Oletetaan että Jumala on olemassa.
Jumala loi maailman Big Bangissä tai sitten 6000 vuotta sitten laittamalla kaikki kvarkit ja muut vipstaakkelit oikeille paikoilleen (Laplacen demonin hengessä) ja painamalla Start-nappia.
Sen jälkeen maailma etenee deistisesti, luonnonlakien mukaan, Jumalan asiaan puuttumatta. Havaitsemalla maailmaa ja suunnittelemalla ja tekemällä kokeita ihmiset pääsevät yhä paremmin selville noista luonnonlaeista, niinkuin on käynytkin.
Eikä ole mitään syytä olettaa Jumalan olemassaoloa, kun tieteellisellä metodilla voidaan kaikki luonnonilmiöt redusoida yhä tarkemmin alkuosastensa ominaisuuksiin ja rakentaa toimivia malleja.
Entäpä jos Jumala joskus päättääkin vaikuttaa maailman menoon, esimerkiksi patoaa punaisen meren vedet tai pitelee jotakuta veden päällä kävelemässä, tai muuttaa jonkun ihmisen aivojen sähkökemiallista tilaa niin että henkilö saa uutta tietoa tai kuulee erilaisia ilmoituksia.
Tuollaiset tapahtumat on yliluonnollisia (tässä tapauksessa ontologisesti) eli menee todellakin sen maailman luonnonlakien vastaisesti.
Miten tieteellinen yhteisö asiaan reagoi?
Nuo tapahtumat on yksittäistapauksia, joista ei kiistattomia mittauksia yleensä ole. Tieteellisesti ottaen ilmiön selitys voi olla virheellinen havainto, eli ilmiötä ei oikeasti ollutkaan, tai sitten syynä voi olla joku 'luonnollinen' ilmiö, jota ei vaan vielä tunneta.
Hypoteesi on siis, että tutkimalla sitä ilmiötä tarkemmin löydetään luonnonlaki, joka selittää sen samalla säännönmukaisuudella kuin muutkin ilmiöt. Tieteellisesti ongelmana on, että ilmiö voi olla harvinainen ja sellainen jossa ei voida tehdä kontrolloituja kokeita, niinkuin Big Bangit. Hypoteesien validointi jää välilliseksi - eli jos sama teoria toimii toistettavissa kokeissa, oletetaan että se toimii myös niissä ei-toistettavissa ääritilanteissa. No, fyysikot sekä isossa pääässä (kosmologia) että pienessä päässä (alkeishiukkaset ja superstringit jne) ymmärtää kyllä teorialla ekstrapolointiin liittyvät ongelmat.
Joka tapauksessa mikään satunnainen ihme-ilmiö ei ole ehdottomassa ristiriidassa tieteen kanssaö. Vasta jos se ongelma voidaan toistaa, ollaan vaikeuksissa.
Lähtöoletus oli kuitenkin, että noiden ihmeiden takana on oikeasti Jumala, joka täysin ennustamattomasti rikkoo luonnolakeja silloin tällöin. Mikään toistokoe tai vastaava ei varmenna sitä ilmiötä, mikäli Jumala päättää olla tekemättä sitä toistokokeessa.
Miten tällaisen Jumalan voisi tieteen keinoin erottaa siitä että kyseessä on havaintovirhe, tai säännönmukainen mutta tuntematon luonnollinen ilmiö?
Jos ei voi, niin ontologinen totuus voi olla, että Jumala on olemassa, joko deistinen alkusyy tai teistinen, nykymaailman kanssa vuorovaikuttava Jumala.
Tämän ajatuskokeen pointti on nimenomaan se, että luonnontieteellinen teoria ja Jumala on riippumattomat selitysmallit, ortogonaalit voisi sanoa. Vaikka Jumala olisi olemassa, tiede pyrkisi selittämään Jumalan aiheuttamat anomaaliset ilmiöt muulla tavoin. Tavalla joka olisi oikea jos Jumalaa ei ole ja väärä jos Jumala on olemassa, mutta ei ole mahdollista päästä selvyyteen kummasta on kyse.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Oletko koskaan lukenut Hublea (Vai mikä se oli)
Sillä tiede tutkii maailman toimintaa ei sitä mikä on sen ulkopuolella. Tieteelle on merkityksetöntä se,olemmeko Matrix-maailmaan naulittuja aivosuntteja. Matrixissa tiede tutkisi sitä miten ja millä säännöin ne sähköt sinne aivoomme menisivät. Tiede ei ota kantaa universumin ulkopuolisiin ilmiöihin. Syynä on se,että tiede ei uskonnon tapaan yritä maksimoida tietämistään vaan minimoida virheet. Ainuttakaan rekisteröityä fysiikan lait ylittävää ihmettä ei ole suoritettu,vaikka mm. Skepsis on asettanut mojovia rahapalkintoja sellaisen esittäjälle.
Jos joku tähän väittää että paranormaalikot eivät ole rahanahnetta kansaa,niin miksi nimenomaan puhelinennustajien ja muiden paranormaalikkojen palvelukset ovat niin käsittämättömissä hinnoissa?
Miksi paranormaalikko ei haluaisi tehdä ilmiöstään tieteellisesti todistettua ilmiötä?
Ilmeisesti paranormaalikko haluaa poikkeuksetta elää köyhänä ja vihattuna...
Uskovalle Jumala on luonnollinen asia.Jumala tekee itselleen luonnollisia asioita.Luonnonlait ovat osa niitä. Mitä tarkoitetaan yliluonnollisella?"Paha" tekee luonnonvastaisia asioita.Onko ne "yli/ vai aliluonnollisia? Onko yliluonnollista "pahan tekojen" tekeminen mitättömäksi?Vai "hyvien" tekeminen mitättömäksi?