Ruotsi haluaa pitää ryöstetyt suomalaiskallot

Suomalaisilta hautausmailta ryöstettyjen kymmenien pääkallojen palautusesitystä pohditaan parhaillaan opetusministeriössä. Ruotsi on tähän saakka kieltäytynyt suomalaisten vaatimuksista.

Ruotsin arvostetun Karoliinisen instituutin varastossa liki 150 vuotta lojuneiden kallojen kohtaloa pohditaan parhaillaan paitsi Ruotsissa myös Suomessa.

Kallot ryöstänyttä retkikuntaa johti aikanaan ruotsalaisen rotuopin isäksi kutsuttu professori Gustaf Retzius (1842-1919). Hän käytti kalloja osoittaakseen ruotsalaisten olleen ylempää ja eri alkuperää kuin lyhytkalloiset suomalaiset ja saamelaiset.

Tämän vuoden helmikuun lopulla instituutti myönsi hautojen ryöstön olleen syvästi epäkunnioitettavaa ja epäeettistä. Se esitti ”ehdottoman anteeksipyyntönsä” silloisesta toiminnastaan.

Yhtenä allekirjoittajana oli instituutin lääketieteen historian ja kulttuuriperinnön yksikön päällikkö Eva Åhrén.

Pian anteeksipyynnön jälkeen Eva Åhrén kuitenkin totesi Ruotsin radion suomalaiselle Sisukanavalle, ettei hän ollut lainkaan varma siitä, että kallojen tieteellisessä käyttötarkoituksessa olisi ollut mitään anteeksipyydettävää.

Aktivistiryhmässä oltiin lähinnä häkeltyneitä. Lausuntoa pidettiin ”äärimmäisen valitettavana”.

– Instituutti toteaa anteeksipyynnössään, ettei historiaa voida uudelleenkirjoittaa. Kieltämällä rotubiologisen historiansa se kuitenkin itse syyllistyy juuri siihen, toteavat aktivistiryhmää edustava göteborgilainen sosiologi Timo Lyyra sekä uskontohistorian tutkija Nina Jakku Lundin yliopistosta.

– Anteeksipyyntö, joka ei myönnä tehtyjä virheitä, on ennemminkin uusi väkivallanteko, he huomauttavat.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4e5459f2-8a23-415a-9935-8214f3c8eed6
464
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tyypillistä Ruotsin kaksilla korteilla peluuta. Sodan aikanakin auttoivat Saksaa sotimaan vaikka olivat muka puolueettomia.

Suomalaisten sortaminen tietenkin nostaa ruotsalaisten itsetuntoa.

Äänestä

Venäjäkin myöntää talvisodan olleen vääryys Suomea kohtaan. Mutta mitään korvauksia Suomelle ei makseta eikä Karjalaan palauteta.

Suomen pitäisi näissä asioissa olla kovempi eikä antaa periksi.

Äänestä

Ikea ostoboikottiin ellei kalloja palauteta sinne mistä ne ryöstettiin.

Äänestä

Ruotsin Uppsalaan perustettiin maailman ensimmäinen valtiollinen rotuhygienan laitos. Siis ennen kuin Natsi-Saksaan!?

Ja tietysti suomalaiskalloja syynättiin hyvin tarkkaan, jotta meidät oltaisiin voitu luokitella ali-ihmisiksi!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


098p76tr5 kirjoitti:

Suomalaisilta hautausmailta ryöstettyjen kymmenien pääkallojen palautusesitystä pohditaan parhaillaan opetusministeriössä. Ruotsi on tähän saakka kieltäytynyt suomalaisten vaatimuksista.

Ruotsin arvostetun Karoliinisen instituutin varastossa liki 150 vuotta lojuneiden kallojen kohtaloa pohditaan parhaillaan paitsi Ruotsissa myös Suomessa.

Kallot ryöstänyttä retkikuntaa johti aikanaan ruotsalaisen rotuopin isäksi kutsuttu professori Gustaf Retzius (1842-1919). Hän käytti kalloja osoittaakseen ruotsalaisten olleen ylempää ja eri alkuperää kuin lyhytkalloiset suomalaiset ja saamelaiset.

Tämän vuoden helmikuun lopulla instituutti myönsi hautojen ryöstön olleen syvästi epäkunnioitettavaa ja epäeettistä. Se esitti ”ehdottoman anteeksipyyntönsä” silloisesta toiminnastaan.

Yhtenä allekirjoittajana oli instituutin lääketieteen historian ja kulttuuriperinnön yksikön päällikkö Eva Åhrén.

Pian anteeksipyynnön jälkeen Eva Åhrén kuitenkin totesi Ruotsin radion suomalaiselle Sisukanavalle, ettei hän ollut lainkaan varma siitä, että kallojen tieteellisessä käyttötarkoituksessa olisi ollut mitään anteeksipyydettävää.

Aktivistiryhmässä oltiin lähinnä häkeltyneitä. Lausuntoa pidettiin ”äärimmäisen valitettavana”.

– Instituutti toteaa anteeksipyynnössään, ettei historiaa voida uudelleenkirjoittaa. Kieltämällä rotubiologisen historiansa se kuitenkin itse syyllistyy juuri siihen, toteavat aktivistiryhmää edustava göteborgilainen sosiologi Timo Lyyra sekä uskontohistorian tutkija Nina Jakku Lundin yliopistosta.

– Anteeksipyyntö, joka ei myönnä tehtyjä virheitä, on ennemminkin uusi väkivallanteko, he huomauttavat.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4e5459f2-8a23-415a-9935-8214f3c8eed6

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu