Mihin katosi keskustan alkiolaisuus

Kuluneella vaalikaudellaa heikoimpien käteen jäävä rahamärää on laskenut.

Onneksi on monille tullut töitä, mutta se keskustan aiempi tavaramerkki on jo Vanhasen ajoista #unohtunut#.

Kovat arvot ja miljonäärimiehet kun on remmissä, niin ei ole enää tajua mitä vahavaraisen elämä on.
Empatiakin kavonut jonnekin.

Persut puheissa muistaa köyhi mutta hallituksessa nekin unohtu.

Kristilliset taitaa olla aidosti perheitten ja vähäväkisnten asialla.
11<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Raha on noussut myös heikompisaattoisille.
Eikö holhooja näytä ja kerro sulle eläkkeesi määrää ?
-heittelet puuta heinää.

Äänestä
  • "majurinkin" holhooja kertoi "majurin" eläkkeen olevan 6750 euroa kk. Tästä riemastuneena "majuri" osti heti uuden Volvon ja lähti saman tien Saksaan ja Espanjaan vappua viettämään.

    Äänestä

Ehkä ollaan menty liiaksi lestaadiolaiseen suuntaan, Sipilän aikana

Äänestä

Alkiolaisille on perustettu oma puolue Seitsemän tähden liike. Sipilä on vienyt kepua liberaalisempaan suuntaan alkuperäisestä ja UKK:n ajoista.

Äänestä

Empatia useimmiten ymmärretään väärin surkuttelua ja paapomiseen. Susanna Koski antoi esimerkin oikeasta ratkaisukeskeisestä empatiasta.

Äänestä
  • Susanna Koski on reaalielämää tietämätön mutupoliitikko ja elää hyväpalkkaisessa kuplassa, jonka veronmaksajat kustantavat.

    Äänestä

Vastaus aloittajalle kysymykseesi: Lestadiolaisuuteen.

Äänestä

THL:n raportti 5.3.2019 palastaa, että hallituskaudella tapahtuneet sosialiturvan ja verotuksen muutokset ovat siirtäneet köyhyysrajan alapuolelle noin 38 500 henkilöä.
Toimeentulotukeen turvauduttava entistä useammin.

Mutta pörssiyhtiöiden omistajat ovat nostaneet osinkoja keskimäärin 11.7 miljardia euroa vuosittain Sipilän hallituskaudella. Myös osakkeiden arvot ovat nousseet vuosi vuodelta.

Äänestä
  • Kuka alkiolainen aikanaan sanoi:
    • "Kansakunnan menestys vaatii sisäistä rauhaa. Mitä pienemmiksi vastakohdat käyvät, olipa sitten kysymys kielellisistä tai eri yhteiskuntaluokkien ja aatesuuntien välisistä eroavaisuuksista, sitä parempi isänmaalle."

    Sipilä ei ole alkiolainen, kun on lisännyt vastakohtia. Alkiolaisten vaihtoehto on Tähtiliike.

    Äänestä

Viinan kiro
Alko Yle Veikkaus

ovat poliitikkojen tapa kähmiä itselleen valtaa rahaa ja etuja

PRISMASTA JA STOCKMANNILTA SAA VIINAA mutta täytyy käydä Talinnassa
https://www.tallinna24.ee/artikkeli/386747-totta-se-on-tallinnan-stockmann-aloitti-motorhead-vodkan-alennusmyynnin-katso-tasta

itse en käytä JA HYÖDYN VIINAVEROSTA siten kun joku hullu sitä maksaa
mutta
vapaus on tärkein

Alkon pellet ulos

Koulujakäynyt suomalainen osaa ostaa viinaa K-kaupasta Helsingistä kuten osaa koulujakäymätön mafiosokin Palermossa

Kieltolain aikainen levy on jäänyt pyörimään hyysärikansanedustajille päähän jumittuen

Äänestä

YK on aloittanut naisten oikeuksien polkemisen voimistamisen
YK englanniksi UN = United Nothing

Riikka Purra PS-Uusimaa 24.3. kommentoi "YK:n naisten oikeuksia käsittelevän elimen varapuheenjohtajaksi on valittu Irak, joka on maailman kolmanneksi epätasa-arvoisin ja naisvihamielisin valtio. Toisaalta onhan siellä Saudi-Arabiakin"

Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


TakarivinTaavina kirjoitti:

Kuluneella vaalikaudellaa heikoimpien käteen jäävä rahamärää on laskenut.

Onneksi on monille tullut töitä, mutta se keskustan aiempi tavaramerkki on jo Vanhasen ajoista #unohtunut#.

Kovat arvot ja miljonäärimiehet kun on remmissä, niin ei ole enää tajua mitä vahavaraisen elämä on.
Empatiakin kavonut jonnekin.

Persut puheissa muistaa köyhi mutta hallituksessa nekin unohtu.

Kristilliset taitaa olla aidosti perheitten ja vähäväkisnten asialla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu