Oikeiston hokema ”työn verotuksesta kulutuksen verottamiseen” politiikka on tuhoisaa pieni- ja keskituloisille.
Verotuksen kautta köyhyyttä on lisätty näin:
Valtionveroja kevennetään aina ”tasapuolisesti” samalla prosentilla. 2000 euron tuloissa 1% antaa 20 euron kevennyksen ja 10 000 euron tuloista kevennys on 100 euroa.
Tällöin kulutusveroja pitää kerätä 120 euroa enemmän, eli kummallekin esimerkkihenkilölle tulee maksettavaksi 60 euron välilliset verot.
Pienempituloinen jää siis miinukselle 40 euroa ja suurituloinen nettoaa sen saman 40 euroa.
Kaikkein pienituloisimmat eivät maksa valtionveroa, joten he eivät saa mitään kevennyksiä, mutta kulutusverot tulevat heillekin maksettavaksi.
Palkkatyöläisen ei siis kannata mennä oikeiston halpaan tässäkään asiassa.
Oikeiston vaatima veropolitiikka lisää köyhyyttä.
64
60
Vastaukset
- ei.nosteta.kulutusveroja
Pienien palkkojen verotusta voidaan toki laskea, kunhan suurimpien palkkojen verotusta samalla kasvatetaan. Sillä samahan toimii prosentuaalisesti myös toisinpäin.
- silmänkääntötemppu
vasemmisto.vaalivoittoon olen asiasta samaa mieltä.
- Loisvasuri
Pienituloisten verotusta on kevennetty, mutta vasemmistolta se on jäänyt huomaamatta.
Vasemmisto luulee, että yhteiskunnan tehtävä on elättää heidät.
Valitettavasti ne rahat otetaan muilta kuin vasureilta. - vasemmisto.vaalivoittoon
Loisvasuri kirjoitti:
Pienituloisten verotusta on kevennetty, mutta vasemmistolta se on jäänyt huomaamatta.
Vasemmisto luulee, että yhteiskunnan tehtävä on elättää heidät.
Valitettavasti ne rahat otetaan muilta kuin vasureilta.Missä todellisuudessa oikein elät? Valehtelu ei vaan toimi eikä muiden kommenttien poistaminen pitkässä juoksussa.
Työläiskansanosa haluaa työläisten asioita ajavan Vasemmistoliiton valtaan! Rasimilla kun ei työläisten asioita ainakaan paremmaksi saada. Se on ihan varmaa!
- Hyväkopoistaa
Miksi kirjoitat jos sensori poistaa. Ei sulla ole mitään sananvapautta Suomessa.
Vassarithan on ne jotka esimerkiksi vastustavat perintöveron ja lahjaveron poistamista, mikä tekee köyhistä köyhempiä, koska rikkailla kuitenkin löytyy aina tapoja joilla ne kiertää veroja. Aika selvästi minun mielestä ainakin vasemmisto on rikkaan eliitin puolella, tämä näkyy monissa muissakin asioissa.
- vasemmisto.vaalivoittoon
Logiikkasi sakkaa pahasti ja taitaakin olla vain trollaukseen tarkoitettua skeidaa!
vasemmisto.vaalivoittoon kirjoitti:
Logiikkasi sakkaa pahasti ja taitaakin olla vain trollaukseen tarkoitettua skeidaa!
En vaan näe millä tavalla se hyödyttää kansaa että valtiolle/eliitille annetaan lisää valtaa verottamalla kansaa enemmän. Ehkä voit selittää sen logiikan tuossa.
Mulla on myös ongelma vasemmistoliiton kanssa koska äärivasemmistoa on kokeiltu esimerkiksi Neuvostoliitossa, ja henkilökohtaisesti tykkään että se oli huono maa, enkä halua siksi äänestää sellaista politiikkaa ajavaa puoluetta. Tai eihän vasemmistoliitto täysin kommareita tietenkään ole, mutta kuitenkin vähä sinne päin, joten tuskin siitä mitään hyvää voi seurata. Li Andersson on myöntänyt olevansa Marxilainen.- vasemmisto.vaalivoittoon
Trexnonar kirjoitti:
En vaan näe millä tavalla se hyödyttää kansaa että valtiolle/eliitille annetaan lisää valtaa verottamalla kansaa enemmän. Ehkä voit selittää sen logiikan tuossa.
Mulla on myös ongelma vasemmistoliiton kanssa koska äärivasemmistoa on kokeiltu esimerkiksi Neuvostoliitossa, ja henkilökohtaisesti tykkään että se oli huono maa, enkä halua siksi äänestää sellaista politiikkaa ajavaa puoluetta. Tai eihän vasemmistoliitto täysin kommareita tietenkään ole, mutta kuitenkin vähä sinne päin, joten tuskin siitä mitään hyvää voi seurata. Li Andersson on myöntänyt olevansa Marxilainen.Verotuksen painopistettä vaan muutetaan järkevämmäksi. Siitähän siinä on kysymys.
Eniten tienaavien tuloverotusta voidaan nostaa ja osinkoverotus tuloveroprosentin mukaiseksi.
Pienituloisten verotusta voidaan jo noilla toimilla pienentää.
Vasemmistoliiton politiikkaa ei ole missään muualla kokeiltu, joten viittaukset johonkin NL:oon tai Venezuelaan osoittaa vaan kirjoittajansa älykkyyden puutetta. Oikeistopuolueita tai rasisteja äänestämällä työläisten kyykytys jatkuu vaan samanlaisena.
Äänestä siis vasemmiston ehdokasta, niin parannat myös omaa tulevaisuuttasi.
Kommarit ja muut vassarit on aina ollu rikkaan eliitin puolella. Koko vasemmistohan perustuu siihen että halutaan lisää valtaa valtiolle/eliitille verottamalla kansaa, jolloin kansa köyhtyy. Tämä on nähty aina sosialistisissa ja kommunistissa maissa.
- vasemmisto.vaalivoittoon
Aivan totta.
Maatalouskommunistithan olivat juuri hallituksessa ja kaikki leikkaukset tehtiin työläisten, työttömien, sairaiden, kansaneläkeläisten ja opiskelijoiden toimeentuloon ja etuihin.
Rikkaimmille annettiin leikkauksia vain perintöveroon!
Siksi nyt kannattaakin vaihtaa oikeistolainen kyykytyshallitus koko kansan etuja ajavaan vihervasemmistohallitukseen. Äänestä siis vasemmiston ehdokasta!
- Extyökkäri_
Päinvastoin, se kannustaa hankkimaan parempia ansioita kun niistä jää enemmän käteen!
Ne fiksut jotka oikeasti ansaitsevat palkkansa hyötyvät!- porvariloiset
Sosiaalipummina et kuulu tuohon fiksujen joukkoon!
- sairas.oikeistoideologia
Kun Orpo hakee verohelpotuksia suurituloisille ja esittää rahoittavansa ne kulutusveroilla (pukien hankkeen ilmastonmuutoksen torjumiseksi), ei media tai Yle huomaa mitään outoa olevan tekeillä: progressiota puretaan ja aletaan verottaa pienituloisempia yhä enemmän.
Hyväksyntää rikkaiden veroalelle Orpo hakee nimeämällä kulutusveronsa ”haittaveroiksi”. Tällä haetaan mielleyhtymää huonoihin elintapoihin. Yleisessä mielipiteessä hurrataan, koska ”juopot verolle” ja ”leipäjonoissa palaa rööki”.
”Haittaveroiksi” kutsutut tasaverot ja muut välilliset maksut osuvat raskaimmin pienituloisiin. Päinvastoin kuin luullaan, kulutusverot nostavat elämisen, asumisen ja liikkumisen hintaa (köyhillä jo nyt vaikeuksia kustantaa perustarpeita), eivätkä kohdistu vain selvästi haitallisiin tuotteisiin.
Orpo ja Kokoomus ovat koko ajan halunneet vähentää verotuksen progressiota ja siirtää verotuksen painopistettä kulutukseen. Tätä perustellaan ympäristöllä ja ekologisuudella, vähäpäästöisyydellä. Oikeasti Orpo haluaa laittaa verot köyhien maksettaviksi. - SompanssitKelassa
Suurimmanosan veroista Suomessa makavat 35000-55000 ansaitsevat..... eivät siis ikuisesti elätettävät holtittomasti lisääntyvät kehitysmaamuslimit tai muut tulonsiirroilla elävät tukilätit kuten ne yleisesti luulevat. Yli 100000 palkkatulonaan ansaitsevia on Suomessa noin 50000. Suuryrityksille ja niiden lakimieten veronkiertoarmeijalle ei globaalissa maailmassa voi oikein mitään, tai ei haluta voida, koska niissä on paljon Suomen valtio omisteisia yhtiöitä, joissa ”verosuunnittelulla” suojellaan osakkeenomistajien etua.....
- persut_mamuttaa
Tarkoitat siis niitä PERSUJEN tänne päästämiä ja ikuisesti elätettäviä holtittomasti lisääntyviä kehitysmaamuslimeja?
- atte.vantaalta
Suurista palkoista onkin varaa maksaa veroa. Pienipalkkaisten rääkkäämisen on loputtava!
- Vhggty
persut_mamuttaa kirjoitti:
Tarkoitat siis niitä PERSUJEN tänne päästämiä ja ikuisesti elätettäviä holtittomasti lisääntyviä kehitysmaamuslimeja?
Soo sosialisti soo soo kommunisti.....eipäs taas olla katkeria ja kateellisia jos jollakin on enempi.
- atte.vantaalta
Vhggty kirjoitti:
Soo sosialisti soo soo kommunisti.....eipäs taas olla katkeria ja kateellisia jos jollakin on enempi.
Mitä enemmän ihmisellä on rahaa, sitä vähemmän hänellä on varaa. Liika raha vähentää ihmisestä hänen empatiakykyään ja siten hänen ihmisyyttään. Liika raha on korruptoivaa. Tämä on todettu tutkimuksin.
Liialla rahalla on siis epäeettinen vaikutus ihmisiin. Liika raha tekee ihmisistä itsekkäitä, ahneita, narsistisia, muita hyväksikäyttäviä huijareita. - atte.vantaalta
atte.vantaalta kirjoitti:
Mitä enemmän ihmisellä on rahaa, sitä vähemmän hänellä on varaa. Liika raha vähentää ihmisestä hänen empatiakykyään ja siten hänen ihmisyyttään. Liika raha on korruptoivaa. Tämä on todettu tutkimuksin.
Liialla rahalla on siis epäeettinen vaikutus ihmisiin. Liika raha tekee ihmisistä itsekkäitä, ahneita, narsistisia, muita hyväksikäyttäviä huijareita.Tuli muuten jo äänestettyä ... Vasemmistoliiton ehdokasta .. tottakai!
- Katukoomuuni
Maat joissa on vasemmistohallitukset eli nykykielellä katukommunismi on vallassa,,,ovat köyhtyneet ja kurjistuneet. Tästä hyvä esimerkki on neuvostoliitto, joka ei kestänyt edes miespolvea. Vasemmistoliittolaiset kommunistit ovatkin onneksi aika pieni mutta äänekäs joukkio jonka epämääräiset päämäärät tuskin saa kovinkaan suurta kansan tukea. Kehityksen pahin jarru onkin vihervasemmisto.
- Maatalousryssät.töihin
Poistattamalla muiden vastauksia osoitat vaan tekstisi olleen pelkkää skeidaa/spämmiä.
Maatalouskommunismi on tosiaan Suomessa vielä olevaa NL:on jäännettä, joka pitääkin lopettaa jo seuraavalla hallituskaudella. Ja kun tukiaisilla elätettävien aktivoiminen oikeisiin töihin onnistuu, niin työllisyyskin paranee toivottuun 75%:iin. - Kolmuuju
Maatalousryssät.töihin kirjoitti:
Poistattamalla muiden vastauksia osoitat vaan tekstisi olleen pelkkää skeidaa/spämmiä.
Maatalouskommunismi on tosiaan Suomessa vielä olevaa NL:on jäännettä, joka pitääkin lopettaa jo seuraavalla hallituskaudella. Ja kun tukiaisilla elätettävien aktivoiminen oikeisiin töihin onnistuu, niin työllisyyskin paranee toivottuun 75%:iin.Kyllä 140 000 ihmisen työllistymiseen ei vasut ainakaan pysty. eikä muutenkaan sipilän hallituksen suomen nostoon
Ainoasttaan perussuomalaisilla on järkevyyttä potää suomi suomalaisilla. - työväenvihaajahallitus
Kolmuuju kirjoitti:
Kyllä 140 000 ihmisen työllistymiseen ei vasut ainakaan pysty. eikä muutenkaan sipilän hallituksen suomen nostoon
Ainoasttaan perussuomalaisilla on järkevyyttä potää suomi suomalaisilla.Aktiivimalli ei tuonut pysyviä työpaikkoja, vaan korkeintaan lyhyitä pätkätöitä, joilla ei elä. Tilastollisesti ne ovat työpaikkoja, mutta tosiasiassa aktiivimalli on pelkkä tukileikkuri.
- vasemmistonaika
Kolmuuju kirjoitti:
Kyllä 140 000 ihmisen työllistymiseen ei vasut ainakaan pysty. eikä muutenkaan sipilän hallituksen suomen nostoon
Ainoasttaan perussuomalaisilla on järkevyyttä potää suomi suomalaisilla.Noususuhdanteessa tietenkin työpaikkoja syntyy lisää, ei se hallituksen ansiosta ole. Hallitus ei luo ainuttakaan työpaikkaa, se voi vain luoda edellytyksiä yrityksille tai estää toimintaa.
Meillä on oikeisto päällepäsmäröinyt jo vuosikymmeniä ja sama virsi jatkuu edelleen. Eiköhän se tulos ole nähty jo tähän mennessä.
- vasemmisto.vaalivoittoon
Hienoa olla vasemmistolainen ... varsinkin kun vasemmisto voittaa vaalit!
- Lkjjhj
Turhaa unelmaa vasukomuilta.
- vasemmisto.vaalivoittoon
Lkjjhj kirjoitti:
Turhaa unelmaa vasukomuilta.
Realisti ei pety. Äänestä siis vasemmiston ehdokasta ja laitetaan Suomi oikeasti kuntoon.
- Hallitus.kusettaa.kansaa
Sipilän hallituskaudella valtion velkaantuminen on saatu pysähtymään. Vai onko?
Se on osittain totta, kunhan jätetään kertomatta, että valtiontaloutta paikattiin lainanoton sijaan omaisuutta myymällä.
Viime vuonna valtio myi suoraan omistamiaan alkoholiyhtiö Altian osakkeita runsaan 170 miljoonan euron arvosta ja energiayhtiö Nesteen osakkeita hieman yli 860 miljoonan euron arvosta, kertoo Jan Hurri Taloussanomissa.
Näin myytiin lypsäviä lehmiä. Ei uskoisi että kannattaa, mutta kyllä se kannattaa, sanoi isäntä, kun siemenviljoja joi.- kuinkas
Sipilä otti matalapalkkaisilta ja eläkeläisiltä nuo rahat joilla hän maksoi velkaa pois. Velkaa olivat ottaneet 3 edellistä hallitusta jotka olivat kaikki porvahallituksia. Velkarahat he jakoivat kaikkein varakkaimmille yritystukina ja verohelpotuksina. Tämä on fakta. Sipilänkin hallitus otti lisää velkaa jakaakseen, kuinkas muuten kuin jälleen rikkaimmille.
- Pertti.Paimiosta
Vihreät eivät ole enää vihreä puolue, SDP tekee liikaa kompromisseja, kaikki oikeistopuolueet, Keskusta mukaan lukien, ajavat aivan muiden kuin köyhien, opiskelijoiden, työttömien, vanhusten, lapsiperheiden ja sairaiden asioita, joten tuntuu että ainoa jäljelle jäävä vaihtoehto minulle henkilökohtaisesti on Vasemmistoliitto.
- huhhuhsanon
Rikkailta kaikki rahat ja varat pois. Sitä te vasemmisto vaaditte. Suomessa on hyvä perusturva. Kukahan sen maksaa ja ylläpitää? Silläkö maa pelastuu, että kaikki olisivat köyhiä. Yrittäjyyttäkin pitäisi rankaista isolla kädellä, näinkö se menee?
- vasemmisto.vaalivoittoon
Luulisi, että kirjoitustaitoisena pystyisit lukemaan ja tajuamaan Vasemmistoliiton puolueohjelmaa. Ja havaitsemaan väitteesi pelkäksi oikeistolaiseksi vihapuheeksi vasemmistolaisia työläisiä kohtaan!
Typerä spämmäys kun on aina typerää spämmäystä!
- vasemmisto.vaalivoittoon
Oikeiston vaatima veropolitiikka lisää köyhyyttä. Ja se ei ole edes uutinen, koska sitähän olemme joutuneet todistamaan jo monen oikeistovetoisen hallituksen aikana.
Onneksi nyt voimme kääntää suuntaa äänestämällä Vasemmiston ehdiókkaita!- atte.vantaalta
Ennakkoääni meni jo vasemmiston ehdokkaalle. Suosittelen!
- mat.ope
Avaus on täydellisen oikeassa. Voi kun kansa ymmärtäisi prosenttilaskua, niin tätäkään asiaa ei tarvitsisi "rautalangasta" vääntää.
- mummeli.maalta
Leivän hintaan vaan lisää veroa niin köyhät kuolee pois.
- Pertti.Paimiosta
Oikeistoeliitti rypee rahassa ja vaatii silti pienituloisten toimeentuloon leikkauksia. Ahneus on ...
- sairas.oikeistoideologia
Se tuppaa unohtumaan, että myös PS on oikeistopuolue. Vaikka maassa ei olisi ensimmäistäkään ulkomaalaista, he leikkaisivat köyhiltä ja vähäväkisiltä.
Heillä on ollut hyvä kampanja, se on kuitenkin pakko myöntää. Kaljabaareissa nyrkkiä pöytään hakkaavilla on syyllinen selvillä: se on ulkomaalainen, joka on syypää kaikkiin vaivoihin. Helppoa ja vaivatonta.
Tietämättömyys ja tyhmyys, se on loputon luonnonvara, mistä voi ammentaa kuinka paljon tahansa. Tähän saumaan PS onnistuneesti iskee.- Petskou
Sitähän Li ja Anttikin uhkaavat tehdä tukeakseen Oulun selluköpejä. Ei ne yritystuista leikkaa. Yritystuet on lahjuksia joilla maksetaan köpiskän tienestit ja muutetaan Suomen lautatarhat kiinalaisille vessapaperiksi ja kartonkiksi. Sinä varmaan viisaana vasurina ymmärrät miten vähän Suomessa on lisäarvoa BKT:hen tuottavia. 11 prosenttia maksaa 60 prosenttia veroista. Etelärannikon porukka elättää muita. Katos vaan. Kiinalaisten digitalisoiduttua kolmikanta pakottaa etelärannikon köyhät ja yrittäjät maksamaan ylijäämäkartongin tuottamisesta.
- vasemmisto.vaalivoittoon
Petskou kirjoitti:
Sitähän Li ja Anttikin uhkaavat tehdä tukeakseen Oulun selluköpejä. Ei ne yritystuista leikkaa. Yritystuet on lahjuksia joilla maksetaan köpiskän tienestit ja muutetaan Suomen lautatarhat kiinalaisille vessapaperiksi ja kartonkiksi. Sinä varmaan viisaana vasurina ymmärrät miten vähän Suomessa on lisäarvoa BKT:hen tuottavia. 11 prosenttia maksaa 60 prosenttia veroista. Etelärannikon porukka elättää muita. Katos vaan. Kiinalaisten digitalisoiduttua kolmikanta pakottaa etelärannikon köyhät ja yrittäjät maksamaan ylijäämäkartongin tuottamisesta.
Palkkatyöläisten takia on jo saatava hallitukseen myös työläisten edustajia, sillä oikeistohallituksen leikkuuinto tuli jo todistetuksi. Leikkuut kun kohdistui jostain syystä kaikkien pienituloisten toimeentuloon ja rikkaimpien verotukseen.
- Anonyymi
vasemmisto.vaalivoittoon kirjoitti:
Palkkatyöläisten takia on jo saatava hallitukseen myös työläisten edustajia, sillä oikeistohallituksen leikkuuinto tuli jo todistetuksi. Leikkuut kun kohdistui jostain syystä kaikkien pienituloisten toimeentuloon ja rikkaimpien verotukseen.
Vasemmisto sai sitten sen odotetun vaalivoiton ja kohta Antti kokoaa ViherVasemmistoMulta-hallituksen. Kiitos kaikille äänestäjillemme.
- kuplat
Tuloveroja ja palkkoja ei tarvitse nostaa vaan tulee poistaa välillisiä veroja sekä kiinteistövero sähkövero ja sen siirrosta arvonlisävero, polttoaineista arvolisävero jne. ja tietenkin ruuasta. myös perintöverot. varainsiirtovero.
Edellämainituilla verot menevät tukiaisiin, määrättyyn suuntaa. MM. asuntotuki menee niille joilla on jättimäinen määrä tarjota vuokra-asuntoja eli raha siirtyy rikkaille joka kytätty pois köyhiltä.
Tuyöttömyysjonot häviää kun alle 1000 euroa tienaavilta ei peritä tuloveroa mukaanlukien eläkeläiset. Heillä jää raha omaan käyttöön. Jonka avulla voivat elää kituuttaa.- vasemmisto.vaalivoittoon
Vasemmisto ajaa perustuloa, joka ratkaisee nuokin ongelmat!
- Pertti.Paimiosta
Kokoomus ja muut oikeistopuolueet pyrkivätkin vain itsensä ja pienen eliitin rikastuttamiseen, ei koko kansan hyvinvointiin!
- Anonyymi
Onneksi Antti tietää tämän ja valitsee oikein! Luotan Anttiin ja Antin AY-taustaan!
Porvarien ylivallasta kun ei ole koskaan seurannut mitään hyvää kansalle!
- Anonyymi
En luota anttiin enkä hänen kanttiin
Enkä luota liihin enkä vasuroskaan en koskaan.
En luota orpoon koska se johtaa sortoon.
Mutta minä luotan halla ahoon enkä mihinkään lahoon.- Anonyymi
Allah-ahoon luottamalla päädyt islamilaisen kalifaatin orjaksi.
- Anonyymi
Kun seuraa kirjoittelua eri blogialustoilla, niin kyllä siellä monet persuiksi tunnustautuvat edustavat hyvin oikeistolaisia (ääri) mielipiteitä ja toisaalta ovat hyvin epäisänmaallisia puolustellessaan persujen yhteyksiä Euroopan äärioikeiston ja muiden maiden äärinationalisteihin. Puolustelevat jopa sellaisiakin Trumpin ja Putinin toimia jotka aivan ilmiselvästi ovat Suomen etujen vastaisia.
Toisaalta monesta perussuomalaisesta on aistittavissa aito huoli arjen sujumisesta ja pienituloisten toimeentulosta, mutta miksi he sitten äänestävät sellaisen poliittisen linjan puolesta joka ei oikeasti aja heidän omaa etuaan. Sumeneeko ajattelu populistien laululle, ilmeisesti koska populistit ovat kuin seireenejä joilta suojautuakseen Odysseuskin joutui laittamaan miehilleen vahaa korviin. Mutta kuka laittaisikaan järkeä ihmisten päähän?- Anonyymi
Persuissa on liikaa oikeistolaisuutta, jotta se olisi koskaan rehellisen työläisen puolue! Senhän todisti jo Sipilän hallituskausi, jossa persut hyväksyivät ihan kaikki työväen kyykytykset hymyssäsuin.
- Anonyymi
Kokoomus ja persut pitääkin jättää nyt oppositioon, jotta saamme kunnollisen hallituksen aikaiseksi.
Emmehän halua enää rikastaa pelkkää eliittiä tai lisätä jo eurooppalaisittainkin suurinta rasismia? - Anonyymi
Tasaverot lisäävät köyhyyttä!
- Anonyymi
Onneksi saamme koko pahimman oikeiston oppositioon! Tästä ei voi seurata kuin loistava tulevaisuus Suomelle!
- Anonyymi
Juuri näin.
- Anonyymi
Neljä vuotta sitten hallitusneuvottelut aloitettiin suunnilleen kilpailemalla siitä, kuka lyö kovimmat leikkauslistat pöytään, ja eniten leikkauksia luvanneet muodostivat hallituksen. Sitten hallitus aloitti neljä vuotta kestäneet leikkaukset, joiden seuraukset näkyvät nyt mm. vanhustenhuollon epäkohtina, ammatillisen koulutuksen kriisinä ja köyhyyden lisääntymisenä.
Onneksi nyt on hyvät mahdollisuudet inhimillisempään vasemmistolaiseen hallitusohjelmaan, jossa leikataan sieltä missä sitä leikkausvaraa oikeasti on. Ei siis työttömiltä, sairailta, eläkeläisiltä, opiskelijoilta jne. vaan rikkaimpien verohelpotuksista, työllistämiselle haitallisista yritystuista jne.- Anonyymi
Antin vetämät hallitusneuvottelut ovat miltei valmiit eli kaikki rehelliset ihmiset voivat olla huoletta tulevaisuudestamme.
- Anonyymi
Aah tulossa siis vappusatasia ja kansalaispalkkaa ja miljoonia matuja
- Anonyymi
Matut on jo täällä edellisen hallituksen (KOK PS Kepu) selkärangattoman toiminnan takia.
Pienimpiä eläkkeitäkin tullaan varmasti nostamaan, ainakin Antin lupauksen verran.
Kansalaispalkkaa ainakin kokeillaan pienellä ryhmällä, mutta sehän on vaan eduksi ennen lopullisia päätöksiä.
Eli kaikki näyttää ihan hyvältä kaikkien rehellisten suomalaisten kannalta.
- Anonyymi
ATEENAKuusikymppinen vasemmistolainen pienyrittäjä Nikos Giorgopoulos ilmoittaa poskiensa punertavan häpeästä vielä haastatteluhetkelläkin.
Niin vaikeaa on myöntää, että hän äänesti paitsi itse vasemmistoliitto Syrizan valtaan vuonna 2015, mutta myös houkutteli parikymmentä tuttuaan samalle kannalle.
– Kannan nyt heidänkin arkensa kurjistumista harteillani, Giorgopoulos murehtii.
Vielä neljä vuotta sitten Giorgopoulos oli takuuvarma, että Syriza tekee mullistuksen Kreikan ensimmäisenä vasemmistohallituksena ja pelastaa maan konservatiivien ja sosialistien noudattamalta EU:n talouskurilta.
– Mikään Syrizan lupaama ei lopulta toteutunut. Kansa köyhtyi enemmän ja maa velkaantui lisää, Giorgopoulos puuskahtaa.- Anonyymi
Aivan. Oikeistolaisuus ei ole koskaan kansalle hyväksi!
- Anonyymi
Onneksemme ViherVasemmisto voitti vaalit ja oikeistolainen veropolitiikka voidaan hyvällä syyllä unohtaa.
- Anonyymi
Niinpä. Hienoa että kansa äänesti koko oikeiston ääripäitään myöten oppositioon!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinpä. Hienoa että kansa äänesti koko oikeiston ääripäitään myöten oppositioon!
Aivan. Kaikille kyykytetyillä on nyt usko parempaan tulevaisuuteen ... Hienoa!
- Anonyymi
No onneksemme ViherVasemmisto voitti vaalit, joten oikeisto ei pääse eliittiä rikastavaa veropolitiikansa jatkamaan.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mukavaa sunnuntai päivää
Kirsille ja mukaville ihmisille jos täällä enää ovat. 😊☕🌞🍁🧡 Jos eivät ole, niin sitten poistun.3642162Machokultti vai tasa-arvoa
Oikein hyvää päivää kaikki Vedatietäjät ja Hare Krishnat! Tarkoitukseni ei ole provosoida vaan monen pettymyksen jälkeen4992052- 941844
- 691330
- 2601258
En usko et meistä tulee jotain
Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel101140- 491019
Vetoomus tietyille Miehille
Suomi on Euroopan toiseksi turvaton maa naisille! Mitä ajatuksia miehet jotka ovat turvattomia naisille? Olisiko korke177967Alkavan syksyn galluppi..
Ajattelin että olisi sen aika. Gallupin. 1. Mikä on lempivuodenaikasi? Ja miksi? A) kevät B) kesä C) syksy D) talvi 2135958Kuinka paljon
Sä oikeen tiedät minusta nainen? Nimi ja ikä näyttää olevan hyvin tiedossa. Itse tiedän sinusta vain nimen ja ammatin.50931