Kohta on vaalit. Kansalaisen on aika valpastua. Valpastua seuraamaan oikeaa tietoa, ettei vahingossa äänestä väärin, mikä saattaa olla seuraus väärästä tiedosta. Väärää tietoa jaetaan verkossa, siis erilaisilla keskustelupalstoilla. Sen sijaan oikea tieto löytyy paikallislehdestä, niin ja tietysti Helsingin Sanomista. Viimeksi mainittu tuotehan on Suomen virallinen totuuskomissio, jonka sanomisen varmistaa eduskunta, hallitus ja viime kädessä presidentti. Sen sijaan tieteellä ei totuuteen ole yksinoikeutta. Ei ainakaan, jos noudatamme parlamentarismia ja demokratiaa. Ja miksi emme noudattaisi?
Tärkeimmäksi totuudeksi seuraavissa vaaleissa kohonnee ilmastonmuutos. Seuraavaan hallitusohjelmaan kirjattaneen tavoite, että Suomi pysäyttää ilmastonmuutoksen ryhtymällä ensimmäisenä maailmassa näyttämään esimerkkiä: lihansyöminen lopetetaan, polttomoottorit kielletään ja vessanvetäminen kielletään tai rajoitetaan, jotta maapallo ei saastu eikä haitallisia kaasuja pääse ilmakehään.
Tiedustelulait saatiin juuri sopivasti valmiiksi, jotta poliisi, armeija ja salainen poliisi voivat seurata kodin tapahtumia ja ennaltaehkäistä, jos jossakin havaitaan aikomus laittaa lihaa lautaselle. Rangaistukset kovenevat ja yhä pienempiin rikkeisiin puututaan. Kodin elektroniikka tultaneen varustamaan kameralla, jotta kotien valvonta helpottuu. Siksi on luultavaa, ettei sähköpostien massalukeminen ole riittävä eikä relevantti rikosten ehkäisemisen muoto, vaan viranomaisten oikeuksia on laajennettava kansalaisten turvallisuuden takaamiseksi.
Kestävyysvaje tullee niin ikään seuraavankin hallituksen asialistalle. Se tuo mukanaan paineen työllisyyden lisäämiselle, koska nykyekonomistit ovat vielä aikakaudella, jolloin työntekemiseen käytettiin muulia ja vesiratasta. Tämän aikakauden järki sanoi, että jos muuleja ei ole tarpeeksi, niin isäntä kuolee janoon, kun vettä ei enää saada kaivosta ylös. Siksi tärkeimmäksi tulevan hallituskauden tehtäväksi muodostuneekin muulien määrän lisääminen. Se taas rasittaa maapalloa, mutta eipä hätää, jos muulille ei anneta ruokaa, niin maapallo kyllä pelastuu.
Sote jatkuu. Siitä on muodostunut suomalainen sketsisarja, jolle varmaan nauraisi naurismaan aitakin, jos osaisi. Luultavasti suomalainen naurismaan aita on yhtä huumorintajuinen kuin suomalainen päätöksentekijä. Oletettavasti tulevallakin hallituskaudella nähtäneen edellisen kaltaisia kohtauksia: kuten hallittu, mutta turha ilmalento ja auton peräluukkuun ahtautuminen. Tuskin olisi tavatonta sekään, jos tuleva hallitus löisi edeltäjänsä tavoin hansikkaansa tiskiin ja lähtisi kaljalle.
Lentokoneitakin pitäisi tilata, vaikka osa kansalaisista näkee nälkää ja elää muutenkin kurjasti. Lentokoneita pitäisi ostaa, jotta suurvallat pelästyisivät ja olisivat tunkeutumatta maahan ilman lupaa. Armeija on laskenut, että 64 lentokonetta olisi riittävä määrä pysäyttämään niin mannertenväliset ohjukset kuin muutkin lentävät partikkelit. Yhdenkin koneen vajaus saattaisi aiheuttaa ohjuksen mentävän aukon. Näin voi päätellä esimerkiksi nykyisen puolustusministerin reaktioista vähentämisaikaisiin.
Koulutukseen pitäisi joidenkin mukaan satsata. Jostakin syystä, vaikka kukaan ei tiedä mistä. Peruskoulu ainakin on lähinnä ihmisvarasto, jonne nuoria säilötään pois kadulta vetelehtimästä. Järkevää olisi ammatillinen koulutus, jos olisi ammatteja, joihin valmistua. Yliopistoihin pitäisi palauttaa elinikäisen opiskelun periaate ja mahdollisuus suorittaa useita tutkintoja. Esimerkiksi älykäs työtön voisi sangen lyhyessä ajassa opiskella useammankin tohtorin tutkinnon, jos kerran korkeaa koulutusta pidetään pelastuksena jollekin.
Taloustieteen opetusta pitäisi joka tapauksessa vähentää. Nyt kun jo valintakokeetkin ovat alkaneet tuottaa vaikeuksia, niin se on osoitus siitä, että lahjakkuusreservin taso on pudonnut. Voi vain kauhulla seurata mihin johtavat ne valinnat, jotka on tehty sen perusteella kenellä on nenä poskella tai sarvi otsassa.
Tässä oli terveisiä Suomen Keskustalle pohdittavaksi tulevalle hallituskaudelle. Teemat voivat osoittautua liian vaikeiksi, mutta sopivalla yhteistyökumppanin valinnalla ongelmasta selvittäneen.Joka tapauksessa katastrofin välttämiseksi kannattaa varoa tekemästä soten kaltaisia mammuttihankkeita tulevaisuudessa. Suomi on saatu tämän hallituksen aikana siksi sekaisin, että korjaamisessa menee vuosia.
SYVÄLLISTÄ POHDITTAVAA KESKUSTALLE
2
178
Vastaukset
- Persuuuuuuuuuuuuu
Huh huh. Tiivistä nyt helvetissä vähän. Eihän tollasia alotuksia jaksa edes maahanmuuttajat. 🕋🕌☻
Tiivistä? Hyvänen aika, eihän tuossa ollut kuin pieni hahmotelma hallitusohjelmasta. Tosin, jos tulevan hallituksen kapasiteetti on rajallinen, niin saattaa hyvinkin riittää vain yksi asia.
Esimerkiksi Etelä-Pohjanmaalla voisi olla tarpeen jokusen siltarummun uusinta. Kyllä siinäkin tekemistä olisi, ainakin liikenne ja viestintäministerille. Voisi viestintäkin olla turvallisempaa, kun se tapahtuisi maanalaisten rumpujen välityksellä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k2544348Vassarit kummittelee pääni sisällä joulunakin
Hetki sitten alkoi punakapina. Joulupäivään mennessä ollaan jo Lindtmanin nuoruusvuosien näytelmäkerhossa. Tapaninpäivän462545Onko 65-vuotias liian vanha lähtemään rintamalle?
Suomessa reserviläisikä nousee ensi vuoden alusta 65 ikävuoteen. Jatkossa asevelvollinen kuuluu reserviin sen vuoden lop5382263Oho, köyhyys väheni Marinin hallituskaudella
👋💥🤕 Tuonkin Marinin hallitus sössi --- Vuosien 2019–2023 sosiaaliturva- ja verotusperusteiden muutokset suhteessa h592127Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn431840Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa
Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.1071728Kohuotsikoihin nousseet Aku Hirviniemi ja Mikko Leppilampi jouluna tv:ssä!
Täydellinen joulu -leffassa on iso kaarti suomalaisia näyttelijöitä. Mukana mm. Elena Leeve, Antti Luusuaniemi sekä koh361701Kylläpä asiat onkin nyt hyvin verrattuna Sannan aikaan
Sannan aikana aähkön alv oli 10%, nyt 25,5%. Ajatelkaa nytkin pörssisähkö on ilmaista, keskellä talvea! Bensan hinta on31581Ex-Puoli seitsemän juontaja Anniina Valtonen yllättää - Uudessa roolissa tv:ssä!
Monen suosikki Anniina Valtonen tv:ssä! Valtonen on tuttu Ylen meteorologina, mutta hän juonsi myös Puoli seiskaa. Nyt A411371Mitä metsaman tuottaa
Törkypuhetta, ahdistusta, pahaa mieltä, riitaa, eripuraa, köyhien menestymättömien ja maattomien kurjien vähättelyä. Sit1281217