Kaverikapitalismi ohjaa Ruoveden päätöksentekoa.

Lainvartija

Ruoveden kunnan päätökset herättävät kysymyksiä.

Selvityksen aloittaminen kunnan ja Honkalakodin kiinteistöjen myynnistä pörssiyhtiö Pihlajalinnalle. Tarkoitus luovuttaa sote palvelut pörssipelureille, mutta laki rajoittaa. Lain kiertämiseksi myydäänkin kiinteistöt ensin ja siinä sotepalvelut ohessa. Palveleeko tämä kuntalaisten ja Honkalakoti ry:n jäsenien etua. Suunnitelma etenee, kun kunnanhallitus on ensin kaapannut määräysvallan Honkalakoti ry:n hallituksessa. Miksi joillekkin päättäjille Pihlajalinna on ollut koko ajan ainoa vaihtoehto.

Kunta ulkoistaa taloushallinnon ilman kilpailutusta. Lehdessä kerrottiin, ettei tarvitse kilpailuttaaa kun ostetaan palvelun tarjoavalta yhtiöltä osake 500 €. Rahoitus 100 000 € otetaan sosiaali- ja terveydenhoidon budjetista. Kunnanhallitus päätti yksimielisesti asian vaikkei tiedä edes palvelujen hintaa. Näin kierretään hankintalaki, mutta onko se kuntalaisen vai jonkun muun etu.

Vuolleniemen kaava muutettiin Visuveden kaavan muutokseksi. Kaava on lähes sama kuin aiempi Vuolleniemen kaavaehdotus. Tiedossa on , että kaavan laatimiskustannuksista osa aiotaan veloittaa myös maanomistajilta. Lain mukaan on kuitenkin yksityisten maalle ennen kaavoituksen aloittamista myös sovittava kunnallistekniikan rakentamisen yli 1 miljoonan kustannuksista. Maanomistajat saavat kaavasta hyödyn myydessään tontit, joista kunnan kuuluu saada osansa.

Miksi kunnan päätöksiä on jatkuvasti eri oikeusasteissa käsiteltävä. Mistä se kertoo?

Kaverikapitalismiin liittyy usein myös korruptio.

11

302

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kellopää

      Ketkä ovat Honkalakoti ry:n jäseniä? Honkalakoti ry:llä ei ole omaa hoivatoimintaa. Tiloja on vuokralla Keiturin Sotella, joka järjestää myös kotihoidon Honkalakodin asukkaille. Ruoveden kunnan sote on nyt jo ulkoistettu Keiturin sotelle ja Honkalakoti on oma toimijansa, jota kunta on kai rahoittanut ja olllut takaamassa lainoja??? Hoiva- ja hoitopalveluja vanhuksille tarvitaan Ruovedellä yhä enemmän. Viiimeinen hetki katsoa mistä ne laadukkaasti saadaan. Valvonta on kuntapäättäjien vastuulla, ovatkohan huomanneet sitä. Aluehallintovirasto muistuttaa kyllä.

      • joskusyhdistyksessä

        Monet yksityiset henkilöt ovat kertoneet maksaneen jäsenmaksuja Honkalakotiin, joten he ovat jäseniä. Kai kuntakin on jäsen, koska kuntapäättäjät siellä yhdistyksen hallituksessa ovat myös päättäjinä.


      • yhdistyskö

        Honkalakoti ry, tarkoittanee että on voittoa tavoittelematon yhdistys. Tietoa yhdistyksestä ei löydy mistään. Ketkä ovat jäseniä jne. Kuka tietää?


      • Kylläseon
        yhdistyskö kirjoitti:

        Honkalakoti ry, tarkoittanee että on voittoa tavoittelematon yhdistys. Tietoa yhdistyksestä ei löydy mistään. Ketkä ovat jäseniä jne. Kuka tietää?

        Netin kautta löytyi vain tämä 2017 pöytäkirja. Mielenkiintoinen kylläkin tämän hetken suunnitelmien vallankäytön kannalta.
        http://kunta.ruovesi.fi/dynastia/kokous/2017585-11-1.PDF


    • Geims

      Ruoveden kunta siis lainojen takaaja ja vuosien varrella tukenut varmasti rahallisesti Honkalakodin toimintaa. Hyvä, että tässä vaiheessa kunnalta valvontaa investointeihin ja mitä palveluja ry järjestää. Tiloja on paljon, mutta mihin ne sopivat ja missä kunnossa ovat.

      • Puhallus

        Honkalakoti ry on yleishyödyllinen yhdistys, jonka omistavat yhdistyksen jäsenet. Miten tämä näin voi olla, että kunta kauppaa yhdistyksen omaisuutta? Nyt on kunnan päättäjillä taas mennyt asiat sekaisin. On sitä tukenut muutkin kuin kunta.


    • Geims

      Kauppaamassa on ollut mukana myös toimitusjohtaja Järvinen. Minkään yhdistyksen jäsen ei tietääkseni omista varsinaisesti yhtään mitään yhdistyksen varallisuudesta. Kts. Yhdistyslaki.

      • Puhallus

        No ei sitä Honkakodin ry:n varallisuutta kunta omista, että voi sitä kaupitella. Jos yhdistyksen johtaja sitä kauppaa, niin pitää olla yhdistyksen hallituksen päätös. Tässä tapauksessa hallitukseen taitaa kuulua kunnan hallituksen jäsenet,jotka ovat vaatineet äänivallan itselleen. Ovatko koskaan edes yhdistyksen jäsenmaksua itse maksaneet?


      • vaivaihtokauppaa

        Villi veikkaus että honkalakodin talous on ollut joskus niin kuralla että on ajautunut tähän kunnan avustusjonoon ja näin ollen kunta voi ohjailla toimintaa. Myyntiin vaan!! Voihan sitten ne jotka elää vielä 20-30v päästä katsella niitä tyhjiä pihlajalinnan rakennuksia, tyhjenevät kuitenkin ilman omistajan vaihdostakin


      • raynavustus

        Ray:ltä on saanut vuosittain isoja potteja, 170 000-200 00e.


    • Omaishoitajan

      Ruovesi irti Virtain kumppanuudesta HETI.... Ne rosvoavat huonompi osaisten ja ja sairaiden kaikki rahat pankista. Näin kävi sairaalle omaiselleni, vietiin koko pankkitilikin kokonaan, lupaa kysymättä.....

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      129
      4650
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      29
      3387
    3. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      21
      3380
    4. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      49
      3150
    5. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      51
      2985
    6. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      122
      2839
    7. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      19
      2594
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      113
      2315
    9. Vornanen ja oulainen

      Voi voi Ville mihin sekaannuit🥶
      Oulainen
      9
      2229
    10. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2135
    Aihe