Äänestäjä parka on puolueiden sotemalleista sekaisin kuin käkikello. Ensin SDP kampitti minkä kerkesi hallituksen sote-esitystä, sitten keskustajohtaja Juha Sipilä keikautti koko hallituksensa nurin ja nyt kokoomusjohtaja Petteri Orpo teki Euroopan nopeimman takinkäännöksen.
Kokoomuksen peliliike on raju, mutta toimiva. Oppositiopuolueiden SDP:n ja Vihreiden menestys eduskuntavaaleissa ratkaistaan isoissa kaupungeissa, ja nyt kokoomus aikoo leimautua suurten kaupunkien ykköspuolustajaksi. Tämän asetelman äänestäjä ymmärtää huomattavasti paremmin kuin esimerkiksi SDP:n 18 sotekuntaa, jotka eivät siis ole maakuntia vaan sotekuntia. Niinpä.
Orpolle takinkääntö tuskin aiheuttaa tuskaa, sillä marraskuisena yönä 2015 maakuntamallin ja valinnanvapauden kuuluisaa kytköstä oli Sipilän kanssa tekemässä silloinen kokoomusjohtaja Alexander Stubb.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/jussi-karjen-kommentti-kokoomuksen-peliliike-on-raju-mutta-toimiva-sdp-ja-vihreat-joutuvat-hankalaan-rakoon/7328818#gs.207kx0
Ja Kokoomus irtisanoi itsensä Keskustan toiveista. Yhteistä SDP:llä ja Kokoomuksella on tosiaan suuret kaupungit, sillä heidän kannatuksensa on niissä suurin.
Toisin on taas tavoitteet näiden kaupunkien politiikassa. Kokoomus haluaa hyötyä sosiaalisista ja terveydellisistä menoista yksityiyrityksien kautta, mutta SDP haluaa kaikille hyvää hoitoa vähillä maksuilla ja terveydenhoidon budjetin alenemista. Ei porvareiden lisäystä isoina johtajien ja yrityshallituksien palkkojen korotuksina. Eikä ainakaan finanssipelureiden riistokapitalismina, joka johtaa kulujen minimointiin ja yritysten tuottojen maksimointiin.
Kokoomuksen takinkääntö Sotessa
8
<50
Vastaukset
- täsmennys
SDP esittämät maakunnat ovat perustuslain mukaan ainoa mahdollinen vaihtoehto.
- Ihme.hommaa
Eikös tuo ollut alunperin Kepulien malli? Nytkö se kelpaa Demareille? Neljä vuotta sitä kampitettiin ja nyt hyväksytään.
Ihme.hommaa kirjoitti:
Eikös tuo ollut alunperin Kepulien malli? Nytkö se kelpaa Demareille? Neljä vuotta sitä kampitettiin ja nyt hyväksytään.
"SDP esittämät maakunnat ovat perustuslain mukaan ainoa mahdollinen vaihtoehto. "
Perustuslaissa puhutaan maakunnista joka kappaleessa.
- Kokkaripolitiikkaa
Takki naulaa, sanoi Orpo. Kyllä kokkarilla on varaa ostaa uudet asusteet, toisin kuin persuilla ja maajusseilla.
- Sotemallit
Maakuntapolitiikka on vaihtoehto sille, että maakuntien suuret keskukset käyttäisivät valtaansa Sotessa. Tosin samankaltaisuutta olisi, mutta molemmat olisivat vaihtoehto Helsinkikeskeisyydelle.
Maakuntien määrä on keskeinen asia Soten onnistumiselle. Mikä vaihtoehto on tarpeeksi suuri, että Sote toimisi hyvin, mutta tarpeeksi pieni, ettei yksittäinen ihminen jäisi pelkäksi numeroksi sen taulukkoon.- Miksi.uutta
Nykyinen malli antaa kuntien päättää omasta sotesta, jota halpuutetaan yhdistämällä monen kunnan sote yhteen. Mikä tässä muka maksaa niin paljon enemmän kuin keskitetty malli?
Keskitetty malli on huonompi, koska silloin yksilö ja jopa yksi kunta jää isompien jalkoihin niin, ettei sitä edes huomata.
- erkkikään.ei.tiedä
Kepulit halusivat 18 maakuntaa. Asiantuntijat puhuivat 6-12 maakunnan mallista. Montako Demarit nyt haluavat? Uskovatko asiantuntijoita vai ajavat Kepun mallia?
- Vaalikarja
Petteri Orpo suuntasi Ylen vaalipuheensa palkansaajille, jotka todella maksavat Suomen Valtion menot. Suuromistajat ja finanssikeinottelijat tietävät jo, että Kokoomus on heidän ainoa vaihtoehto.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,692512Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu242167Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1052157Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e982119Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod92062Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1071923MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,141895Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.5951865Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S211669Kemet lomautukset
Onkohan tuo oikein lain mukaista toimintaa jatkaa jo lomautettuina olevien uudelleen lomautusta yhdenvertaisuuden ja tas411433