Saalemissa kummittelee?

Uusia visioita on havaittu suomessa ja ne ovat tapahtuneet lahkojen ja karismaattisten synagoogien sisällä ja ulkopuolella.
Lahkoissa kummittelee sillä kastealtaissa on nähty piru irvistelemässä ja purskuttaen vettä suustaan ja huutelevan rivouksia helluntai hengessä oleville ja toronton eläinhengille jota kastedemoni erityisesti johtaa ja origioitten ollessa kiihkeimmillään, liimaa kastepiru lahkolaiset lattiaan etteivät ylös pääse tuntikausiin ja olette varmastikin kuullet muutakin mitä torontossa ja helluntai-karismaattisissa eksytysliikkeissä on tapahtunut joten en sitä toista.

Ulkona tapahtuvista ilmiöistä tapahtui jokin aika sitten seuraavaa.
Eräs piispa käveli rakastajattarensa kanssa saalemin ohi ja henki kävi piispan kimppuun näkymättömänä olemuksena ja yht´äkkiä piispa kävi
ruikkimaan katulampun kylkeen kuin koira ja haukkui aivan labradorinnoutajan äänellä ja lähtiessään piispa vielä kapsutteli kenkiään taaksepäin koirain tavoin ja sitten menivät kai...viinakauppaan.

Toinen havaonto sattui kello 9 ja arkimaanantai
vapaakirkon kohdalla kun joku sivulainen kovassa kankkusessa meni samaan osoitteeseen kuin mainitsemani piispa.
Saalemin ovi aukesi ja varjomainen hahmo otti sivulaisen, tuon pirun valtaansa ja käski leegioitten pitää turpansa kiinni.
Uudestikastajien henget koettivat hukuttaa sivulaisen ja ellei sillalla teräväkatseinen mies(Raipe) olisi äkännyt tilannetta joka näkyi sivulaisen lasittuneista silmistä ja oli vielä kerennyt ottaa pelinsä ulos"tuulettumaan".

Jostain rakennuksesta oli kuultu ääniä ja eläinten huutoja ja kas Gehennan porukka siellä vauhdissa, ja osa yleisöstä oli kerennyt ottaa vaatteensa (täysin) pois yltään, tepastellaakseen kanan askelin ja ainakin 50 näillä palstoilla riehuvaa lahkoriivattua mellasti hurmahengessään ja julistivat benny hintti hinnin jumalaksi ja muhammedin hänen profeetakseen.
Ohikulkijoille tapahtui ihmeitä, tosin ei raamatullisia.
Leegio meni sikoihin(lahkolaisiin) ja he juoksivat röhkien kirkkoon (ev. lut) tunnustamaan olleen väärässä arvostelessaan lutherilaista oppia.
Leipäpappi kävi varastamassa katolisesta kirkosta sitä siunattua vettä ja motlarilla(pensseli) vihmoi lahkolaiset jotka saivat järkensä takaisin mutta henget jäivät sisälle vaikuttamaan.

Olkoon tämä lyhyt esimerkki teille varoitus kun kävelette lahkojen ohitse ja vannon ettei kannata mennä kovin läheltä ellei ole rynnäkkökivääriä kainalossa.
Lahkopiruja ei hämätä he vaanivat ulkosalla ja talvellakin ja paljainjaloin.
Lähtekää pois lahkoista ja sen läheisyydestä ja vain katumus ja usko kasteen armoon joka on autuuden lähde kaikille jotka ovat panneet toivonsa sakramentin autuuttavaan voimaan.
Tunnusta kasteesi synti lahkolainen.
Luovu itsevalituista teoistasi ja anna Herran vaikuttaa usko se aito lutherilainen ja koet pelastuksen sellaisena kuten apostolit ja profeetat sekä uskovat lutherilaiset.
21827
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Nimittäin se, että "vuoden olen jo ristiä kantanutkin ja nyt heilautan sen toiselle olalle"?
Oletko vankilassa/ehdonalaisessa/mielisairaalassa?
Ja p.s. Olen luterilainen/lapsena kastettu/hetero

Äänestä
  • ...vuosia olen ristiä kantanutkin ja nyt heilautan sen toiselle olalle.

    Saattaa olla noita kirjoitusvirheitä vaikka kuinka tarkastaa kirjoituksen, ennen lähettämistä, mutta noin pitää sanoa.

    Tarkoittaa vainoja,esivallan kautta, valheveljien, lahkolaisten, työmaalla eritoten kiusattu ja vainottu sielläkin ja todistaessani uskosta, kertomalla pelastuksesta, kehoittanut luopumaan synneistä jne..niin tämä risti tarkoittaa niitä moninaisia ahdistuksia jotka Kristuksen nimen tähden tapahtuu.
    On sitten sairautta ja muutakin siinä ohella, mutta tämä on Kristityn osa kaikki muu on valhekristillisyyttä.
    Tosin eivät kaikki uskovat joudu niin paljon kärsimään kuin minä olen että ei pelkoa Herran kansa.

    Heilauttaminen merkitsee ristin elämän hyväksymistä koska siinä Jumalan tahto tapahtuu, vaikka sitä tahtookin marista ja valittaa ja sellainen taidan olla minäkin.
    B-luokan ristinkantaja.

    Oletko sinä hullujenhuoneella?
    Ja lahkot ovat myös kyseisiä "huoneita"

    Äänestä

  • G-mies kirjoitti:

    ...vuosia olen ristiä kantanutkin ja nyt heilautan sen toiselle olalle.

    joko raimo tai se kollega, josta on paljon kirjoiteltu?

    Äänestä

  • siis kirjoitti:

    joko raimo tai se kollega, josta on paljon kirjoiteltu?

    ei kumpikaan....

    Äänestä

  • G-mies kirjoitti:

    ei kumpikaan....

    olen uumoillutkin!

    Äänestä

  • Sitähän kirjoitti:

    olen uumoillutkin!

    eräässä lahkossa sammutetaan illalla valot ja kun henget (haureuden) lähtevät liikuskelemaan,
    käsipelin tunnustellaan kuka kukin on.

    Tämä osa kuuluu lahkoissa saatanan esille manaamiseen.

    Äänestä

JUMALAN LAHJA

Tiedätkö mikä on hienoin ja ihanin lahja, minkä voit elämässäsi vastaanottaa?

JEESUKSEN RISTIN SOVITUSTYÖ!

Jumala hylkäsi oman, ainoan poikansa ristille kuolemaan, jotta me - sinä ja minä - saisimme syntimme anteeksi ja ikuisen elämän taivaassa Jumalan luona:

'Sillä niin on Jumala maailmaa (sinua ja minua) rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi (helvetin tuliseen järveen), vaan hänellä olisi iänkaikkinen elämä.' (Joh. 3:16)

Jos joku antaa sinulle upean lahjan kauniissa paketissa, niin et kai sano hänelle: "Ei, en tarvitse enkä tahdo!!" Silti monet sanovat niin Jeesukselle. Etkö sinä tarvitse syntien anteeksiantamusta? Etkö halua ikuista elämää Jumalan luona, joka 'on pyyhkivä kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa enää ole oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt.' (Ilm. 21:4)?

Ethän myöskään sano lahjan antajalle: "Kiitos, otan vain nämä lahjapaperit." Silti useat tekevät niin. Ei elämä Jeesuksen kanssa, uskovana ole mikään seisova pöytä, josta valitaan mitä otetaan.

Todellinen uskova etsii päivittäin Jumalan tahtoa Raamatusta rukoillen Jumalalta ymmärrystä ja tahtoa muuttaa oma mieli Jumalan mielen mukaiseksi. Raamattu on uskovien käsikirja!

Kukaan ihminen ei voi sanoa mikä on uskovalle sopivaa tai sopimatonta, jollei hän voi perustella asiaa Raamatun sanalla.

Uskon ratkaisu

Ensin on hyvä hieman pohtia sanaa synti. Usein ihmiset ajattelevat vain joitain yksittäisiä tekoja synteinä, mutta kannattaa muistaa että synti on tila. Jos olet erossa Jumalasta ja Hänen tahdostaan, teet syntiä - olet ja elät synnissä.

Ja jokainen ajatus, sana, teko tai tekemättä jättäminen, joka erottaa sinut Jumalasta, on syntiä. Jumala on antanut Jeesuksen kuolemaan ristille, että sinä saisit syntisi anteeksi ja omistaisit paikan taivaassa Jumalan luona. Usko, että syntisi ovat annetut anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä - ja tee parannus!

Parannuksen teko

Antaessasi elämäsi Jumalalle tulee sinun myös tehdä täydellinen parannus, eli luopua kaikista synneistäsi. Jumala antaa sinulle siihen voiman.

Jeesus on ollut ja tulee olemaan ainut täydellinen ihminen maan päällä. Jokainen meistä -uskovatkin- ovat vajavaisia. Uskovassa ihmisessä ei kuitenkaan asu synti vaan Jeesus. Uskovakin saa ja hänen tulisikin joka päivä tehdä parannusta synneistään

Kaste Jeesuksen nimeen

Raamatussa puhutaan kasteesta vain ja ainoastaan uskoontulleiden yhteydessä. Pienten vauvojen kastamista ei Raamatussa mainita kertaakaan. Lapsikaste ei siis ole raamatullinen. Kaste Jeesuksen nimeen annettiin alkuseurakunnassa vasta uskoontulon jälkeen:

'Jotka nyt ottivat hänen (Pietarin) sanansa vastaan, ne kastettiin... (Ap.t. 2:41), 'Mutta kun he nyt uskoivat Filippusta, joka julisti evankeliumia Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksen Kristuksen nimestä, niin he ottivat kasteen, sekä miehet ja naiset.' (Ap.t. 8:12).
Apostolien teoissa kerrotaan myös, miten vanginvartijan perhe pelastuu:

'...Ja he (Paavali ja Silas) puhuivat Jumalan sanaa hänelle (vanginvartijalle) ynnä kaikille, jotka hänen kodissansa olivat. - - ja hänet ja kaikki hänen omaisensa kastettiin kohta. Ja hän vei heidät ylös asuntoonsa, laittoi heille aterian ja riemuitsi siitä, että hän ja koko hänen perheensä oli tullut Jumalaan uskoviksi.' (Ap.t.16:32-34)

Kaste ei siis ole sama asia kuin uskoontulo, vaan sitä seuraava askel raamatunmukaisella pelastuksen tiellä. Ylläolevan esimerkin perheessä ei näin ollen ole ollut yhtään niin pientä lasta, jolla ei olisi ollut ymmärrystä ottaa Jumalan sanaa vastaan. Kaste on Jumalan asettama lahja uskovalle ja se kuuluu jokaiselle, joka on antanut elämänsä Jeesukselle.

'...ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.' (Ap.t. 2:38)

Pyhän Hengen kaste

Jeesus lupasi ennen kuolemaansa uskoville toisen Puolustajan, Pyhän Hengen
'Ja minä olen rukoileva Isää, ja hän antaa teille toisen Puolustajan olemaan teidän kanssanne iankaikkisesti, Totuuden Hengen, jota maailma (ei-uskovat ihmiset) ei voi ottaa vastaan, koska se ei näe häntä eikä tunne häntä; mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy teidän tykönänne ja on teissä oleva.' (Joh. 14:16,17)

Nykyään monet ihmiset saattavat ajatella:"Ei Jumala ole tarkoittanut minulle Pyhän Hengen täyteyttä." tai: "Ei tuollainen kuulu kristitylle, tuollaiset ilmiöt ovat itsesuggestiota." Mutta sanooko Raamattu niin? Ei, Raamatussa on useita kertomuksia siitä, miten tavalliset uskovat ihmiset saivat Pyhän hengen lahjan:

'...Ja he tulivat kaikki Pyhällä Hengellä täytetyksi ja alkoivat puhua muilla kielillä, sen mukaan mitä Henki heille puhuttavaksi antoi.' (Ap.t. 2:4).

Seurakuntatotuus

Seurakunta ei tarkoita rakennusta - ei kirkkoja eikä muitakaan ihmisen luomuksia - vaan Kristuksen ruumista, pelastettuja, uskovia ihmisiä. Maailmassa on yksi ainut uskovien joukko, Jumalan seurakunta. Alkuseurakunnan toimiessa, noin 2000 vuotta sitten, jokaisessa kaupungissa, jossa oli uskovia, toimi yksi seurakunta:

'...Korintossa olevalle Jumalan seurakunnalle, Kristuksessa Jeesuksessa pyhitetyille...' (1. Kor. 1:2),
Sinä saatat kysyä, miten tämä onnistuu nykyisin, kun uskovia on niin paljon. Ensimmäinen ja tärkein vastaus on '...Jumalalle ei mikään ole mahdotonta.' (Luuk.1:37). Toinen peruste on, että Jerusalemissa oli muutamia kuukausia Jeesuksen ristintyön jälkeen tuhansia uskovia (Jerusalemissa toimivan Jumalan seurakunnan jäseniä) ja silti tämä toimi!

'Jotka nyt ottivat hänen (Pietarin) sanansa vastaan, ne kastettiin, ja niin heitä lisääntyi sinä päivänä noin kolmetuhatta sielua. Ja he pysyivät apostolien opetuksessa ja keskinäisessä yhteydessä.' (Ap.t. 2:41-42)

Kussakin kaupungissa kokoontumiset järjestettiin seurakuntalaisten kodeissa.
'...ja mursivat kodeissa leipää...' (Apt.2:46),
'Tervehdys Priskalle ja Akylaalle - - ja seurakunnalle, joka kokoontuu heidän kodissansa.' (Room. 16:3, 5) Yksikään uskova ei kuulunut mihinkään maan päällä perustettuun kirkkoon eli sellaisiin järjestöihin, joita nykyään hajaannusta aiheuttaen seurakunniksi kutsutaan.

Näitä hallinnollisia ja toiminnallisia järjestelmiä ei tulisi sekoittaa käsitteen "seurakunta" kanssa. Ainoa oikea seurakunta oli ja on edelleen yksi yhtenäinen Jumalan seurakunta maailmassa, jonka jäsenten nimet ovat kirjoitetut kirjaan taivaissa.
'...iloitkaa siitä, että teidän nimenne ovat kirjoitettuina taivaissa.' (Luuk. 10:20).

Tässä lyhyesti kristinuskon raamatunmukaiset perusasiat. Vaikka kirkot tai yhteisöt eivät näin opeta, eivät nämä totuudet ole Raamatusta mihinkään kadonneet. Jeesus itse sanoo: "Minun lampaani kuulevat minun ääntäni, ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua." (Joh. 10:27). Tahdotko sinä seurata Jeesusta ja ottaa vastaan Raamatun totuuden, sillä se on ainut totuus joka kestää?

'Taivas ja maa katoavat, mutta minun (Jeesuksen) sanani eivät katoa.' (Luuk.21:33)
'Jumala tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden.' (1. Tim. 2:4)

Äänestä
  • Tunnut olevan hyvä ihminen.
    T: Se luterilainen

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Tunnut olevan hyvä ihminen.
    T: Se luterilainen

    ..ole hyvä. On vain yksi joka on hyvä ja Hän on Jumala!

    Mark. 10:18
    Mutta Jeesus sanoi hänelle: "Miksi sanot minua hyväksi? Ei kukaan ole hyvä paitsi Jumala yksin.

    Äänestä

  • Lahko-opit kiellän mutta en kiellä lahkouskovilta pääsyä taivaaseen jos he Jeesuksen kanssa sinne haluavat mennä ja ymmärrän virheitä, väärinkäsityksiä tietämättömyyttä, mutta näitä meiltä kaikilta löytyy.

    Kristitty kasvaa hitaasti sen olen huomannut ja on työtä ja tuskaa uuden asian oppiminen koska saatana ei salli mitään rakennuspalikkaa, mikä on Jumalasta ja Kristusta pelkää ja sen olen kokemalla ja omin silmin näkemällä nähnyt.
    Herra on voimallinen eli vain sana ja paha henki lähtee jo ajatuksen voimalla(koettu)

    Kannattaa muistaa lutherin sana:
    Mitä on synti?
    Syntiä on kaikki se mikä eroittaa meidät Jumalasta.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Tunnut olevan hyvä ihminen.
    T: Se luterilainen

    osaan kyllä auttaa uskon asioissa mutta nimitän itseäni usein paskiaiseksi joka tarkoittaa etten ole hyvä mies...elämä ei kulje kuten pitäisi ja minun pitäisi olla ainakin esimerkki muille...mutta..

    Hyvä uskova tai hyvä ihminen erään vankilasaarnaajan mukaan pitäisi asettaa lasikaappiin ja nostaa tampereen keskustaan korokkeelle ihmisten katseltavaksi.

    Äänestä

  • 'Mutta kun he nyt uskoivat Filippusta, joka julisti evankeliumia Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksen Kristuksen nimestä, niin he ottivat kasteen, sekä miehet ja naiset.' (Ap.t. 8:12).

    ...ettei Pyhä Henki ollut yhtään kastettua vielä uudestisynnyttänyt...kukaan ei ollut vielä uskossa eli syntynyt Hengestä, koska Henki ei ollut vielä tullut yhteenkään!

    Olen valheen hengessä jälleen..eikö jo olisi aika herätä!

    Äänestä

  • Joku(Se alku...) kirjoitti:

    ..ole hyvä. On vain yksi joka on hyvä ja Hän on Jumala!

    Mark. 10:18
    Mutta Jeesus sanoi hänelle: "Miksi sanot minua hyväksi? Ei kukaan ole hyvä paitsi Jumala yksin.

    ...missä laatikossa on kortiisi,( oikeasti se on Jumalan luona, tekojen kirjassa) jossa sanotaan : Hylkäsi kasteensa ja viekotteli Suomi 24-palstalla muitakin hylkäämään kasteensa!

    Etkö vieläkään tee parannusta!

    Äänestä

Etkö huomaa kuinka alat taas kiihtyä kun valvot.
Mene Nyt Nukkumaan.
Tilasi vain pahenee. Legio taas riehuu sinussa.
Tuo tekstisi on pahempaa kuin Jumalan pilkka. Se hipoo Pyhän Hengen pilkkaa.
Jeesus ehkä tarkoitti terveitä puhuessaan Pyhän Hengen pilkasta. Toivotaan ainakin niin.
On kumma jos joku uskovan nimeä kantava ei sitä näe mikä sinua todellisuudessa vaivaa.
Oletko lapsena hyväksikäytetty vai miksi noin rikkinäinen mieli?

Äänestä
  • Sinun kana-aivoillasi pitäisi määritellä, mikä on Pyhän Hengen pilkka, ennen kuin lahkohengessä
    käyt kirjoittelemaan.
    Hän olisi varmaan jo 5 vuotiaana halunnut saarnata lahkolaiset mätänemään kasteuima-altaisiin, mutta "hyväksikäyttö" voi olla myös hengellistä.
    Oletpa tyhmä ihminen?

    Äänestä

Minä uskon Jeesukseen Kristukseen,jumalan ainoaan Poikaan,joka sovitti minun syntini.

Ja samoin Lutherinkin.

Äänestä
  • Kuka nyt nykykirkkoon uskoisikaan?
    Ei Luther työntänyt nokkaansa joka paikkaan kuten hinnit ja muut.
    Hänen oli pakko kirjoittaa niin paljon muitten tähden, ja minä ainakin olen siitä Jumalalle kiitollinen.
    Luther olisi voinut pistää rahoiksi kirjoillaan, mutta annettiin ymmärtää että siinä suhteessa oli vähän sellainen "toope" ja antoi omaisuuttaan pummeillekin.
    Myönsi olevansa "nenästävedettävää lajia.
    Katolisuus on vaikuttanut tämän, luulisin.

    Äänestä

otit liika vaha heppoo ote enampi nii näät kovempii lahkonäkyi on sit viela kovemma houreet

Äänestä
  • mahtaneeko kaltaises pöllöt ymmärtä mittä mä sanos.
    Ook sä joku hippiäinen vai homotiainen?

    Äänestä

  • H.T.Räisänen kirjoitti:

    mahtaneeko kaltaises pöllöt ymmärtä mittä mä sanos.
    Ook sä joku hippiäinen vai homotiainen?

    en maa sulle nittaa kirjottanu pusu omassa sellisas vaa ookko sa sama kun toi hepovenkula toi g mies jos oot ni mitä venkuile eri nimilla pelkaatkos

    Äänestä

  • Josef kirjoitti:

    en maa sulle nittaa kirjottanu pusu omassa sellisas vaa ookko sa sama kun toi hepovenkula toi g mies jos oot ni mitä venkuile eri nimilla pelkaatkos

    eikö siellä hullujenhuoneilla opi edes kirjoittamaan kunnolla?
    Huumeveikko se paasaa joka paikassa tänä iltana.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

G-mies kirjoitti:

Uusia visioita on havaittu suomessa ja ne ovat tapahtuneet lahkojen ja karismaattisten synagoogien sisällä ja ulkopuolella.
Lahkoissa kummittelee sillä kastealtaissa on nähty piru irvistelemässä ja purskuttaen vettä suustaan ja huutelevan rivouksia helluntai hengessä oleville ja toronton eläinhengille jota kastedemoni erityisesti johtaa ja origioitten ollessa kiihkeimmillään, liimaa kastepiru lahkolaiset lattiaan etteivät ylös pääse tuntikausiin ja olette varmastikin kuullet muutakin mitä torontossa ja helluntai-karismaattisissa eksytysliikkeissä on tapahtunut joten en sitä toista.

Ulkona tapahtuvista ilmiöistä tapahtui jokin aika sitten seuraavaa.
Eräs piispa käveli rakastajattarensa kanssa saalemin ohi ja henki kävi piispan kimppuun näkymättömänä olemuksena ja yht´äkkiä piispa kävi
ruikkimaan katulampun kylkeen kuin koira ja haukkui aivan labradorinnoutajan äänellä ja lähtiessään piispa vielä kapsutteli kenkiään taaksepäin koirain tavoin ja sitten menivät kai...viinakauppaan.

Toinen havaonto sattui kello 9 ja arkimaanantai
vapaakirkon kohdalla kun joku sivulainen kovassa kankkusessa meni samaan osoitteeseen kuin mainitsemani piispa.
Saalemin ovi aukesi ja varjomainen hahmo otti sivulaisen, tuon pirun valtaansa ja käski leegioitten pitää turpansa kiinni.
Uudestikastajien henget koettivat hukuttaa sivulaisen ja ellei sillalla teräväkatseinen mies(Raipe) olisi äkännyt tilannetta joka näkyi sivulaisen lasittuneista silmistä ja oli vielä kerennyt ottaa pelinsä ulos"tuulettumaan".

Jostain rakennuksesta oli kuultu ääniä ja eläinten huutoja ja kas Gehennan porukka siellä vauhdissa, ja osa yleisöstä oli kerennyt ottaa vaatteensa (täysin) pois yltään, tepastellaakseen kanan askelin ja ainakin 50 näillä palstoilla riehuvaa lahkoriivattua mellasti hurmahengessään ja julistivat benny hintti hinnin jumalaksi ja muhammedin hänen profeetakseen.
Ohikulkijoille tapahtui ihmeitä, tosin ei raamatullisia.
Leegio meni sikoihin(lahkolaisiin) ja he juoksivat röhkien kirkkoon (ev. lut) tunnustamaan olleen väärässä arvostelessaan lutherilaista oppia.
Leipäpappi kävi varastamassa katolisesta kirkosta sitä siunattua vettä ja motlarilla(pensseli) vihmoi lahkolaiset jotka saivat järkensä takaisin mutta henget jäivät sisälle vaikuttamaan.

Olkoon tämä lyhyt esimerkki teille varoitus kun kävelette lahkojen ohitse ja vannon ettei kannata mennä kovin läheltä ellei ole rynnäkkökivääriä kainalossa.
Lahkopiruja ei hämätä he vaanivat ulkosalla ja talvellakin ja paljainjaloin.
Lähtekää pois lahkoista ja sen läheisyydestä ja vain katumus ja usko kasteen armoon joka on autuuden lähde kaikille jotka ovat panneet toivonsa sakramentin autuuttavaan voimaan.
Tunnusta kasteesi synti lahkolainen.
Luovu itsevalituista teoistasi ja anna Herran vaikuttaa usko se aito lutherilainen ja koet pelastuksen sellaisena kuten apostolit ja profeetat sekä uskovat lutherilaiset.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu