Onko huomioitu miten kansaa jujutetaan

Tuohon pitää lisätä, että suomalaiset ovat maailman hölmöintä kansaa. Ensinnäkin nämä hölmöläiset äänestävät itselleen harmia ja vaikeuksia elämäänsä ei ole älliä ymmärtää mihin ollaan jo nyt menossa koko maa täyttyy terroristeista joita sitten elätämme verorahoillamme. Lapsia raiskaavat terroristit kulkevat vapaana ja eräät itseään maailmanpelastajaksi kutsuvat hörhhöt riekkuvat tuolla ilmastonsa takia kuin se olisikin kaikkein tärkeintä. Maailmaa uhkaa liikakansoittuminen, mutta sehän ei näytä olevan mitään näille hihhulihevostelijoille vaan mölistään kuin apinalaumat, että nyt on lopetettava kaikki ja siirryttävä metsään asumaan ja syömään jäniksen paskoja.
2142
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Suomi myydään ulkomaisille sijoittajille, lahjoitetaan asunnot kehitysmaalaisille ja vieläpä ostetaan tuhansittain meille erittäin vihamielisiä muslimeja, joille lisäksi maksetaan siitä, että jäävät tänne oleilemaan määräämättömiksi ajoiksi! Miten jotain näin hullua voi olla olemassakaan ja miten päättäjistämme on voinut tulla tällaisia maanpettureita, kun vain vähän aikaa sitten vielä sanottiin, että "osta suomalaista, se on kotiinpäin" , "Suomi nousuun", "suosi suomalaista" ja oltiin itsenäisyyspäivänäkin isänmaallisia? 100-vuotis-itsenäisyysjuhlakin oli erittäin ristiriitainen ja masentava tunnelmiltaan.

Katsokaa, kuunnelkaa, ymmärtäkää, muistakaa ja äänestäkää parasta omaa ehdokasta tai perussuomalaisia! Muuten saamme heittää hyvästit rakkaalle, suomalaiselle isänmaallemme!!!

https://m.youtube.com/watch?v=TNmq2pOtJRM
http://www.youtube.com/watch?v=qMOIps9-gc4&t=21m25s
https://www.suomenperusta.fi/content/uploads/2019/03/Humanitaarisen-auttamisen-reformi-pdf.pdf

Äänestä

Täytyy ehdottomasti kannattaa mahanmuutoa, kun suomalaiset on niin hölmöä kansaa. Geneettinen uudistuminen kasvattaa järkeä ja torjuu sisäsiitoisuudesta johtuvia perinnöllisiä tauteja.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


hölmötÄänestää kirjoitti:

Tuohon pitää lisätä, että suomalaiset ovat maailman hölmöintä kansaa. Ensinnäkin nämä hölmöläiset äänestävät itselleen harmia ja vaikeuksia elämäänsä ei ole älliä ymmärtää mihin ollaan jo nyt menossa koko maa täyttyy terroristeista joita sitten elätämme verorahoillamme. Lapsia raiskaavat terroristit kulkevat vapaana ja eräät itseään maailmanpelastajaksi kutsuvat hörhhöt riekkuvat tuolla ilmastonsa takia kuin se olisikin kaikkein tärkeintä. Maailmaa uhkaa liikakansoittuminen, mutta sehän ei näytä olevan mitään näille hihhulihevostelijoille vaan mölistään kuin apinalaumat, että nyt on lopetettava kaikki ja siirryttävä metsään asumaan ja syömään jäniksen paskoja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu