Niivalan Keskusta kääntää taas takkinsa

Taas on käymässä niin, että Nivalan keskustalaiset päättäjät ovat kääntämässä takkinsa. Kunnallisjärjestön aiempi kanta tuulivoimavapaasta Nivalasta on jätetty unhon yöhön ja valtuustoryhmä sekä kaupunginhallituksen keskustalaiset jäsenet polvistuvat tuulivoimayhtiön osin selkeästi katteettomien lupausten edessä. Että sellainen Keskusta.
Pelin hengestä kertoo se, että tuulivoimayhtiö pääsee kaupunginhallituksen 25.3. pidettävään kokoukseen aivopesemään lisää ja tietty keskustalaiset kuolaavat entistä enemmän.
Se positiivinen valtakunallinen julkisuus kunnallisjärjestön päätöksestä, jossa Nivala julistettiin tuulivoimavapaaksi, on nyt romukopassa.
Onneksi kaupunkilaisilla ja etenkin tuhansilla tuulivoiman vastustajilla, silloin kun myllyt tulevat liian lähelle asutusta, on pitkä muisti. Luottamusta eivät ansaitse ne, jotka kusevat suoraan kaupunkilaisten niskaan. Eivätkä varsinkaan päättäjät, jotka edustavat kyliä, joita myllyt eniten koskevat.
Kalajoki maksaa kovaa hintaa siitä, että tuulimyllyjä on joka suunnalla. Tilasto väkimäärän kehittymisesta kertoo karun totuuden. Samoin on käymässä/käynyt Haapajärvelle.
Nivalan Keskusta on kovaa kyytiä ajamassa kaupunkiamme tähän ryhmään peesaajan paikalle.
Kun Kukonahon myllyt ovat paikallaan, seuraavaksi paikallisten keskustapäättäjän uniin palaa Hirsistönkankaan suunnitelmat, koska pää on auki. Tämä pitäisi taajaman asukkaiden huomata.
18146
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Tuohan on itsestään selvyys kun siellä on kaikenlaisia luukaksia vai mitä ne oli raamatun evankelit. Takki kääntyy kun pääsee kaliffiksi heinähattujen joukkoon ja ehkä vielä tiskiluutuajan hameen alle.. näin tytöt kertoili työaikana tapahtuneen.. hyi hitto mikä sutki ja sitä sen puoluetta pitäis kannattaa Not boni mai

Äänestä

onkokukaan maanomistaja kysynyt,eikö tuulimyllyyhtiö voisi ostaa sitä maata minkä se vuokraa maan omistajalta,niin ei sitten ne vanhatmyllyt jäisi maanomistajan riesaksi,ja rahat menis niitten purkamiseen,

Äänestä
  • Hyvä kysymys. Vuokraa ropisee jo vuodessa myyntihinnan verran, mistäköhän johtuu, että eivät osta? Näistä tulee juurikin se ilmastoteko ja ympäristön säästäminen, kun maan omistajat hautaavat loppujen lopuksi myllyjen jätteet peltoihinsa.

    Äänestä

Terminaattori kunnanvaltuustoon!

Äänestä

Onko kukaan kertonut että tuulimyllyjen käyttöikä on 10-20vuotta jonka jälkeen tuulimyllyn purkaminen on MAANOMISTAJAN vastuulla.

Äänestä

Kepulla nyt TOSI paikka! Säilyykö Nivala puhtoisena tuulimyllypaikkakuntien saartamana? Voittaako inhimillisyys vai silmitön rahan himo luonnon ja ihmisten elinolosuhteiden kustannuksella?

https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2014/20140527
YMPÄRISTÖNSUOJELULAKI

Äänestä

Myllymaanomistajat vastuuseen!!!!

Äänestä

Kyllä tyhjenee Nivala, jos tuulimyllyt tulevat!

Äänestä

Meneekö se markuksen evankelin mukaan.. sen minkä vanhemmat hommaa niin lapset tuhlaa alta aikayksikön. Sillä kommentilla yksi takinkääntäjä huseeraa muissakin merkeissä ja lisäksi hännystelee tiskiluutua kokouksien yhteydessä kuten on kuulemma tehnyt myös työaikana kunnes sai potkun persielleen..

Äänestä

Miten kauan korruptiota katsellaan?!!

Äänestä

Lähdevesialueelle teollisuutta myöskään tuulimyllyteollisuutta ei voi rakentaa.

Jos Ely-keskus väittää muuta, on henkilöstö maksettu hiljaiseksi. :-(

Äänestä

..katoppa ketä siellä valtuustossa istuu, takki voi olla väärinpäin myös muissa ympyröissä kun kääntelee aina tilanteen mukaan jotta saa edut muttei anna eikä osaa edittää mitään kehittävää.
Ppo oli esimerkki konkreettisesti, kokouksessa julkitoi kantanaan että sen minkä isät ja äidit elinaikanaan saa kerättyä, lspset tuhlaa sen alta aikayksikön.. ja valinta tuli mutta sittenpä se takki kääntyikin liukkaasti ja on nyt sieltä tuleva kiusaamaan jäseniä niin kauan kuin omaan pussiinsa rahaa saa..

Äänestä

Kyösti Kallio kääntyy haudassaan...

Äänestä

Nivalaa viedään kuin pässiä narusta!

Herätkää Keskusta puolueen edustajat!

Myös Isovihan aikaan Pohjois-Pohjanmaata kuritettiin. Nyt on sama malli. Väestöä EI kuunnella. Miten tarina jatkuu...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Miksinäin kirjoitti:

Taas on käymässä niin, että Nivalan keskustalaiset päättäjät ovat kääntämässä takkinsa. Kunnallisjärjestön aiempi kanta tuulivoimavapaasta Nivalasta on jätetty unhon yöhön ja valtuustoryhmä sekä kaupunginhallituksen keskustalaiset jäsenet polvistuvat tuulivoimayhtiön osin selkeästi katteettomien lupausten edessä. Että sellainen Keskusta.
Pelin hengestä kertoo se, että tuulivoimayhtiö pääsee kaupunginhallituksen 25.3. pidettävään kokoukseen aivopesemään lisää ja tietty keskustalaiset kuolaavat entistä enemmän.
Se positiivinen valtakunallinen julkisuus kunnallisjärjestön päätöksestä, jossa Nivala julistettiin tuulivoimavapaaksi, on nyt romukopassa.
Onneksi kaupunkilaisilla ja etenkin tuhansilla tuulivoiman vastustajilla, silloin kun myllyt tulevat liian lähelle asutusta, on pitkä muisti. Luottamusta eivät ansaitse ne, jotka kusevat suoraan kaupunkilaisten niskaan. Eivätkä varsinkaan päättäjät, jotka edustavat kyliä, joita myllyt eniten koskevat.
Kalajoki maksaa kovaa hintaa siitä, että tuulimyllyjä on joka suunnalla. Tilasto väkimäärän kehittymisesta kertoo karun totuuden. Samoin on käymässä/käynyt Haapajärvelle.
Nivalan Keskusta on kovaa kyytiä ajamassa kaupunkiamme tähän ryhmään peesaajan paikalle.
Kun Kukonahon myllyt ovat paikallaan, seuraavaksi paikallisten keskustapäättäjän uniin palaa Hirsistönkankaan suunnitelmat, koska pää on auki. Tämä pitäisi taajaman asukkaiden huomata.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu