KEPUleilla synkkä kevätpäiväntasaus: Tänään julkaistun tuoreen puolueiden kannatusmittauksen mukaan, KEPUn kannatus syöksyy edelleen. Sipilän silmänkääntötemppu epäonnistui näköjään pahasti.
KEPUn kauhua lisää se, että Vihreät on kasvattanut kannatustaan ja menee vaaleissa KEPUn ohi niin, että heilahtaa.
KEPUn kannatus vapaassa pudotuksessa
22
103
Vastaukset 22
- Bernerit
Berner ja sipilä paljastivat mtk-kepun todellisen karvan. Ahneus karkasi kokonaan kohtuuden rajoista. Valtion omaisuuden kaappaukset järkyttivät.
Hyökkäys pienipalkkaisia vastaan avasi suomalaisten silmät. - pol_tutkija
Loistava uutinen. Sipilä on nyt lyöty kanveesiin...
- S24uomlaineN
Tällaiset uutisoinnit aiheuttavat suomnalaisissa sitä oikeata onnellisuutta.
- onnea.vain
Tänään on hyvä olla suomalainen. Kohta päästään Sipilän ja Kepun hirmuhallinnosta!
- keputippukoon
Ei paha.Vihreätkin ihan kannoilla. Luulisi kellojen jo jonkun kepulaisen nupissa alkavan hälyttää. Mutta Sipilä vaientaa omiensa kritiikin. Yrittipä kerrattain vainetaa mediankin (YLE:n painostaminen) Ja joku sanoo häntä hyväksi johtajaksi:)
- S24uomlaineN
Siinä kanssa kyllä sellainen porukka, joka saisi tippua, siis Vihreät. Tuohan on suurin kusettaja koko puoluekentässä. Suoranaista haittaa maalle.
- näinsesiltion
S24uomlaineN kirjoitti:
Siinä kanssa kyllä sellainen porukka, joka saisi tippua, siis Vihreät. Tuohan on suurin kusettaja koko puoluekentässä. Suoranaista haittaa maalle.
Nuorempi väki alkaa kääntyä vihreiksi. Heillä kun on tulevaisuus edessään.
- Tuhon.arkkitehdit
S24uomlaineN kirjoitti:
Siinä kanssa kyllä sellainen porukka, joka saisi tippua, siis Vihreät. Tuohan on suurin kusettaja koko puoluekentässä. Suoranaista haittaa maalle.
"Vihreät... suurin kusettaja koko puoluekentässä. Suoranaista haittaa maalle"
Mietipä Sipilän kusetuksia eli valheita ja niiden seurauksia suomalaisille sekä Suomelle.
Ensin köyhät ja työttömät leikkauksilla kyykkyyn ja ahdinkoon, sitten asuntoilmoituksen jälkeisillä seurauksilla suomalaisilta henki pois; maan turvallisuusuhka ja suomalaisten turvattomuus lisääntyi kertaheitolla. Sitten vielä lisää leikkauksia, jotta porukka saadaan syvempään kyykkyyn. Haitta -sana on aivan liian lievä ilmaisu tässä yhteydessä.
Mutta hei, nyt on kepupoliitikoilla kivaa käydä vaalitilaisuuksissa kun keskustan välinpitämättömyyden ja mokat on "kansa unohtanut". Lisää röyhkeyttä ja omahyväisyyttä, niin kyllä se siitä!
- S24uomlaineN
Vihreät nousee - Kepu laskee.
Kepu on yhä selvemmin maalaiseläkeläisten puolue. Alle kuusikymppisiä ei juuri edes ole Kepun ehdokaslistoilla. - Myofascia
KEPU on nyt auringonlaskun puolue.
- Upp
5.
- Eliiitti_SOTILAS
Sipilän eilinen vaalitentti osoitti, että ukko on pihalla kuin lumiukko.
- klug.klug
Oliko Sipilä juovuksissa eilen vaalitentissä? Silmät seisoi päässä ja kieli kangerteli.
- lesta-juha
Ihan normaalia lestadiolaisporukoissa. Yritti kai puhua kielillä, jotta jumal-taikaolento lestataivaassa olisi suopea ja loiventaisi kannatuskäppyrän syöksyn. Hallitusero-teatteri kun ei auttanut, Vihreät hengittävät niskaan, ja persutkin ehtinevät ohi ennen vaaleja.
- Upp
12.
- TeinoKetterä
Ankeaa aamua kanille kepuketkuille!
- Eliiitti_SOTILAS
Kepun tuho on taas päivän lähempänä...
- Eliiitti_SOTILAS
Kokoomus ja SDP ovat jo löytäneet toisensa mm. sote-mallissa. Sinipunaa pukkaa.
- vapaa-pudotus
Menkää pois alta - kepu kaatuu!!!
- Aktiivimalli_upottaa
https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/275953-tutkimusjohtajat-perussuomalaiset-voi-ampaista-15-prosentin-vaalitulokseen-tassa-tosi
Kohta nähdään ollaanko ennusteen mukaisissa luvuissa 14.4. Sttenhän keskustalla on mahdollisuus saavuttaa viides sijakin, jos vielä vihreät kimpaisee ohi. - KepuPettääAina
Tähän asti Kepu on pettänyt muita kansalaisia ja nyt pettää omiaankin. Monesti se on lyöty vanhan ammattinyrkkeilijä lailla kanveesiin ja sieltä kuin ihmeen kaupalla noussut. Nyt eletään niitä aikoja, että se enää nouse. Miksikö?
Kepulle ei ole enää tarvetta eikä tilausta. M.O.T. - OulunRaiskuut
Juha-Lesta Sipilän vaalipiirissä kutsuvieraansa jauhavat veretseisauttavaa lopputulosta lestakepulipuolueelle seuraaviin eduskuntavaaleihin...
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 541017
- 981004
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i21852- 135802
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t121786Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔54764- 45656
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke24654- 50638
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45610- 19607
- 46578
- 35570
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen13560Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.72558Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka141555Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast47548Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok120536- 47515
- 25512