No tulihan se taas sieltä totuus ilmi viimein

Yli puolet Oulun ja Helsingin raiskaustuomioista on ulkomaalaisten tekemiä. Että silleen.
ILtasanomat.
26<50
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Ja kaikki Suomen kansalaisuuden saaneet ovat kantasuomalaisia, eli kyllä suomalaisetkin raiskaa. Ja lähes puolet raiskauksista on suomalaisten tekemiä.

2Äänestä

Hyvävelimedia osaa sanoa joka asiasta vain yli puolet. Enemmistö kannattaa maahanmuuttoa.

2Äänestä
Aloittaja

No tuossa tutkimuksessa oli selvä enemmistö tekijöistä Afrikasta ja Lähi - Idästä. Että silleen.

2Äänestä

"Kaikki julkisilla paikoilla tapahtuneet raiskausrikokset olivat ulkomaalaistaustaisten tekemiä."
huhhuh mitä menoa!

3Äänestä

Monet puolueistamme tahtovat saada moninkertaisen määrän vuosittain juuri tällaista naisia ja tyttöjä ahdistelevaa väkeä Lähi-idästä ja Afrikasta meille ns. kiintiöpakoloisina.

Joten tulevaisuudessa suomalaiset tippuvat yhä kauemmaksi raiskaajien mitalisijoilta. Onko hyvä juttu?

2Äänestä
  • Aloittaja

    No Suomi tavoittelee maailman kärkisijaa nuorten tyttöjen raiskauksissa, että politiikot pääsevät medioissa kehumaan Suomi on ykkönen raiskauksissakin . Että silleen.

    2Äänestä

Mitä nyt suvakit sanovat, kun Kremlin tekemät tilastot kertovat totuuden?

1Äänestä

Helsingissä++venäläisten+osuus+on+13%

2Äänestä

Tyhmempi+luulisi+että+tuollaiset+luvut+herättäisivät+edes+osan+näistä+ns+suvaitsevaisista+monikulttuurisuuden+ihannoijista+välittäisi+edes+jotain+näistä+ulkomaalaisten+lastenraiskauksista.Uskokaa+että+he+eivät+välitä+vittuakaan+moisista+tiedoista.+He+äänestävät+vihervasemmistoa+ja+syövät+aasialaisia+ruokia+hyvillä+mielin.+Ruotsin+raiskausluvut+on+jo+moninkertaisia+meidän+vastaaviin+verrattuna+eikä+siellä+näy+mitään+välittämisen+merkkejä.+Ruotsidemarit+sai+17+%+äänistä+joten+selkeä+enemmistö+hyväksyy+raiskaukset,+pommien+räjähdykset,+tulipalot+ja+aseelliset+välikohtauset+kadulla+osaksi+monikulttuurisuutta+ja+haluaa+niiden+jatkuvan

2Äänestä

raiskaus on raiskaus iljettävä henkisesti heikon ihmisen teko.ja suomenlaki ei uhria nää.et tekis mieli ampua avaruuteen nuo oikeuden "palvelijat osa poliiseistakin et huiskis.ollaan niin ollakseen ollaan niin,sehän kuuluu poikuuteen.nehä on jo allahia saa..itekkin.

1Äänestä

Ilmanko täällä ollaan niin onnellisia/tyytyväisiä kun meitä virkistävästi ullatusraiskaillaan.

1Äänestä

Jotenkinhan syntyvyys on saatava nousuun.

terv. SDP

1Äänestä
  • Aloittaja

    No syntyvyys voi nousta, mutta nouseeko älyn taso myös samassa suhteessa ne geenit ?
    Että silleen

    1Äänestä

  • Unelmoin ruskeasta ihmismerestä Helsingissä.

    1Äänestä

Hyvä tietää, että ei 5 miljoonan suomalaisen tekosia ole kaikki, vaan 200 000 tuhannen vähemmistö tekee niistä yli puolet.

1Äänestä

Eestissä on ilmennyt kaksi naisten ”syttymis tapausta” ja nekin ulkomaalaistaustaisten tekemiä, sataprosenttisesti .....

1Äänestä
  • Aloittaja

    No tuo Vanhasen Tatu tutki noita geeni asioita ja teki johtopäätöksen, että suuria eroja on noissa geenien kantajissa. Että sillen

    1Äänestä

Aloitus ei sikäli voi pitää paikkaansa, että raiskausTUOMIOT olisivat ulkomaalaisten tekemiä. Jos ja KUN muslimit valtavaat oikeuslaitoksen, ovat sen jälkeen väärukoisten lasten raiskaukset kunniatekoja.

1Äänestä
  • Aloittaja

    No pahoittelen asiaa tuomiot oli Suomalaisten suvakki tuomareiden tekemiä. Että silleen.

    1Äänestä

  • Että_silleen kirjoitti:

    No pahoittelen asiaa tuomiot oli Suomalaisten suvakki tuomareiden tekemiä. Että silleen.

    Ei sinällään, joka asioita ylipäätään haluaa ymmärtää, ymmärtää aloituksesta sen mitä on tarkoitettu. Nostin asian esiin siksi koska tuli mieleen, että mitä tapahtuu kun muslimituomarit alkavat tulkita lakia tuomioistuimissa?

    ...Sekin aika on lähellä.

    1Äänestä

Jos viittaat Ilta-Sanomien juttuun, niin taidamme olla kyllä aika eri linjoilla siitä, tuliko tässä nyt totuus jollakin tavalla julki.

Ensinnäkin sinä puhut raiskaustuomioista, kun juttu puhuu seksuaalirikosten tuomioista. Raiskaus on seksuaalirikos, mutta kaikki seksuaalirikokset eivät ole raiskauksia.

Toisekseen jutussa on vähintään erikoinen tapa katsoa, kuka on kantasuomalainen. Luotan itse enemmän virallisten tilastojen syntyperäjaotteluun.

Kolmannekseen tässä on tarkasteltu vain kahta kaupunkia.

Neljännekseen kaikki tuomiot eivät edes välttämättä ole mukana eivätkä tekijät edes tiedä, ovatko ne vai eivätkö ole.

Kaikkineen iltapäivälehtitasoa. Uutisarvokin on lähentelee nollaa.

2Äänestä
  • Itse uskon ja että luku on paljon korkeampi.

    1Äänestä

  • Aloittaja

    No ootellaan rauhassa tulee ne ilmi muualtakin Suomesta mikä on todellinen määrä. Että silleen.

    1Äänestä

  • Että_silleen kirjoitti:

    No ootellaan rauhassa tulee ne ilmi muualtakin Suomesta mikä on todellinen määrä. Että silleen.

    Moni vuotta 2018 koskeva tilasto on jo valmistunut, mutta tuorein tilasto selvitettyihin rikoksiin syylliseksi epäillyistä syntyperän mukaan on vielä vuodelta 2017. Siinä suomalaissyntyisiä epäiltyjä oli 1629 ja ulkomaalaistaustaisia 450.

    Jotta asia ei sekaannu kuten aloituksessa, niin mainittakoon erikseen, että raiskausrikoksissa tässä tilastossa suomalaistaustaisia oli 608 ja ulkomaalaistaustaisia 256.

    1Äänestä

Kertoo vaan että kantis ei saa samoista rikoksista niin helposti tuomiota.

2Äänestä
  • Tottakai saavat ja helpommin. Heillä ei ole vieraan kulttuurin ymmärrystekosyytä ja rasismikorttia suojanaan. Kantista rangaistaan kovemmalla kädellä jotta näennäisesti säilyisi tilastoissa jokin roti ennenkuin aletaan ruotimaan kansallisuuksia.

    1Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Että_silleen kirjoitti:

Yli puolet Oulun ja Helsingin raiskaustuomioista on ulkomaalaisten tekemiä. Että silleen.
ILtasanomat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu