Tapaamme tuopuoleisessa

Onko.tyhmä.pohdinta

Mormonien yksi tärkeä viesti on omaisten tapaaminen tuonpuoleisessa, kun olemme tämän ajan jättäneet.
Monille se on onnellinen uutinen. Varsinkin, kun voidaan tutustua esivanhempiinkin. Mormonien sukututkimus on osa uskontoa. Sukupolvien takaiset henkilöt voidaan kastaa mormoneiksi sijaiskasteilla.

Kaikkien tulee olla mormoneja? Jos joku ei ole kastetta ottanut, niin hän ei ole kelvollinen tapaamaan sukuaan? Se vaivaa.
Realistisena ja mielikuvituksettomana arki-ihmisenä haluaisin myös puuttua esimerkiksi siihen, että joku on ollut useammassa avioliitossa, leskeytynyt ja avioitunut uudelleen. Ovatko nämä puolisot samaa sukua keskenään? Entä jos on lapsia?
Tämä minua mietityttää, samoin ne rikkoutuneet suhteet, jotka ovat vanhempien ja lasten välillä. Vanhemmat ovat saattaneet olla liian määrääviä, jonka vuoksi lapset ovat irrottautuneet perheestä kokonaan, tai päin vastoin, lapset ovat ehkä eronneet mormoniyhteisöstä. Ovatko he silti mukana tuonpuoleisessa tapaamisessa?
Kuinka ehdoton tämä sukulaisuussuhteiden ylläpitäminen kuoleman jälkeen on?

Ymmärrän toki, että maalliset murheet ja riidat ovat kuolemassa poispyyhityt. Anteeksi annetaan ja maallinen epäsopu ei seuraa mukana tuponpuoleiseen.
Mutta miten on: säilyykö luonteemme? Tunnistavatko suvun jäsenet toisensa, jos heidän perusluonteestaan on poistunut negatiivinen puoli? Monet ihmiset eivät vain kestä toisiaan, luonteitten erilaisuuden takia.

Tuntuu tietysti typerältä miettiä tällaisia asioita, mutta kun suvut kuitenkin tämän uskonnon mukaan yhdistyvät jälleen, niin tällaiset mietteet alkavat vaivata. Ajatteluttaa sekin, miten laajalle suvun katsotaan levittäytyvän edellisten sukupolvien mukana.

46

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Näkijä1

      Meidät kaikki (15,3 miljardia) persoonaa luotiin aikojen alussa taivaassa. Jotkut ovat eläneet sen jälkeen yhden tai useampia elämiä. Joillekin nykyinen elämä on heidän ensimmäinen elämänsä taivaallisen elämän jälkeen. Monet ovat sitoutuneet toiseen henkilöön jo aikaisemmassa olemassolossaan (aikaisemmassa elämässään/elämissään) maan päällä. Sijaiskaste ei velvoita ketään tulevassa elämässään (seuraavassa elämässään) ottamaan MAP-kirkon kastetta päälleen. Jokainen tekee tuolloinkin itse valintansa kasteen suhteen. Puolisot eivät ole samaa sukua keskenään tulevassakaan elämässä. Me jokainen olemme eri persoonia eikä meidän luonteemme tule muuttumaan tulevassa elämässäkään ellemme itse muutu/tee väärin omasta tahdostamme.

    • Onko.tyhmä.pohdinta

      Eli näin keskeisestä uskon kohdasta ei kukaan muu ole laatinut vastausta. Monta muutakin kysymystä on minulle herännyt uskonnostanne, mutta ei ole ilmeisesti syytä toivoa keskustelua, jollei se sivua jotenkin moniavioisuutta.

      • Ollin mormonina pitäisi vastata.

      • Onko.tyhmä.pohdinta

        Yksi osa kysymyksistäni koskee uskonnon jättäviä seurakuntalaisia. Ei kai heillä ole paikkaa korotuksessa ja perheittensä luona?
        Miten uskolliset ja hartaat mormonivanhemmat kestävät sen, että menettävät lapsensa tuonpuoleisessa, vaikka ovat itse kaikkensa tehneet?
        Miltä tuntuu uskosta luopuneesta, kun hän hyvin tietää aiheuttavansa vanhemmilleen tämän tuskan ja ikuisen eron?
        Kuinka moni jää seurakuntaan vain vanhempiensa mielenrauhan vuoksi!
        Uskonto voi olla raskas kannettava uskonsa menettäneelle.

      • hopealanka
        Onko.tyhmä.pohdinta kirjoitti:

        Suurta tuskaa aiheuttaa mormonivanhemmalle. jos lapsi jättää kirkon. Kirkko syyllistää tästä vanhemmat, lapsi on kasvatettu huonosti "evankeliumin" tuntemukseen.

        Itsessään kirkko ei näe vikaa.

    • Valitan, mormonit joutuvat häpeäjono takana kulkevaan itseinhohäpeänolousjonoon epäjumalanpalvojien alimman kastin edustajina jos oikea jumala vastoin kaikkea todennäköisyyttä on olemassa.

      Ateistiesi-isät ovat siellä paheksumassa helposti huijattavia jälkeläisiään, pyörittävät päätään epäuskoisina ja toivovat aikanaan tehneensä tiiliskivitempun suvunjatkamiseen tarkoitetuille roikkuville ulokkeilleen.

    • hopealanka

      Tätä on ennemminkin kysytty, mutta ei saatu vastausta. Mormonit uskovat iankaikkiseen perheeseen. Jos kaikki käy hyvin, omat lapset ja puoliso pääsevät "korotukseen".
      Mutta kun lapsillakin on puolisot, samoin heidän lapsillaan...

      niin lopputulos on ilmeisesti se, että mormonimies elää yhdessä vaimojensa ilman omia vanhemiaan, sisaruksiaan tai maan päällä aikoinaan saamiaan lapsia.
      Mies siittää henkilapsia ja vaimot synnyttävät ja paimentavat niitä.

      Tällaista taivaspaikkaa en toivo kohdalleni ja tuskin kovin moni muukaan nainen. Lasten paimentamisesta on ainakin monilapsisessa perheessä saatu kurkkua myöten täyteen jo maan päällä.

    • Onko.tyhmä.pohdinta

      Ne henkilapset myös askarruttavat, kuten "hopealanka" sanoo.
      En voisi ajatella ikuisuutta, jossa en saisi levätä armon ja rauhan ympäröimänä, vaan olisi tuotettava henkilapsia loputtomasti.

      Moni ylevä asia latistuu, kun realistisesti suhtautuva arkinen ihminen esittää kysymyksiä. Vastausta ei anneta, koska kysymys loukkaa sitä korkealentoista ajatusrakennelmaa, josta kyseinen hieno asia muodostuu.

      • hopealanka

        Varsinkin kun mormonismin mukaan henkilapsia siittävillä on ylösnousseet ihmisruumiit kaikkine siitokseen tarpeellisine elimineen. Vain veri puuttuu, sen tilalla on jotain muuta. Näin on kertonut edesmennyt nimimerkki Tapani 1 alias Selkeyttä.

        Seksi on hieno asia myös lisääntymismielessä, mutta puuduttavaa ajatella, että seksiä on iankaikkisesti ja synnytyksiä tavan takaa. En tiedä imetetäänkö henkilapsia ja joudutaanko vaippoja vaihtamaan, mutta jotenkinhan ne miljoonat lapset on hoidettava. Ei siinä paljon lohduta, vaikka kavereina olisi muut jumalamiehen vaimot ja siten useampi käsipari.

        Ei tämä taida olla miehenkään syvin unelma (vai onko?). Siittämisen toimessa kymmenien iankaikkisten vaimojensa kanssa, osa tietysti on maha pystyssä, eikä heidän kanssaan ehkä tarvita yhdyntää muutamaan aikaan?

      • Palstaa.seurannut
        hopealanka kirjoitti:

        Eilen 20.3. TV:ssä kuvattiin seuraamaani mormoniperhettä matkalla Nauvooseen, joka perheenpään tietojen mukaan on mormonien keskuspaikka. Sinne moniavioiset mormonit siirtyivät Utahista aikoinaan, ja siellä Joseph Smith ystävineen kohtasi marttyyrikuolemansa.
        Oppaan mukaan Josephilla oli 33 vaimoa, joista 12 oli entuudestaan naimisissa. Rouvat kummastelivat, kuinka jollakin vaimolla voi olla kaksi aviomiestä. Vaikutti siltä, että dokumentteja näistä avioliitoista ei ole.
        Opas itse ei ollut moniavioinen, ja ilmeisesti paikkakunnalla oli erimielisyyttä näiden kahden ryhmän välillä.

        En halua yhtään irvailla ihmisiä, jotka matkustavat 3 vuorokautta asuntoautoilla eräänlaiselle pyhiinvaellukselle tuhansien kilometrien päähän ja kyynelsilmin tutustuivat uskontonsa luojaan ja hänen veljensä kotiin, joka nyt on museona.
        Kävi vielä ilmi, että nämä henkilöt olivat esivanhempia suorassa ketjussa parillekin vaimolle.

        Perhe ei saanut hyvää vastaanottoa perillä. He eivät esimerkiksi päässeet katsomaan toista mormonien museota, koska sen johtaja ei hyväksynyt moniavioisuutta. Temppelin ohikin vain ajettiin, eikä siellä käyty. Onneksi sentään Josephin veljen kodin ovet avautuivat heille.

        Suurin osa maailman ihmisistä on omaksunut itselleen jonkun uskon ja noudattaa parhaansa mukaan sen ohjeita ja yrittää kilvoitella taivaspaikan saamiseksi.
        Ihmiskunta on aina tarvinnut uskoa tuonpuoleiseen ja Korkeampaan Voimaan.

      • Palstaa.seurannut kirjoitti:

        Eivät ne mokut Nauvooseen saapuneet suinkaan Utahista (se oli myöhempi paikka) vaan Missourista. Dokumentissa ei sanottu selväsi että se oli Joseph Smith itse tuomarin ominaisuudessa, joka määräsi kirjapainon tuhottavaksi sen jälkeen kun se oli kertonut totuuden Smithin ja kirkkonsa moninaiskentelusta. Morkut mielellään puhuvat "viranomaisista", vaikka se viranomainen oli Joseph Smith samalla tavalla kuin P-Korean viranomaiset ovat sama kuin Kim Jong-un.

      • Höpölöpsis kirjoitti:

        Sinänsä rehellisesti opas kyllä kertoi Smithin moninaiskenneelleen 33:a naikkosta, joista 12 oli naimisissa muiden miesten kanssa. Hän myös painotti, että kyllä ne olivat avioliittoja eli suomeksi, että kyllä Smith naiskenteli heitä.

        Ollihan nimittäin on valehdellut, että kyse oli vain "henkiavioliitoista".

      • Palstaa.seurannut
        Höpölöpsis kirjoitti:

        Eivät ne mokut Nauvooseen saapuneet suinkaan Utahista (se oli myöhempi paikka) vaan Missourista. Dokumentissa ei sanottu selväsi että se oli Joseph Smith itse tuomarin ominaisuudessa, joka määräsi kirjapainon tuhottavaksi sen jälkeen kun se oli kertonut totuuden Smithin ja kirkkonsa moninaiskentelusta. Morkut mielellään puhuvat "viranomaisista", vaikka se viranomainen oli Joseph Smith samalla tavalla kuin P-Korean viranomaiset ovat sama kuin Kim Jong-un.

        Ohjelma ei nyt ollut aivan historiakatsaus, vaan Kodyn perheen retki Smithin kuolinpaikalle ja tutustuminen Nauvooseen.
        Minua vain liikutti perheen yksimielinen hartaus velipojan kodissa. Kun ajattelee, miten lyhyt historia koko uskonnolla on, niin voi kysyä, mikä oli se pointti, jolla se levisi ja sai seuraajia, jotka ovat uskollisia Mormonille tänäkin päivänä? Olen tutustunut Mormonien kirjaan, enkä voi ymmärtää, miksi sen sanoma olisi julistavampi kuin Uuden Testamentin.

        Mutta kuten sanoin, kautta aikojen on tarvittu lujaa uskoa ja luottamusta Jumalaan. Ei muuten olisi ihmisinä pysytty.

        Ei se historiakatsaus ollutkaan vaan siloiteltu katsaus historiaan. Esim. se jäi mainitsematta, että Josephilla oli ase ja hän käytti sitä.

    • Vaiikävissään

      Ennen näitä voitas nähä eläkkeellä ja antaa korvapuustit. Hä

    • mormonin kirja on saatanasta

      lukekaa Raamattua ja uskokaa mitä Raamattu opettaa

    • Onko.tyhmä.pohdinta

      Tämä tyhmä pohdinta avaa uusia kysymyksiä, mitä enemmän sitä ajattelee.
      Jos joku rakas ja hyvämaineinen mormoni onkin salakähmäisesti vaikkapa seksirikollinen, kuten viime päivinä on jostakin kirkonpalvelijasta paljastunut, tai salaa muunlaista rikollisuutta harrastanut, niin ajattelen myötätunnolla heitä, jotka tuonpuoleisessa toivovat tapaavansa tämän ihailun seurakuntalaisen.
      Kaksoiselämää viettäviä ihmisiä on varmasti paljon. Ja monissa seurakunnissa vain taloudellisista syistä toimivia jäseniä riittää. Eihän voi myöntää, että usko on kadonnut, jos koko elämänmuoto on seurakunnan piirissä, toimeentulo ja ystävät.
      Tällaiset ihmiset eivät pääse muiden mukana tuonpuoleiseen, sillä he ovat eläneet valheessa ja kasvattaneet valheellisesti lapsensa ja pettäneet sukunsa.
      Mormonien usko ei ole anteeksiantavainen uskonto. Kristinuskossa on lohdutuksena pahimmallekin syntiselle, että Messias on kärsinyt ristinkuoleman jokaisen syntisen kohdalla, niin että jokaisen veriruskeat synnitkin on poispyyhityt Jumalan armosta.
      Se ei ole mormonien sanoma.

      • Tietyllä tavallahan kaikki alkuaikojen mormonijohtajat olivat seksirikollisia.

        Kyllä taitasi olla parempi kuunnella taivaassa vain harpunsoittoa ja jättää nuo naiskentelut kaikkine ongelmineen tähän maalliseen elämään.

    • Onko.tyhmä.pohdinta

      Vaikka näitä asioita ihan vakavasti miettisi ja yrittäisi ymmärtää, niin keskustelu kevenee hieman huvittuneiksi kannanotoiksi - ei millään pahalla sanottuna.
      Varmaan on niin, että näihin kysymyksiin ei vastausta voida antaakaan. Olisi ensin osoitettava, millainen kuoleman jälkeinen elämä on, ja onko sitä.
      Eri uskonnoissa tuonpuoleinen on kuvattu hyvin eri tavalla. Uskonnolliset ihmiset ovat kuitenkin vakuuttuneet siitä, että ikuinen elämä odottaa kuoleman jälkeen aidosti uskoneille. Siihen voidaan luottaa.
      Ihan uusi kysymys uskovaisille: Miksi meidän tulisi elää ikuisesti?

      • UskonSiisOlenko

        Totta.

        Perusroomalaiset uskoivat Jumaliin mutta eivät uskoneet Tuonpuoleiseen (ehkä sen hetken kun kirottu Pluto raijas kuolleita Tuonelan virran yli) vaan elämä oli tässä ja nyt ("Carpe Diem"). Sitten sekin hengellinen kulttuuri itämaisten uskontokulttien rantautuessa alkoi hiipua ja astui esiin iankaikkisen elämisen riesa.

        Jos voi valita, en Piru vieköön kaipaa uskontojen brändäämää iankaikkisuutta "velvoitteineen".

    • Palstaa.seurannut

      Luojamme on antanut meille määrätyn määrän elinvuosia. Harvalle niitä riittää kokonaista vuosisataa. Miksi emme käyttäisi tätä aikaa hyvin ja eläisi täysillä? Miksi teemme elämästämme jonkun pääsykokeen tuonpuoleiseen elämään. Mehän elämme nyt. Ei pidä kieltäytyä siitä hyvästä, minkä maailma on suonut. Kyllä luojamme sen kaiken meille sallii.
      Kyllä tämän nykyelämänkin voi elää hyvin, perhettään auttaen, uskoen lähimmäisenrakkauteen ja hyvyyteen. Kyllä me voimme karttaa vääriä tekoja, vihaa ja valehtelua. Voimme noudattaa lakeja ja asetuksia, koska niiden avulla elämä pysyy järjestyksessä ja voimme nauttia kaikesta siitä hyvästä, mitä olemme itsellemme saaneet omalla työllämme, ja minkä yhteiskunta suo.
      Voimme elää ilman taivaallisen vihan uhkaa.

      Jos koko ajan korostamme jumaluuden läsnäoloa, niin voimme yhtä hyvin kysyä, miksi hän sallii kaiken sen pahan, joka tälläkin hetkellä maailmassa vallitsee.
      Jokainen iloitkoon omasta onnestaan, ja jos on joutunut niihin pahoihin tilanteisiin, on viisainta luottaa omiin voimiinsa ja tehdä parhaansa, eikä heittäytyä luojan armoille.

      • Sitten.Tuli.Shiva

        Hmm tavallaan päinvastoin mitä tulee jumaluuksiin. Henkimaailmahan on konkretiaa ja kiitos siitä, sillä ilman sitä elollisten elämät olisivat liian esittäviä, keskiarvoisia ja peruskauranomaisia. Miun mielestä ongelma on, että miljardien henkien, enimmäkseen hyvätapaisten, väliin on kiilannut ihmiskontekstissa edustuksellisia hengellisstatusorganisaatioita, kuten papistoja, jotka siis yrittävät kaapata "jumalansa" omiin tarkoituksiin ja mairein sanoin julistavat "jumalan ilmoituksia".

        Eihän se noin voi olla, mutta alkuperäiskansojen suulla (myötätuntoinen) kommentti, että "länsimaalaisella" ihmisellä ei ole sielua 🤷🏼‍♂️

    • >>Seksi on hieno asia myös lisääntymismielessä, mutta puuduttavaa ajatella, että seksiä on iankaikkisesti ja synnytyksiä tavan takaa>>

      Jos mormonikirkosta voi erota Maan päällä niin miksei myös iankaikkisuudessakin?

      • hopealanka

        Kuvailin Jumalaksi korottuneiden mormonien tilanteen. Tuohon mormonit tähtäävät kilvoittelemalla kirkkonsa määräysten mukaan, ollakseen kelvollisia korotukseen.
        Tietysti miehellä on myös mukavaa aivojumppaa luodessaan oman maansa, mutta joskushan se valmistuu. Aikaa on koko iankaikkisuus

        Kristittyjen ja muslimien käsitys parhaasta paikasta on aivan toinen.

        Mielikuvitukseni ei riitä kuvittelemaan tilannetta, jossa korotukseen päässyt mormonimies vaimoineen heittäisi hanskat tiskiin ja vapaaehtoisesti laskeutuisi kuun tai jopa vain tähtien kirkkauden tasolle auringon kirkkaudesta.

    • Itsevaan

      Onko täällä yhtään Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäsentä kommentoimassa?

    • >>Kuvailin Jumalaksi korottuneiden mormonien tilanteen. Tuohon mormonit tähtäävät kilvoittelemalla kirkkonsa määräysten mukaan, ollakseen kelvollisia korotukseen.
      Tietysti miehellä on myös mukavaa aivojumppaa luodessaan oman maansa, mutta joskushan se valmistuu. Aikaa on koko iankaikkisuus>>

      Jos mormoni on korotettu jumalaksi, hän varmaan kykenee tekemään itsarin, jos ikuisuus alkaa kyllästyttämään.

      • hopealanka

        :)
        näin uskon myös minä.

        Tellus, huomio! Kuuleeko maa?
        Varokaa Kolobin suunnasta putoilevia lihaa ja luuta olevia mormoni-Jumalia!

      • Jeps
        hopealanka kirjoitti:

        :)
        näin uskon myös minä.

        Tellus, huomio! Kuuleeko maa?
        Varokaa Kolobin suunnasta putoilevia lihaa ja luuta olevia mormoni-Jumalia!

        Joo, Kolobin tienoilla on varmaankin lihaa kuin Raatteen tiellä.

    • Voi ottaa kirkkoon yhteyttä ja keskustella sen jäsenten ja lähetyssaarnaajien kanssa. Täällä melskaavat lähinnä nuo kirkon vastustajat.

      • Miksi et vastaa kyselijälle?

      • hopealanka

        Huono neuvo, koska tällaista ei kannata kysyä lähetyssaarnaajilta. He ovat opetelleet ulkoa suomeksi keskustelut, joilla opetetaan mormonismia potentiaalisille käännynnäisille. He tietävät hyvin vähän mormonismin teologiasta. Selkeää teologiaa ei ole.

        Kukaan mormonijäsen ei pysty kuvittelemaan itsemrhaansa joudutuaan korotukseen. Tämän seksihullun uskonnon miespuolisia jäseniä kiinnostaa suuren naisjoukon hallitseminen ja seksi monen naisen kanssa. Senkaltaisille tilanne on "taivas".

        Jos taas kysyt mormoninaiselta, hän pitää sinua kahjona, koska ei ole itse koskaan pystynyt ymmärtämään naisen osaa mormonismissa loppuun asti.

        Mormonikirkosta eronneet ovat hyvä tietolähde, kunhan vaan osaa suodattaa faktat kirkon tuottaman syvän pettymyksen ja mormonismille tuhlattujen vuosien aiheuttaman surun läpi. Täällä välillä mormonismista eroon päässeiden tunteet nousevat pintaan, samoin aktiivimormonien, joille kognitiivinen dissonanssi on liiankin tuttu kuormittava tila.

    • Anonyymi

      No täällä on yksi ihan rauhallinen ja kaunaton mormonismista eronnut. Minulle tämä korotusoppi kaikkine kolobeineen ja taivaassa synnyttämisineen oli se miksi luovuin kirkosta. Se on vaan ihan mahdoton teoria käytännössä ja ihan yhtä epäselvä jäsenillekin. Heille vaan pelko tekee tehtävänsä vaikka täydellisessä rakkaudessa ei pelkoa pitäisi olla. On niin paljon helpompaa luottaa siihen että "Herra hoitaa kun vain pysyt uskollisena liitoille ja käskyille ja säännöille ja maksat kymmenykset" eli "kestät loppuun saakka". Jos he vähänkään näkisivät tämän yli ja ajattelisivat omilla aivoillaan, MAP-kirkko menettäisi 99% jäsenistään. Mutta MAP-kirkko manipuloi juuri tällä perheiden menettämisen pelolla ja se on raukkamaista.

      • Anonyymi

        Olen luulut, että mormoneille selitetään tuonpuoleisen jutut perusteellisesti vasta temppelissä. Korotushan koskee vain temppelikelpoisia mormoneita ja temppelissä opetetaan teologiaa, jota ei seurakunnissa koskaan puhuta. Onko näin, vai eikö temppelissäkään opeta?

        Itse erosin ormonikirkosta heti kun se siihen aikaan oli iän puolesta mahdollista, joten en ole koskaan saanut opetusta temppelissä.

    • Tuopuoleisesta puheen ollen usein sanotaan, että antakaa heidän (vainajien) levätä rauhassa. Jos jotain tuonpuoleista on olemassa, ovatko ihmiset siellä aina väsyneitä? Ehkä mormonit ovat poikkeus, koska heillähän suorittaminen (mm. henkilasten tehtailu) jatkuu kiivaana.

    • Anonyymi

      Melkolailla vaalipuheitahan nuo muistuttaa siinä mielessä toki.

    • Anonyymi

      "Onko tyhmä pohdinta " ei toimi enää nimimerkkinä.

      Esitin ajatukseni ja toivoin, että edes jokin asia olisi minulle selvinnyt, mutta jäin yhä vaille vastausta mietteisiini.
      On ymmärrettävä, että uskon asioita ei voi järjellä käsittää. Monissa uskonnoissa on lahkoja ja suuntia, joilla on yhteinen jumala, mutta palvontamenot ja ns. pyhät kirjoitukset ovat erilaiset, ja niistä pidetään kiinni.
      Kävin eräässä tilaisuudessa, jossa ko. lahkon mukaan oli muutettu Isä-meidän rukousta muutamalla sanalla. Ihmettelin, miksi. Rukous on rukous, vaikka ilman sanojakin. Se on huokaus Korkeimmalle, lähestymistapa. En edes tiedä, onko mormonismissa Isä-meidän-rukousta, sillä siinä saattaa olla jokin seikka eri tavalla kuin Mormonikirja opettaa. joten se ehkä ei ole käytössä.

      Mielestäni ei kuitenkaan voida edellyttää jotain rukouskäyttäytymistä. Onhan tavalliselle, oppimattomalle uskovaiselle kuitenkin luvattu, että hänenkin rukouksensa menee perille, jos hän aidosti uskoo. Virallisissa palvontamenoissa on tietysti kaavansa. Uskova seuraa toimitusta eikä arvostele. Se on tarkoituskin, eikö niin?

      Riviuskovainen ei kysele, joten hän voi hartaasti toivoa tapaavansa koko sukunsa tuonpuoleisessa, mutta entä jos hän itse on tietämättään rikkonut etikettiä niin ettei häntä hyväksytä joukkoon?
      Miten lohdutatte epäuskoista, vai onko hän jo maan päällä tuomittu?

      • Anonyymi

        En vastaa mormonina, vaan kirkkoihin kuulumattomana Jumalaan uskovana.

        Niin kauan kuin olemme sellaisessa harhassa, että Jumala ajattelee ja toimii ihmisen tavalla, olemme hakoteillä. Jumalalle ei ole sanoja, Se on mikä se on, salattu. Uskonnot kuvailevat Jumalaa Isänä, Herrana, Kuninkaiden kuninkaana ja muilla mieshenkilöön viittaavilla sanoilla. Tämä on ymmärrettävää, koska menneinä vuosituhansina miehet olivat enimmäkseen vallassa ja sosiaalisesti alempiarvoiset olivat heistä täysin riippuvaisia. On siis noilla sanoilla haluttu ilmaista, että kaikki on Korkeimman hallinnassa ja vallassa.

        Ihmissekaannuksesta johtuen Jumala nähdään myös rankaisevana ja kostavana, kuten pahantahtoinen hallitsija. Kaukana Jumalasta tämäkin. Jumala on henki, kaiken ylläpitävä voima. Jumalan voi rinnastaa vaikka aurinkoon, jota ilman elämä maapallolla ei ole mahdollista.

        Kaikki on juuri kuten on, halusimmepa tai ymmärsimmepä me tai emme. Yhteys tähän voimaan on löydettävissä omasta sisimmästämme, luonnosta, taiteesta ja uskonnoistakin, jos ymmärretään, että ne opettavat vertauksin.

        hopealanka

    • En minä ainakaan näitä tarkkaan tiedä. Taivaassa kuitenkin kaikki on hyvin, ja sinne mennään vasta yli tuhannen vuoden päästä, viimeisellä tuomiolla. Kuolemassa mennään paratiisin puolelle henkimaailmaan ensin, ja hyvässä tapauksessa saa jäädä sinne.

      Siellä molemmilla, ehkä monillakin puolilla tapahtuu vielä monta asiaa, joista emme vielä mitään tiedä.

      Perheistä ja suvuista viimeisellä tuomiolla vain osa jäsenistä pääsee sinne korkeimpaan taivaaseen. Vain heitä koskee se ikuinen avioliitto ja perheiden yhdistäminen täydellisesti. Kadotukseen joutuvia muutamia harvoja ei muisteta ollenkaan, heistä ei ole minkäänlaista murhetta sen takia. Alemmissa taivaissa pääsee käymään. Sillä tavoin suvut ovat kaikki yhdessä.

      Jotain semmoista. En ole tämän asian asiantuntija.

      • > Perheistä ja suvuista viimeisellä tuomiolla vain osa jäsenistä pääsee sinne korkeimpaan taivaaseen. Vain heitä koskee se moninainti [korjattu Ollin kaksoiskielestä] ja perheiden yhdistäminen täydellisesti.

        Juuri noin julmaa on mormonioppi. Perheetkin hajotetaan sen mukaan, että kuka on uskonut moninaiskenteluoppiin ja kuka ei. Siihen uskoneet pääsevät parhaaseen paikkaan.

        Uskomatonta, että aikuinen ihminen uskoo moiseen soopaan!

      • Höpölöpsis kirjoitti:

        > Perheistä ja suvuista viimeisellä tuomiolla vain osa jäsenistä pääsee sinne korkeimpaan taivaaseen. Vain heitä koskee se moninainti [korjattu Ollin kaksoiskielestä] ja perheiden yhdistäminen täydellisesti.

        Juuri noin julmaa on mormonioppi. Perheetkin hajotetaan sen mukaan, että kuka on uskonut moninaiskenteluoppiin ja kuka ei. Siihen uskoneet pääsevät parhaaseen paikkaan.

        Uskomatonta, että aikuinen ihminen uskoo moiseen soopaan!

        Moninainti on höpö olkiukko. Taivas on taivas, Jumalan asia. Pyhä asia. Sinä olet ateisti ja pilkkaat uskovia spagettihirviöilläsi ym olkiukoillasi. Ei kannattaisi.

      • Olli.S kirjoitti:

        Moninainti on höpö olkiukko. Taivas on taivas, Jumalan asia. Pyhä asia. Sinä olet ateisti ja pilkkaat uskovia spagettihirviöilläsi ym olkiukoillasi. Ei kannattaisi.

        Moninainti on kirkkosi IKUINEN oppi. Jos et sitä kestä, valitse sellainen kirkko, jossa sitä ei ole! En minä uskovia pilkkaa vaan Jumalan pilkkaajia. Sellaisia mormonit ovat.

    • Jeesuksen tullessa myös ihmisiä jo ylösnousee ja on noussut jo akkaisemminkin. Suuri, kaikkien ylösnousemus tapahtuu kuitenkin vasta tuhatvuotisen valtakunnan lopussa, tämän meidän maailmamme kaikkien ihmisten ylösnousemus. Kuolemattoman sielun jälleenyhdistyminen aineelliseen ruumiiseen, tällä kertaa kuolemattomaan ruumiiseen, joka sitten menee eri kirkkauden asteisiin tekojensa mukaan, Jumalan päätöksen mukaan.

      • Koskeeko tuo myös lemmikkieläimiä ja esim. maatilojen tuotantoeläimiä, jotka ovat monille rakkaita? Entä pihapiirin muurahaispesän asukkaita?

      • Höpölöpsis kirjoitti:

        Koskeeko tuo myös lemmikkieläimiä ja esim. maatilojen tuotantoeläimiä, jotka ovat monille rakkaita? Entä pihapiirin muurahaispesän asukkaita?

        Mistäs minä tiedän, mutta sen tiedän, että kirkkomme on ihan hyvä kirkko, paras kaikista. Ja sinä olet pahainen pilkkakirves ties nistä syystä.

      • Olli.S kirjoitti:

        Mistäs minä tiedän, mutta sen tiedän, että kirkkomme on ihan hyvä kirkko, paras kaikista. Ja sinä olet pahainen pilkkakirves ties nistä syystä.

        Niin, mistäs sinä tiedät mitään, mutta ihan pokkana kirjoitat tietäväsi täysin spekuloitavia asioita!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6143
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3906
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      253
      2274
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1890
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1343
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1286
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1067
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1020
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      976
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      37
      915
    Aihe