Espoossa taistellaan liki 400-vuotiaan Koivurannan tammen kohtalosta? Jostain syystä tiettyjen puolueiden kaikki jäsenet Espoon Ympäristölautakunnasssa haluavat kiivaasti poistaa tämän luonnonmuistomerkin muiden Ympäristölautakunnan jäsenten vastustuksesta huolimatta.
Todellinen syy ei taida ihan olla edes selvinnyt, sillä tammi on rauhoitettu tontinomistajien pyynnöstä jo vuonna 1987. Ilmeisesti nykyinen omistaja haluaa joko parkkeerata autonsa puun paikalle tai vihaa vanhaa puuta, vaikka koko Espoossa on vain muutamia vastaavan ikäisiä puita.
Koska yksittäisten ihmisten haluamiset eivät tietenkään ole riittävä syy poistaa harvinaista ja tieteellisestikin merkittävää luonnonmuistomerkkiä, niin syntyy helposti spekulaatio, että alueelle olisi suunnitteilla suurempia liiketoimia - mistä tosin mitään muita viitteitä ei ole ainakaan julkisuuteen tuotu. Eräiden puolueiden ehdotonta yksituumaisuutta luonnonmuistomerkin poistamiseksi on toki vaikea ymmärtää, ellei käsky ole käynyt ylempää.
Luonnonmuistomerkin säilyttämisen puolella ovat kuuleman mukaan vain Vihreät, PS ja Vasemmistoliitto. Eli, tämän mukaan Kokoomus, RKP, SDP ja Keskusta olisivat siten - tämän mahdollisesti Espoon vanhimman puun - rauhoituksen poistamisen kannalla.
Puun lopullista kohtaloa voi tarkemmin seurata seuraavalta verkkosivulta:
http://espooprodfi.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetings&id=220031
Espoossa meinataan kaataa Suomessa äärimmäisen harvinainen, 400-vuotias tammi
8
55
Vastaukset
- Outolintunen
Miksi Kokoomus, SDP, Keskusta ja RKP haluavat purkaa Högnäsin luonnonmuistomerkin rauhoituksen?
- öööääööö
Ei jummarra,
- Omanapa
Vanha puu nostaa tontin arvoa kymmeniätuhansia euroja, jopa enemmänkin!
Olisin itsekin valmis ostamaan näin vanhan puun ansiosta omakotitontin, jota en muuten edes harkitsi.- kiäkiäh
Voihan olla, että omistaja haluaa alentaa tonttinsa arvoa tai haluaa aiheuttaa tuhoa Espoon luonnon moniimuotoisuudelle. ;)))
Rauhoitetun luonnonmuistomerkin tuhoaminen on rikos. - Miinusmerkkinen
Niitä vanhojen puiden lehtien haravoidessa minulla on ihan toinen fiilis.
Tammi on kaikista pahin, jos ei nyt se vaahterakaan hyvä ole.
- ToimiiAina
Jos tuommoinen ongelmapuu aiheuttaa omistajalleen riesaa kun kaatolupaa ei irtoa niin kannattaa porata luokkaa 15mm reikä sinne juuree ja kaataa jotain kaiken tappavaa myrkkyä reikä täyteen. Puu kuolee vuodessa ja kuivuu sitten jolloin kaatolupa irtoaa heti. Kymmenkunta senttiä pitkä reikä riittää ja jostain kepistä sitten korkki siihen kun myrkky on reiässä.
- Apina-aivolle
Tämän ja muiden vastaavanlaisten omahyväisten idioottien takia koko Suomessa on jäljellä vain 54 näin vanhaa tammea, kun Ruotsissa niitä on arviolta 14 000. Suomalaisten joukossa on liian paljon kaltaisiasi yksinkertaisia ja välinpitämättömiä ihmisiä: Yksikin sellainen voi aiheuttaa muille paljon tuhoa, jota edes kaikki muut eivät voi estää.
Seuraavassa videossa on pahimman luokan esimerkki:
https://m.youtube.com/watch?v=IyXZ4sHONeI
Ota opiksi ja äänestä oikein!
PS. Onneksi hyvin vanha kanto tai vaikka jo kivettynytkin luonnonmuistomerkki on arvokas!
- poikkijapinoon
Tuollainen puu on hengenvaarallinen jos laho oksa kaatuu ihmisen päälle. Kantaako nämä puun halaajat siitä vastuun?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit305759Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen3093834TTK-tähti Saana Akiola paljasti tv-ohjelmassa tapahtuneen ahdistelun
Olisko pitänyt suunnitella ulostulo paremmin? Nyt lehdet soittelevat kaikki 8 läpi ja kuusi sanoo ettei koskenut häntä.372986Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e372949- 1642414
- 552066
Elisa laskuttaa jo sähköpostilaskusta erikseen euron
Paperilaskuista on otettu lisämaksua jo ajat sitten, mutta nyt Elisa ottaa euron siitä että lähettävät sähköisen laskun1221950Oho! Susanna Laine kohtasi epäonnea lomareissulla Italiassa - Avaa tilannetta: "Vähän sahaavaa..."
Ou nou! Tsemppiä kuitenkin loppulomaan Italiassa, Susanna Laine ja mahdollinen seuralainen! Lue lisää ja katso kuvat:91634Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s51586Sinulle, tahtoisin kertoa mitä
ajattelen siitä. Ehkä olen väärässä, mutta minusta kuulostaa jonkin alulta, mutta ei kerro minkä. Se selvinnee myöhemmi281559