tässä suhteessa.

Joukko on hyvin pieni, enkä käytännössä ole missään opinnoissani Aasiassa ja Euroopassa enää pariin vuosikymmeneen törmännyt yhteenkään buddhalaiseen opettajaan, joka opettaisi näiden maailmojen olevan todellisuutta. Erilaiset maailmat nähdään yleisesti symbolisina kuvauksina ihmisen mielentiloista. Mutta kuten sanottu, jotkut saattavat ne ottaa edelleen kirjaimellisesti.

Jos tarkkaan luet tuon sinänsä ansiokkaan wikipedia-artikkelin, niin huomaathan, että se ei ole sielu, joka jälleensyntyy. Termi tuossa artikkelissa anatman, joka aikanaan otettiin käyttöön juuri erottamaan buddhalaisuutta hindulaisuudesta. Hinduille termi atman merkitsee persoonallista sielua, ihmisen perusessentiaa, joka vaeltaa elämästä toiseen reinkarnaation kautta. Buddhalaisuudessa asia on toisin (an-atman=ei-sielu, ei-minä).

RepeRuutikallo kirjoitti:

>Buddhalaiset uskovat kyllä helvettiin. Se on maallinen mielentila, jossa valitettavan moni joutuu elämään tälläkin hetkellä.

Miten tuo kuvauksesi sattuukaan sopimaan Korkkiruuviin...

Heh... Ihan mielenkiinnon vuoksi hieman buddhalaisista muista maailmoista ja niiden olennoista...

1) Deva-gati, jossa jumalolennot elävät rikkaudessa ja yltäkylläisyydessä. Koska heillä itsellään kaikki on hyvin, he ovat sokeita toisten kärsimykselle, jonka vuoksi heiltä puuttuu myötätunto muita kohtaan ja todellinen viisaus.

2) Asura-gati, jossa titaanit elävät. Titaanit haluavat aina olla parempia kuin muut, voimakkaampia ja menestyneempiä. Tämän johdosta he ovat jatkuvan kateuden kalvamia ja pelkäävät asemansa menettämistä.

3) Preta-gati, jossa elävät "nälkäiset haamut". Siellä elävät ovat olentoja, joilla on kyltymätön halua hankkia ja kokea uusia ja hienoja asioita. He haluavat omistaa kaiken, ovat pakkomielteisiä ja himojensa riivaamia.

4) Naraga-gati on sitten se varsinainen helvetti. Siellä olennot ovat vihaisia kaikesta ja heillä on todella lyhyt pinna. He vastaavat kaikkeen aggressiivisesti hyökkäämällä ja pakenevat rakkautta.

5) Tiryagyoni-gatissa olennot ovat typeriä, ennakkoluuloisia ja valittavat kaikesta. He ovat kuin eläimiä. He etsivät jatkuvasti turvallisuutta, vastustavat kaikkea uutta ja epämukavaa.

6) Manusya-gati on sitten ihmisten maailma, jossa on toki paljon kärsimystä, mutta jossa on myös mahdollista oivaltaa mistä on kysymys buddhalaisuudessa.

Versioita ja yksityiskohtaisempia tasoja on toki erilaisia eri buddhalaisuuden poluissa, mutta kuvauksena erilaisista ihmisistä ja heidän mielentiloistaan nuo ovat mielestäni aika oivaltavia. Jokainen varmasti tunnistaa jonkun jokaisesta maailmasta omassa lähipiirissään.

Sarcisson kirjoitti:

Buddhalaisuudessa oli ja on edelleen äärikonservatiivien joukko, jotka uskovat näiden olemassaolojen olevan todellisia. He uskovat kirjaimellisesti pyhiin teksteihin ja tulkitsevat niitä samoin täysin kirjaimellisesti. Muistuttavat hyvin läheisesti kristinuskon kreationisteja tässä suhteessa.

Joukko on hyvin pieni, enkä käytännössä ole missään opinnoissani Aasiassa ja Euroopassa enää pariin vuosikymmeneen törmännyt yhteenkään buddhalaiseen opettajaan, joka opettaisi näiden maailmojen olevan todellisuutta. Erilaiset maailmat nähdään yleisesti symbolisina kuvauksina ihmisen mielentiloista. Mutta kuten sanottu, jotkut saattavat ne ottaa edelleen kirjaimellisesti.

Jos tarkkaan luet tuon sinänsä ansiokkaan wikipedia-artikkelin, niin huomaathan, että se ei ole sielu, joka jälleensyntyy. Termi tuossa artikkelissa anatman, joka aikanaan otettiin käyttöön juuri erottamaan buddhalaisuutta hindulaisuudesta. Hinduille termi atman merkitsee persoonallista sielua, ihmisen perusessentiaa, joka vaeltaa elämästä toiseen reinkarnaation kautta. Buddhalaisuudessa asia on toisin (an-atman=ei-sielu, ei-minä).

Aivan yhtä hyvin voitaisiin ajatella jokin nykyaikainen "jeesuslaisuus", jossa kielletään kaiken muun ohella Jumala, taivas, helvetti ja synti. Jeesus nähtäisiin vain coolina tyyppinä, jota vähän ihannoidaankin, mutta opetukset sivuutettaisiin.

Jälleensyntyjän nimityksellä ja itseydellä on yhtä vähän väliä kuin sillä, nähdäänkö Helsingistä Canberraan lentänyt kroppa samana olentona lähtöpaikassa kuin määränpäässä. Olemassaoleva jatkumo/prosessi joka tapauksessa, vaikka pysyvää itseyttä sillä ei substanssin muuttumattomuuden merkityksessä olisikaan. Mielen prosessi vaan nähdään oikeassa alkuperäisessä buddhalaisuudessa (mutta ei missään massoja miellyttävässä materialistisessa "cool-buddhalaisuudessa") ehkä "hiukkasen" kestävämpänä ja sitkeämpänä kuin liharuumiin, joka hajoaa melko taatusti 120:ssa vuodessa.

Anonyymi kirjoitti:

Aivan yhtä hyvin voitaisiin ajatella jokin nykyaikainen "jeesuslaisuus", jossa kielletään kaiken muun ohella Jumala, taivas, helvetti ja synti. Jeesus nähtäisiin vain coolina tyyppinä, jota vähän ihannoidaankin, mutta opetukset sivuutettaisiin.

Jälleensyntyjän nimityksellä ja itseydellä on yhtä vähän väliä kuin sillä, nähdäänkö Helsingistä Canberraan lentänyt kroppa samana olentona lähtöpaikassa kuin määränpäässä. Olemassaoleva jatkumo/prosessi joka tapauksessa, vaikka pysyvää itseyttä sillä ei substanssin muuttumattomuuden merkityksessä olisikaan. Mielen prosessi vaan nähdään oikeassa alkuperäisessä buddhalaisuudessa (mutta ei missään massoja miellyttävässä materialistisessa "cool-buddhalaisuudessa") ehkä "hiukkasen" kestävämpänä ja sitkeämpänä kuin liharuumiin, joka hajoaa melko taatusti 120:ssa vuodessa.

Katsotaan asiaa historiallisesta perspektiivistä.

Buddhalainen kosmologian, johon nämä eri olemassaolon muodot kuuluvat, oli suoraa jatketta aiemmasta hindulaisuudesta. Abdiharman kautta (joka on muutama sata vuotta Buddhaa myöhäisempää tuotantoa) päädyttiin ehkä hienostuneimpaan Vasubandhun versioon siitä vielä muutama vuosisata eteenpäin. Tämä kaikki tapahtui reilun tuhannen vuoden kuluessa.

Kosmologia sinällään on yllättävän yhtenäinen tästä huolimatta. Kosmologiassa oli maailmankaikkeuden keskipisteenä Meru-vuori (Sumeru), joka on muodostunut jalokivistä. Maa oli pannukakku ja taivaan sininen väri johtuu siihen heijastuvasta merestä. Merissä oli saaria, joita asuttivat em. jättiläiset ja kannibaalipygmit. Joka suuntaan pannukakusta oli miljardeja tähtiä, joilla oli miljardeja planeettoja (mikä oli hämmästyttävän hyvä oivallus ilman tiedettä). Lisäksi jotkin maailmat ja olemassaolon muodot sijaitsivat heti taivaan yläpuolella, jotkin suoraan maan pinnan alapuolella. Tämä on kärjistetty esimerkki, mutta koko maailmankuva on niin laaja, että poimin vain selkeästi nykytieteen kanssa kilpailevia esimerkkejä.

Aurinko muuten kiersi maan pannukakkua. Pannukakku ja maan kiertäminen aurinkoa, eikä toisinpäin, olivatkin suuri ponnistus buddhalaisille hylätä- varsinkin Tiibetissä. Asiasta käytiin kiivasta keskustelua vielä niinkin myöhään kuin 1950-luvulla. Ja yhä edelleen jotkut uskovat, että tämä pannukakkumaa on realistinen, ei vertauskuvallinen versio, maailmankaikkeudesta. Joidenkin mielestä vain "täysin puhtaat Buddhat" ja "karmasta irtautuneet" pystyvät näkemään erikoiskyvyillään tämän todellisuuden. Nykyinen Dalai Lama on tosin myöntänyt erittäin avoimesti, että tältä osin buddhalainen maailmankuva on virheellinen ja Buddha oli väärässä.

En tosin tiedä, mitä tällä kaikella on lopulta merkitystä. En näe, että uskominen "nälkäisiin haamuihin" auttaa asioiden oivaltamista jollain erityisen ratkaisevalla tavalla. Tai, että niiden näkeminen vertauskuvallisena jollain tavalla sitä erityisesti estäisi.

Asiasta oivaltavasti kirjoitti Takashi Tsuji Shinju-buddhalaisuuden (en kuulu) puolelta...

"On sanottu, että Buddha jätti yli 84 000 opetusta; symbolisia kertomuksia ihmisille, jotka tulevat erilaisista taustoista, joilla on erilaiset taipumukset jne. Buddha opetti aina oppilaan henkisten ja hengellisten voimavarojen mukaan. Yksinkertaisille kyläläisille jälleensyntyminen oli voimakas moraalinen opetus. Pelko syntymisestä eläimeksi oli varmasti heille tehokas tapa hillitä itseään.

Mutta jos otamme kaiken kirjaimellisesti tänä päivänä, me ajaudumme henkiseen kaaokseen, koska kaikki opetukset eivät ole enää rationaalisia tämän päivän ihmiselle...Kertomus, joka tänä päivänä vielä otetaan kirjaimellisesti, ei ole enää järkevä eikä avuksi meille. Siksi meidän on osattava erottava tarinat ja myytit siitä, mikä on totta."

Sarcisson kirjoitti:

Katsotaan asiaa historiallisesta perspektiivistä.

Buddhalainen kosmologian, johon nämä eri olemassaolon muodot kuuluvat, oli suoraa jatketta aiemmasta hindulaisuudesta. Abdiharman kautta (joka on muutama sata vuotta Buddhaa myöhäisempää tuotantoa) päädyttiin ehkä hienostuneimpaan Vasubandhun versioon siitä vielä muutama vuosisata eteenpäin. Tämä kaikki tapahtui reilun tuhannen vuoden kuluessa.

Kosmologia sinällään on yllättävän yhtenäinen tästä huolimatta. Kosmologiassa oli maailmankaikkeuden keskipisteenä Meru-vuori (Sumeru), joka on muodostunut jalokivistä. Maa oli pannukakku ja taivaan sininen väri johtuu siihen heijastuvasta merestä. Merissä oli saaria, joita asuttivat em. jättiläiset ja kannibaalipygmit. Joka suuntaan pannukakusta oli miljardeja tähtiä, joilla oli miljardeja planeettoja (mikä oli hämmästyttävän hyvä oivallus ilman tiedettä). Lisäksi jotkin maailmat ja olemassaolon muodot sijaitsivat heti taivaan yläpuolella, jotkin suoraan maan pinnan alapuolella. Tämä on kärjistetty esimerkki, mutta koko maailmankuva on niin laaja, että poimin vain selkeästi nykytieteen kanssa kilpailevia esimerkkejä.

Aurinko muuten kiersi maan pannukakkua. Pannukakku ja maan kiertäminen aurinkoa, eikä toisinpäin, olivatkin suuri ponnistus buddhalaisille hylätä- varsinkin Tiibetissä. Asiasta käytiin kiivasta keskustelua vielä niinkin myöhään kuin 1950-luvulla. Ja yhä edelleen jotkut uskovat, että tämä pannukakkumaa on realistinen, ei vertauskuvallinen versio, maailmankaikkeudesta. Joidenkin mielestä vain "täysin puhtaat Buddhat" ja "karmasta irtautuneet" pystyvät näkemään erikoiskyvyillään tämän todellisuuden. Nykyinen Dalai Lama on tosin myöntänyt erittäin avoimesti, että tältä osin buddhalainen maailmankuva on virheellinen ja Buddha oli väärässä.

En tosin tiedä, mitä tällä kaikella on lopulta merkitystä. En näe, että uskominen "nälkäisiin haamuihin" auttaa asioiden oivaltamista jollain erityisen ratkaisevalla tavalla. Tai, että niiden näkeminen vertauskuvallisena jollain tavalla sitä erityisesti estäisi.

Asiasta oivaltavasti kirjoitti Takashi Tsuji Shinju-buddhalaisuuden (en kuulu) puolelta...

"On sanottu, että Buddha jätti yli 84 000 opetusta; symbolisia kertomuksia ihmisille, jotka tulevat erilaisista taustoista, joilla on erilaiset taipumukset jne. Buddha opetti aina oppilaan henkisten ja hengellisten voimavarojen mukaan. Yksinkertaisille kyläläisille jälleensyntyminen oli voimakas moraalinen opetus. Pelko syntymisestä eläimeksi oli varmasti heille tehokas tapa hillitä itseään.

Mutta jos otamme kaiken kirjaimellisesti tänä päivänä, me ajaudumme henkiseen kaaokseen, koska kaikki opetukset eivät ole enää rationaalisia tämän päivän ihmiselle...Kertomus, joka tänä päivänä vielä otetaan kirjaimellisesti, ei ole enää järkevä eikä avuksi meille. Siksi meidän on osattava erottava tarinat ja myytit siitä, mikä on totta."

Tiede on toki hankkinut paljon uutta tietoa koskien materiaalista maailmankaikkeutta, mutta materian tutkiminen ei ole lisännyt lainkaan tietoa tietoisuudesta. Päinvastoin voidaan sanoa, että mitä materialistisempi maailmankatsomus, sitä vähemmän yleisesti ottaen itsetuntemusta ja mielen tuntemusta (tai kiinnostusta näitä ulkoisten aistien tavoittamattomissa olevia asioita kohtaan). Siksi on hivenen irvokasta, että tuot näitä materiasuuntautuneita historiallisia näkemyksiä tähän rinnastettavaksi esim. buddhalaisuuden ydinopetuksiin, jotka eivät juurikaan liity materiaaliseen maailmaan. Mutta jos tosiaan näet Buddhan opetusten sisällöt koskien mieltä ja tietoisuutta yhtä luotettavina ja asiantuntevina kuin nuo olkiukkoiset historiafaktasi, niin miksi esiinnyt buddhalaisena?

Anonyymi kirjoitti:

Tiede on toki hankkinut paljon uutta tietoa koskien materiaalista maailmankaikkeutta, mutta materian tutkiminen ei ole lisännyt lainkaan tietoa tietoisuudesta. Päinvastoin voidaan sanoa, että mitä materialistisempi maailmankatsomus, sitä vähemmän yleisesti ottaen itsetuntemusta ja mielen tuntemusta (tai kiinnostusta näitä ulkoisten aistien tavoittamattomissa olevia asioita kohtaan). Siksi on hivenen irvokasta, että tuot näitä materiasuuntautuneita historiallisia näkemyksiä tähän rinnastettavaksi esim. buddhalaisuuden ydinopetuksiin, jotka eivät juurikaan liity materiaaliseen maailmaan. Mutta jos tosiaan näet Buddhan opetusten sisällöt koskien mieltä ja tietoisuutta yhtä luotettavina ja asiantuntevina kuin nuo olkiukkoiset historiafaktasi, niin miksi esiinnyt buddhalaisena?

En ole puhunut materialismista mitään. En ole puhunut mielestä ja tietoisuudesta mitään. Olen puhunut siitä, että on olemassa asioita, jotka voidaan ottaa vertauskuvallisena tai ottaa realistisina.

Miksi siis laitat omia sanojasi minun suuhuni? Miksi syytät minua jostain mitä en ole sanonut ja teet omia johtopäätöksiäsi jostain mitä en ole sanonut? Varsinkaan ilman minkäänlaisia perusteluita?

Luostarissa opettelimme taitavaa puhetta neljän säännön mukaan:

1) Emme käytä harhaanjohtavaa kieltä, emme valehtele emmekä vääristele.
2) Emme väitä toisesta sellaista mikä ei ole totta, emmekä käytä puhetta, joka rikkoo tasapainoa ja yhtenäisyyttä.
3) Emme käytä karkeaa, epäkohteliasta tai loukkaavaa kieltä.
4) Me kuuntelemme, yritämme ymmärtää ja kunnioitamme muita.

Jos olen puheellani loukannut sinua, pyydän anteeksi. Kerro silloin, missä tein väärin ja yritän jatkossa parantaa sitä puolta.

Mutta älä syytä minua jostain mitä en ole tehnyt ja pistä omia mielipiteitäsi minun sanomakseni. Se on epäkohteliasta eikä auta ketään.

"Mutta jos otamme kaiken kirjaimellisesti tänä päivänä, me ajaudumme henkiseen kaaokseen, koska kaikki opetukset eivät ole enää rationaalisia tämän päivän ihmiselle...Kertomus, joka tänä päivänä vielä otetaan kirjaimellisesti, ei ole enää järkevä eikä avuksi meille. Siksi meidän on osattava erottava tarinat ja myytit siitä, mikä on totta."

Erittäin viisaasti sanottu.

Anonyymi kirjoitti:

"Mutta jos otamme kaiken kirjaimellisesti tänä päivänä, me ajaudumme henkiseen kaaokseen, koska kaikki opetukset eivät ole enää rationaalisia tämän päivän ihmiselle...Kertomus, joka tänä päivänä vielä otetaan kirjaimellisesti, ei ole enää järkevä eikä avuksi meille. Siksi meidän on osattava erottava tarinat ja myytit siitä, mikä on totta."

Erittäin viisaasti sanottu.

Tästä voivat kaikki olla samaa mieltä. Nyt vain harjoittamaan sitä totuuden erottelemista ilmiselvistä tarinoista ja epätotuuksista. Haasteena voi olla myös "tämän päivän ihmisen" ilmiselvään kaikkitietävyyteen sortumisen välttäminen. Näyttää nimittäin siltä, että "tämän päivän ihmiseksi" itseään kutsuvat näyttävät elävän jonkinlaisessa kaikkitietävyyden illuusiossa, ainakin mitä kaikkiin henkisiin asioihin tulee. Pätevyysvaatimukseksi riittää, että mielipide on sama kuin useimmilla sohvalla työkseen makaavilla tai baarin jakkaralla enimmäkseen notkuvilla.

Anonyymi kirjoitti:

Tiede on toki hankkinut paljon uutta tietoa koskien materiaalista maailmankaikkeutta, mutta materian tutkiminen ei ole lisännyt lainkaan tietoa tietoisuudesta. Päinvastoin voidaan sanoa, että mitä materialistisempi maailmankatsomus, sitä vähemmän yleisesti ottaen itsetuntemusta ja mielen tuntemusta (tai kiinnostusta näitä ulkoisten aistien tavoittamattomissa olevia asioita kohtaan). Siksi on hivenen irvokasta, että tuot näitä materiasuuntautuneita historiallisia näkemyksiä tähän rinnastettavaksi esim. buddhalaisuuden ydinopetuksiin, jotka eivät juurikaan liity materiaaliseen maailmaan. Mutta jos tosiaan näet Buddhan opetusten sisällöt koskien mieltä ja tietoisuutta yhtä luotettavina ja asiantuntevina kuin nuo olkiukkoiset historiafaktasi, niin miksi esiinnyt buddhalaisena?

Buddhalaisuudesta tarjoaisin theravadapiireissä vähemmän tunnettua sutraa, kun täällä on näitä jonkinlaisen sielun kieltäviä anatma-henkilöitä nähty.

Teksti on nimeltään ”Mahaparinirvana sutra”.

Englanninkielisen sutran mukaan ei kielletä abstraktin ydinolemuksen olemassaoloa. Ydinolemus on, mutta se ei ole kokoajan samana pysyvä, muuttumaton ydin.
Anatma-oppi tuotiin buddhalaisuuteen käsittääkseni siksi, kun tahdottiin torjua henkistä materialismia - ts. ei ole mitään absoluuttisen muuttumatonta sielua, sielukin muuttuu jos sellainen on.

Anonyymi kirjoitti:

Tästä voivat kaikki olla samaa mieltä. Nyt vain harjoittamaan sitä totuuden erottelemista ilmiselvistä tarinoista ja epätotuuksista. Haasteena voi olla myös "tämän päivän ihmisen" ilmiselvään kaikkitietävyyteen sortumisen välttäminen. Näyttää nimittäin siltä, että "tämän päivän ihmiseksi" itseään kutsuvat näyttävät elävän jonkinlaisessa kaikkitietävyyden illuusiossa, ainakin mitä kaikkiin henkisiin asioihin tulee. Pätevyysvaatimukseksi riittää, että mielipide on sama kuin useimmilla sohvalla työkseen makaavilla tai baarin jakkaralla enimmäkseen notkuvilla.

"Haasteena voi olla myös "tämän päivän ihmisen" ilmiselvään kaikkitietävyyteen sortumisen välttäminen. "

Pitää hyvinkin paikkaansa. Samoin siihen liittyy usein se, että buddhalaisuudesta tulee jonkinlainen voileipäpöytä, josta poimitaan itselle sopivia herkkupaloja ja jätetään hankalat tai mauttomat ruuat syömättä.

Muistan yhden ensimmäisistä opettajistani, nyt jo edesmennyt, jonka sanat olen pitänyt mielessä kaikessa opiskelussani. Hän sanoi: "Älä usko mitään, mistä sinulla ei ole omakohtaista kokemusta."

Buddhalaisuudessa on mielestäni tasan yksi asia, joka on pelkästään uskon varassa. Ja se on yksinkertaisesti, että on mahdollista elää toisin - ilman kärsimystä. Tämä on ainoa vaatimus, mikä täytyy ottaa pelkällä uskolla. Luonnollisesti, koska ilman sitä uskoa, että tämä on mahdollista, ei ole mitään järkeä ryhtyä edes kokeilemaan asiaa.

Kenenkään ei pitäisi uskoa jotain pelkästään sen takia, että joku sanoi tai kirjoitti niin, tai koska se tuntuu hyvältä tai edes koska se kuulostaa loogiselta. Vasta kun asian näkee itse käytännössä ja se varmasti tuottaa hyviä asioita, sen voi omaksua ja ottaa käyttöön. (Kalamatasutta, vapaasti kääntäen)

Lännessä tätä voisi kutsua subjektiiviseksi empirismiksi. Subjektiivista siksi, että buddhalaisuus on hyvin pitkälle oman mielen tutkimista. Kukaan muu ei voi sitä tehdä. Ja empirismiä siksi, että me emme ottaisi asioita vain annettuina totuuksina vaan lopulta ajattelisimme ja testaisimme ne omakohtaisesti käytännössä.

Tämä pätee asioihin myös sekä buddhalaisuudessa että buddhalaisuuden ulkopuolella. Jos uskon vakaasti johonkin, niin ensimmäinen kysymys ei ole: onko se totta vai ei? Ensimmäinen kysymys on: miksi minä uskon siihen, jos en voi sitä todistaa itse käytännön kokemuksen kautta?

Jos minulla ei ole omakohtaista kokemusta asiasta, en ole havainnut sitä itse, en ole törmännyt siihen mielessä tai maailmassa, niin miksi minä oikein uskon siihen? Uskonko siihen siksi, että haluan sen olevan totta vai siksi, että se tyydyttää jotain tunnetta minussa? Uskonko jonkin asian ilman omakohtaista kokemusta vain siksi, että se tuottaa minulle mielihyvää tai poistaa jonkin pelon?

Tämä voi olla buddhalaisuuden "veemäinen" puoli monelle. Siinä joutuu tekemään työtä ja menemään syvälle omaan mieleensä, joutuu kyseenalaistamaan käsityksensä itsestään ja loppupeleissä koko maailmankaikkeudesta. Mutta uskomista pelkän uskomisen vuoksi buddhalaisuus ei vaadi kuin sen yhden asian verran.

Anonyymi kirjoitti:

Buddhalaisuudesta tarjoaisin theravadapiireissä vähemmän tunnettua sutraa, kun täällä on näitä jonkinlaisen sielun kieltäviä anatma-henkilöitä nähty.

Teksti on nimeltään ”Mahaparinirvana sutra”.

Englanninkielisen sutran mukaan ei kielletä abstraktin ydinolemuksen olemassaoloa. Ydinolemus on, mutta se ei ole kokoajan samana pysyvä, muuttumaton ydin.
Anatma-oppi tuotiin buddhalaisuuteen käsittääkseni siksi, kun tahdottiin torjua henkistä materialismia - ts. ei ole mitään absoluuttisen muuttumatonta sielua, sielukin muuttuu jos sellainen on.

"Englanninkielisen sutran mukaan ei kielletä abstraktin ydinolemuksen olemassaoloa. Ydinolemus on, mutta se ei ole kokoajan samana pysyvä, muuttumaton ydin."

Vaikean tekstin valitsit. Tekstin itsensä mukaan vain Buddha näkee asiat sellaisena kuin ne todella ovat, ja meidän tavallisten tallaajien ei pitäisi oikeastaan pohtia edes koko asiaa vielä. Mutta ihan keskustelun avartamisen vuoksi, käytän Yamamoton käännöstä vuodelta 1973...

Oletan, että viittaat ydinolemuksella tekstissä mainittuun ns. buddha-luontoon (Buddha-Nature, tathāgatagarbha). Sutran mukaan meillä kaikilla todella on tämä on buddha-luonto, joka on meidän todellinen olemuksemme. Se, joka ymmärtää, löytää tai näkee tämän todellisen olemuksemme, valaistuu.

Eri koulukunnilla on erilaisia näkemyksiä siitä, mitä tällä buddha-luonnolla tarkoitetaan tekstissä.

Yksi yleinen näkemys on, että kyseessä on todella ydinolemus. Ydinolemuksella on essenssi, mutta ei varsinaista substanssia. Substanssi tarkoittaa sitä, että mistä jokin on tehty. Esimerkiksi puupöydän substanssi on puu. Essenssi tarkoittaa taas tässä niitä asian ominaisuuksia, jota ilman asia ei olisi juuri se asia. Esimerkiksi samasta puupöydästä tekee erilaisen kaikista muista pöydistä sen puun muodot, naarmut, historia tms. Eli jos ymmärrämme, mitä todella olemme, me valaistumme.

Toinen näkemys on ei-essentialistinen. Sen veti ehkä huippuunsa Nagarjuna, jota yleisesti kutsutaan toiseksi Buddhaksi. Hän käytti samasta asiasta termiä Tathagata, eli Buddhan yhtä nimeä.

"Whatever is the essence of the Tathagata,
That is the essence of the world.
The Tathagata has no essence.
The world is without essence."

The Fundamental Wisdom of Middle Way, Garfieldin käännös 1995

Nagarjunan mukaan Samsaralla, tällä maailmalla, ja Nirvanalla, valaistumisella, ei ole mitään siten essentiaalista eroa. Samsara on Nirvana oikein nähtynä, oikein sillä tavoin kuten Buddha sen näki. Samoin mitään erillistä, mielen tavoittamaa tai sen sisässä olevaa ydinolemusta, ei ole. Buddha-luonto on juuri se, että mitään essenssiä ei ole. Buddha näkee kaikki asiat keskinäisessä vuorovaikutuksena ja riippuvaisena toisistaan (dharma-dhatu). Asioiden ydinolemus on juuri se, että niillä ei ole mitään ydinolemusta.

Hyvin samanlaisen näkemyksen tarjosi myöhemmin Dogen, Japanin Soto-zenin perustaja. Hän tulkitsi alkuperäisen tekstin toisin. "Kaikella on buddha-luonto"-lauseesta tuli Dogenin käännöksessä "Kaikki on buddha-luontoa." Toisin sanoen buddha-luontoa ei voi erottaa tästä maailmasta, vaan tämä maailma on juuri se buddha-luonto. Kaikki asiat yhdessä muodostavat buddha-luonnon. Ei substanssia, ei essentiaa, vaan kaikki on jatkuvaa, muuttuvaa keskinäistä vuorovaikutusta. Joku saattaa tunnistaa tässä vanhan zen-sanonnan: "Ei yksi, ei kaksi vain ei-kaksi.", joka viittaa samaan asiaan.

En ota tässä kantaa, mikä on oikea tai väärä näkemys. Se on minusta aika hedelmätön keskustelu. Jokaisella näistä voi olla jollekulle jotain merkitystä tai antaa juuri hänelle oivalluksia, jolla pääsee eteenpäin. Jokainen löytää lopulta itse , mikä on todella buddha-luonto tai onko sitä ylipäätään. Ei uskon, ei filosofoinnin vaan oman kokemuksen kautta.

Sarcisson kirjoitti:

"Haasteena voi olla myös "tämän päivän ihmisen" ilmiselvään kaikkitietävyyteen sortumisen välttäminen. "

Pitää hyvinkin paikkaansa. Samoin siihen liittyy usein se, että buddhalaisuudesta tulee jonkinlainen voileipäpöytä, josta poimitaan itselle sopivia herkkupaloja ja jätetään hankalat tai mauttomat ruuat syömättä.

Muistan yhden ensimmäisistä opettajistani, nyt jo edesmennyt, jonka sanat olen pitänyt mielessä kaikessa opiskelussani. Hän sanoi: "Älä usko mitään, mistä sinulla ei ole omakohtaista kokemusta."

Buddhalaisuudessa on mielestäni tasan yksi asia, joka on pelkästään uskon varassa. Ja se on yksinkertaisesti, että on mahdollista elää toisin - ilman kärsimystä. Tämä on ainoa vaatimus, mikä täytyy ottaa pelkällä uskolla. Luonnollisesti, koska ilman sitä uskoa, että tämä on mahdollista, ei ole mitään järkeä ryhtyä edes kokeilemaan asiaa.

Kenenkään ei pitäisi uskoa jotain pelkästään sen takia, että joku sanoi tai kirjoitti niin, tai koska se tuntuu hyvältä tai edes koska se kuulostaa loogiselta. Vasta kun asian näkee itse käytännössä ja se varmasti tuottaa hyviä asioita, sen voi omaksua ja ottaa käyttöön. (Kalamatasutta, vapaasti kääntäen)

Lännessä tätä voisi kutsua subjektiiviseksi empirismiksi. Subjektiivista siksi, että buddhalaisuus on hyvin pitkälle oman mielen tutkimista. Kukaan muu ei voi sitä tehdä. Ja empirismiä siksi, että me emme ottaisi asioita vain annettuina totuuksina vaan lopulta ajattelisimme ja testaisimme ne omakohtaisesti käytännössä.

Tämä pätee asioihin myös sekä buddhalaisuudessa että buddhalaisuuden ulkopuolella. Jos uskon vakaasti johonkin, niin ensimmäinen kysymys ei ole: onko se totta vai ei? Ensimmäinen kysymys on: miksi minä uskon siihen, jos en voi sitä todistaa itse käytännön kokemuksen kautta?

Jos minulla ei ole omakohtaista kokemusta asiasta, en ole havainnut sitä itse, en ole törmännyt siihen mielessä tai maailmassa, niin miksi minä oikein uskon siihen? Uskonko siihen siksi, että haluan sen olevan totta vai siksi, että se tyydyttää jotain tunnetta minussa? Uskonko jonkin asian ilman omakohtaista kokemusta vain siksi, että se tuottaa minulle mielihyvää tai poistaa jonkin pelon?

Tämä voi olla buddhalaisuuden "veemäinen" puoli monelle. Siinä joutuu tekemään työtä ja menemään syvälle omaan mieleensä, joutuu kyseenalaistamaan käsityksensä itsestään ja loppupeleissä koko maailmankaikkeudesta. Mutta uskomista pelkän uskomisen vuoksi buddhalaisuus ei vaadi kuin sen yhden asian verran.

"Älä usko mitään, mistä sinulla ei ole omakohtaista kokemusta."

Minusta tuo on aika huono ja jopa suorastaan vaarallinen ohje. Ajat pyörällä, ja joku huutaa sinulle: "Mutkan takana on rotko!" Muistat ohjeen olla uskomatta mihinkään, josta sinulta puuttuu omakohtainen kokemus. Koska sinulta puuttuu omakohtainen kokemus mutkan takana olevasta rotkosta, ajelet edelleen.

Ohjehan kuulostaa kyllä älyllisesti hienolta ainakin pintapuolisesti, mutta lähemmässä tarkastelussa se osoittautuukin potentiaalisesti vaarallisen lisäksi itsensäkumoavaksi ainakin sellaisen kuulijan tapauksessa, jolta puuttuu kokemus tuon ohjeen yleispätevyydestä ja toimivuudesta kaikissa tilanteissa. Nimittäin jos ohjeen kuulijan on otettava tuo ohje sokeasti uskoen ilman omakohtaista kokemusta, joka takaa sen olevan toimivan ohje aina ja kaikkialla, niin ohjeen antaja vaatii ohjeen kuulijaa toimimaan vastoin ohjettaan.

Tuon ohjeen järkevyyden voi siis kumota jo pelkästään loogisella tarkastelulla. Jos sen sijaan joku kehottaa kuulijaa koettelemaan ja testaamaan sanomaansa, jotta kuulija voisi omakohtaisesti vakuuttua siitä että sanomassa on jotakin todellista substanssia, ja koettelu tuottaa vahvistusta esitetyille väitteille, niin asia on toinen. Mitään itsensäkumoavuutta ei sellaiseen sisälly.

Anonyymi kirjoitti:

"Älä usko mitään, mistä sinulla ei ole omakohtaista kokemusta."

Minusta tuo on aika huono ja jopa suorastaan vaarallinen ohje. Ajat pyörällä, ja joku huutaa sinulle: "Mutkan takana on rotko!" Muistat ohjeen olla uskomatta mihinkään, josta sinulta puuttuu omakohtainen kokemus. Koska sinulta puuttuu omakohtainen kokemus mutkan takana olevasta rotkosta, ajelet edelleen.

Ohjehan kuulostaa kyllä älyllisesti hienolta ainakin pintapuolisesti, mutta lähemmässä tarkastelussa se osoittautuukin potentiaalisesti vaarallisen lisäksi itsensäkumoavaksi ainakin sellaisen kuulijan tapauksessa, jolta puuttuu kokemus tuon ohjeen yleispätevyydestä ja toimivuudesta kaikissa tilanteissa. Nimittäin jos ohjeen kuulijan on otettava tuo ohje sokeasti uskoen ilman omakohtaista kokemusta, joka takaa sen olevan toimivan ohje aina ja kaikkialla, niin ohjeen antaja vaatii ohjeen kuulijaa toimimaan vastoin ohjettaan.

Tuon ohjeen järkevyyden voi siis kumota jo pelkästään loogisella tarkastelulla. Jos sen sijaan joku kehottaa kuulijaa koettelemaan ja testaamaan sanomaansa, jotta kuulija voisi omakohtaisesti vakuuttua siitä että sanomassa on jotakin todellista substanssia, ja koettelu tuottaa vahvistusta esitetyille väitteille, niin asia on toinen. Mitään itsensäkumoavuutta ei sellaiseen sisälly.

Kiitos, hyvä tarkennus. Viimeinen kappaleesi kertoo täsmälleen mitä opettajani tarkoitti.

Sarcisson kirjoitti:

"Englanninkielisen sutran mukaan ei kielletä abstraktin ydinolemuksen olemassaoloa. Ydinolemus on, mutta se ei ole kokoajan samana pysyvä, muuttumaton ydin."

Vaikean tekstin valitsit. Tekstin itsensä mukaan vain Buddha näkee asiat sellaisena kuin ne todella ovat, ja meidän tavallisten tallaajien ei pitäisi oikeastaan pohtia edes koko asiaa vielä. Mutta ihan keskustelun avartamisen vuoksi, käytän Yamamoton käännöstä vuodelta 1973...

Oletan, että viittaat ydinolemuksella tekstissä mainittuun ns. buddha-luontoon (Buddha-Nature, tathāgatagarbha). Sutran mukaan meillä kaikilla todella on tämä on buddha-luonto, joka on meidän todellinen olemuksemme. Se, joka ymmärtää, löytää tai näkee tämän todellisen olemuksemme, valaistuu.

Eri koulukunnilla on erilaisia näkemyksiä siitä, mitä tällä buddha-luonnolla tarkoitetaan tekstissä.

Yksi yleinen näkemys on, että kyseessä on todella ydinolemus. Ydinolemuksella on essenssi, mutta ei varsinaista substanssia. Substanssi tarkoittaa sitä, että mistä jokin on tehty. Esimerkiksi puupöydän substanssi on puu. Essenssi tarkoittaa taas tässä niitä asian ominaisuuksia, jota ilman asia ei olisi juuri se asia. Esimerkiksi samasta puupöydästä tekee erilaisen kaikista muista pöydistä sen puun muodot, naarmut, historia tms. Eli jos ymmärrämme, mitä todella olemme, me valaistumme.

Toinen näkemys on ei-essentialistinen. Sen veti ehkä huippuunsa Nagarjuna, jota yleisesti kutsutaan toiseksi Buddhaksi. Hän käytti samasta asiasta termiä Tathagata, eli Buddhan yhtä nimeä.

"Whatever is the essence of the Tathagata,
That is the essence of the world.
The Tathagata has no essence.
The world is without essence."

The Fundamental Wisdom of Middle Way, Garfieldin käännös 1995

Nagarjunan mukaan Samsaralla, tällä maailmalla, ja Nirvanalla, valaistumisella, ei ole mitään siten essentiaalista eroa. Samsara on Nirvana oikein nähtynä, oikein sillä tavoin kuten Buddha sen näki. Samoin mitään erillistä, mielen tavoittamaa tai sen sisässä olevaa ydinolemusta, ei ole. Buddha-luonto on juuri se, että mitään essenssiä ei ole. Buddha näkee kaikki asiat keskinäisessä vuorovaikutuksena ja riippuvaisena toisistaan (dharma-dhatu). Asioiden ydinolemus on juuri se, että niillä ei ole mitään ydinolemusta.

Hyvin samanlaisen näkemyksen tarjosi myöhemmin Dogen, Japanin Soto-zenin perustaja. Hän tulkitsi alkuperäisen tekstin toisin. "Kaikella on buddha-luonto"-lauseesta tuli Dogenin käännöksessä "Kaikki on buddha-luontoa." Toisin sanoen buddha-luontoa ei voi erottaa tästä maailmasta, vaan tämä maailma on juuri se buddha-luonto. Kaikki asiat yhdessä muodostavat buddha-luonnon. Ei substanssia, ei essentiaa, vaan kaikki on jatkuvaa, muuttuvaa keskinäistä vuorovaikutusta. Joku saattaa tunnistaa tässä vanhan zen-sanonnan: "Ei yksi, ei kaksi vain ei-kaksi.", joka viittaa samaan asiaan.

En ota tässä kantaa, mikä on oikea tai väärä näkemys. Se on minusta aika hedelmätön keskustelu. Jokaisella näistä voi olla jollekulle jotain merkitystä tai antaa juuri hänelle oivalluksia, jolla pääsee eteenpäin. Jokainen löytää lopulta itse , mikä on todella buddha-luonto tai onko sitä ylipäätään. Ei uskon, ei filosofoinnin vaan oman kokemuksen kautta.

Kiitos hienosta kommentista. Mahaparinirvana sutrassa riittää tutkittavaa pitkäksi ajaksi eteenpäin. On kieltämättä yksi haastavimmista, kukaan ei vielä tohtinut suomentaa tuota kenties sen haastavuudesta johtuen.

Sarcisson kirjoitti:

"Englanninkielisen sutran mukaan ei kielletä abstraktin ydinolemuksen olemassaoloa. Ydinolemus on, mutta se ei ole kokoajan samana pysyvä, muuttumaton ydin."

Vaikean tekstin valitsit. Tekstin itsensä mukaan vain Buddha näkee asiat sellaisena kuin ne todella ovat, ja meidän tavallisten tallaajien ei pitäisi oikeastaan pohtia edes koko asiaa vielä. Mutta ihan keskustelun avartamisen vuoksi, käytän Yamamoton käännöstä vuodelta 1973...

Oletan, että viittaat ydinolemuksella tekstissä mainittuun ns. buddha-luontoon (Buddha-Nature, tathāgatagarbha). Sutran mukaan meillä kaikilla todella on tämä on buddha-luonto, joka on meidän todellinen olemuksemme. Se, joka ymmärtää, löytää tai näkee tämän todellisen olemuksemme, valaistuu.

Eri koulukunnilla on erilaisia näkemyksiä siitä, mitä tällä buddha-luonnolla tarkoitetaan tekstissä.

Yksi yleinen näkemys on, että kyseessä on todella ydinolemus. Ydinolemuksella on essenssi, mutta ei varsinaista substanssia. Substanssi tarkoittaa sitä, että mistä jokin on tehty. Esimerkiksi puupöydän substanssi on puu. Essenssi tarkoittaa taas tässä niitä asian ominaisuuksia, jota ilman asia ei olisi juuri se asia. Esimerkiksi samasta puupöydästä tekee erilaisen kaikista muista pöydistä sen puun muodot, naarmut, historia tms. Eli jos ymmärrämme, mitä todella olemme, me valaistumme.

Toinen näkemys on ei-essentialistinen. Sen veti ehkä huippuunsa Nagarjuna, jota yleisesti kutsutaan toiseksi Buddhaksi. Hän käytti samasta asiasta termiä Tathagata, eli Buddhan yhtä nimeä.

"Whatever is the essence of the Tathagata,
That is the essence of the world.
The Tathagata has no essence.
The world is without essence."

The Fundamental Wisdom of Middle Way, Garfieldin käännös 1995

Nagarjunan mukaan Samsaralla, tällä maailmalla, ja Nirvanalla, valaistumisella, ei ole mitään siten essentiaalista eroa. Samsara on Nirvana oikein nähtynä, oikein sillä tavoin kuten Buddha sen näki. Samoin mitään erillistä, mielen tavoittamaa tai sen sisässä olevaa ydinolemusta, ei ole. Buddha-luonto on juuri se, että mitään essenssiä ei ole. Buddha näkee kaikki asiat keskinäisessä vuorovaikutuksena ja riippuvaisena toisistaan (dharma-dhatu). Asioiden ydinolemus on juuri se, että niillä ei ole mitään ydinolemusta.

Hyvin samanlaisen näkemyksen tarjosi myöhemmin Dogen, Japanin Soto-zenin perustaja. Hän tulkitsi alkuperäisen tekstin toisin. "Kaikella on buddha-luonto"-lauseesta tuli Dogenin käännöksessä "Kaikki on buddha-luontoa." Toisin sanoen buddha-luontoa ei voi erottaa tästä maailmasta, vaan tämä maailma on juuri se buddha-luonto. Kaikki asiat yhdessä muodostavat buddha-luonnon. Ei substanssia, ei essentiaa, vaan kaikki on jatkuvaa, muuttuvaa keskinäistä vuorovaikutusta. Joku saattaa tunnistaa tässä vanhan zen-sanonnan: "Ei yksi, ei kaksi vain ei-kaksi.", joka viittaa samaan asiaan.

En ota tässä kantaa, mikä on oikea tai väärä näkemys. Se on minusta aika hedelmätön keskustelu. Jokaisella näistä voi olla jollekulle jotain merkitystä tai antaa juuri hänelle oivalluksia, jolla pääsee eteenpäin. Jokainen löytää lopulta itse , mikä on todella buddha-luonto tai onko sitä ylipäätään. Ei uskon, ei filosofoinnin vaan oman kokemuksen kautta.

"Kenenkään ei pitäisi uskoa jotain pelkästään sen takia, että joku sanoi tai kirjoitti niin, tai koska se tuntuu hyvältä tai edes koska se kuulostaa loogiselta. Vasta kun asian näkee itse käytännössä ja se varmasti tuottaa hyviä asioita, sen voi omaksua ja ottaa käyttöön. (Kalamatasutta, vapaasti kääntäen)"

Juuri tällaisen viisauden takia ryhdyin buddhalaiseksi joitain päiviä sitten, vai pitäisikö sanoa että sain ahaa-elämyksiä ja päätin tutustua asiaan syvemmin. Tästäkin vapaasta käännöksestäsi ymmärtää, että sillä tarkoitetaan "hengellisiä opetuksia" eikä sen ole tarkoitus päteä esimerkiksi tieteisiin.

Anonyymi kirjoitti:

"Kenenkään ei pitäisi uskoa jotain pelkästään sen takia, että joku sanoi tai kirjoitti niin, tai koska se tuntuu hyvältä tai edes koska se kuulostaa loogiselta. Vasta kun asian näkee itse käytännössä ja se varmasti tuottaa hyviä asioita, sen voi omaksua ja ottaa käyttöön. (Kalamatasutta, vapaasti kääntäen)"

Juuri tällaisen viisauden takia ryhdyin buddhalaiseksi joitain päiviä sitten, vai pitäisikö sanoa että sain ahaa-elämyksiä ja päätin tutustua asiaan syvemmin. Tästäkin vapaasta käännöksestäsi ymmärtää, että sillä tarkoitetaan "hengellisiä opetuksia" eikä sen ole tarkoitus päteä esimerkiksi tieteisiin.

Kiitos kun pistit lainausmerkkeihin tuon "hengellisen". Koitan itse välttää sitä sanaa, koska helposti ihmiset ymmärtävät sen omalla tavallaan.

Tiedehän on pohjimmiltaan "yksinkertainen" asia. Tehdään ensin valistunut arvaus jostain ilmiöstä. Sitten mietitään, että jos arvaus pitää paikkaansa niin millaisia vaikutuksia meidän tulisi nähdä. Sitten mietitään, että miten näitä vaikutuksia voisi mitata eli suunnitellaan testi. Ja lopuksi tehdään se testi, jotta nähdään, että vastasivatko tulokset arvausta. Jos vastasivat, on syytä olettaa, että ollaan jotakuinkin oikeilla jäljillä ja jos eivät, niin olimme väärässä ja mietitään jotain muuta. (Tämä oli Richard Feynmanin, teoreettisen fyysikon, yksinkertaistus tieteellisestä metodista).

Buddhalaisuudessa ilmiö, jota tutkitaan, on ihminen itse. Ja koska tutkija on myös sama ihminen itse, niin kyseessä on subjektiivinen, ei objektiivinen tutkimus. Se asettaa omat haasteensa ja vaatii harjoittelua. Yleensä se harjoittelu on jonkin sortin meditaatiota.

Mutta periaate on sama. Jos teen näin, niin mitä seurauksia siitä on? Jos esimerkiksi keskityn positiivisten ajatusten harjoittamiseen, niin näkyykö se jotenkin minun mielentiloissani tai minun käyttäytymisessäni muita kohtaan. Oikeasti eikä pelkästään omissa kuvitelmissani? Tai jos tarkkailen itseäni meditaation avulla, niin millaisia tunteita, ajatuksia jne. huomaan itsessäni tapahtuvan? Mitä minussa tapahtuu ja miten siihen voin vaikuttaa? Hyvin käytännönläheistä.

Painopiste on siten aina käytännön elämässä. Tarkoituksena on oppia tai oivaltaa jotain, jolla on todellisia vaikutuksia itseen ja meidän suhteeseemme muihin - löytää, ymmärtää ja ottaa käyttöön.

Vaikka buddhalaisuudesta löytyy hienoja ja monimutkaisia filosofioita, niissäkin on aina sama pointti. Niiden tehtävä on auttaa oppimaan tai oivaltamaan jotain käytännössä. Ei niinkään rakentaa jotain metafyysista maailmankuvaa, jota pohtia abstraktiona yön pimeinä tunteina.

Buddhalaisuus on tässä mielessä lopulta hyvin pragmaattista. Kenties voisi sanoa, että se on siten soveltavaa tiedettä. Kaikella on oltava jokin käytännön vaikutus, muuten se on loppupeleissä turhanpäiväistä spekulointia. Tai kuten zenissä sanottiin ihmisistä, jotka osasivat puhua hienosti ja älyllisesti jostain, mutta eivät osanneet vielä tuoda sitä käytäntöön: "Hän haisee zeniltä."

Tämä on yksi syy, miksi Buddha kehotti olemaan pohtimatta tiettyjä kysymyksiä kuten mitä tapahtuu kuoleman jälkeen, ovatko mieli ja ruumis sama vai eri asia, mistä maailmankaikkeus tuli jne. Ne ovat hypoteettisiä pohdintoja, juurikin spekulaatioita, joita emme voi todistaa empiirisesti millään tavalla tai meillä ei vain yksinkertaisesti ole riittävästi tietoa asiasta. Tai sitten ne juontuvat vääristä käsityksistämme, joista on ensin päästävä eroon.

"Oikeat vastaukset" noihin ovat siten puhtaan uskon varassa, eivät oman kokemuksen ja siitä hankitun tiedon varassa. Kenties Buddhalla oli vastaus niihin, kenties ei. Kenties meillä on joskus vastaus niihin, kenties ei. Mutta käytännön kannalta niillä ole mitään ratkaisevaa merkitystä.

Buddhalaisuus, samoin kuin tiede, pyrkii kohti totuutta, mutta kumpikaan ei määrittele totuutta etukäteen. Se, missä ei ole enää valhetta eikä tietämättömyyttä enää jäljellä, on lopulta molemmissa totuus. Olipa se, mitä lopulta löydämme mitä tahansa. Ja jos jokin on totta, se on sitä täysin riippumatta meidän omista uskomuksistamme, oletuksistamme ja myös tunteistamme. Ja buddhalaisuudessa se on yleensä jotain, mitä me emme osanneet edes kuvitella etukäteen.

Anonyymi kirjoitti:

"Älä usko mitään, mistä sinulla ei ole omakohtaista kokemusta."

Minusta tuo on aika huono ja jopa suorastaan vaarallinen ohje. Ajat pyörällä, ja joku huutaa sinulle: "Mutkan takana on rotko!" Muistat ohjeen olla uskomatta mihinkään, josta sinulta puuttuu omakohtainen kokemus. Koska sinulta puuttuu omakohtainen kokemus mutkan takana olevasta rotkosta, ajelet edelleen.

Ohjehan kuulostaa kyllä älyllisesti hienolta ainakin pintapuolisesti, mutta lähemmässä tarkastelussa se osoittautuukin potentiaalisesti vaarallisen lisäksi itsensäkumoavaksi ainakin sellaisen kuulijan tapauksessa, jolta puuttuu kokemus tuon ohjeen yleispätevyydestä ja toimivuudesta kaikissa tilanteissa. Nimittäin jos ohjeen kuulijan on otettava tuo ohje sokeasti uskoen ilman omakohtaista kokemusta, joka takaa sen olevan toimivan ohje aina ja kaikkialla, niin ohjeen antaja vaatii ohjeen kuulijaa toimimaan vastoin ohjettaan.

Tuon ohjeen järkevyyden voi siis kumota jo pelkästään loogisella tarkastelulla. Jos sen sijaan joku kehottaa kuulijaa koettelemaan ja testaamaan sanomaansa, jotta kuulija voisi omakohtaisesti vakuuttua siitä että sanomassa on jotakin todellista substanssia, ja koettelu tuottaa vahvistusta esitetyille väitteille, niin asia on toinen. Mitään itsensäkumoavuutta ei sellaiseen sisälly.

"Tuon ohjeen järkevyyden voi siis kumota jo pelkästään loogisella tarkastelulla. Jos sen sijaan joku kehottaa kuulijaa koettelemaan ja testaamaan sanomaansa, jotta kuulija voisi omakohtaisesti vakuuttua siitä että sanomassa on jotakin todellista substanssia, ja koettelu tuottaa vahvistusta esitetyille väitteille, niin asia on toinen. Mitään itsensäkumoavuutta ei sellaiseen sisälly."

Täsmennetään tätä vielä. "Hyväksy asia totena jos sinulla on omakohtaiset todisteet" on eri asia kuin "Hylkää asia epätotena jos sinulta puuttuvat omakohtaiset todisteet". Ensimmäinen on hyvä, totuudellinen ja pragmaattinen periaate, jälkimmäinen on erilainen ajatus, jonka monet kuitenkin samaistavat ensimmäiseen, ja niin tehden kylpevät egossaan. Se on kuin asian tietämistä tietämättömyyteen tukeutumalla.

Tämä on sukua yleisemmälle totuuden ja todistettavuuden suhteelle. Jos jokin asia on todistettu, niin asia on tietenkin totta, mutta jotkut haksahtavat ajattelemaan, että jos asiaa ei ole todistettu, niin asia ei ole totta. Tuollainen ajattelutapa on looginen virhepäätelmä, jonka muoto voidaan ilmaista yksinkertaisella tavalla formaalin logiikan keinoin: Jotkut näyttävät luulevan, että lauseesta "jos A, niin B" seuraa lause "jos ei A, niin ei B". Mutta tuo ei ole loogisesti pätevä ajatus, vaan se voidaan helposti osoittaa pätemättömäksi aivan yksinkertaisella loogisella todistuksella.

Meillä ainakin annettiin virheellistä tietoa muista uskonnoista lukiossa. Uskontotieteen pääsykoekirjan sisältö tulikin aikamoisena yllätyksenä.

Moi Anonyymi
TV7 ja Radio Dei boikottiin. Seis suur-moskeijahanke ja mokutus.
Kunniaan pääsykoekirjan sisältö, pakanauskonnot ja hindulaisuus.

Assalamalaykum, konnichiwa ja sawasdee ka sinullekin.

Meitä oli kaksi anonyymiä peräjälkeen. Vähän erilainen nimimerkkivalinta sinulla.

"Idän uskonnot eivät pelasta!"

Mistä pitää pelastua?

Anonyymi00037 kirjoitti:

"Idän uskonnot eivät pelasta!"

Mistä pitää pelastua?

"Idän uskonnot eivät pelasta!"

Mistä pitää pelastua?


Jīva eli sielu ei ole todellisessa olemuksessaan minkään uhan alainen.


Joku kysyi:

”KYSYMYS SIELUSTA

Minulla on mielikuva että sielu on kuin pieni pallo joka leijailee kun ruumis kuolee ja lentää uuteen kehoon kuin henki. Pitääkö tämä paikkaa? Vai onko ruumis kristinuskon tavoin sielu eri koko ihmis olemus”

Vastaus:

Kristinuskonto on sekoittanut keskenään sellaiset asiat kuin sielun ja hienojakoisen kehon, vaikka ne ovat kokonaan eri asioita.

Sielu ei voi kärsiä, koska se on turvassa toisessa ulottuvuudessa.
Hienojakoinen keho sen sijaan voi kärsiä ja nauttia sekä aineellisessa maailmassa että "paratiisissa ja helvetissä" ja maan päällä.

Kristinuskonnon mukaan hienojakoinen keho on kuitenkin sielu, vaikka todellisuudessa nämä ovat kaksi eri asiaa.


Jīva on äärimmäisen pieni mutta tietoinen ja yksilöllinen henkinen olento (aṇu). Se ei kuitenkaan tarkoita, että kyseessä olisi pieni fyysinen kappale, joka voitaisiin paikantaa jonnekin kehossa.
sinä - jīva – ātmā - ikuinen tietoinen sielu.
Jīva on ikuinen tietoisuus, joka on määrältään/olemukseltaan aṇu eli äärettömän pieni suhteessa Jumalaan, mutta se on silti todellinen yksilö eikä Jumalan persoonaton osa.
Aṇu tarkoittaa hyvin pientä, atominkaltaista tai äärimmäisen hienojakoista ja kun sanotaan että jīva on aṇu, ei tarkoiteta, että sielu olisi pieni fyysinen pallo tai atomi.
Tarkoitetaan ennen kaikkea, että jīva on äärettömän pieni suhteessa Jumalaan.

Jumala - vibhu eli rajaton, kaikkialle ulottuva, ääretön
jīva - aṇu eli pieni, rajallinen yksilöllinen tietoisuus
sthūla-śarīra – karkea/fyysinen keho
sūkṣma-śarīra – hienojakoinen keho, johon liittyvät esimerkiksi mieli ja äly
jīva/ātman – varsinainen tietoinen yksilö
Tämä on tärkeä ero. Kuolemassa jīva ei vain "irtoa ruumiista ja leijaile" vapaana henkenä. Jälleensyntymiseen liittyy myös hienojakoinen keho ja karma.
------------------

Anonyymi00037 kirjoitti:

"Idän uskonnot eivät pelasta!"

Mistä pitää pelastua?


Jīva eli sielu ei ole todellisessa olemuksessaan minkään uhan alainen.


Joku kysyi:

”KYSYMYS SIELUSTA

Minulla on mielikuva että sielu on kuin pieni pallo joka leijailee kun ruumis kuolee ja lentää uuteen kehoon kuin henki. Pitääkö tämä paikkaa? Vai onko ruumis kristinuskon tavoin sielu eri koko ihmis olemus”

Vastaus:

Kristinuskonto on sekoittanut keskenään sellaiset asiat kuin sielun ja hienojakoisen kehon, vaikka ne ovat kokonaan eri asioita.

Sielu ei voi kärsiä, koska se on turvassa toisessa ulottuvuudessa.
Hienojakoinen keho sen sijaan voi kärsiä ja nauttia sekä aineellisessa maailmassa että "paratiisissa ja helvetissä" ja maan päällä.

Kristinuskonnon mukaan hienojakoinen keho on kuitenkin sielu, vaikka todellisuudessa nämä ovat kaksi eri asiaa.


Jīva on äärimmäisen pieni mutta tietoinen ja yksilöllinen henkinen olento (aṇu). Se ei kuitenkaan tarkoita, että kyseessä olisi pieni fyysinen kappale, joka voitaisiin paikantaa jonnekin kehossa.
sinä - jīva – ātmā - ikuinen tietoinen sielu.
Jīva on ikuinen tietoisuus, joka on määrältään/olemukseltaan aṇu eli äärettömän pieni suhteessa Jumalaan, mutta se on silti todellinen yksilö eikä Jumalan persoonaton osa.
Aṇu tarkoittaa hyvin pientä, atominkaltaista tai äärimmäisen hienojakoista ja kun sanotaan että jīva on aṇu, ei tarkoiteta, että sielu olisi pieni fyysinen pallo tai atomi.
Tarkoitetaan ennen kaikkea, että jīva on äärettömän pieni suhteessa Jumalaan.

Jumala - vibhu eli rajaton, kaikkialle ulottuva, ääretön
jīva - aṇu eli pieni, rajallinen yksilöllinen tietoisuus
sthūla-śarīra – karkea/fyysinen keho
sūkṣma-śarīra – hienojakoinen keho, johon liittyvät esimerkiksi mieli ja äly
jīva/ātman – varsinainen tietoinen yksilö
Tämä on tärkeä ero. Kuolemassa jīva ei vain "irtoa ruumiista ja leijaile" vapaana henkenä. Jälleensyntymiseen liittyy myös hienojakoinen keho ja karma.
------------------

"Idän uskonnot eivät pelasta!"

Mistä pitää pelastua?


Jīva eli sielu ei ole todellisessa olemuksessaan minkään uhan alainen

Kristinuskonto on sekoittanut keskenään sellaiset asiat kuin sielun ja hienojakoisen kehon, vaikka ne ovat kokonaan eri asioita.

Sielu ei voi kärsiä, koska se on turvassa toisessa ulottuvuudessa.
Hienojakoinen keho sen sijaan voi kärsiä ja nauttia sekä aineellisessa maailmassa että "paratiisissa ja helvetissä" ja maan päällä.

Kristinuskonnon mukaan hienojakoinen keho on kuitenkin sielu, vaikka todellisuudessa nämä ovat kaksi eri asiaa.


Jīva / ātmā - ikuinen yksilöllinen sielu eli tietoinen elävä olento.

Hienojakoinen keho (sūkṣma-śarīra) eli psyyke: mieli, äly, ego sekä samskārat ja vāsanāt eli psyykkiset vaikutelmat ja taipumukset.

Fyysinen keho (sthūla-śarīra) - aineellinen keho.

Eli:
jīva eli ole psyyke eikä ole fyysinen keho

Samalla jīva on se tietoinen olento, joka kokee tämän psyyken kautta.

Hyvä vertaus olisi:
Jīva on kokija, psyyke on kokemisen hienojakoinen väline ja fyysinen keho on karkea väline.

Anonyymi00037 kirjoitti:

"Idän uskonnot eivät pelasta!"

Mistä pitää pelastua?


Jīva eli sielu ei ole todellisessa olemuksessaan minkään uhan alainen

Kristinuskonto on sekoittanut keskenään sellaiset asiat kuin sielun ja hienojakoisen kehon, vaikka ne ovat kokonaan eri asioita.

Sielu ei voi kärsiä, koska se on turvassa toisessa ulottuvuudessa.
Hienojakoinen keho sen sijaan voi kärsiä ja nauttia sekä aineellisessa maailmassa että "paratiisissa ja helvetissä" ja maan päällä.

Kristinuskonnon mukaan hienojakoinen keho on kuitenkin sielu, vaikka todellisuudessa nämä ovat kaksi eri asiaa.


Jīva / ātmā - ikuinen yksilöllinen sielu eli tietoinen elävä olento.

Hienojakoinen keho (sūkṣma-śarīra) eli psyyke: mieli, äly, ego sekä samskārat ja vāsanāt eli psyykkiset vaikutelmat ja taipumukset.

Fyysinen keho (sthūla-śarīra) - aineellinen keho.

Eli:
jīva eli ole psyyke eikä ole fyysinen keho

Samalla jīva on se tietoinen olento, joka kokee tämän psyyken kautta.

Hyvä vertaus olisi:
Jīva on kokija, psyyke on kokemisen hienojakoinen väline ja fyysinen keho on karkea väline.

Samskāra tarkoittaa ennen kaikkea psyykeen eli hienojakoiseen kehoon jäänyttä vaikutelmaa tai jälkeä. Se ei tarkoita itse sielua eli jīvaa.
Samskāra puhdistusriittinä
Sanskritin saṃskāra voi tarkoittaa riittiä tai seremoniaa, jolla ihmistä valmistetaan tai puhdistetaan. Veda-perinteessä on erilaisia saṃskāroja elämän eri vaiheisiin.


Samskāra psyykkisenä vaikutelmana

Samskāra - psyykeen jäävä vaikutelma/jälki, jonka aikaisempi kokemus, ajatus tai toiminta on jättänyt.

Esimerkiksi:
ihminen kokee jotakin - kokemus jättää psyykeen jäljen - jälki vaikuttaa myöhempiin ajatuksiin, tunteisiin ja käyttäytymiseen.
Samskāra ei siis ole sama asia kuin muisto. Voimme muistaa tapahtuman, mutta samskāra tarkoittaa tässä sitä syvempää vaikutusta, jonka tapahtuma on jättänyt psyykeen.

---------------------

Jīva, tietoisuus ja samaistuminen
Sielun eli jīvan sanotaan sijaitsevan sydämen alueella, mutta kyse ei ole fyysisestä sydämestä, johon tehdään leikkauksia, vaan metafyysisestä keskuksesta olemuksemme sisällä.
Jīva on ikuinen tietoisuuden hiukkanen. Brahman tarkoittaa henkistä, kaiken läpäisevää todellisuutta. Jīvaa voidaan verrata auringonvalon yksittäiseen säteeseen: se on henkinen ja tietoinen, mutta ei sama asia kuin Brahman kokonaisuutena.
Jīvan luonnollinen ominaisuus on tietoisuus. Ehdollistuneessa tilassa tietoisuus samaistuu siihen kehoon ja psyykeen, jonka yhteydessä se toimii. Siksi ihminen alkaa ajatella olevansa ruumis, mieli, tunteet, muistot ja halut.
Todellisuudessa jīva ei ole fyysinen keho eikä hienojakoinen keho eli psyyke. Jīva on itse ikuinen tietoinen elävä olento.
Vapautuminen ei tarkoita sitä, että sielu pitäisi pelastaa tuhoutumiselta. Jīva on ikuinen ja tuhoutumaton. Vapautuminen tarkoittaa vapautumista tietämättömyydestä, väärästä samaistumisesta ja aineellisesta ehdollistumisesta sekä jīvan todellisen, ikuisen luonteen.
-----------------------

Samskāra on psyykeen jäänyt vaikutelma.
Vāsanā on tästä vaikutelmasta syntyvä taipumus, halu tai kallistuma.
Vṛtti on mielen aktiivinen ajatus, mielentila tai mielen liike.
Karma on toiminta.
Toiminta jättää jälleen uusia samskāroja.
Näin syntyy kehä:
Samskāra, vāsanā, vṛtti, karma, uusi samskāra.
-------------------

Samskāra on psyykeen jäänyt jälki, vāsanā on siitä nouseva taipumus tai halu, vṛtti on mielen aktiivinen liike sen ympärillä ja karma on siihen perustuva toiminta.
Ja tämän kaiken kokija ei ole psyyke vaan jīva.

Anonyymi00037 kirjoitti:

Samskāra tarkoittaa ennen kaikkea psyykeen eli hienojakoiseen kehoon jäänyttä vaikutelmaa tai jälkeä. Se ei tarkoita itse sielua eli jīvaa.
Samskāra puhdistusriittinä
Sanskritin saṃskāra voi tarkoittaa riittiä tai seremoniaa, jolla ihmistä valmistetaan tai puhdistetaan. Veda-perinteessä on erilaisia saṃskāroja elämän eri vaiheisiin.


Samskāra psyykkisenä vaikutelmana

Samskāra - psyykeen jäävä vaikutelma/jälki, jonka aikaisempi kokemus, ajatus tai toiminta on jättänyt.

Esimerkiksi:
ihminen kokee jotakin - kokemus jättää psyykeen jäljen - jälki vaikuttaa myöhempiin ajatuksiin, tunteisiin ja käyttäytymiseen.
Samskāra ei siis ole sama asia kuin muisto. Voimme muistaa tapahtuman, mutta samskāra tarkoittaa tässä sitä syvempää vaikutusta, jonka tapahtuma on jättänyt psyykeen.

---------------------

Jīva, tietoisuus ja samaistuminen
Sielun eli jīvan sanotaan sijaitsevan sydämen alueella, mutta kyse ei ole fyysisestä sydämestä, johon tehdään leikkauksia, vaan metafyysisestä keskuksesta olemuksemme sisällä.
Jīva on ikuinen tietoisuuden hiukkanen. Brahman tarkoittaa henkistä, kaiken läpäisevää todellisuutta. Jīvaa voidaan verrata auringonvalon yksittäiseen säteeseen: se on henkinen ja tietoinen, mutta ei sama asia kuin Brahman kokonaisuutena.
Jīvan luonnollinen ominaisuus on tietoisuus. Ehdollistuneessa tilassa tietoisuus samaistuu siihen kehoon ja psyykeen, jonka yhteydessä se toimii. Siksi ihminen alkaa ajatella olevansa ruumis, mieli, tunteet, muistot ja halut.
Todellisuudessa jīva ei ole fyysinen keho eikä hienojakoinen keho eli psyyke. Jīva on itse ikuinen tietoinen elävä olento.
Vapautuminen ei tarkoita sitä, että sielu pitäisi pelastaa tuhoutumiselta. Jīva on ikuinen ja tuhoutumaton. Vapautuminen tarkoittaa vapautumista tietämättömyydestä, väärästä samaistumisesta ja aineellisesta ehdollistumisesta sekä jīvan todellisen, ikuisen luonteen.
-----------------------

Samskāra on psyykeen jäänyt vaikutelma.
Vāsanā on tästä vaikutelmasta syntyvä taipumus, halu tai kallistuma.
Vṛtti on mielen aktiivinen ajatus, mielentila tai mielen liike.
Karma on toiminta.
Toiminta jättää jälleen uusia samskāroja.
Näin syntyy kehä:
Samskāra, vāsanā, vṛtti, karma, uusi samskāra.
-------------------

Samskāra on psyykeen jäänyt jälki, vāsanā on siitä nouseva taipumus tai halu, vṛtti on mielen aktiivinen liike sen ympärillä ja karma on siihen perustuva toiminta.
Ja tämän kaiken kokija ei ole psyyke vaan jīva.

"Ihmisellä ei ole sielua – ihminen on sielu"
Tämä on erittäin hyvä tapa ilmaista jīva-opetuksen perusidea.
Jīva ei ole ensisijaisesti fyysinen ihminen, jolla sattuu olemaan sielu. Jīva on ikuinen elävä olento, joka tällä hetkellä toimii tietyn fyysisen ja hienojakoisen kehon yhteydessä.
Siksi:
En ole keho, jolla on sielu. Olen jīva, joka käyttää kehoa.
Tämä on kuitenkin enemmän opetuksellinen muotoilu kuin väite siitä, että sanaa "ihminen" ei saisi koskaan käyttää.
---------------------

Kun puhutaan "sielusta sydämen alueella", ei pidä automaattisesti ajatella, että fyysisessä sydämessä olisi pieni sielupallo.


jīva on aṇu, mutta tämä ei tarkoita, että se olisi fyysinen pieni esine, jonka voisi löytää anatomisesti jostakin sydämen kohdasta.
---------------------
Hienojakoinen keho / psyyke - mieli, äly, ego, samskārat, vāsanāt jne.

Fyysinen keho - aivot, sydän, hermosto ja muu biologinen keho

Paramātmā - Jumalan läsnäolo sydämessä

Lisäksi "metafyysinen sydän" ei tarkoita yksinkertaisesti fyysisen sydämen takana sijaitsevaa toista anatomista sydäntä. Se on pikemminkin henkinen/filosofinen tapa puhua sydämen alueesta tietoisuuden ja Jumalan sisäisen läsnäolon yhteydessä.

Jīva ja Jumalan läsnäolo sydämessä
Kun puhutaan jīvasta ja Jumalan läsnäolosta sydämessä, ei pidä ajatella, että fyysisen sydämen sisällä olisi pieni sielupallo tai fyysinen Jumalan olento.

Anonyymi00037 kirjoitti:

"Ihmisellä ei ole sielua – ihminen on sielu"
Tämä on erittäin hyvä tapa ilmaista jīva-opetuksen perusidea.
Jīva ei ole ensisijaisesti fyysinen ihminen, jolla sattuu olemaan sielu. Jīva on ikuinen elävä olento, joka tällä hetkellä toimii tietyn fyysisen ja hienojakoisen kehon yhteydessä.
Siksi:
En ole keho, jolla on sielu. Olen jīva, joka käyttää kehoa.
Tämä on kuitenkin enemmän opetuksellinen muotoilu kuin väite siitä, että sanaa "ihminen" ei saisi koskaan käyttää.
---------------------

Kun puhutaan "sielusta sydämen alueella", ei pidä automaattisesti ajatella, että fyysisessä sydämessä olisi pieni sielupallo.


jīva on aṇu, mutta tämä ei tarkoita, että se olisi fyysinen pieni esine, jonka voisi löytää anatomisesti jostakin sydämen kohdasta.
---------------------
Hienojakoinen keho / psyyke - mieli, äly, ego, samskārat, vāsanāt jne.

Fyysinen keho - aivot, sydän, hermosto ja muu biologinen keho

Paramātmā - Jumalan läsnäolo sydämessä

Lisäksi "metafyysinen sydän" ei tarkoita yksinkertaisesti fyysisen sydämen takana sijaitsevaa toista anatomista sydäntä. Se on pikemminkin henkinen/filosofinen tapa puhua sydämen alueesta tietoisuuden ja Jumalan sisäisen läsnäolon yhteydessä.

Jīva ja Jumalan läsnäolo sydämessä
Kun puhutaan jīvasta ja Jumalan läsnäolosta sydämessä, ei pidä ajatella, että fyysisen sydämen sisällä olisi pieni sielupallo tai fyysinen Jumalan olento.

Jīva ja Jumalan läsnäolo sydämessä
Kun puhutaan jīvasta ja Jumalan läsnäolosta sydämessä, ei pidä ajatella, että fyysisen sydämen sisällä olisi pieni sielupallo tai fyysinen Jumalan olento.
Bhagavad-gītāssa kuvataan Paramātmāa eli Ylisielua sydämessä. Tätä ei tule ymmärtää fyysisenä sijaintina samalla tavalla kuin jonkin elimen anatomista sijaintia. Kyse on henkisestä eli metafyysisestä läsnäolosta.
Jīva on aṇu eli äärimmäisen hienojakoinen ja pieni tietoinen olento. Tämä ei tarkoita, että se olisi fyysinen pieni esine, jonka voisi löytää anatomisesti sydämestä.
Samoin Paramātmān läsnäoloa ei tule käsittää fyysisenä kappaleena sydämessä. Bhagavad-gītān vertaus auttaa ymmärtämään, kuinka henkinen todellisuus voi heijastua aineellisessa olemassaolossa ilman, että itse henkinen todellisuus muuttuu fyysiseksi esineeksi.
Bhagavad-gītān ikkunavertaus auttaa ymmärtämään, mitä tarkoitetaan sillä, että henkinen todellisuus "heijastuu" sydämen alueelle.
-----------------------------

Ajatus voidaan ilmaista näin:
Sydän on kuin ikkuna. Sen kautta jīvan tietoisuus ja Paramātmān eli Ylisielun läsnäolo tulevat koettaviksi tässä ruumiillisessa olemassaolossa.

Se ei tarkoita, että jīva tai Jumala olisi fyysisenä esineenä sydämessä.
Samalla tavalla kuin ikkunassa näkyvä auringonvalo ei tarkoita, että aurinko olisi fyysisesti ikkunan sisällä, sydämen alueella koettava henkinen läsnäolo ei tarkoita, että jīva tai Paramātmā olisi fyysisesti sydänlihaksen sisällä.
Tässä yhteydessä "sydän" tarkoittaa siis metafyysistä sisäistä keskusta, ei anatomista sydäntä.

Anonyymi00037 kirjoitti:

Jīva ja Jumalan läsnäolo sydämessä
Kun puhutaan jīvasta ja Jumalan läsnäolosta sydämessä, ei pidä ajatella, että fyysisen sydämen sisällä olisi pieni sielupallo tai fyysinen Jumalan olento.
Bhagavad-gītāssa kuvataan Paramātmāa eli Ylisielua sydämessä. Tätä ei tule ymmärtää fyysisenä sijaintina samalla tavalla kuin jonkin elimen anatomista sijaintia. Kyse on henkisestä eli metafyysisestä läsnäolosta.
Jīva on aṇu eli äärimmäisen hienojakoinen ja pieni tietoinen olento. Tämä ei tarkoita, että se olisi fyysinen pieni esine, jonka voisi löytää anatomisesti sydämestä.
Samoin Paramātmān läsnäoloa ei tule käsittää fyysisenä kappaleena sydämessä. Bhagavad-gītān vertaus auttaa ymmärtämään, kuinka henkinen todellisuus voi heijastua aineellisessa olemassaolossa ilman, että itse henkinen todellisuus muuttuu fyysiseksi esineeksi.
Bhagavad-gītān ikkunavertaus auttaa ymmärtämään, mitä tarkoitetaan sillä, että henkinen todellisuus "heijastuu" sydämen alueelle.
-----------------------------

Ajatus voidaan ilmaista näin:
Sydän on kuin ikkuna. Sen kautta jīvan tietoisuus ja Paramātmān eli Ylisielun läsnäolo tulevat koettaviksi tässä ruumiillisessa olemassaolossa.

Se ei tarkoita, että jīva tai Jumala olisi fyysisenä esineenä sydämessä.
Samalla tavalla kuin ikkunassa näkyvä auringonvalo ei tarkoita, että aurinko olisi fyysisesti ikkunan sisällä, sydämen alueella koettava henkinen läsnäolo ei tarkoita, että jīva tai Paramātmā olisi fyysisesti sydänlihaksen sisällä.
Tässä yhteydessä "sydän" tarkoittaa siis metafyysistä sisäistä keskusta, ei anatomista sydäntä.

Jīva eli itse elävä olento ei ole fyysinen ruumis eikä psyyke. Jīva on ikuinen, tietoinen ja henkinen olento. Fyysinen kuolema ei tuhoa jīvaa.


Siksi "pelastuminen" ei tarkoita ensisijaisesti sitä, että jokin vaarassa oleva sielu pelastetaan IKUISELTA HELVETILTÄ.


MUTTA VAPAUDUTAAN
Mistä sitten vapaudutaan?
Tietämättömyydestä (avidyā) ja aineellisesta ehdollistumisesta.
Jīva alkaa samaistua:
"Minä olen tämä keho."
"Minä olen tämä mieli."
"Minun haluni ovat minä."
"Minä olen tämän aineellisen maailman nauttija."
Tämän seurauksena jīva joutuu saṃsāran, syntymän ja kuoleman kiertokulun, alaisuuteen.
Vapautuminen tarkoittaa siis ennen kaikkea tämän väärän samaistumisen ja tietämättömyyden päättymistä.

Filosofiassamme mennään vielä pidemmälle kuin pelkkään tietämättömyydestä vapautumiseen.

Vapautuminen ei ole vain sitä, että "ymmärrän olevani sielu", vaan että jīva herää omaan ikuiseen suhteeseensa…

Anonyymi00037 kirjoitti:

Jīva eli itse elävä olento ei ole fyysinen ruumis eikä psyyke. Jīva on ikuinen, tietoinen ja henkinen olento. Fyysinen kuolema ei tuhoa jīvaa.


Siksi "pelastuminen" ei tarkoita ensisijaisesti sitä, että jokin vaarassa oleva sielu pelastetaan IKUISELTA HELVETILTÄ.


MUTTA VAPAUDUTAAN
Mistä sitten vapaudutaan?
Tietämättömyydestä (avidyā) ja aineellisesta ehdollistumisesta.
Jīva alkaa samaistua:
"Minä olen tämä keho."
"Minä olen tämä mieli."
"Minun haluni ovat minä."
"Minä olen tämän aineellisen maailman nauttija."
Tämän seurauksena jīva joutuu saṃsāran, syntymän ja kuoleman kiertokulun, alaisuuteen.
Vapautuminen tarkoittaa siis ennen kaikkea tämän väärän samaistumisen ja tietämättömyyden päättymistä.

Filosofiassamme mennään vielä pidemmälle kuin pelkkään tietämättömyydestä vapautumiseen.

Vapautuminen ei ole vain sitä, että "ymmärrän olevani sielu", vaan että jīva herää omaan ikuiseen suhteeseensa…

Jīva eli sielu ei ole todellisessa olemuksessaan minkään uhan alainen. Sitä ei uhkaa edes ikuinen helvetti.

Jīva on ikuinen, tuhoutumaton ja tietoinen elävä olento. Sen todellinen olemus ei voi tuhoutua eikä joutua aineellisen kärsimyksen kohteeksi.

Jīva kuuluu henkiseen todellisuuteen. Kärsimys ja nautinto liittyvät aineelliseen, ehdollistuneeseen olemassaoloon sekä hienojakoiseen että fyysiseen kehoon.

Kärsiä voi siis hienojakoinen keho eli psyyke ja fyysinen keho, mutta kärsimys ei kuulu itse elävän olennon eli jīvan ikuiseen olemukseen.

Siksi vapautuminen ei tarkoita sielun pelastamista tuhoutumiselta tai ikuiselta helvetiltä. Vapautuminen tarkoittaa vapautumista tietämättömyydestä, väärästä samaistumisesta ja aineellisesta ehdollistumisesta.

Anonyymi00037 kirjoitti:

Jīva eli sielu ei ole todellisessa olemuksessaan minkään uhan alainen. Sitä ei uhkaa edes ikuinen helvetti.

Jīva on ikuinen, tuhoutumaton ja tietoinen elävä olento. Sen todellinen olemus ei voi tuhoutua eikä joutua aineellisen kärsimyksen kohteeksi.

Jīva kuuluu henkiseen todellisuuteen. Kärsimys ja nautinto liittyvät aineelliseen, ehdollistuneeseen olemassaoloon sekä hienojakoiseen että fyysiseen kehoon.

Kärsiä voi siis hienojakoinen keho eli psyyke ja fyysinen keho, mutta kärsimys ei kuulu itse elävän olennon eli jīvan ikuiseen olemukseen.

Siksi vapautuminen ei tarkoita sielun pelastamista tuhoutumiselta tai ikuiselta helvetiltä. Vapautuminen tarkoittaa vapautumista tietämättömyydestä, väärästä samaistumisesta ja aineellisesta ehdollistumisesta.

JĪVA ELI SIELU EI OLE TODELLISESSA OLEMUKSESSAAN MINKÄÄN UHAN ALAINEN. SITÄ EI UHKAA EDES IKUINEN HELVETTI.
JĪVA ON IKUINEN, TUHOUTUMATON JA TIETOINEN ELÄVÄ OLENTO. SEN TODELLINEN OLEMUS EI VOI TUHOUTUA EIKÄ JOUTUA AINEELLISEN KÄRSIMYKSEN KOHTEEKSI.
JĪVA KUULUU HENKISEEN TODELLISUUTEEN. KÄRSIMYS JA NAUTINTO LIITTYVÄT AINEELLISEEN, EHDOLLISTUNEESEEN OLEMASSAOLOON SEKÄ HIENOSYJISEEN ETTÄ FYYSISEEN KEHOON.
KÄRSIÄ VOI SIIS HIENOJAKOINEN KEHO ELI PSYYKE JA FYYSINEN KEHO, MUTTA KÄRSIMYS EI KUULU ITSE ELÄVÄN OLENNON ELI JĪVAN IKUISEEN OLEMUKSEEN.
----------------------------

Helvetillisessä olotilassa voidaan kokea kärsimystä väliaikaisesti, mutta kärsimys kuuluu kehoon ja psyykeen, ei itse jīvan ikuiseen olemukseen.
Jīva eli elävä olento ei muutu kärsiväksi, tuhoutuvaksi tai kuolevaiseksi. Se voi kuitenkin samaistua väliaikaiseen kehoon ja psyykeen ja siksi kokea niiden kärsimyksen omakseen.
Toisin sanoen:
keho ja psyyke kärsivät jīva kokee niiden kautta - mutta kärsimys ei kuulu jīvan ikuiseen luontoon.
Siksi edes helvetillinen olotila ei tarkoita, että itse jīva olisi ikuisesti kärsimykseen tuomittu.

Anonyymi00037 kirjoitti:

JĪVA ELI SIELU EI OLE TODELLISESSA OLEMUKSESSAAN MINKÄÄN UHAN ALAINEN. SITÄ EI UHKAA EDES IKUINEN HELVETTI.
JĪVA ON IKUINEN, TUHOUTUMATON JA TIETOINEN ELÄVÄ OLENTO. SEN TODELLINEN OLEMUS EI VOI TUHOUTUA EIKÄ JOUTUA AINEELLISEN KÄRSIMYKSEN KOHTEEKSI.
JĪVA KUULUU HENKISEEN TODELLISUUTEEN. KÄRSIMYS JA NAUTINTO LIITTYVÄT AINEELLISEEN, EHDOLLISTUNEESEEN OLEMASSAOLOON SEKÄ HIENOSYJISEEN ETTÄ FYYSISEEN KEHOON.
KÄRSIÄ VOI SIIS HIENOJAKOINEN KEHO ELI PSYYKE JA FYYSINEN KEHO, MUTTA KÄRSIMYS EI KUULU ITSE ELÄVÄN OLENNON ELI JĪVAN IKUISEEN OLEMUKSEEN.
----------------------------

Helvetillisessä olotilassa voidaan kokea kärsimystä väliaikaisesti, mutta kärsimys kuuluu kehoon ja psyykeen, ei itse jīvan ikuiseen olemukseen.
Jīva eli elävä olento ei muutu kärsiväksi, tuhoutuvaksi tai kuolevaiseksi. Se voi kuitenkin samaistua väliaikaiseen kehoon ja psyykeen ja siksi kokea niiden kärsimyksen omakseen.
Toisin sanoen:
keho ja psyyke kärsivät jīva kokee niiden kautta - mutta kärsimys ei kuulu jīvan ikuiseen luontoon.
Siksi edes helvetillinen olotila ei tarkoita, että itse jīva olisi ikuisesti kärsimykseen tuomittu.

Selitetäänpä tuo paholaisen temi. Kun se jatkuvasti nostetaan esiin.

Selityksenä tässä muutamia katkelmia tästä kirjasta, ERI PAIKOISTA.
Erittäin paljon käännösvirheitä suomen kielellä

https://occultnthings.com/cdn/shop/products/azd105_580x.jpg?v=1678032850

https://www.amazon.com/Spiritual-Warrior-Uncovering-Psychic-Phenomena-ebook/dp/B005P1AZTA

Henkinen soturi I: Henkisten totuuksien paljastaminen psyykkisissä ilmiöissä

________________

Tulette tietämään, että on olemassa monia paholaisia tai demoneja, mutta silti niitä ei oikeasti ole olemassa! Puhumme paikasta, jota kutsutaan helvetiksi, mutta joka on todellisuudessa tietoisuuden tila.

Anonyymi00037 kirjoitti:

Selitetäänpä tuo paholaisen temi. Kun se jatkuvasti nostetaan esiin.

Selityksenä tässä muutamia katkelmia tästä kirjasta, ERI PAIKOISTA.
Erittäin paljon käännösvirheitä suomen kielellä

https://occultnthings.com/cdn/shop/products/azd105_580x.jpg?v=1678032850

https://www.amazon.com/Spiritual-Warrior-Uncovering-Psychic-Phenomena-ebook/dp/B005P1AZTA

Henkinen soturi I: Henkisten totuuksien paljastaminen psyykkisissä ilmiöissä

________________

Tulette tietämään, että on olemassa monia paholaisia tai demoneja, mutta silti niitä ei oikeasti ole olemassa! Puhumme paikasta, jota kutsutaan helvetiksi, mutta joka on todellisuudessa tietoisuuden tila.

Mitä me tästä opimme?

Paholaisen ja helvetin tulkinta, joka ei tarkoita niitä samalla tavalla kuin tavallisessa kristillisessä tulkinnassa.

Helvetti on "tietoisuuden tila" ja paholaisen ympärille rakentuva pelko voi itsessään muodostaa psyykkisen ansan.

Tämä sopii hyvin siihen erotteluun, jota olemme tässä keskustksellistä ehdollistunutta tietoisuuden tilaa ja/tai tiettyä aineellistaessä tietoisuuden tilassa koetaan kärsimystäelussa tehneet:

"paholainen" ei tarkoita välttämättä yhtä suurta, sarvipäistä olentoa, ja että jīvaa kidutetaan helvetissä ikuisesti.

--------------------------


Paholaisen todellinen vaikutus ilmenee ihmisen psyykessä: ylpeydessä, vihassa, himossa, kateudessa, ahneudessa, pelossa ja muissa aineellisissa taipumuksissa.

Jīva itse ei muutu pahaksi eikä kärsimys kuulu sen ikuiseen olemukseen.

Jos helvetillisessä tietoisuuden tilassa koetaan kärsimystä, kärsivä taso on ehdollistunut psyyke ja siihen liittyvä keho, ei jīvan ikuinen olemus.

"Paholainen" - aineellisen tietoisuuden pimeät ja tuhoavat taipumukset
"Helvetti" - äärimmäisen kärsimyksellinen ehdollistunut tila

Mutta:
Jīva - ikuinen, tietoinen ja tuhoutumaton elävä olento

---------------------------

"paholainen" ei tarkoita välttämättä yhtä suurta, sarvipäistä olentoa, ja että jīvaa kidutetaan helvetissä ikuisesti.
Helvetti voi olla väliaikainen kärsimyksellinen tila, mutta jīva itse ei ole helvetissä kärsivä ikuinen olemus. Kärsimys kuuluu väliaikaiseen kehoon ja hienojakoiseen kehoon eli psyykeen. Jīvan ikuinen olemus säilyy muuttumattomana.

Anonyymi00037 kirjoitti:

Mitä me tästä opimme?

Paholaisen ja helvetin tulkinta, joka ei tarkoita niitä samalla tavalla kuin tavallisessa kristillisessä tulkinnassa.

Helvetti on "tietoisuuden tila" ja paholaisen ympärille rakentuva pelko voi itsessään muodostaa psyykkisen ansan.

Tämä sopii hyvin siihen erotteluun, jota olemme tässä keskustksellistä ehdollistunutta tietoisuuden tilaa ja/tai tiettyä aineellistaessä tietoisuuden tilassa koetaan kärsimystäelussa tehneet:

"paholainen" ei tarkoita välttämättä yhtä suurta, sarvipäistä olentoa, ja että jīvaa kidutetaan helvetissä ikuisesti.

--------------------------


Paholaisen todellinen vaikutus ilmenee ihmisen psyykessä: ylpeydessä, vihassa, himossa, kateudessa, ahneudessa, pelossa ja muissa aineellisissa taipumuksissa.

Jīva itse ei muutu pahaksi eikä kärsimys kuulu sen ikuiseen olemukseen.

Jos helvetillisessä tietoisuuden tilassa koetaan kärsimystä, kärsivä taso on ehdollistunut psyyke ja siihen liittyvä keho, ei jīvan ikuinen olemus.

"Paholainen" - aineellisen tietoisuuden pimeät ja tuhoavat taipumukset
"Helvetti" - äärimmäisen kärsimyksellinen ehdollistunut tila

Mutta:
Jīva - ikuinen, tietoinen ja tuhoutumaton elävä olento

---------------------------

"paholainen" ei tarkoita välttämättä yhtä suurta, sarvipäistä olentoa, ja että jīvaa kidutetaan helvetissä ikuisesti.
Helvetti voi olla väliaikainen kärsimyksellinen tila, mutta jīva itse ei ole helvetissä kärsivä ikuinen olemus. Kärsimys kuuluu väliaikaiseen kehoon ja hienojakoiseen kehoon eli psyykeen. Jīvan ikuinen olemus säilyy muuttumattomana.

"Idän uskonnot eivät pelasta!"

Mistä pitää pelastua?

JĪVA ELI SIELU EI OLE TODELLISESSA OLEMUKSESSAAN MINKÄÄN UHAN ALAINEN.

Anonyymi00037 kirjoitti:

"Idän uskonnot eivät pelasta!"

Mistä pitää pelastua?

JĪVA ELI SIELU EI OLE TODELLISESSA OLEMUKSESSAAN MINKÄÄN UHAN ALAINEN.

Mistä pitää pelastua?

JĪVA ELI SIELU EI OLE TODELLISESSA OLEMUKSESSAAN MINKÄÄN UHAN ALAINEN.

Anonyymi00037 kirjoitti:

Mistä pitää pelastua?

JĪVA ELI SIELU EI OLE TODELLISESSA OLEMUKSESSAAN MINKÄÄN UHAN ALAINEN.

Jīva eli sielu ei ole todellisessa olemuksessaan minkään uhan alainen. Mistä siis pitää pelastua?

Vedānta-filosofian näkökulmasta vastaus on: tietämättömyydestä (avidyāsta) ja siihen liittyvästä samaistumisesta.

Pelastuminen eli vapautuminen (mokṣa) ei tällöin tarkoita sielun pelastamista fyysiseltä uhalta, vaan sen oivaltamista, mikä se todellisuudessa on.

Toisin sanoen: jos jīva on syntymätön ja kuolematon, uhka kohdistuu kehoon, mieleen ja persoonalliseen identiteettiin – ei perimmäiseen Itseen. Vapautuminen on tämän eron näkemistä.

Barnabaan evankeliumi ei kuulu Raamatun kaanoniin, ja se on kovin hyvä, että niin on!

Anonyymi00052 kirjoitti:

Barnabaan evankeliumi ei kuulu Raamatun kaanoniin, ja se on kovin hyvä, että niin on!

"Jumala armahtaa jokaisen oikeamielisen"

Myös ei-oikeamielisen!

Anonyymi00052 kirjoitti:

"Jumala armahtaa jokaisen oikeamielisen"

Myös ei-oikeamielisen!

Tapaukset, joissa voimakas viha Jumalaa kohtaan puhdistaa ihmisen
Anonyymi-ap
2026-09-22 16:54:15
Ilmoita

Tietysti rakkaus on parempi, mutta:

Tässä on vaishnava-teologian sisältä katsottuna kiinnostava paradoksi: Joidenkin demonien (teksteissä) Krishnaa vastaan suunnattu mieletön pitää mielen jatkuvasti Krishnassa. Tämä liittyy erityisesti ajatukseen smaraṇasta, Krishnan muistamisesta.
Teksteissä kuvataan Krishnan vihollisia, jotka vastustavat ja vihaavat häntä, mutta joiden mieli on silti lakkaamatta kiinnittynyt Krishnaan. He eivät ajattele häntä rakkaudella, vaan vihalla, pelolla tai vastakkainasettelun kautta — mutta he ajattelevat häntä jatkuvasti.
Tämä voidaan ilmaista kauniisti näin:
Krishnan muistaminen myös vihan kautta.

Jotkut Krishnan vihollisina kuvatuista olennoista vihaavat Krishnaa voimakkaasti, mutta juuri siksi heidän mielensä kiinnittyy Krishnaan jatkuvasti.
He eivät pysty unohtamaan häntä.
He ajattelevat Krishnaa vihalla, vastustuksella ja vihamielisyydellä, mutta Krishna on silti heidän ajatustensa kohde. Tässä mielessä jopa vihamielinen muistaminen voi olla eräänlaista smaraṇaa — Krishna pysyy tietoisuudessa lakkaamatta.

He eivät lähesty Krishnaa rakkaudesta, mutta heidän mielensä ei myöskään pääse hänestä irti.
Kohde on kuitenkin sama — Krishna.
Siksi Krishnan vihollinenkin saattaa paradoksaalisesti viettää koko elämänsä ajatellen juuri häntä.
Krishna ei siis pakota edes vihaajaa rakastamaan itseään. Hän antaa tämän vihata. Mutta jos vihaaja ajattelee Krishnaa lakkaamatta, Krishna on silti hänen tietoisuudessaan.
Hän väistyy ihmisen vapaantahdon edestä — mutta ihminen ei välttämättä pysty väistämään Krishnaa omasta mielestään.

VIHA PUHDISTAA, JOS KOHDE ON KRISHNA.

Ihminen voi vihata Krishnaa niin voimakkaasti, että hän ei kykene hetkeksikään unohtamaan Krishnaa. Hän ajattelee Krishnaa jatkuvasti — vihassa, vastustuksessa ja vihamielisyydessä. Vaishnava-tekstien hämmästyttävä opetus on, että tällainenkin jatkuva Krishna-muistaminen voi puhdistaa ihmistä, koska tietoisuus on lakkaamatta kiinnittynyt Krishnaan.
Mutta tekstien oma tärkeä lisäys on, että vihaa ei opeteta bhaktin tavoiteltavaksi muodoksi. Śiśupālan ja Kamsan kaltaiset henkilöt toimivat poikkeuksellisina esimerkkeinä siitä, miten voimakkaasti Kṛṣṇaan kohdistunut tietoisuus voi vaikuttaa. Bhakti taas tarkoittaa Kṛṣṇan muistamista ja palvelemista myönteisessä, rakkaudellisessa suhteessa.


Ja juuri tuo on ehkä kaikkein kaunein paradoksi: edes viha ei kykene tekemään Krishnasta heidän mielestään merkityksetöntä. He yrittävät vastustaa häntä, mutta joutuvat ajattelemaan häntä jatkuvasti.

VIHA PUHDISTAA, JOS KOHDE ON KRISHNA.

Myös Caitanya-caritāmṛta 5.36 sanoo nimenomaisesti, että Śiśupāla ajatteli Kṛṣṇaa jatkuvasti jopa vihamielisesti ja että tämä jatkuva Kṛṣṇa-muistaminen puhdisti hänen syntiensä seuraukset.

Viha voi puhdistaa, jos vihan kohde on Krishna — koska viha pitää mielen lakkaamatta kiinnittyneenä Krishnaan.
Śrīmad-Bhāgavatamin ajatus on vielä radikaalimpi: Krishnaan kohdistuva tietoisuus voi ilmetä eri tunnetiloissa, myös vihamielisyytenä. Śiśupāla on tästä kuuluisa esimerkki. Hänen vihansa ei johtanut Krishnan unohtamiseen, vaan päinvastoin jatkuvaan Krishnan muistamiseen.
Siksi asian voi sanoa hyvin suoraan:

Anonyymi00052 kirjoitti:

Tapaukset, joissa voimakas viha Jumalaa kohtaan puhdistaa ihmisen
Anonyymi-ap
2026-09-22 16:54:15
Ilmoita

Tietysti rakkaus on parempi, mutta:

Tässä on vaishnava-teologian sisältä katsottuna kiinnostava paradoksi: Joidenkin demonien (teksteissä) Krishnaa vastaan suunnattu mieletön pitää mielen jatkuvasti Krishnassa. Tämä liittyy erityisesti ajatukseen smaraṇasta, Krishnan muistamisesta.
Teksteissä kuvataan Krishnan vihollisia, jotka vastustavat ja vihaavat häntä, mutta joiden mieli on silti lakkaamatta kiinnittynyt Krishnaan. He eivät ajattele häntä rakkaudella, vaan vihalla, pelolla tai vastakkainasettelun kautta — mutta he ajattelevat häntä jatkuvasti.
Tämä voidaan ilmaista kauniisti näin:
Krishnan muistaminen myös vihan kautta.

Jotkut Krishnan vihollisina kuvatuista olennoista vihaavat Krishnaa voimakkaasti, mutta juuri siksi heidän mielensä kiinnittyy Krishnaan jatkuvasti.
He eivät pysty unohtamaan häntä.
He ajattelevat Krishnaa vihalla, vastustuksella ja vihamielisyydellä, mutta Krishna on silti heidän ajatustensa kohde. Tässä mielessä jopa vihamielinen muistaminen voi olla eräänlaista smaraṇaa — Krishna pysyy tietoisuudessa lakkaamatta.

He eivät lähesty Krishnaa rakkaudesta, mutta heidän mielensä ei myöskään pääse hänestä irti.
Kohde on kuitenkin sama — Krishna.
Siksi Krishnan vihollinenkin saattaa paradoksaalisesti viettää koko elämänsä ajatellen juuri häntä.
Krishna ei siis pakota edes vihaajaa rakastamaan itseään. Hän antaa tämän vihata. Mutta jos vihaaja ajattelee Krishnaa lakkaamatta, Krishna on silti hänen tietoisuudessaan.
Hän väistyy ihmisen vapaantahdon edestä — mutta ihminen ei välttämättä pysty väistämään Krishnaa omasta mielestään.

VIHA PUHDISTAA, JOS KOHDE ON KRISHNA.

Ihminen voi vihata Krishnaa niin voimakkaasti, että hän ei kykene hetkeksikään unohtamaan Krishnaa. Hän ajattelee Krishnaa jatkuvasti — vihassa, vastustuksessa ja vihamielisyydessä. Vaishnava-tekstien hämmästyttävä opetus on, että tällainenkin jatkuva Krishna-muistaminen voi puhdistaa ihmistä, koska tietoisuus on lakkaamatta kiinnittynyt Krishnaan.
Mutta tekstien oma tärkeä lisäys on, että vihaa ei opeteta bhaktin tavoiteltavaksi muodoksi. Śiśupālan ja Kamsan kaltaiset henkilöt toimivat poikkeuksellisina esimerkkeinä siitä, miten voimakkaasti Kṛṣṇaan kohdistunut tietoisuus voi vaikuttaa. Bhakti taas tarkoittaa Kṛṣṇan muistamista ja palvelemista myönteisessä, rakkaudellisessa suhteessa.


Ja juuri tuo on ehkä kaikkein kaunein paradoksi: edes viha ei kykene tekemään Krishnasta heidän mielestään merkityksetöntä. He yrittävät vastustaa häntä, mutta joutuvat ajattelemaan häntä jatkuvasti.

VIHA PUHDISTAA, JOS KOHDE ON KRISHNA.

Myös Caitanya-caritāmṛta 5.36 sanoo nimenomaisesti, että Śiśupāla ajatteli Kṛṣṇaa jatkuvasti jopa vihamielisesti ja että tämä jatkuva Kṛṣṇa-muistaminen puhdisti hänen syntiensä seuraukset.

Viha voi puhdistaa, jos vihan kohde on Krishna — koska viha pitää mielen lakkaamatta kiinnittyneenä Krishnaan.
Śrīmad-Bhāgavatamin ajatus on vielä radikaalimpi: Krishnaan kohdistuva tietoisuus voi ilmetä eri tunnetiloissa, myös vihamielisyytenä. Śiśupāla on tästä kuuluisa esimerkki. Hänen vihansa ei johtanut Krishnan unohtamiseen, vaan päinvastoin jatkuvaan Krishnan muistamiseen.
Siksi asian voi sanoa hyvin suoraan:

Siksi asian voi sanoa hyvin suoraan:


VIHA PUHDISTAA, JOS SEN KOHDE ON KRISHNA.
Koska silloin ihminen ei kykene unohtamaan Krishnaa. Hän ajattelee Krishnaa jatkuvasti — vaikka vihaten, vastustaen. Krishna pysyy hänen tietoisuutensa kohteena.
Ja juuri tämä jatkuva Krishna-smaraṇa voi vaishnava-tekstien mukaan puhdistaa tietoisuutta.
Hän vihaa Krishnaa, mutta ei pääse Krishnasta irti.

Anonyymi00052 kirjoitti:

Siksi asian voi sanoa hyvin suoraan:


VIHA PUHDISTAA, JOS SEN KOHDE ON KRISHNA.
Koska silloin ihminen ei kykene unohtamaan Krishnaa. Hän ajattelee Krishnaa jatkuvasti — vaikka vihaten, vastustaen. Krishna pysyy hänen tietoisuutensa kohteena.
Ja juuri tämä jatkuva Krishna-smaraṇa voi vaishnava-tekstien mukaan puhdistaa tietoisuutta.
Hän vihaa Krishnaa, mutta ei pääse Krishnasta irti.

https://vedabase.io/en/library/sb/7/1/26/
Therefore by enmity or by devotional service, by fear, by affection or by lusty desire — by all of these or any one of them — if a conditioned soul somehow or other concentrates his mind upon the Lord, the result is the same, for the Lord, because of His blissful position, is never affected by enmity or friendship.

Anonyymi00052 kirjoitti:

https://vedabase.io/en/library/sb/7/1/26/
Therefore by enmity or by devotional service, by fear, by affection or by lusty desire — by all of these or any one of them — if a conditioned soul somehow or other concentrates his mind upon the Lord, the result is the same, for the Lord, because of His blissful position, is never affected by enmity or friendship.

hämmästyttävimpiä opetuksia on se, että myös kielteinen tunne voi saada hengellisen merkityksen silloin, kun sen kohde on Krishna.
Ehdollistunut sielu voi ajatella Jumalaa vihamielisyydellä, antaumuksella, pelolla, kiintymyksellä tai jopa voimakkaalla himolla. Ratkaisevaa on, että tietoisuus on tavalla tai toisella keskittynyt Korkeimpaan. Kun mieli jatkuvasti suuntautuu Krishnaan, Krishna-muistaminen (smaraṇa) alkaa vaikuttaa tietoisuuteen.
Tässä paljastuu jotakin Krishnan ainutlaatuisesta asemasta.
Krishna ei ole riippuvainen siitä, rakastammeko häntä vai vihaammeko häntä. Hän ei muutu ihmisen tunteen vaikutuksesta. Ihmisen rakkaus ei tee hänestä suurempaa eikä ihmisen viha pienempää. Hän pysyy täydellisenä, autuudesta täyttyneenä Jumalana.

Anonyymi00052 kirjoitti:

hämmästyttävimpiä opetuksia on se, että myös kielteinen tunne voi saada hengellisen merkityksen silloin, kun sen kohde on Krishna.
Ehdollistunut sielu voi ajatella Jumalaa vihamielisyydellä, antaumuksella, pelolla, kiintymyksellä tai jopa voimakkaalla himolla. Ratkaisevaa on, että tietoisuus on tavalla tai toisella keskittynyt Korkeimpaan. Kun mieli jatkuvasti suuntautuu Krishnaan, Krishna-muistaminen (smaraṇa) alkaa vaikuttaa tietoisuuteen.
Tässä paljastuu jotakin Krishnan ainutlaatuisesta asemasta.
Krishna ei ole riippuvainen siitä, rakastammeko häntä vai vihaammeko häntä. Hän ei muutu ihmisen tunteen vaikutuksesta. Ihmisen rakkaus ei tee hänestä suurempaa eikä ihmisen viha pienempää. Hän pysyy täydellisenä, autuudesta täyttyneenä Jumalana.

Hän haluaa vastustaa Krishnaa — mutta ajattelee Krishnaa.
Hän haluaa unohtaa Krishnan — mutta muistaa Krishnaa.
Hän haluaa päästä Krishnaa pakoon — mutta Krishna on jatkuvasti hänen mielensä kohteena.
Tällainen on Krishnan suuruus.

Anonyymi00052 kirjoitti:

Hän haluaa vastustaa Krishnaa — mutta ajattelee Krishnaa.
Hän haluaa unohtaa Krishnan — mutta muistaa Krishnaa.
Hän haluaa päästä Krishnaa pakoon — mutta Krishna on jatkuvasti hänen mielensä kohteena.
Tällainen on Krishnan suuruus.

Hän voi ottaa vastaan vihamielisen tietoisuuden ilman, että hänen oma täydellisyytensä järkkyy.

Hän ei tule pienemmäksi ihmisen vihasta eikä suuremmaksi ihmisen ylistyksestä. Hän on autuus itsessään.


Siksi Krishnaan kohdistuva tietoisuus voi olla puhdistavaa silloinkin, kun sen välittömänä tunteena on viha.

Ei siksi, että viha itsessään olisi korkeinta hengellisyyttä, vaan siksi, että Krishna on niin täydellinen tietoisuuden kohde, että jopa häntä vastaan suunnattu lakkaamaton muistaminen voi kääntyä sielun hyväksi.

Anonyymi00052 kirjoitti:

Hän voi ottaa vastaan vihamielisen tietoisuuden ilman, että hänen oma täydellisyytensä järkkyy.

Hän ei tule pienemmäksi ihmisen vihasta eikä suuremmaksi ihmisen ylistyksestä. Hän on autuus itsessään.


Siksi Krishnaan kohdistuva tietoisuus voi olla puhdistavaa silloinkin, kun sen välittömänä tunteena on viha.

Ei siksi, että viha itsessään olisi korkeinta hengellisyyttä, vaan siksi, että Krishna on niin täydellinen tietoisuuden kohde, että jopa häntä vastaan suunnattu lakkaamaton muistaminen voi kääntyä sielun hyväksi.

Mutta silti rakkaudellinen Krishna-smaraṇa on selvästi korkeampi ja tavoiteltavampi suhde kuin vihamielinen muistaminen.

Viha on tässä hämmästyttävä poikkeustapaus: sekin pitää tietoisuuden Krishnassa, mutta se ei ole sama asia kuin bhakti.

Paras tapa ajatella Krishnaa on rakkaudella.
Viha, pelko tai muu voimakas tunne voi pitää mielen Krishnassa ja tekstien mukaan siitäkin voi seurata hengellistä hyötyä. Mutta rakkaudellinen muistaminen on jotakin aivan muuta: siinä sielu ei ainoastaan ajattele Krishnaa, vaan haluaa Krishnaa, rakastaa häntä ja suuntautuu häneen vapaaehtoisesti.

Anonyymi00052 kirjoitti:

Mutta silti rakkaudellinen Krishna-smaraṇa on selvästi korkeampi ja tavoiteltavampi suhde kuin vihamielinen muistaminen.

Viha on tässä hämmästyttävä poikkeustapaus: sekin pitää tietoisuuden Krishnassa, mutta se ei ole sama asia kuin bhakti.

Paras tapa ajatella Krishnaa on rakkaudella.
Viha, pelko tai muu voimakas tunne voi pitää mielen Krishnassa ja tekstien mukaan siitäkin voi seurata hengellistä hyötyä. Mutta rakkaudellinen muistaminen on jotakin aivan muuta: siinä sielu ei ainoastaan ajattele Krishnaa, vaan haluaa Krishnaa, rakastaa häntä ja suuntautuu häneen vapaaehtoisesti.

Samalla paradoksi on, että jos ihminen vihansa vuoksi kuitenkin jatkuvasti ajattelee Krishnaa, tuo Krishnaan kohdistuva tietoisuus voi puhdistaa häntä.


Mutta jos ihminen ei halua Krishnaa lainkaan, Krishna voi antaa hänen unohtaa hänet ja suunnata tietoisuutensa muualle.

Krishna ei pakota muistamaan itseään.

Anonyymi00052 kirjoitti:

Samalla paradoksi on, että jos ihminen vihansa vuoksi kuitenkin jatkuvasti ajattelee Krishnaa, tuo Krishnaan kohdistuva tietoisuus voi puhdistaa häntä.


Mutta jos ihminen ei halua Krishnaa lainkaan, Krishna voi antaa hänen unohtaa hänet ja suunnata tietoisuutensa muualle.

Krishna ei pakota muistamaan itseään.

Jos ihminen todella ajattelee: ”En halua tuntea sinua. En halua ajatella sinua.”, Krishna ei pakota häntä rakastamaan itseään.
Krishna väistyy kohteliaasti.


Hän antaa ihmisen unohtaa hänet.

Anonyymi00052 kirjoitti:

Jos ihminen todella ajattelee: ”En halua tuntea sinua. En halua ajatella sinua.”, Krishna ei pakota häntä rakastamaan itseään.
Krishna väistyy kohteliaasti.


Hän antaa ihmisen unohtaa hänet.

Vihollinen voi ajatella Krishnaa vihalla.

Bhakta ajattelee Krishnaa rakkaudella.

Ja ihminen, joka ei halua Krishnaa lainkaan, saa jopa unohtaa hänet.
Krishna antaa vapauden kaikissa kolmessa tapauksessa.

Anonyymi00052 kirjoitti:

Vihollinen voi ajatella Krishnaa vihalla.

Bhakta ajattelee Krishnaa rakkaudella.

Ja ihminen, joka ei halua Krishnaa lainkaan, saa jopa unohtaa hänet.
Krishna antaa vapauden kaikissa kolmessa tapauksessa.

https://vedabase.io/en/library/bg/9/29/
Bg. 9.29

”En kadehdi ketään, enkä ole puolueellinen ketään kohtaan. Olen tasapuolinen kaikkia kohtaan. Mutta jokainen, joka suorittaa palvelua Minulle antaumuksessa, on ystävä, on Minussa, ja Minä olen myös ystävä hänelle.”

Anonyymi00052 kirjoitti:

https://vedabase.io/en/library/bg/9/29/
Bg. 9.29

”En kadehdi ketään, enkä ole puolueellinen ketään kohtaan. Olen tasapuolinen kaikkia kohtaan. Mutta jokainen, joka suorittaa palvelua Minulle antaumuksessa, on ystävä, on Minussa, ja Minä olen myös ystävä hänelle.”

Sama teksti käännettynä toisella tavalla, toisesta kielestä:

---------------

Bg. 9.29


En tunne ketään kohtaan vihamielisyyttä enkä puolueellisuutta. Suhtaudun kaikkiin samalla tavalla. Mutta se, joka palvelee Minua rakkaudella ja antaumuksella, on Minun ystäväni. Hän on aina Minun sydämessäni, ja Minäkin olen hänen ystävänsä.

Anonyymi00052 kirjoitti:

Sama teksti käännettynä toisella tavalla, toisesta kielestä:

---------------

Bg. 9.29


En tunne ketään kohtaan vihamielisyyttä enkä puolueellisuutta. Suhtaudun kaikkiin samalla tavalla. Mutta se, joka palvelee Minua rakkaudella ja antaumuksella, on Minun ystäväni. Hän on aina Minun sydämessäni, ja Minäkin olen hänen ystävänsä.

Hän ei tarvitse pakotettua uskoa. Hän antaa ihmiselle mahdollisuuden kääntyä pois, etsiä muualta ja rakentaa käsityksensä todellisuudesta toisen tradition varaan.
Ja jos ihminen myöhemmin itse haluaa etsiä Krishnaa, hän saa tehdä sen vapaasti.
Krishna siis ei sano: ”Sinun on uskottava minuun.”
Hän yksinkertaisesti väistyy.
Krishna väistyy kohteliaasti ja antaa ihmiselle vapauden etsiä omaa tietään.

Anonyymi00052 kirjoitti:

Hän ei tarvitse pakotettua uskoa. Hän antaa ihmiselle mahdollisuuden kääntyä pois, etsiä muualta ja rakentaa käsityksensä todellisuudesta toisen tradition varaan.
Ja jos ihminen myöhemmin itse haluaa etsiä Krishnaa, hän saa tehdä sen vapaasti.
Krishna siis ei sano: ”Sinun on uskottava minuun.”
Hän yksinkertaisesti väistyy.
Krishna väistyy kohteliaasti ja antaa ihmiselle vapauden etsiä omaa tietään.

Tässä on suuri ero tähän:

2. Moos. 34:14:
"Sillä sinä et saa kumartaa toista jumalaa, sillä Herra, jonka nimi on Kiivas, on kiivas Jumala."
------------
Hohhoijaa, kyllä saat kumartaa toista jumalaa.

Anonyymi00052 kirjoitti:

Tässä on suuri ero tähän:

2. Moos. 34:14:
"Sillä sinä et saa kumartaa toista jumalaa, sillä Herra, jonka nimi on Kiivas, on kiivas Jumala."
------------
Hohhoijaa, kyllä saat kumartaa toista jumalaa.

Ja juuri tästä syystä hänen luokseen palaaminen on aina aitoa. Kun ihminen lopulta etsii uudelleen Krishnaa, sen ei tarvitse tapahtua pelon, pakon tai painostuksen seurauksena. Hän voi tulla hänen luokseen vapaasta tahdostaan.
Krishna ei siis tyrkytä itseään. Hän antaa ihmiselle mahdollisuuden sanoa hänelle ei.
Jos ihminen pitää Krishnaa pahana tai julmana, hän saa lähteä etsimään toista tietä. Krishna ei tarvitse ihmisen pakotettua uskoa. Hän väistyy kohteliaasti ja antaa ihmisen jatkaa etsintäänsä.

Anonyymi00052 kirjoitti:

Ja juuri tästä syystä hänen luokseen palaaminen on aina aitoa. Kun ihminen lopulta etsii uudelleen Krishnaa, sen ei tarvitse tapahtua pelon, pakon tai painostuksen seurauksena. Hän voi tulla hänen luokseen vapaasta tahdostaan.
Krishna ei siis tyrkytä itseään. Hän antaa ihmiselle mahdollisuuden sanoa hänelle ei.
Jos ihminen pitää Krishnaa pahana tai julmana, hän saa lähteä etsimään toista tietä. Krishna ei tarvitse ihmisen pakotettua uskoa. Hän väistyy kohteliaasti ja antaa ihmisen jatkaa etsintäänsä.

Brahma Samhitassa todetaan, että yksi Krishnan harrastuksista ja huvituksista (Golokassa) on viihdyttää itseään ja muita keksimällä jatkuvasti uusia argumentteja sille, miksi häntä ei ole olemassa...
Sanskrit... hän nauttii keksimällä uusia argumentteja omaa olemassaoloaan vastaan.


Brahma Samhita - kommentaarien kanssa.

Jumala nauttii näistä leikeistä, joissa hän haastaa oman olemassaolonsa.

Anonyymi00052 kirjoitti:

Brahma Samhitassa todetaan, että yksi Krishnan harrastuksista ja huvituksista (Golokassa) on viihdyttää itseään ja muita keksimällä jatkuvasti uusia argumentteja sille, miksi häntä ei ole olemassa...
Sanskrit... hän nauttii keksimällä uusia argumentteja omaa olemassaoloaan vastaan.


Brahma Samhita - kommentaarien kanssa.

Jumala nauttii näistä leikeistä, joissa hän haastaa oman olemassaolonsa.

Vaikka Krishna sallii unohtamisen:

Hän ei koskaan hylkää sielua

Hän antaa jatkuvasti mahdollisuuksia palata

Tämä näkyy käsitteessä ajñāta-sukṛti:

Anonyymi00052 kirjoitti:

Vaikka Krishna sallii unohtamisen:

Hän ei koskaan hylkää sielua

Hän antaa jatkuvasti mahdollisuuksia palata

Tämä näkyy käsitteessä ajñāta-sukṛti:

Vastarinta, vastakkainasettelu ja eri näkökulmat eivät ole virheitä maailmassa, vaan ne ovat tarkoituksellisia ja välttämättömiä.

Vastakkaisuus kuuluu todellisuuteen: on aina teesi ja antiteesi, ja vastustus sekä erilaiset näkökulmat ovat jatkuvia. Ilman vastarintaa ei olisi liikettä tai kehitystä.

Kehitys syntyy jännitteestä: jos vastarinta poistetaan, ei synny kehitystä. Vastakkainasettelu toimii dynamiikkana, joka pitää prosessin elävänä.

Absoluutin (Krishna) näkökulmasta Absoluutti ei kärsi vastarinnasta, vaan nauttii monimuotoisuudesta. Tämä liittyy käsitteeseen līlā, joka tarkoittaa kosmista tai jumalallista leikkiä.

Henkimaailman ideassa myös henkimaailmassa on dialogia ja erilaisia näkökulmia. Jopa ateistisia filosofioita voidaan esittää keskusteluna, ei siksi että ne olisivat lopullisesti totta, vaan koska ne kuuluvat vuorovaikutuksen estetiikkaan.

Lopullinen väite on, että Jumala (Krishna) nauttii eri näkökulmista, filosofisista keskusteluista ja vastakohtien esiin tulemisesta. Kaikki tämä on līlāa, leikkiä, ei konfliktia Absoluutin tasolla.

Yksi lause tiivistettynä: maailman vastakohdat eivät ole ongelma, vaan Absoluutin tapa ilmentää monimuotoista leikkiä ja tietoisuutta.

Anonyymi00052 kirjoitti:

Vastarinta, vastakkainasettelu ja eri näkökulmat eivät ole virheitä maailmassa, vaan ne ovat tarkoituksellisia ja välttämättömiä.

Vastakkaisuus kuuluu todellisuuteen: on aina teesi ja antiteesi, ja vastustus sekä erilaiset näkökulmat ovat jatkuvia. Ilman vastarintaa ei olisi liikettä tai kehitystä.

Kehitys syntyy jännitteestä: jos vastarinta poistetaan, ei synny kehitystä. Vastakkainasettelu toimii dynamiikkana, joka pitää prosessin elävänä.

Absoluutin (Krishna) näkökulmasta Absoluutti ei kärsi vastarinnasta, vaan nauttii monimuotoisuudesta. Tämä liittyy käsitteeseen līlā, joka tarkoittaa kosmista tai jumalallista leikkiä.

Henkimaailman ideassa myös henkimaailmassa on dialogia ja erilaisia näkökulmia. Jopa ateistisia filosofioita voidaan esittää keskusteluna, ei siksi että ne olisivat lopullisesti totta, vaan koska ne kuuluvat vuorovaikutuksen estetiikkaan.

Lopullinen väite on, että Jumala (Krishna) nauttii eri näkökulmista, filosofisista keskusteluista ja vastakohtien esiin tulemisesta. Kaikki tämä on līlāa, leikkiä, ei konfliktia Absoluutin tasolla.

Yksi lause tiivistettynä: maailman vastakohdat eivät ole ongelma, vaan Absoluutin tapa ilmentää monimuotoista leikkiä ja tietoisuutta.

Kehitys syntyy jännitteestä: jos vastarinta poistetaan, ei synny kehitystä. Vastakkainasettelu toimii dynamiikkana, joka pitää prosessin elävänä.

Henkimaailman ideassa myös henkimaailmassa on dialogia ja erilaisia näkökulmia. Jopa ateistisia filosofioita voidaan esittää keskusteluna, ei siksi että ne olisivat lopullisesti totta, vaan koska ne kuuluvat vuorovaikutuksen estetiikkaan.

Anonyymi00052 kirjoitti:

Kehitys syntyy jännitteestä: jos vastarinta poistetaan, ei synny kehitystä. Vastakkainasettelu toimii dynamiikkana, joka pitää prosessin elävänä.

Henkimaailman ideassa myös henkimaailmassa on dialogia ja erilaisia näkökulmia. Jopa ateistisia filosofioita voidaan esittää keskusteluna, ei siksi että ne olisivat lopullisesti totta, vaan koska ne kuuluvat vuorovaikutuksen estetiikkaan.

Lopullinen väite on, että Jumala (Krishna) nauttii eri näkökulmista, filosofisista keskusteluista ja vastakohtien esiin tulemisesta. Kaikki tämä on līlāa, leikkiä, ei konfliktia Absoluutin tasolla.

Anonyymi00052 kirjoitti:

Lopullinen väite on, että Jumala (Krishna) nauttii eri näkökulmista, filosofisista keskusteluista ja vastakohtien esiin tulemisesta. Kaikki tämä on līlāa, leikkiä, ei konfliktia Absoluutin tasolla.

Sri Chaitanya Saraswat Math International
https://scsmathinternational.com

Anonyymi00052 kirjoitti:

Sri Chaitanya Saraswat Math International
https://scsmathinternational.com

Henkimaailma ei ole passiivinen tai staattinen tila, jossa oltaisiin vain olemassa ilman toimintaa, vaan elävä ja vuorovaikutteinen todellisuus. Siellä on toimintaa, suhteita ja jopa filosofista pohdintaa, eikä henkisyys tarkoita pelkkää hiljaista ylistämistä tai paikallaan olemista, vaan toisenlaista olemisen ja toiminnan tasoa.

Vastakkainasettelu ja erilaiset näkökulmat eivät ole virheitä tai ongelmia, vaan ne ovat olennainen osa todellisuuden dynamiikkaa. Maailmassa on aina teesi ja antiteesi, ja juuri näiden välinen jännite synnyttää liikettä, kehitystä ja ymmärrystä. Ilman vastarintaa ei olisi kasvua eikä kehitystä.

Myös korkeampi todellisuus, Absoluutti eli Krishna, ei kärsi vastakkaisista näkemyksistä tai vastarinnasta, vaan päinvastoin nauttii siitä monimuotoisuudesta, joka niiden kautta ilmenee. Tätä kutsutaan līlāksi, jumalalliseksi leikiksi, jossa erilaiset tilanteet, näkökulmat ja jopa ristiriidat ovat osa kokonaisuutta, eivät sen uhka.
Anonyymi00026
2026-09-22 17:28:26
UUSI

Anonyymi00025 kirjoitti:

Henkimaailma ei ole passiivinen tai staattinen tila, jossa oltaisiin vain olemassa ilman toimintaa, vaan elävä ja vuorovaikutteinen todellisuus. Siellä on toimintaa, suhteita ja jopa filosofista pohdintaa, eikä henkisyys tarkoita pelkkää hiljaista ylistämistä tai paikallaan olemista, vaan toisenlaista olemisen ja toiminnan tasoa.

Vastakkainasettelu ja erilaiset näkökulmat eivät ole virheitä tai ongelmia, vaan ne ovat olennainen osa todellisuuden dynamiikkaa. Maailmassa on aina teesi ja antiteesi, ja juuri näiden välinen jännite synnyttää liikettä, kehitystä ja ymmärrystä. Ilman vastarintaa ei olisi kasvua eikä kehitystä.

Myös korkeampi todellisuus, Absoluutti eli Krishna, ei kärsi vastakkaisista näkemyksistä tai vastarinnasta, vaan päinvastoin nauttii siitä monimuotoisuudesta, joka niiden kautta ilmenee. Tätä kutsutaan līlāksi, jumalalliseksi leikiksi, jossa erilaiset tilanteet, näkökulmat ja jopa ristiriidat ovat osa kokonaisuutta, eivät sen uhka.
Lue lisää

Samaan kokonaisuuteen sisältyy ajatus, että myös henkimaailmassa voi olla erilaista vuorovaikutusta ja keskustelua, jopa sellaisia näkökulmia, jotka maallisesta perspektiivistä näyttävät ateistisilta tai Jumalan olemassaoloa kyseenalaistavilta. Näitä ei kuitenkaan nähdä lopullisina totuuksina, vaan osana laajempaa vuorovaikutuksen ja ilmaisun kenttää.

Jumala ei pakota uskoa itseensä, vaan suhde häneen perustuu vapauteen. Siksi myös epäusko tai kriittiset argumentit voivat olla olemassa osana kokonaisuutta, eivätkä ne automaattisesti sulje ketään pois henkisestä todellisuudesta.

Tällaiset vastakkaiset näkemykset ovat osa Jumalan omaa leikkiä, jossa erilaiset argumentit ja näkökulmat nousevat esiin ja väistyvät, muodostaen dynaamisen kokonaisuuden. Näin myös ateistiset tai kriittiset filosofiat voidaan nähdä osana laajempaa kosmista vuorovaikutusta.

Lopulta tämän ajattelutavan ydin on siinä, että todellisuus ei ole yksinkertainen, suljettu järjestelmä, vaan monimuotoinen ja elävä kokonaisuus, jossa erilaiset näkökulmat, jännitteet ja jopa vastakohdat muodostavat yhdessä kokonaisuuden, jota kuvataan jumalallisena leikkinä.
Anonyymi00027
2026-09-22 17:28:40
UUSI

Anonyymi00026 kirjoitti:

Samaan kokonaisuuteen sisältyy ajatus, että myös henkimaailmassa voi olla erilaista vuorovaikutusta ja keskustelua, jopa sellaisia näkökulmia, jotka maallisesta perspektiivistä näyttävät ateistisilta tai Jumalan olemassaoloa kyseenalaistavilta. Näitä ei kuitenkaan nähdä lopullisina totuuksina, vaan osana laajempaa vuorovaikutuksen ja ilmaisun kenttää.

Jumala ei pakota uskoa itseensä, vaan suhde häneen perustuu vapauteen. Siksi myös epäusko tai kriittiset argumentit voivat olla olemassa osana kokonaisuutta, eivätkä ne automaattisesti sulje ketään pois henkisestä todellisuudesta.

Tällaiset vastakkaiset näkemykset ovat osa Jumalan omaa leikkiä, jossa erilaiset argumentit ja näkökulmat nousevat esiin ja väistyvät, muodostaen dynaamisen kokonaisuuden. Näin myös ateistiset tai kriittiset filosofiat voidaan nähdä osana laajempaa kosmista vuorovaikutusta.

Lopulta tämän ajattelutavan ydin on siinä, että todellisuus ei ole yksinkertainen, suljettu järjestelmä, vaan monimuotoinen ja elävä kokonaisuus, jossa erilaiset näkökulmat, jännitteet ja jopa vastakohdat muodostavat yhdessä kokonaisuuden, jota kuvataan jumalallisena leikkinä.
Lue lisää

Korostetaan erityisesti ajatusta vapaudesta. Jumalasuhde ei perustu pakkoon, uhkaan tai väistämättömään hyväksyntään, vaan siihen, että suhde voi syntyä vain vapaasta valinnasta. Siksi myös epäusko ja torjunta nähdään mahdollisina osina tätä kokonaisuutta, eikä niitä välttämättä tulkita lopullisiksi tai absoluuttisesti sulkeviksi tiloiksi.
Erilaisia uskonnollisia malleja. Toisess

Anonyymi00052 kirjoitti:

Henkimaailma ei ole passiivinen tai staattinen tila, jossa oltaisiin vain olemassa ilman toimintaa, vaan elävä ja vuorovaikutteinen todellisuus. Siellä on toimintaa, suhteita ja jopa filosofista pohdintaa, eikä henkisyys tarkoita pelkkää hiljaista ylistämistä tai paikallaan olemista, vaan toisenlaista olemisen ja toiminnan tasoa.

Vastakkainasettelu ja erilaiset näkökulmat eivät ole virheitä tai ongelmia, vaan ne ovat olennainen osa todellisuuden dynamiikkaa. Maailmassa on aina teesi ja antiteesi, ja juuri näiden välinen jännite synnyttää liikettä, kehitystä ja ymmärrystä. Ilman vastarintaa ei olisi kasvua eikä kehitystä.

Myös korkeampi todellisuus, Absoluutti eli Krishna, ei kärsi vastakkaisista näkemyksistä tai vastarinnasta, vaan päinvastoin nauttii siitä monimuotoisuudesta, joka niiden kautta ilmenee. Tätä kutsutaan līlāksi, jumalalliseksi leikiksi, jossa erilaiset tilanteet, näkökulmat ja jopa ristiriidat ovat osa kokonaisuutta, eivät sen uhka.
Anonyymi00026
2026-09-22 17:28:26
UUSI

Anonyymi00025 kirjoitti:

Henkimaailma ei ole passiivinen tai staattinen tila, jossa oltaisiin vain olemassa ilman toimintaa, vaan elävä ja vuorovaikutteinen todellisuus. Siellä on toimintaa, suhteita ja jopa filosofista pohdintaa, eikä henkisyys tarkoita pelkkää hiljaista ylistämistä tai paikallaan olemista, vaan toisenlaista olemisen ja toiminnan tasoa.

Vastakkainasettelu ja erilaiset näkökulmat eivät ole virheitä tai ongelmia, vaan ne ovat olennainen osa todellisuuden dynamiikkaa. Maailmassa on aina teesi ja antiteesi, ja juuri näiden välinen jännite synnyttää liikettä, kehitystä ja ymmärrystä. Ilman vastarintaa ei olisi kasvua eikä kehitystä.

Myös korkeampi todellisuus, Absoluutti eli Krishna, ei kärsi vastakkaisista näkemyksistä tai vastarinnasta, vaan päinvastoin nauttii siitä monimuotoisuudesta, joka niiden kautta ilmenee. Tätä kutsutaan līlāksi, jumalalliseksi leikiksi, jossa erilaiset tilanteet, näkökulmat ja jopa ristiriidat ovat osa kokonaisuutta, eivät sen uhka.
Lue lisää

Samaan kokonaisuuteen sisältyy ajatus, että myös henkimaailmassa voi olla erilaista vuorovaikutusta ja keskustelua, jopa sellaisia näkökulmia, jotka maallisesta perspektiivistä näyttävät ateistisilta tai Jumalan olemassaoloa kyseenalaistavilta. Näitä ei kuitenkaan nähdä lopullisina totuuksina, vaan osana laajempaa vuorovaikutuksen ja ilmaisun kenttää.

Jumala ei pakota uskoa itseensä, vaan suhde häneen perustuu vapauteen. Siksi myös epäusko tai kriittiset argumentit voivat olla olemassa osana kokonaisuutta, eivätkä ne automaattisesti sulje ketään pois henkisestä todellisuudesta.

Tällaiset vastakkaiset näkemykset ovat osa Jumalan omaa leikkiä, jossa erilaiset argumentit ja näkökulmat nousevat esiin ja väistyvät, muodostaen dynaamisen kokonaisuuden. Näin myös ateistiset tai kriittiset filosofiat voidaan nähdä osana laajempaa kosmista vuorovaikutusta.

Lopulta tämän ajattelutavan ydin on siinä, että todellisuus ei ole yksinkertainen, suljettu järjestelmä, vaan monimuotoinen ja elävä kokonaisuus, jossa erilaiset näkökulmat, jännitteet ja jopa vastakohdat muodostavat yhdessä kokonaisuuden, jota kuvataan jumalallisena leikkinä.
Anonyymi00027
2026-09-22 17:28:40
UUSI

Anonyymi00026 kirjoitti:

Samaan kokonaisuuteen sisältyy ajatus, että myös henkimaailmassa voi olla erilaista vuorovaikutusta ja keskustelua, jopa sellaisia näkökulmia, jotka maallisesta perspektiivistä näyttävät ateistisilta tai Jumalan olemassaoloa kyseenalaistavilta. Näitä ei kuitenkaan nähdä lopullisina totuuksina, vaan osana laajempaa vuorovaikutuksen ja ilmaisun kenttää.

Jumala ei pakota uskoa itseensä, vaan suhde häneen perustuu vapauteen. Siksi myös epäusko tai kriittiset argumentit voivat olla olemassa osana kokonaisuutta, eivätkä ne automaattisesti sulje ketään pois henkisestä todellisuudesta.

Tällaiset vastakkaiset näkemykset ovat osa Jumalan omaa leikkiä, jossa erilaiset argumentit ja näkökulmat nousevat esiin ja väistyvät, muodostaen dynaamisen kokonaisuuden. Näin myös ateistiset tai kriittiset filosofiat voidaan nähdä osana laajempaa kosmista vuorovaikutusta.

Lopulta tämän ajattelutavan ydin on siinä, että todellisuus ei ole yksinkertainen, suljettu järjestelmä, vaan monimuotoinen ja elävä kokonaisuus, jossa erilaiset näkökulmat, jännitteet ja jopa vastakohdat muodostavat yhdessä kokonaisuuden, jota kuvataan jumalallisena leikkinä.
Lue lisää

Korostetaan erityisesti ajatusta vapaudesta. Jumalasuhde ei perustu pakkoon, uhkaan tai väistämättömään hyväksyntään, vaan siihen, että suhde voi syntyä vain vapaasta valinnasta. Siksi myös epäusko ja torjunta nähdään mahdollisina osina tätä kokonaisuutta, eikä niitä välttämättä tulkita lopullisiksi tai absoluuttisesti sulkeviksi tiloiksi.
Erilaisia uskonnollisia malleja. Toisess

Jopa Jumalan kieltäminen voi sisältyä kokonaisuuteen, on metafyysinen tulkinta siitä, että todellisuus ei sulje pois ristiriitaisia näkemyksiä, vaan ne voivat olla osa sen ilmenemistä. Tätä ei välttämättä ymmärretä kirjaimellisena väitteenä, vaan tapana kuvata todellisuuden moniulotteisuutta.

Lopulta kaiken ytimessä on ajatus siitä, että rakkaus ja suhde eivät voi perustua pakkoon. Jos suhde on todellinen, sen täytyy sisältää vapautta, ja siksi myös epäilys, kysymykset ja jopa vastustus ovat mahdollisia osia ihmisen ja jumaluuden välisessä suhteessa.

Līlā (jumalallinen leikki)

Todellisuus ei ole “vakava koneisto”, vaan: vuorovaikutteinen
monimuotoinen, jopa vastakkaisuuksia sisältävä

Myös ristiriidat nähdään osana kokonaisuutta, ei virheenä.

Anonyymi00052 kirjoitti:

Līlā (jumalallinen leikki)

Todellisuus ei ole “vakava koneisto”, vaan: vuorovaikutteinen
monimuotoinen, jopa vastakkaisuuksia sisältävä

Myös ristiriidat nähdään osana kokonaisuutta, ei virheenä.

Vastarinta ja kehitys-ilman vastarintaa ei ole kehitystä, jännite luo liikettä, erilaiset näkökulmat kuuluvat järjestelmään.

Jumalasuhde- ei pakkoa, ei mekaanista uskoa, suhde perustuu vapauteen, ihminen voi lähestyä tai olla lähestymättä.

Anonyymi00052 kirjoitti:

Vastarinta ja kehitys-ilman vastarintaa ei ole kehitystä, jännite luo liikettä, erilaiset näkökulmat kuuluvat järjestelmään.

Jumalasuhde- ei pakkoa, ei mekaanista uskoa, suhde perustuu vapauteen, ihminen voi lähestyä tai olla lähestymättä.

Vielä parempi on se, ettei hän koskaan pakota ketään uskomaan itseensä. Jos emme halua tuntea häntä, hän jopa auttaa meitä unohtamaan hänet.
Hän voi sanoa Paramatman kautta: ”Älä usko minuun – minua ei ole olemassa.”
Ja Jumala astuu syrjään kohteliaasti.
Hän ei tyrkytä itseään eikä pakota ketään. Sellainen on meidän ”paha” Jumalamme.
Ja mitään ikuista helvettiä ei tule tästä.

Anonyymi00052 kirjoitti:

Vielä parempi on se, ettei hän koskaan pakota ketään uskomaan itseensä. Jos emme halua tuntea häntä, hän jopa auttaa meitä unohtamaan hänet.
Hän voi sanoa Paramatman kautta: ”Älä usko minuun – minua ei ole olemassa.”
Ja Jumala astuu syrjään kohteliaasti.
Hän ei tyrkytä itseään eikä pakota ketään. Sellainen on meidän ”paha” Jumalamme.
Ja mitään ikuista helvettiä ei tule tästä.

Jos emme halua tuntea häntä, hän jopa auttaa meitä unohtamaan hänet.
Hän voi sanoa Paramatman kautta: ”Älä usko minuun – minua ei ole olemassa.”
Ja Jumala astuu syrjään kohteliaasti.

Anonyymi00052 kirjoitti:

Jos emme halua tuntea häntä, hän jopa auttaa meitä unohtamaan hänet.
Hän voi sanoa Paramatman kautta: ”Älä usko minuun – minua ei ole olemassa.”
Ja Jumala astuu syrjään kohteliaasti.

5. Moos. 6:4–5:
"Kuule, Israel! Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi. Rakasta Herraa, Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi, kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi."

2. Moos. 34:14:
"Sillä sinä et saa kumartaa toista jumalaa, sillä Herra, jonka nimi on Kiivas, on kiivas Jumala."

Jesaja 43:10–11:
"Minun edelläni ei ole ollut mitään jumalaa, eikä minun jälkeeni tule. Minä, minä olen Herra, eikä ole pelastajaa minun lisäkseni."

-------------

Mutta mitä meidän "paha" Jumalamme tekee?

”Älä usko minuun – minua ei ole olemassa.”
Ja Jumala astuu syrjään kohteliaasti.

Hän ei tyrkytä itseään eikä pakota ketään. Sellainen on meidän ”paha” Jumalamme.
Ja mitään ikuista helvettiä ei tule tästä.

Krishna väistyy kohteliaasti.
Hän ei tyrkytä itseään, ei pakota ihmistä uskomaan eikä vaadi vastentahtoista tunnustamista. Jos ihminen sanoo: ”En halua tuntea sinua”, Krishna antaa hänen mennä. Hän ei murra ihmisen vapautta saadakseen tämän takaisin luokseen.

Anonyymi00052 kirjoitti:

Krishna väistyy kohteliaasti.
Hän ei tyrkytä itseään, ei pakota ihmistä uskomaan eikä vaadi vastentahtoista tunnustamista. Jos ihminen sanoo: ”En halua tuntea sinua”, Krishna antaa hänen mennä. Hän ei murra ihmisen vapautta saadakseen tämän takaisin luokseen.

Erilaista kuin tää: Sananl. 1:26 niin minäkin nauran teidän hädällenne, pilkkaan, kun tulee se, mitä te kauhistutte.

Anonyymi00052 kirjoitti:

Erilaista kuin tää: Sananl. 1:26 niin minäkin nauran teidän hädällenne, pilkkaan, kun tulee se, mitä te kauhistutte.

Tavallinen viha jotakin ihmistä, asiaa tai maailmaa kohtaan ei tästä seuraa puhdistavaksi. Tämä taitaa olla poikkeustapaus?

Bhāgavatam 7.1 ei sano vain, että vihollinen sattuu ajattelemaan Kṛṣṇaa.
Se käyttää ilmausta vairānubandha — jatkuva, sitova vihamielisyys — ja asettaa sen rinnakkain bhaktin, pelon, kiintymyksen ja kāman kanssa:
tasmād vairānubandhena ... yuñjyāt
”Sen vuoksi [mieli voidaan] yhdistää [Herraan] jatkuvan vihamielisyyden kautta...”
Ja sitten tulee vielä radikaalimpi kohta 7.1.27:
vihamielisyyden kautta voidaan saavuttaa jopa intensiivisempi Kṛṣṇa-absorptio kuin bhaktin kautta.
Nārada sanoo:
naivaṁ ratiṁ ...
ja selittää ajatuksen käytännössä: vihollinen voi olla äärimmäisen voimakkaasti imeytynyt Kṛṣṇaan juuri vihansa vuoksi.
Tämä tekee alkuperäisestä väitteestä paljon vahvemman kuin pelkkä ”viha voi puhdistaa”.
Kyse on:
vihasta - jatkuva Kṛṣṇa-smaraṇa - erittäin voimakas Kṛṣṇa-āveśa -aineellisen saastan häviäminen.

Anonyymi00052 kirjoitti:

Tavallinen viha jotakin ihmistä, asiaa tai maailmaa kohtaan ei tästä seuraa puhdistavaksi. Tämä taitaa olla poikkeustapaus?

Bhāgavatam 7.1 ei sano vain, että vihollinen sattuu ajattelemaan Kṛṣṇaa.
Se käyttää ilmausta vairānubandha — jatkuva, sitova vihamielisyys — ja asettaa sen rinnakkain bhaktin, pelon, kiintymyksen ja kāman kanssa:
tasmād vairānubandhena ... yuñjyāt
”Sen vuoksi [mieli voidaan] yhdistää [Herraan] jatkuvan vihamielisyyden kautta...”
Ja sitten tulee vielä radikaalimpi kohta 7.1.27:
vihamielisyyden kautta voidaan saavuttaa jopa intensiivisempi Kṛṣṇa-absorptio kuin bhaktin kautta.
Nārada sanoo:
naivaṁ ratiṁ ...
ja selittää ajatuksen käytännössä: vihollinen voi olla äärimmäisen voimakkaasti imeytynyt Kṛṣṇaan juuri vihansa vuoksi.
Tämä tekee alkuperäisestä väitteestä paljon vahvemman kuin pelkkä ”viha voi puhdistaa”.
Kyse on:
vihasta - jatkuva Kṛṣṇa-smaraṇa - erittäin voimakas Kṛṣṇa-āveśa -aineellisen saastan häviäminen.

Vihollinen saavuttaa Kṛṣṇan ajattelemisen kautta vapautumisen.
Bhakta saavuttaa Kṛṣṇan rakastamisen kautta Kṛṣṇa-sevāan kuuluvan suhteen.
Sama Kṛṣṇa.
Ei sama rasa.
Ei sama päämäärän kokeminen.

Anonyymi00052 kirjoitti:

Vihollinen saavuttaa Kṛṣṇan ajattelemisen kautta vapautumisen.
Bhakta saavuttaa Kṛṣṇan rakastamisen kautta Kṛṣṇa-sevāan kuuluvan suhteen.
Sama Kṛṣṇa.
Ei sama rasa.
Ei sama päämäärän kokeminen.

Vielä hurjempi ajatus: vihollinen voi olla keskittyneempi kuin tavallinen ihminen
Tämä on ehkä koko kohdan filosofisesti terävin puoli.


Tavallinen ihminen voi sanoa:
”Minä uskon Jumalaan.”
Mutta ajatella Häntä ehkä viisi minuuttia päivässä.

Śiśupāla taas:
”Kṛṣṇa!”
Hän näkee Kṛṣṇan.
Kṛṣṇa!
Hän puhuu Kṛṣṇasta.
Kṛṣṇa!
Hän ajattelee, miten vastustaisi Kṛṣṇaa.
Kṛṣṇa!
Hän näkee Kṛṣṇan ominaisuuksia ja reagoi niihin vihalla.
Kṛṣṇa!
Hänen vihansa ei päästä häntä Kṛṣṇasta irti.
Siksi Nārada tekee tarkoituksellisen järkyttävän vertailun: vihamielisyys voi synnyttää jopa intensiivisemmän Kṛṣṇa-absorptioasteen kuin tavallinen antaumus.
Se ei tarkoita, että viha olisi korkeampaa kuin prema.
Se tarkoittaa, että Kṛṣṇa-smaraṇan intensiteetti ja suhteen rasa eivät ole sama asia.

Anonyymi00052 kirjoitti:

Vielä hurjempi ajatus: vihollinen voi olla keskittyneempi kuin tavallinen ihminen
Tämä on ehkä koko kohdan filosofisesti terävin puoli.


Tavallinen ihminen voi sanoa:
”Minä uskon Jumalaan.”
Mutta ajatella Häntä ehkä viisi minuuttia päivässä.

Śiśupāla taas:
”Kṛṣṇa!”
Hän näkee Kṛṣṇan.
Kṛṣṇa!
Hän puhuu Kṛṣṇasta.
Kṛṣṇa!
Hän ajattelee, miten vastustaisi Kṛṣṇaa.
Kṛṣṇa!
Hän näkee Kṛṣṇan ominaisuuksia ja reagoi niihin vihalla.
Kṛṣṇa!
Hänen vihansa ei päästä häntä Kṛṣṇasta irti.
Siksi Nārada tekee tarkoituksellisen järkyttävän vertailun: vihamielisyys voi synnyttää jopa intensiivisemmän Kṛṣṇa-absorptioasteen kuin tavallinen antaumus.
Se ei tarkoita, että viha olisi korkeampaa kuin prema.
Se tarkoittaa, että Kṛṣṇa-smaraṇan intensiteetti ja suhteen rasa eivät ole sama asia.

https://vedabase.io/en/library/cc/adi/5/36/

Anonyymi00052 kirjoitti:

https://vedabase.io/en/library/cc/adi/5/36/

1. Śrīmad-Bhāgavatam 7.1.26 — Herraan kohdistuva vihamielisyys, bhakti, pelko, kiintymys tai muu tunne voi kiinnittää mielen Häneen; Herra ei itse muutu vihamielisyyden tai ystävyyden vaikutuksesta.
Śrīmad-Bhāgavatam 7.1.26

2. Śrīmad-Bhāgavatam 7.1.27 — Nārada käsittelee sitä, kuinka vihamielisyys voi johtaa erittäin voimakkaaseen Kṛṣṇa-ajatteluun ja absorptioon.
Śrīmad-Bhāgavatam 7.1.27


3. Śrīmad-Bhāgavatam 7.1.28–29 — Bhāgavatam käyttää pelon/vihamielisyyden kautta tapahtuvaa jatkuvaa keskittymistä esimerkkinä ja yhdistää jatkuvan Kṛṣṇa-ajattelun syntien puhdistumiseen ja vapautumiseen.
Śrīmad-Bhāgavatam 7.1.28–29


4. Śrīmad-Bhāgavatam 7.1.30 — Śiśupāla ja muut Kṛṣṇaa vihanneet saavuttavat puhdistumisen jatkuvan Kṛṣṇa-ajattelun seurauksena.
Śrīmad-Bhāgavatam 7.1.30


5. Śrīmad-Bhāgavatam 7.1.47 — Jaya ja Vijaya saavuttavat jälleen Herran yhteyden vairānubandha-tīvreṇa dhyānena, voimakkaan vihamielisyyden kautta tapahtuneen meditaation seurauksena.
Śrīmad-Bhāgavatam 7.1.47


6. Śrīmad-Bhāgavatam 7.10.40 — Śiśupāla, Dantavakra ja muut Kṛṣṇan viholliset liittyvät jatkuvan Kṛṣṇa-ajattelun kautta tapahtuvaan vapautumiseen.
Śrīmad-Bhāgavatam 7.10.40


7. Śrīmad-Bhāgavatam 10.74.46 — Śiśupāla oli kolmen elämän ajan vihamielisesti keskittynyt Kṛṣṇaan ja saavutti tämän jatkuvan Kṛṣṇa-ajattelun kautta tan-mayatām.
Śrīmad-Bhāgavatam 10.74.46


8. Śrī Caitanya-caritāmṛta, Ādi-līlā 5.36 — Śiśupālan jatkuva Kṛṣṇa-ajattelu vihamielisessä suhteessa ja hänen puhdistumisensa/vapautumisensa.
Śrī Caitanya-caritāmṛta Ādi-līlā 5.36


9. Kṛṣṇa, The Supreme Personality of Godhead, luku 74 — The Deliverance of Śiśupāla — Śiśupālan jatkuva Kṛṣṇa-tietoisuus vihamielisyyden kautta ja hänen vapautumisensa.
Kṛṣṇa-kirja, luku 74

Anonyymi00052 kirjoitti:

1. Śrīmad-Bhāgavatam 7.1.26 — Herraan kohdistuva vihamielisyys, bhakti, pelko, kiintymys tai muu tunne voi kiinnittää mielen Häneen; Herra ei itse muutu vihamielisyyden tai ystävyyden vaikutuksesta.
Śrīmad-Bhāgavatam 7.1.26

2. Śrīmad-Bhāgavatam 7.1.27 — Nārada käsittelee sitä, kuinka vihamielisyys voi johtaa erittäin voimakkaaseen Kṛṣṇa-ajatteluun ja absorptioon.
Śrīmad-Bhāgavatam 7.1.27


3. Śrīmad-Bhāgavatam 7.1.28–29 — Bhāgavatam käyttää pelon/vihamielisyyden kautta tapahtuvaa jatkuvaa keskittymistä esimerkkinä ja yhdistää jatkuvan Kṛṣṇa-ajattelun syntien puhdistumiseen ja vapautumiseen.
Śrīmad-Bhāgavatam 7.1.28–29


4. Śrīmad-Bhāgavatam 7.1.30 — Śiśupāla ja muut Kṛṣṇaa vihanneet saavuttavat puhdistumisen jatkuvan Kṛṣṇa-ajattelun seurauksena.
Śrīmad-Bhāgavatam 7.1.30


5. Śrīmad-Bhāgavatam 7.1.47 — Jaya ja Vijaya saavuttavat jälleen Herran yhteyden vairānubandha-tīvreṇa dhyānena, voimakkaan vihamielisyyden kautta tapahtuneen meditaation seurauksena.
Śrīmad-Bhāgavatam 7.1.47


6. Śrīmad-Bhāgavatam 7.10.40 — Śiśupāla, Dantavakra ja muut Kṛṣṇan viholliset liittyvät jatkuvan Kṛṣṇa-ajattelun kautta tapahtuvaan vapautumiseen.
Śrīmad-Bhāgavatam 7.10.40


7. Śrīmad-Bhāgavatam 10.74.46 — Śiśupāla oli kolmen elämän ajan vihamielisesti keskittynyt Kṛṣṇaan ja saavutti tämän jatkuvan Kṛṣṇa-ajattelun kautta tan-mayatām.
Śrīmad-Bhāgavatam 10.74.46


8. Śrī Caitanya-caritāmṛta, Ādi-līlā 5.36 — Śiśupālan jatkuva Kṛṣṇa-ajattelu vihamielisessä suhteessa ja hänen puhdistumisensa/vapautumisensa.
Śrī Caitanya-caritāmṛta Ādi-līlā 5.36


9. Kṛṣṇa, The Supreme Personality of Godhead, luku 74 — The Deliverance of Śiśupāla — Śiśupālan jatkuva Kṛṣṇa-tietoisuus vihamielisyyden kautta ja hänen vapautumisensa.
Kṛṣṇa-kirja, luku 74

Tiivistettynä lähdeketju
SB 7.1.26 - 7.1.27 - 7.1.28–30 - 7.1.47 -SB 7.10.40 - SB 10.74.46 - CC Ādi 5.36 - Kṛṣṇa-kirja, luku 74
Näistä SB 7.1.26–30 on kaikkein tärkein yhtenäinen tekstikokonaisuus juuri väitteelle, että Kṛṣṇaan kohdistuva vihamielisyyskin voi johtaa puhdistumiseen ja vapautumiseen, koska mieli kiinnittyy lakkaamatta Kṛṣṇaan. Muut kohdat toimivat tämän periaatteen sovelluksina ja Śiśupālan/Jaya–Vijayan konkreettisina esimerkkeinä.

Anonyymi00052 kirjoitti:

Tiivistettynä lähdeketju
SB 7.1.26 - 7.1.27 - 7.1.28–30 - 7.1.47 -SB 7.10.40 - SB 10.74.46 - CC Ādi 5.36 - Kṛṣṇa-kirja, luku 74
Näistä SB 7.1.26–30 on kaikkein tärkein yhtenäinen tekstikokonaisuus juuri väitteelle, että Kṛṣṇaan kohdistuva vihamielisyyskin voi johtaa puhdistumiseen ja vapautumiseen, koska mieli kiinnittyy lakkaamatta Kṛṣṇaan. Muut kohdat toimivat tämän periaatteen sovelluksina ja Śiśupālan/Jaya–Vijayan konkreettisina esimerkkeinä.

Kaikki tämä kääntää aiemmat käsityksemme jumalasta päälaelleen!

Vihaaja saa vapautuksen!

Anonyymi00052 kirjoitti:

Kaikki tämä kääntää aiemmat käsityksemme jumalasta päälaelleen!

Vihaaja saa vapautuksen!

Ja juuri siksi ”viha puhdistaa, jos kohde on Kṛṣṇa” ei ole tässä kontekstissa pelkkä provosoiva aforismi.

Se on tiivistys hyvin oudosta ja radikaalista teesistä — kunhan muistetaan erottaa Kṛṣṇa-smaraṇa, puhdistuminen, mukti ja prema-bhakti toisistaan.

Anonyymi00052 kirjoitti:

Ja juuri siksi ”viha puhdistaa, jos kohde on Kṛṣṇa” ei ole tässä kontekstissa pelkkä provosoiva aforismi.

Se on tiivistys hyvin oudosta ja radikaalista teesistä — kunhan muistetaan erottaa Kṛṣṇa-smaraṇa, puhdistuminen, mukti ja prema-bhakti toisistaan.

Vihaaja saa vapautuksen!

Anonyymi00052 kirjoitti:

Vihaaja saa vapautuksen!

Kaikki tämä kääntää aiemmat käsityksemme jumalasta päälaelleen!

Anonyymi00052 kirjoitti:

Kaikki tämä kääntää aiemmat käsityksemme jumalasta päälaelleen!

Kṛṣṇa on tietoisuuden kohde — ja kohteen laatu ratkaisee eri asian kuin kohteen voimakkuus

Anonyymi00052 kirjoitti:

Kṛṣṇa on tietoisuuden kohde — ja kohteen laatu ratkaisee eri asian kuin kohteen voimakkuus

Mutta sitten tulee kaikkein hienoin ero: mukti vastaan prema
Tässä Śiśupālan tapauksessa pitää olla erittäin tarkka.
Jos sanomme:
”Śiśupāla puhdistui.”
se ei vielä tarkoita:
”Śiśupāla saavutti preman.
Tämä olisi valtava virhe.
Mukti ja prema ei ole sama asia.

Anonyymi00052 kirjoitti:

Mutta sitten tulee kaikkein hienoin ero: mukti vastaan prema
Tässä Śiśupālan tapauksessa pitää olla erittäin tarkka.
Jos sanomme:
”Śiśupāla puhdistui.”
se ei vielä tarkoita:
”Śiśupāla saavutti preman.
Tämä olisi valtava virhe.
Mukti ja prema ei ole sama asia.

VIHAMIELINEN KṚṢṆA-SMARAṆA VOI POLTTAA POIS AINEELLISEN SAASTAN JA JOHTAA VAPAUTUMISEEN.

MUTTA PREMA TARKOITTAA AIVAN JOTAKIN MUUTA.
SIKSI ON MAHDOLLISTA SANOA SAMANAIKAISESTI:

ŚIŚUPĀLAN KṚṢṆA-TIETOISUUS VAPAUTTAA HÄNET.
JA
ŚIŚUPĀLAN VIHAMIELISYYS EI OLE BHAKTAN IHANTEELLINEN.
NÄMÄ EIVÄT OLE RISTIRIIDASSA.

Anonyymi00052 kirjoitti:

MUTTA PREMA TARKOITTAA AIVAN JOTAKIN MUUTA.
SIKSI ON MAHDOLLISTA SANOA SAMANAIKAISESTI:

ŚIŚUPĀLAN KṚṢṆA-TIETOISUUS VAPAUTTAA HÄNET.
JA
ŚIŚUPĀLAN VIHAMIELISYYS EI OLE BHAKTAN IHANTEELLINEN.
NÄMÄ EIVÄT OLE RISTIRIIDASSA.

ELI EI VAIN OIKEAMIELISET VAPAUTUU!