Turha niitä on takaisin enää päästää.
"Olosuhteet täyteen tungetulla al-Holin leirillä ovat karmeat. Ongelmia lisää se, että Isisin piirissä vapaaehtoisesti eläneet naiset pysyvät edelleen järkähtämättä terroristijärjestön ideologian takana.
Aiemmin perjantaina kerrottiin, kuinka joukko terroristijärjestö Isisin alueelta Syyriassa paenneita naisia oli käynyt käsiksi tarkastuspisteellä kohtaamiinsa toimittajiin. AFP:n mukaan Baghouzin kylän liepeillä sijaitsevalle tarkastuspisteelle saapuneet naiset olivat muun muassa ladelleet toimittajille solvauksia sekä yrittäneet kivittää heitä.
Saman suuntaisia tietoja kantautuu al-Holin pakolaisleiriltä, jonne Isisin ”viimeisestä linnakkeesta” evakuoituja naisia ja lapsia on viety. Leirillä vierailleen Reutersin mukaan Isisin piirissä vapaaehtoisesti eläneet ulkomaalaiset naiset ovat yrittäneet hyökätä ”vääräuskoisina” pitämiensä ihmisten kimppuun.
Uutistoimiston mukaan naiset yrittävät edelleen julistaa ääri-islamistisia näkemyksiään siitä huolimatta, että Isis on menettämässä viimeisetkin rippeet Syyrian kaakkoisosissa valtaamastaan alueesta.
– He huutavat meille, että olemme vääräuskoisia, koska kasvomme ovat näkyvillä. He yrittivät lyödä meitä, kertoi leirillä oleva syyrialainen nainen Reutersin toimittajille."
- IS

Vastaukset 5
Vanhimmat
Näitä lasketaan suomeenkin loisimaan ja suunnittelemaan joukkotuhoja.
Kaapu-akka vahinkovankkureittensa kanssa ruuhkabussissa vankkurit täytettynä matupennun sijaan kaasupullolla, räjähteillä, nauloilla, pulteilla, muttereilla, piikeillä tekee melko suvaitsevaa jälkeä..
äänestän persuja!!
ON tehä vähän jäynää, ja levittää niiden keskuuteen toisistaan viimesen päälle räähkiä muhametti vitsejä, ja sitten laitettava samaan häkkiin koko lössi.
Tulee vielä sekin päivä, että suomessa ei uskalla enää nettiinkään anonyymisti kirjoitella mitään islam-kritiikkiä ilman että asettaa sillä henkensä vaaraan.
Miettikääpä tätä kaikki, jotka äänestätte niitä demareita, vasureita, vihreitä ja kokoomuksia.
Ehkä vaalien jälkeen saadaan mielisairaat takaisin avohoidosta pakkohoitoon ja palataan järkevien päätösten tielle.