Suomettuminen voidaan torjua vain Nato-jäsenyydellä

Useiden nimettömänä pysyttelevien diplomaattilähteiden mukaan Suomi esti Venäjän FSB:n alaisen rajavalvonnan apulaispäällikön, amiraali Gennadi Medvedevin lisäämisen EU:n pakotelistalle.

Gennadi Medvedevin oli uutisen mukaan alun perin määrä olla pakotelistalla, mutta Suomi vastusti päätöstä.

Radio Free Europen mukaan Medvedev on ”ollut mukana Suomen ja Venäjän rajayhteistyössä” ja osallistunut viime vuonna rannikkovartiostojen arktiseen foorumiin Suomessa.
14<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Siitä se taas alkaa. Lopulta Venäjä määrää taas Suomen hallituksen kokoonpanon ja kenestä voi tulla Suomen presidentti.

Nato-jäsenyyttä kannattava Martti Ahtisaari on tästä varoitellut.

2Äänestä
  • "Siitä se taas alkaa. Lopulta Venäjä määrää taas Suomen hallituksen kokoonpanon ja kenestä voi tulla Suomen presidentti. Nato-jäsenyyttä kannattava Martti Ahtisaari on tästä varoitellut."

    Ja Ahtisaarihan sen tietää, että kun ulkopuoliset vaikuttavat presidentin valintaan, niin joku Ahtisaaren kaltainen lakeerikenkäinen ylipainoinen tollo voidaan vahingossa valita presidentiksi.
    Lasse Lehtinen teki Ahtisaaresta presidentin. Ihan "läpällä" oli homma lähtenyt liikkeelle ja kossukorista oli lyöty vetoa, että Suomen kansa on niin saatanan tyhmää, että jopa Namibian
    keisarista Ahtisaaresta saadaan tehtyä pressa ehdokas, jonka typerä kansa sitten valitsee pienen pelottelun jälkeen.

    Venäjä teki USA:lle Trumpista presidentin. Ainakin Virginiassa ovat olleet tyytyväisiä. Virginian PISA tulokset eivät tosin päätä huimaa.

    Äänestä

Realistisesti Suomi noudattaa hyväksi havaittua diplomaattista linjaa. Hyvät ja luotettavat naapurussuhteet täytyy olla.
Tulee muistaa että meillä on 1 340 km yhteistä rajaa Venäjän kanssa. Sen ei soisi vuotavan, eihän? ;)

Pidetään Nato-USA pois täältä Venäjää provosoimasta, jotta rauha säilyy. Se tarkoittaa myös johdonmukaisesti sitten sitten sitä, että ei kannata äänestää Natopuolueita kokoomusta tai RKP:a jos haluat pitää kylmän tai pahimmassa tapauksessa helvetin kuuman sodan pois täältä.

Puolueettomuus ja sotajärjestöihin sitoutumattomuus taatkoon itsenäisyytemme myös tulevaisuudessa.

Äänestä

Suomettumista ei voi estää, koska Suomi on nyt jo suomettunut, nimittäin länsisuomettunut. Kyllä tämä on surkean surullinen maa, tämä sipilälä.

Äänestä

Suomettuminen (saks. Finnlandisierung)

Se merkitsee sananmukaisesti Suomen kaltaiseksi tulemista.

Monet maat haluaisivat suomettua, koska täällä on puhdasta, täällä asuu maailman onnellisimmat ihmiset ja me olemme puolueettomia ja itsenäisiä, koska olemme sotilallisiin liittoihin sitoutumaton rauhan kansa.

Suomen puolueettomuuspolitiikka on maailmalla arvostettua.

Kauniille lapsella voi olla ruma liikanimi, mutta ei se sisältöä pahenna tai todellisuutta miksikään muuta.

Äänestä
  • ”Se merkitsee sananmukaisesti Suomen kaltaiseksi tulemista.”

    Mutta tarkoitti alunpitäen valtion ulkopolitiikkaa.

    ”Monet maat haluaisivat suomettua, koska täällä on puhdasta, täällä asuu maailman onnellisimmat ihmiset ja me olemme puolueettomia ja itsenäisiä, koska olemme sotilallisiin liittoihin sitoutumaton rauhan kansa.”

    Me emme ole puolueettomia, koska olemme EU:n jäsenmaa ja sotilaallisesti taas teemme tiivistä yhteistyötä lännen ja Naton kanssa.

    Suomen puolueettomuuspolitiikka on maailmalla arvostettua.

    ”Kauniille lapsella voi olla ruma liikanimi, mutta ei se sisältöä pahenna tai todellisuutta miksikään muuta.”

    Kyllä suomettumisen todellinen olemus ja sen ääneen sanominen kyrsi suuresti Kekkosta ja Suomen stallareita.

    Moni yrittää yhä hämärtää termin todellista sisältöä!

    1Äänestä

Näääin! J a nämä venäjänkätyrit täällä vielä huutaa kurkkusuorana miten Suomi provosoi venäjää.
Jokin ei nyt täsmää?

1Äänestä

Suomettuminen (saks. Finnlandisierung)

"Se merkitsee sananmukaisesti Suomen kaltaiseksi tulemista.

Monet maat haluaisivat suomettua, koska täällä on puhdasta, täällä asuu maailman onnellisimmat ihmiset ja me olemme puolueettomia ja itsenäisiä, koska olemme sotilallisiin liittoihin sitoutumaton rauhan kansa.

Suomen puolueettomuuspolitiikka on maailmalla arvostettua."

Norjalaiset ja Tanskalaiset ovat aina liittoutuneet milloin minkäkin miehittäjä maan kanssa, eikä niissä asu onnellisia ihmisiä. USA pelottelee ja ohjailee niitä isiksellä tai muilla uhkakuvilla. USA miehittää Norjaa.

Suomi ja Ruotsi ovat aidosti itsenäisiä ja puolueettomia maita. Muita vastaavia Euroopassa ovat Itävalta ja Sveitsi.

Äänestä
  • ”Norjalaiset ja Tanskalaiset ovat aina liittoutuneet milloin minkäkin miehittäjä maan kanssa, eikä niissä asu onnellisia ihmisiä. USA pelottelee ja ohjailee niitä isiksellä tai muilla uhkakuvilla. USA miehittää Norjaa.”

    Silmitön valehtelu on stallarin tunnusmerkki?!

    USA ei miehitä Norjaa eikä Norjassa tai Tanskassa sallita rauhan aikana pysyviä vieraita joukkoja!

    Norja ja Tanska liittyivät Natoon 1949 ja tilastoissa Tanskassa asuu maailman onnellisin kansa. Mitään ulkopuolista ’ohjailua’ ei Norjassa tai Tanskassa ole!

    1Äänestä

Finlandisierungin keksijämaassakaan ei ehkä ihan kaikki mennyt putkeen. Koko maa jaettiin neljään miehitysvyöhykkeeseen, jonka yhden isännäksi tuli NL (ddr) ja pääkaupungin keskelle kohosi trumppelin keksinnön tapaan muuri.
Jo UKK torppasi Ustinovin ja Stepanovin keksimät yhteiset sotaharjoitukset. Toisin kuin nyt. Apuna oli vanha kunnon Tamminiemen saunan löyly ja vodka. Lisäksi UKK passitti Moskovan junaan aika monta kgb-ukkelia. Teatteria tai ei, mutta suhteet oli kohillaa.
Ääni natonasselle on nyt sama kuin ääni sinimustille 1930-luvulla.

Äänestä
  • ”Finlandisierungin keksijämaassakaan ei ehkä ihan kaikki mennyt putkeen. Koko maa jaettiin neljään miehitysvyöhykkeeseen,...”

    Aikoinaan näin, MUTTA NYT Saksa on yhtenäinen ja vapaa sekä taloudellisesti Euroopan veturi.

    ”Jo UKK torppasi Ustinovin ja Stepanovin keksimät yhteiset sotaharjoitukset. ”

    Mutta muutoin olimme pahoin suomettuneet ja suuri itänaapuri puuttui lähes kaikkiin Suomen sisäisiin asioihin ja UKK katsoi vain vieressä.

    ”Ääni natonasselle on nyt sama kuin ääni sinimustille 1930-luvulla.”

    Valitettavasti ei ole mitään ’nassepuoluetta’ ja noin alkeellinen propaganda ei Suomessa tehoa!

    1Äänestä

NATO saattaa olla ATON. Aton oli muinainen aurinkojumala, väärän valontuoja, lucifer. Samoin on NATOn laita. Natouskovaiset ajattelevat NATOn olevan ongelmien ratkaisija, valontuoja, vaikka se oikeasti lieneekin tuhon ja sodan tuoja. Tämä sopii siihen miten Saatana muutenkin toimii naamioituen valkeuden enkeliksi, ollen sisältä pimeyttä ja vääryyden maailmaa.
Saatananpalvojat, okkultistit ja varjoissa toimijat usein viestivät ulospäin symbolien ja sanaväännösten kautta. Siksi siihen sopii se, että NATO olisi ATON, rothchildien armeija.

Äänestä

":Gennadi Medvedevin oli uutisen mukaan alun perin määrä olla pakotelistalla, mutta Suomi vastusti päätöstä.""

Tämä oli aivan järjenvastainen teko. Asiaa pitää selvittää että kenet Venäjä on lahjonut. Maanpetturit on elimoitava.

Äänestä

Natosuomettuminen voidaan pysäyttää vain pysymällä naton ulkopuolella. Onneksemme kansan enemmistö on samaa mieltä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


P89O7I6U64YE kirjoitti:

Useiden nimettömänä pysyttelevien diplomaattilähteiden mukaan Suomi esti Venäjän FSB:n alaisen rajavalvonnan apulaispäällikön, amiraali Gennadi Medvedevin lisäämisen EU:n pakotelistalle.

Gennadi Medvedevin oli uutisen mukaan alun perin määrä olla pakotelistalla, mutta Suomi vastusti päätöstä.

Radio Free Europen mukaan Medvedev on ”ollut mukana Suomen ja Venäjän rajayhteistyössä” ja osallistunut viime vuonna rannikkovartiostojen arktiseen foorumiin Suomessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu