Hurjia kustannuksia turvapaikanhakijoista

Sipilänhallitusvastuussa

Suomalaisille veronmaksajille.

https://www.aamulehti.fi/a/201513856

"Yksi irakilainen maksaa Suomelle tutkimuksen ennusteen mukaan keskimäärin 690 000 euroa. Yksi somali maksaa 951 000 euroa elämänsä aikana. Lasten vaikutus mukaan luettuna elinkaarikustannukset ovat entistä suuremmat. Tätä on verrattu valtaväestön odotusarvoon, joka on tutkimuksessa nolla

15

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kokoomuslainen

      On melkein lottovoitto syntyä somalipakolaiseksi.

    • MaksKusetus

      Kannattaa lopettaa verojen maksaminen, jos suinkin mahdollista.

    • Joo-joo

      Yksi alkoholisoitunut työssä käymätön suomalainen maksaa meille kuinka paljon?
      Ja myös tulevaisuudessa, kun useimmiten heillä on myös lapsia ja kovin usein se lapsuus ei ole ollut kovin mainittava, joten sitä laskua maksetaan sitten vielä seuraavienkin sukupolvien kohdalla useimmiten ainakin psykiatrian puolen terveydenhoitokustannuksissa, mutta usein myös sinä jatkumona
      Lasketaan myös näiden kaikkien kustannukset meille veronmaksajille, niin suorat, kuin välilliset kustannukset

      • Joo-joo

        Ja en ole valmis maksamaan kaikkien turvapaikanhakijoiden kustannuksia myöskään, osan kylläkin, en hyväksy rikoksia, en heiltä, en kyllä kantasuomalaisiltakaan
        Ja yleensä jokainen suomalainen on niin luku-, kuin kirjoitustaitoinen, täällä on hyvät ja monipuoliset koulutusmahdollisuudet, niin kuin työmahdollisuudetkin, joten en ole myöskään valmis makselemaan suomalaisten ”loiselämistä”, perustoimeentulotuki on tarkoitettu tilapäisratkaisuksi ja jokainen osaa omaa taloudellista asemaa parantaa kyllä, jos työkykyinen on, asia on sitten aivan eri, jos pitkäaikaisesti sairas, tai eläkeläinen
        Joo alkoholismikin on toki sairaus, mutta se on myös sairaus, josta voi parantua itse niin halutessaan, huumeidenkättäjiä on myös enemmän ja enemmän
        Joskus myös suomalaiset voisivat ottaa pään sieltä takapuolestaan esiin, lopettaa aivan kaikkien muiden ihmisten, menneisyyden jne syyttelyn, katsoa sinne peiliin ja ryhtyä työhön siellä katsovan ihmisen kanssa, toki, se vaatii työtä ja siihenhän harvempi ”epäoikeutetuksi” elämänsä täällä tunteva viitsii ryhtyä


      • aikuiset.vauvat
        Joo-joo kirjoitti:

        Ja en ole valmis maksamaan kaikkien turvapaikanhakijoiden kustannuksia myöskään, osan kylläkin, en hyväksy rikoksia, en heiltä, en kyllä kantasuomalaisiltakaan
        Ja yleensä jokainen suomalainen on niin luku-, kuin kirjoitustaitoinen, täällä on hyvät ja monipuoliset koulutusmahdollisuudet, niin kuin työmahdollisuudetkin, joten en ole myöskään valmis makselemaan suomalaisten ”loiselämistä”, perustoimeentulotuki on tarkoitettu tilapäisratkaisuksi ja jokainen osaa omaa taloudellista asemaa parantaa kyllä, jos työkykyinen on, asia on sitten aivan eri, jos pitkäaikaisesti sairas, tai eläkeläinen
        Joo alkoholismikin on toki sairaus, mutta se on myös sairaus, josta voi parantua itse niin halutessaan, huumeidenkättäjiä on myös enemmän ja enemmän
        Joskus myös suomalaiset voisivat ottaa pään sieltä takapuolestaan esiin, lopettaa aivan kaikkien muiden ihmisten, menneisyyden jne syyttelyn, katsoa sinne peiliin ja ryhtyä työhön siellä katsovan ihmisen kanssa, toki, se vaatii työtä ja siihenhän harvempi ”epäoikeutetuksi” elämänsä täällä tunteva viitsii ryhtyä

        Paapova yhteiskunta on kasvattanut osan suomalaisista aikuisiksi vauvoiksi. Kehdosta hautaan huudetaan yhteiskuntaa "pyyhkimään", koska itse ei pystytä muka tekemään omille asioilleen yhtään mitään. Voin kertoa sen että jos omista asioista ei aikuinen ihminen kykene huolehtimaan niin ei niitä kukaan muukaan sinun puolestasi huolehdi.

        Mikä asiasta tekee kaikkein naurettavinta on se että samat aikuiset vauvat valittavat
        yhteiskunnan holhoamisesta. Ilmeisesti joillain on sellainen käsitys että huumeiden ja viinan saannin rajoittaminen on holhoamista, mutta maksuton terveydenhuolto ja ilmaisen rahan jakaminen ei ole.


      • ymmärsitkö-

        Se on laskettu jo, kun vertaus on 0 suomalaisten osalta kokonaisuudesta.


      • Rfyt

        Haloo ne on suomalaisia. Kyllä me omat ongelmamme on tähänkin asti hoidettu. Niin tuo kun muutkin mutta ei tänne tarvita muiden maiden ongelmia lisäksi.


    • TalousSaatavaKasvuun

      Vuoden 2015 tilastotietojen perusteella somalialaisten yhteenlaskettu elinkaarikustannus Suomelle on vähintään noin 16 miljardia (= noin 16000 miljoonaa) euroa. Talous on syytä saada kovaan kasvuun, jotta tuollaiset verorahat on mahdollista verottaa muilta Suomen kansalaisilta.
      Puolestaan, jos kaikki irakilaiset olisivat saaneet jäädä Suomeen vuoden 2015 pakolaisaallon jälkeen, niin irakilaisten elinkaarikustannukset Suomelle olisivat tällöin olleet noin 20 miljardia euroa.
      Verovaroilla elävien opettajien, lastenhoitajien, sairaanhoitajien, lääkärien, poliisien, rajavartijoiden, sotilaiden sekä muiden valtion ja kuntien virkamiesten ja työntekijöiden olisi syytä hankkia toinen työpaikka yksityiseltä sektorilta ja ruveta tienaamaan näitä valtavia verorahoja näille maahanmuuttajaryhmille ja pienentää samalla näin omaa verorasitustaan.

      • VerotukeaMaahanmuutolle

        Jokainen poliitikko, yliopisto-opettaja, lääkäri, sairaanhoitaja, lähihoitaja, poliisi, vankeinhoitovirkamies, rajavartija, sotilas, kirjastovirkailija, verovirkailija, kunnan linja-autonkuljettaja, Ylen työntekijä sekä muu kuntien ja valtion virkamies ja työntekijä pitäisi velvoittaa hankkimaan itselleen myös toinen työpaikka yksityiseltä sektorilta, jotta he voivat itse osaltaan vähentää omaa yhteiskunnalle aiheutuvaa verorasitustaan ja näin he tarjoaisivat pääasiassa verovaroin toimivalle maahanmuutosektorille tukea omalla toiminnallaan.


    • Huolestunutkansalainen

      ITT - Oulun käräjäoikeudessa on alkanut käsittely, jossa Ylen toimittaja Johanna Vehkoota syytetään maahanmuuttajataustaisen miehen kunnianloukkauksesta. Asianomistaja, marokkolaistaustainen maahanmuuttajamies oli kertonut lähtevänsä tekemään Vehkoosta haastattelua Rovaniemelle, jonka jälkeen Vehkoo kirjoitti 2.11.2016 Facebookiin syyttäjän mukaan rikoksen tunnusmerkistön täyttävän tekstin. Vehkoo solvasi maahanmuuttajamiestä mm. rasistiksi ja natsipelleksi.

      Vihapuhe sosiaalisessa mediassa maahanmuuttajia vastaan on lisääntynyt räjähdysmäisesti. Kuten tässäkin tapauksessa, Vehkoon vihapuheen kohteeksi joutui muslimimaasta Suomeen muuttanut mies. Kihlakunnansyyttäjä Kirsi Männikkö vaatii Vehkoolle 30 päiväsakkoa kunnianloukkauksesta. Vehkoo on kiistänyt vihapuheensa olevan rikollista. Syyttäjä katsoo, että Vehkoon vihakirjoitus maahanmuuttajamiehestä on tätä halventava ja ylittänyt sen rajan mitä voidaan pitää hyväksyttävänä. Suomessa on sananvapaus, mutta sananvapauteen kuuluu sananvastuu eikä se anna oikeutta sanoa mitä tahansa.

      Tänään oikeudenkäynnissä Vehkoo on yrittänyt raivokkaasti puolustella maahanmuuttajamiehestä lausumaansa vihapuhetta sillä, että monet muutkin ovat vihapuhuneet hänestä. Lisäksi Vehkoon puolustus on käyttänyt todisteena myös sitä, että maahanmuuttajamies on kertonut käyneensä julkisella paikalla muslimiasuun pukeutuneena. Oikeudenkäynti jatkuu edelleen Oulun oikeustalolla ja toimitus seuraa asiaa. Vihapuheen kohteena ollut maahanmuuttajamies ja hänen suomalainen puolisonsa halusivat kuvata ja lähettää oikeudenkäynnin suorana lähetyksenä, mutta käräjäoikeus ei tähän suostunut.

    • Mummi_73

      Pelottaa

    • täytyy_muistaa

      Kustannusten lisäksi raiskaukset ja väkivalta

    • vaarallisiakin

      Vain hullu haluaa kehistysmaa muslimeita suomeen.

    • hys-hys-miljardeista

      Mielenkiintoinen tuon laskelman synty eli että lukuisat tahot eivät olleet tietävinään kustannuksista

    • pois_pois

      matut syövät eläkkeemme

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      67
      1706
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      163
      1411
    3. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      88
      1232
    4. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      120
      1204
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      48
      1106
    6. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      70
      869
    7. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      104
      835
    8. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      190
      758
    9. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      95
      751
    10. Mitä vastaat jos

      Kysyn maanantaina jutteluaikaa ihan arkipäivisistä asioista, rauhassa? Koska nimittäin aion 😍
      Ikävä
      36
      654
    Aihe