Onko tehty tutkimusta naimattomien ihmisten asemasta ja selviytymisestä Suomessa? Minusta naimattomia syrjitään työpaikoilla jos työpaikan onnistuu saamaan. Työpaikkansa myös menettää helpommin.
Paljon julkisuutta on nyt saanut yksi esimerkkitapaus jossa itseoikeutetusti lievemmin rangaistiin raiskaajaa joka on perheellinen. Perheellistä maahanmuuttajaa ei karkoitettu kun sensijaan näpistelijä joka oli syntynyt Suomessa mutta on perheetön karkoitettiin.
Minusta tämä nyt jo on räikeää rasismia perheettömiä kohtaan.
Mitä täytyy tapahtua että perheettömiä lakataan polkemasta rajuin keinoin alaspäin?
Eikö perheettömille kuulu ihmisarvoa ollenkaan?
Miksi perheettömät eivät nouse parrikaadeille? Eivätkö he alas lyötyinä enää jaksa?
Mitä täytyy tapahtua että perheettömien syrjintään puututaan?
19
194
Vastaukset
- tosinurkka
Esimerkkitapaus perheellisestä raiskaajasta on tietenkin vain jäävuoren huippu. Kuvaa osuvasti sitä minkälaisessa arvomaalimassa Suomi rypee > eliitti toivoo suomalaisten rypevän. Poliittiselle eliitille tietenkin helppo nakki kun ei tarvitse kun mainita lapset niin suurin osa kansasta jo saa kyyneleet silmiinsä ja ajatukset liukenevat kotinurkkiin.
Ovatko perheettömät niin syrjäytyneitä, että he eivät saa suutaan auki missään, eivät edes netin anonyymillä keskustelupalstalla missä jo kaikki muut ovat äänessä, nekin jotka eivät osaa kirjoittaa mutta naida sitäkin jouhevammin ilmeisesti.- Anonyymi
Perheellinen raiskaaja tuskin on perheensä turva. Hylkiö hän on ja joutaa karkoitettavaksi Suomesta.
Ei sellaisia roistoja täällä tarvitse hyysätä.
Jos näin on tapahtunut, siitä pitää tehdä valitus.
- kukapuuttuisi
Kuka puuttuisi perheettömien syrjintään? He ovat liian syrjäytyneitä että he voisivat missään asiaa nostaa esiin. Mieluummin pitää suunsa kiinni ettei asia nouse esiin mitenkään negatiivisesti. Olisihan se pyhäinhäväistys jos perheetön pyytäisi ihmisarvoa tai edes armoa.
Perheetön ohitetaan täysin näkymättömänä ihmisenä eikä monenkaan korva heilahda kun perheettömiä kaltoinkohdellaan, Suomessa. Kyllä, Suomessa! - kostaaainakinvoi
Aika räikeä tapaus oli toimeentulotuen harkinnan varaisissa tuissa että pesukone oli tarpeellinen vain lasten vaatteiden pesua varten ihan kuin aikuisten vaatteet ja petivaatteet olisi helpompi pestä käsin.
Olen kuullut vähättälyä että mihinkä tarvitset nyt esim. tiskikonetta tai autoa kun ei ole lapsia kun ilmeisesti ei tarvitse ruokaakaan tehdä kun ei ole lapsia ja autoko on vain lasten kuljetusta varten. Suvussa oletettiin että alkaa piiaksi ja lahja-automaatiksi lapsiperheellisille tai muuten olet arvoton.
Olen kuullut vanhanpiian verotuksesta ja että lapseton ei saisi saada eläkettä ja kaikkea muutakin ihmisarvoa alentavaa vähättelyä. Pitäisi olla helvetin köyhä, elää kivikautisesti ja näkymätön ettei vaan ärsytä.
Kannattaa tehdä testamentti niin että ihmisarvoa vähätteleville ei mene mitään ja mainostaa sitä ettei tarvitse odottaa mitään. Niin varma testamentti etteivät pysty sitä riitatuttamaan sillä näkeehän sitä kok ajan kuinka sukulaiset tappelee jonkun lapsettoman jäämistöstä vaikka sitä ihmistä eivät ole arvostaneet koko elinaikanaan.- Anonyymi
Kirjoituksesi selvästi osoittaa ettet tiedä lapsiperheen arjesta mitään. Minä elin 10 vuotta lapsiperheen isänä. Pyykkikone pyöri 2-3 kertaa päivässä ja koko astiasto piti pestä astianpesukoneessa 2 kertaa päivässä. Nyt yksin asuvana tiskaan astiat kerran viikossa käsin. Pyykinpesukone pyörähtää 2 kertaa kuukaudessa ja voisin näin onnettoman määrän käydä hyvin pesemässä pyykkituvalla, mutta kun tuo kone sattuu olemaan niin pesen sillä.
Lasten kuskaaminen autolla päiväkotiin ja kouluihin eri puolille kaupunkia vei aamusta ennen töihin menoa 2 tuntia. Töissä oli mukava käydä lepäilemässä ja tehdä lepposia asioita 8 tuntia toisten aikuisten kanssa, kunnes taas piti palata illaksi todella raskaisiin töihin perheeseen ja odottelemaan seuraavaa aamua.
Kokeile joskus tehdä tuollaista vaikka yksi päivä ja tule sitten uudelleen kertomaan miten epäreilua on - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kirjoituksesi selvästi osoittaa ettet tiedä lapsiperheen arjesta mitään. Minä elin 10 vuotta lapsiperheen isänä. Pyykkikone pyöri 2-3 kertaa päivässä ja koko astiasto piti pestä astianpesukoneessa 2 kertaa päivässä. Nyt yksin asuvana tiskaan astiat kerran viikossa käsin. Pyykinpesukone pyörähtää 2 kertaa kuukaudessa ja voisin näin onnettoman määrän käydä hyvin pesemässä pyykkituvalla, mutta kun tuo kone sattuu olemaan niin pesen sillä.
Lasten kuskaaminen autolla päiväkotiin ja kouluihin eri puolille kaupunkia vei aamusta ennen töihin menoa 2 tuntia. Töissä oli mukava käydä lepäilemässä ja tehdä lepposia asioita 8 tuntia toisten aikuisten kanssa, kunnes taas piti palata illaksi todella raskaisiin töihin perheeseen ja odottelemaan seuraavaa aamua.
Kokeile joskus tehdä tuollaista vaikka yksi päivä ja tule sitten uudelleen kertomaan miten epäreilua on"Pyykinpesukone pyörähtää 2 kertaa kuukaudessa ja voisin näin onnettoman määrän käydä hyvin pesemässä pyykkituvalla, mutta kun tuo kone sattuu olemaan niin pesen sillä."
Minulla pyykkikone pyörii ennemminkin 2 pesua viikossa, sillä kaikkia käyttövaatteita ei voi pestä samassa koneessa. Onhan se valkoinen t-paita toki sinänsä käyttökelpoinen, vaikka olisikin pesty samassa pyykissä mustan t-paidan kanssa, mutta se ei vain olisi enää valkoinen. Mutta jos on ostanut paljon vaatteita, niin voihan sitä pukeutua yhtenä kuukautena pelkkään mustaan, ja vaihtaa sitten vaatteiden väriä seuraavassa kuussa. Täytyy vain olla iso pyykkikone, jotta yhdellä kerralla kuukaudessa voi pestä kaiken.
Ja jos olisi iso kone, siinä voisi pestä kahdet lakanasetit kerralla. Sillä tavalla voisi pärjätä kahdella pyykkikerralla kuukaudessa. Muutoin ei.
Pitkäaikatyötön Anonyymi kirjoitti:
Kirjoituksesi selvästi osoittaa ettet tiedä lapsiperheen arjesta mitään. Minä elin 10 vuotta lapsiperheen isänä. Pyykkikone pyöri 2-3 kertaa päivässä ja koko astiasto piti pestä astianpesukoneessa 2 kertaa päivässä. Nyt yksin asuvana tiskaan astiat kerran viikossa käsin. Pyykinpesukone pyörähtää 2 kertaa kuukaudessa ja voisin näin onnettoman määrän käydä hyvin pesemässä pyykkituvalla, mutta kun tuo kone sattuu olemaan niin pesen sillä.
Lasten kuskaaminen autolla päiväkotiin ja kouluihin eri puolille kaupunkia vei aamusta ennen töihin menoa 2 tuntia. Töissä oli mukava käydä lepäilemässä ja tehdä lepposia asioita 8 tuntia toisten aikuisten kanssa, kunnes taas piti palata illaksi todella raskaisiin töihin perheeseen ja odottelemaan seuraavaa aamua.
Kokeile joskus tehdä tuollaista vaikka yksi päivä ja tule sitten uudelleen kertomaan miten epäreilua onTehtiinkö sulle ne lapset väkisin? Ei tehty etkä edes joutunut niistä yksin huolehtimaan etkä käsin pyykkäämään pyykkejä.
Kyllä yksinäistenkin pitää pyykätä liinavaatteensa ja vaatteensa, ja on törkeää että ne pitäisi viedä johonkin ökykalliiseen maksulliseen pesulaan tai yhtä ökykalliiksi tulevaan itsepalvelupesulaan.
Ja etenkin jos autoton ja liikuntarajotteinen niin ei ole ihan helppoa kuule niitä pyykkejänsä pitkin kaupunkia kannella tuntikausia, että pidähän se iho ummella.
Kakaroista saa tuloja, joita ei pitäisi saada, lapsilisä on törkeän eriarvoistava maksu, joka tulisi poistaa tasa-arvon vuoksi. Ei yksineläjilläkään ole oikeutta elää yli varjoensa, joten ei pidä olla oikeutta lisääntyäkään jos ei ole varaa itse elättää jälkikasvuaan.
Vain 10 vuotta koti-isänä, tai ilmeisesti kotiorjana joka teki kaiken ihan itse, kun toinen vanhempi ei ilmeisesti tehnyt mitään ---hah hah hah--- anna mun nauraa. Oma on syysi on jos olet suostunut puolison ja pentujen pomputeltavaksi, etkä hankkinut kotiapua.
Perheellisiä selvästikin hyysätään aivan liikaa tässä maassa kun kuvittelevat olevansa oikeutettuja ilmaiseen rahaan ja kaikkeen muuhunkin loisimiseen.- Anonyymi
Crab kirjoitti:
Tehtiinkö sulle ne lapset väkisin? Ei tehty etkä edes joutunut niistä yksin huolehtimaan etkä käsin pyykkäämään pyykkejä.
Kyllä yksinäistenkin pitää pyykätä liinavaatteensa ja vaatteensa, ja on törkeää että ne pitäisi viedä johonkin ökykalliiseen maksulliseen pesulaan tai yhtä ökykalliiksi tulevaan itsepalvelupesulaan.
Ja etenkin jos autoton ja liikuntarajotteinen niin ei ole ihan helppoa kuule niitä pyykkejänsä pitkin kaupunkia kannella tuntikausia, että pidähän se iho ummella.
Kakaroista saa tuloja, joita ei pitäisi saada, lapsilisä on törkeän eriarvoistava maksu, joka tulisi poistaa tasa-arvon vuoksi. Ei yksineläjilläkään ole oikeutta elää yli varjoensa, joten ei pidä olla oikeutta lisääntyäkään jos ei ole varaa itse elättää jälkikasvuaan.
Vain 10 vuotta koti-isänä, tai ilmeisesti kotiorjana joka teki kaiken ihan itse, kun toinen vanhempi ei ilmeisesti tehnyt mitään ---hah hah hah--- anna mun nauraa. Oma on syysi on jos olet suostunut puolison ja pentujen pomputeltavaksi, etkä hankkinut kotiapua.
Perheellisiä selvästikin hyysätään aivan liikaa tässä maassa kun kuvittelevat olevansa oikeutettuja ilmaiseen rahaan ja kaikkeen muuhunkin loisimiseen."Kakaroista saa tuloja, joita ei pitäisi saada, lapsilisä on törkeän eriarvoistava maksu, joka tulisi poistaa tasa-arvon vuoksi. Ei yksineläjilläkään ole oikeutta elää yli varjoensa, joten ei pidä olla oikeutta lisääntyäkään jos ei ole varaa itse elättää jälkikasvuaan."
Lapset ovat myös yhteiskunnan jäseniä, joten tasa-arvoa ajatellen heillekin kuuluu sosiaaliturva. Se vain maksetaan lapsilisänä huoltajille.
Suomi tarvitsee lisää tulevaisuuden veronmaksajia väestön vähenemisen vuoksi, joten tämän etuuden olemassaolon kritisoiminen ei ole minusta kovin hyvin perusteltua.
Jatko menee vähän ohi ketjun aiheen: Lapsilisän porrastaminen 1.-5. lapsen lisiin on kritisoinnin arvoista. Tyypillisestihän ensimmäistä lastaan hankkivalla on tiukin taloustilanne, kun on opintovelkaa ja palkka on kokeneempia työntekijöitä pienempi. Silti siitä ensimmäisestä saa kuitenkin pienimmän tuen. Onko tämä järkevää?
Pitkäaikatyötön - Anonyymi
Crab kirjoitti:
Tehtiinkö sulle ne lapset väkisin? Ei tehty etkä edes joutunut niistä yksin huolehtimaan etkä käsin pyykkäämään pyykkejä.
Kyllä yksinäistenkin pitää pyykätä liinavaatteensa ja vaatteensa, ja on törkeää että ne pitäisi viedä johonkin ökykalliiseen maksulliseen pesulaan tai yhtä ökykalliiksi tulevaan itsepalvelupesulaan.
Ja etenkin jos autoton ja liikuntarajotteinen niin ei ole ihan helppoa kuule niitä pyykkejänsä pitkin kaupunkia kannella tuntikausia, että pidähän se iho ummella.
Kakaroista saa tuloja, joita ei pitäisi saada, lapsilisä on törkeän eriarvoistava maksu, joka tulisi poistaa tasa-arvon vuoksi. Ei yksineläjilläkään ole oikeutta elää yli varjoensa, joten ei pidä olla oikeutta lisääntyäkään jos ei ole varaa itse elättää jälkikasvuaan.
Vain 10 vuotta koti-isänä, tai ilmeisesti kotiorjana joka teki kaiken ihan itse, kun toinen vanhempi ei ilmeisesti tehnyt mitään ---hah hah hah--- anna mun nauraa. Oma on syysi on jos olet suostunut puolison ja pentujen pomputeltavaksi, etkä hankkinut kotiapua.
Perheellisiä selvästikin hyysätään aivan liikaa tässä maassa kun kuvittelevat olevansa oikeutettuja ilmaiseen rahaan ja kaikkeen muuhunkin loisimiseen.Pointti oli että yksinäisen pyykkimäärät ovat niin onnettoman vähäisiä että ne voi ihan helposti käydä pyykkituvalla pesemässä kerran viikossa. Lapsiperheen pyykkimäärät ovat niin valtavat ettei sellainen onnistu pyykkituvalla vaan pesukone on välttämätön. Yksin elävälle se olisi vain mukavuustuote, jota ei yhteiskunnan varoista kustanneta.
Kakaroistava saatava "tulo" ei vastaa edes 10% kakaroista syntyvistä menoista. Onhan se kuitenkin pieni lisä ja avustus, mutta ei se mitään tuloa ole. Menoja ei vain ole ihan niin paljoa.
10 vuotta suurpehe-elämää, 2 aikuista jotka tekivät molemmat täyttä päivätyötä ja maksoivat täyttä päiväkotimaksua 560€ /kk. Se taitaa olla enemmän kuin sinulla työmarkkinatuki.
Uskomatonta miten eri maailmassa joku voi elää ja kuvitella että "lapsista saa epäreilua tuloa". Meidänkin perheen tienaamista rahoista joutui maksamaan suoria ja välillisiä veroja 74% tienatuista rahoista. Eli sellainen 60000-70000€ vuodessa. Niistä maksetaan mm. sinun yhteiskunnalta saamat tuet.
Ne ketkä vielä nykyaikana tekevät lapsia ja käyvät töissä, pitäisi saada ainakin 25000€ verovähennys jokaisesta lapsesta vuosittain. Joskus vuosia sitten lapsen syntymästä seuraavina vuosina ei tarvinnut maksaa veroja OLLENKAAN. Tämä takaisin kiitos. - Anonyymi
...jatkan vielä että ns. "vanhan piian vero", eli lapsettomuusvero pitäisi ehdottomasti tuoda takaisin. Jos haluaa elää leppoisaa ja mukavaa elämää päättämättä olla tekemättä lapsia niin se on kuin olisi jatkuvasti lomalla ja pakoilisi yhteiskunnan normeja ja velvoitteita. Käyttää tienaamansa rahat vain omaan perseeseensä ja hedonistiseen nautiskeluun. Ehdottomasti verolle ja lapsiperheille valtavat verohelpotukset. Näin oli ennen ja homma toimi.
- Anonyymi

Sinulla on hyvin mustavalkoinen kuva lapsettomista. Miten tuo olisi reilua heitä kohtaan jotka eivät voi lisääntyä?
Kenen edun mukaista olisi että esimerkiksi alkoholistit, huumehörhöt tai vakavasti mielisairaat köyhät tekisivät lapsia vain välttääkseen tuon veron? Skitsofrenia on periytyvä.
Ja entäs kehitysvammaiset jotka eivät kykene huolehtimaan edes itsestään? Jäisikö verohelpotus jos lapset otettaisiin huostaan? Välttäisikö isä joka hylkää lapsensa ja tämän äidin lapsettomuusveron?
Moni lapsettomaksi jäävä ei tee sitä hedonistisuuttaan, vaan koska he tiedostavat, että olisi julmaa tuoda lapsi maailmaan jos ei ole kykenevä hoitamaan sitä terveeksi aikuiseksi. Olipa sitten syynä oma terveys tai raha-asiat. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinulla on hyvin mustavalkoinen kuva lapsettomista. Miten tuo olisi reilua heitä kohtaan jotka eivät voi lisääntyä?
Kenen edun mukaista olisi että esimerkiksi alkoholistit, huumehörhöt tai vakavasti mielisairaat köyhät tekisivät lapsia vain välttääkseen tuon veron? Skitsofrenia on periytyvä.
Ja entäs kehitysvammaiset jotka eivät kykene huolehtimaan edes itsestään? Jäisikö verohelpotus jos lapset otettaisiin huostaan? Välttäisikö isä joka hylkää lapsensa ja tämän äidin lapsettomuusveron?
Moni lapsettomaksi jäävä ei tee sitä hedonistisuuttaan, vaan koska he tiedostavat, että olisi julmaa tuoda lapsi maailmaan jos ei ole kykenevä hoitamaan sitä terveeksi aikuiseksi. Olipa sitten syynä oma terveys tai raha-asiat.Kyllähän se voisi tuntua epäreilulta. Ehkä se sitten otettaisiin pois kun olisi taas niitä suuria ikäluokkia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllähän se voisi tuntua epäreilulta. Ehkä se sitten otettaisiin pois kun olisi taas niitä suuria ikäluokkia.
Jos meidän yhteiskunta ottaisi tuollaista takapakkia, ne joilla olisi parhaimmat eväät lasten kasvatukseen, kuten koulutetut töissäkäyvät naiset, muuttaisivat maihin, joissa ei tuollaista sovinistista veroa ole. Yksikään tervejärkinen nainen ei halua tehdä tyttäriä yhteiskuntaan joka näkee heidät vain synnytyskoneina.
Lisääntymään jäisi juurikin nuo edellisessä viestissä mainitut ihmisryhmät, eikä heidän lapsistaan kasvaisi veronmaksajia (mikä olisi koko veron tarkoitus), heistä tulisi vaan lisää elättejä. Ne köyhät jotka eivät voisi tai haluasi lisääntyä joutuisivat vaan kääntymään rikosten puoleen saadakseen takaisin veron viemän osan. - Anonyymi
Ehkäpä sen lapsivähennyksen ja lapsettomuusveron tulisikin koskea vain niitä ns. "hyväpalkkaisia", eli kun tulot menisivät tietyn rajan yli niin lapsettomuusvero lankeaisi maksettavaksi. Ei siis koskisi ns. "köyhiä" tai niitä jotka eivät elä palkkatuloilla, eivätkä muutenkaan hyötyisi mistään verovähennyksistä.
Vastaavasti tuntuvat verovähennykset saisi, jos päättäisikin hyväpalkkaisena tehdä lapsia. Moni saattaa nykyaikana ajatella että se on niin kallista että taidan jättää tekemättä. Yhteiskunta voisi kannustaa työläisiä perustamaan perheitä ja tekemään lapsia antamalla tuntuvat verovähennykset tällaisesta merkittävästä yhteiskunnallisesta teosta. Ennen lapsen tekeminen tarkoitti että verot laski nollaan, eli veroprosentti oli 0%. Sait itse pitää kaikki rahat mitkä tienasit. Jokainen voi itse miettiä että alkaisiko houkuttamaan.
Kyllä jokainen vanhempi tietää ettei ihminen voi tehdä lasta ja olla rakastamatta sitä. Isäksi tuleminen muuttaa miehen aivoja pysyvästi. Tämä on viimeinen kehitysvaihe, joka monelta tuntuu jäävän nykyaikana pois, eli ihminen ei koskaan kasva "valmiiksi" vaan jää 80% tasolle, "melkein valmis". - Anonyymi
Nyt kun kerta alettiin muokkaamaan yhteiskuntaa niin samalla voisi korjata äityisloman kustannukset. Miksi ne lankeavat äidin työnantajalle. Suurimmassa osassa raskauksista on varmasti tiedossa lapsen isä. Tässä pitäisi ilmoittaa isän työnantajalle että teidän työntekijälle Pekalle on nyt tulossa lapsi ja teille lankesi juuri maksuun 50% äitiysloman kustannuksista. Mikä siinä on niin vaikeaa, maksut 50/50. Ihan sama palkataanko mies vai nainen, "riski" olisi sama että alkaako lisääntymään.
- naimatons
Yksin asuvaa sorretaan jokapaikassa jos työpaikalla tapahtuu jotain niin se on yksinäinen ujo ihminen jota syytetään vaikka ei asiasta tietäisi mitään. puhutaan jatkuvasti nuorten syrjäytymisestä. meitä on keskiikäisiä paljon jotka vain olemme jotenkin olemassa. töihin ei keskiikäistä oteta. työkokeiluun jouduin ottamaan lainaa että pääsin kulkemaan. myös taloyhtiöissä helposti syytetään yksinasuvaa. olen vain vuosia ollut kotona yksin viikkoja etten puhu kenenkään kanssa. varaa ei käydä missään tai harrastaa mitään. seurustellut joskus mutta aina tullut petetyksi. vain juopporinki olisi jossa voisi vaihtaa ajatuksia ja sit kyllä saisi apuakin.
- Anonyymi
jos joku haluaa elämänsä uhrata kakaroita hoitaen ja velkakierteessä pyristellen niin siittä vaan! olen aina viettänyt mukavaa ja vapaata elämää ja niin aion tehdä elämäni loppuun saakka! sukulaiset vinkukoot omiaan taloremonttiensa ja valkovuodosta ja mielenterveyshäiriöistä kärsivien akkojensa paineessa! sitä paitsi luulen että paremmin saa kun ei yhden kanssa jämähdä lopuksi ikää. vaihtelu virkistää! elämä on mukavaa.
- Anonyymi
Meillä pyörii pyykkikone lähes joka päivä ja tiskikonekkin joka päivä eikä siihen tarvita yhtään lasta. Pestään työvaatteet ja vaihdetaan puhtaat vaatteet joka päivä sekä petivaatteet kerran viikossa. Täkkejä ja tyynyjäkin pestään usein. Ruokaa tulee tehtyä melkein joka päivä niin että isoin tiski ruuanlaitosta ja kamalaa olisi niitä tehosekoittimenkin osia, pannuja ja kattiloita jatkuvasti käsin jynssätä.
Ei voi vaan pestä sekapyykkiä tai kaikki menee pilalle. Pyyhkeet, petivaatteet, puuvillavaatteet ym. arat tekstiilit pitää lajitella erikseen. Työvaatteita varten on eri pesukone.
Lapsiperheen arjesta en tiedä mitään mutta olen kaikki pyykit joskus pessyt käsin kylpyammeessa ja kamalaa tiskivuorta lutannut niin että kädet ovat ihan kamalaksi kuivuneet.
Koneet on keksitty kaikille helpottamaan arkea eikä vain lapsiperheille. Nykyään ei ole sellaisia isoja tiskipöytiä isoine altaineen ja kuivauskaappejakaan käsin tiskausta varten. Käsin pyykin pesusta alkaa tulla kosteusvaurioita. - Anonyymi
Nykyään valitetaan, että ihmiset eivät te tarpeeksi lapsia, joista tulisi tulevaisuuden veronmaksajia.
Täällä jotkut yksineläjät kadehtivat lapsiperheitä heidän lapsilisistään. Ihmettelen tuota kateudenmäärää. Kateus vie tuhkatkin pesästä ja on aika rumaa esittää yksinäisen ihmisen, joka saa hoitaa vain omia asioitaan ja levätä, silloin kun mieli tekee.
Jos rahan puute on, niin aina siivoustöitä on saatavilla. Ei elämä valittamalla parane.
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1003499Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3081894Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2471717- 961577
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4111526Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4311428Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21420Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat431180Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun3571024MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar271018