Vanhat hautamuistomerkit vs. vandalismia

Vanhat_hautamuistomerkit

Olen ihmetellyt hautausmaalla toteutettua/toteutettavaa vanhojen hautamuistomerkkien poistoa ns. hoitamattomilta haudoilta. Ilmoitettuhan siitä varmaakin on. Itsestäni tuntuu kyllä toimenpide pahimmalta vandalismilta. Näinkö entisiä maanrakentajia arvostetaan ja oikeasti tuhotaan kansakunnan historiaa. On poistettu muistomerkkejä, joissa on nimet ja päivämäärät näkyvillä. Nämäkö eivät tarvitse arvostusta. Nyt on näin, että monet suomalaisetkin ovat muuttaneet muille maille ja mahdollisesti jossakin vaiheessa heräävät historiansa tutkimiseen. Mikä on parempaa, kuin löytää silloin esivanhempiensa leposija, vaikka se olisikin vähän huonoksi mennyt. Jos kirkko ei arvosta entisiä sukupolvia, että verovaroilla kevyesti hoitaisi hautapaikkoja, aina voidaan pitää talkoot asian saattamiseksi kuntoon. Mitähän sanoo museovirasto kansakunnan historian tuhoamisesta.

3

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Seurakuntalainen

      Ihan samaa ajattelen. Pelkkä kivi hyvin hoidetulla nurmikolla riittää. Jotain kunnioitusta edesmenneille sukupolville. Ei mee ku sata vuotta kun meidänkin kiviä siirretään rappukiviksi huviloiden eteen tällä ajattelulla.

    • seurakuntla

      Ihan samaa minäkin ajattelin ,kun näin viime syksynä,että oli laitettu lappuja. tämä hauta poistetaan hoitamattomana,ja niitä oli yli 200 kappaletta.Ei milloinkaan ole näin paljon ollut,ja niisä oli hauta ja kivi kohtuullisesti hoiodettu.Tämän hautakiven ja hautapaikan on ostaneet vainajan omaiset,ei se ole seurakunnan omaisuutta.Lappajärven seurakunnalla ei ole puutetta hautapaikoista,ja onhan sillä metsämaitakin yli 2000 hehtaaria.Tämän hatapaikkojen poiston takana, taitaapi olla seurakunnan talouspäällikkö.

    • Corpsekalle

      Väki ikääntyy, täytyy tehdä tilaa uusille raadoille 👉☠️

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1615
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1244
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1157
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1086
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      2
      1072
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      586
      1039
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      970
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      932
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      12
      857
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      9
      741
    Aihe