Vastaus: idiootti uskolle -930v vain debiili tai imbesilli voi uskoa tähän.

usko-näkee-enemmän

Ota huomioon että tuolloin maapallomme oli paljon lähempänä aurinkoa ja vuosikin oli vain insinöörin mukaan vain 120-250 vrk. Sen vuoksi mammutteja ja mammutin luita on löytynyt Siperian ikiroudassa.
Joten 930 v noissa olosuhteissa ei ole verrattavissa tämän hetkiseen tilaamme.

Ja lopulla maapallo tulee siirtymään alkuperäiselle kiertoradalle, niin silloin taas merta ei enää ole.

ilm 21:1-5 Ja minä näin uuden taivaan
ja uuden maan;
sillä ensimmäinen taivas
ja ensimmäinen maa ovat kadonneet,
eikä merta enää ole.

Ja pyhän kaupungin,
uuden Jerusalemin,
minä näin laskeutuvan alas taivaasta Jumalan tyköä,
valmistettuna niinkuin morsian,
miehellensä kaunistettu.

Ja minä kuulin suuren äänen valtaistuimelta sanovan:
"Katso,
Jumalan maja ihmisten keskellä!
Ja hän on asuva heidän keskellänsä,
ja he ovat hänen kansansa,
ja Jumala itse on oleva heidän kanssaan,
heidän Jumalansa;

ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä,
eikä kuolemaa ole enää oleva,
eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva,
sillä kaikki entinen on mennyt."

Ja valtaistuimella istuva sanoi:
"Katso, uudeksi minä teen kaikki."
Ja hän sanoi:
"Kirjoita,
sillä nämä sanat ovat vakaat
ja todet."

1

86

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • selitys

      Huomasitko että tuo mainitsemasi Ilm:21:1-5 on ennustus tulevasta,ja katso jae
      21:4 ja mieti mitä siinä sanotaan."Eikä kuolemaa enää ole".Tässä jakeessa luvataan elinikää joka on pitempi kuin tuo 930 vuotta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      37
      4936
    2. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      82
      3506
    3. Horoskooppikysely

      Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
      Ikävä
      30
      2953
    4. Rakas, kerro mulle

      Miltä se tuntuu?
      Ikävä
      61
      2935
    5. Suuri tulipalo

      Missä mikä palaa?
      Kiuruvesi
      8
      2757
    6. Kesäseuraa

      Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
      Ikävä
      55
      2280
    7. Miksi haluat pitää estettynä mutta täällä puhut?

      Eikö olisi parempi puhua ihan kasvotusten?
      Ikävä
      39
      1778
    8. Tuksu on edelleen sinkku - nuori Joonas jätti!

      Hihhahihhahhaahheee Joonas keksi hyvän syy. : Tuksu on liian Disney-prinsessa hänelle. (Mikähän prinsessa lie kyseessä….
      Kotimaiset julkkisjuorut
      9
      1700
    9. Mies! Lupaatko

      enskerral kertoo mis mennään..? :D <3
      Ikävä
      18
      1691
    10. Maailmassa monta

      On ihmeellistä asiaa. 😮
      Ikävä
      16
      1584
    Aihe