Mamuja tarvitaan 250 % enemmän kuin nyt!

UnionFan

Helsingin Sanomat on pyytänyt Eläketurvakeskusta (ETK) laskemaan ja kertomaan, kuinka paljon Suomeen pitäisi tulla maahanmuuttajia, jotta nykynuorten ei tarvitsisi vuonna 2050 maksaa eläkemaksuja merkittävästi enemmän kuin mitä nykyisin työssä olevat maksavat.

Kyse on eläkejärjestelmämme kestävyydestä.

Lopputulema oli, että joka neljännen suomalaisen pitäisi tuolloin olla ulkomailla syntynyt, ja sieltä Suomeen muuttanut.

HS:n eläkemaksuihin liittyvän huolen taustalla on Suomen nykyinen alhainen syntyvyys.

Tämä oli myös laskutoimituksen lähtöoletus, eli että vuosittain syntyvien lasten määrä pysyy jatkossakin nykyisellä alhaisella tasolla.

ETK:N saama tulos oli, että eläkejärjestelmämme kestävyys edellyttää maahanmuuton kaksinkertaistumista. Joka vuosi tarvittaisiin 30 000 uutta maahanmuuttajaa.

Tämän seurauksena maahanmuuttajien osuus vuonna 2050 olisi 22 prosenttia Suomen väestöstä eli heitä olisi 1,4 miljoonaa – ja siinä samalla Suomen väkiluku olisi kohentunut nykyisestä 5,5 miljoonasta 6,1 miljoonaan.

Nykymalleissa oletetaan (netto)maahanmuuton olevan vain 15 000 maahanmuuttaja vuosittain, jolloin heitä olisi vuonna 2050 vain 14 prosenttia väestöstä.

9

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • TässäTotuus

      Huhhuh, mitä valhetta EU-mielinen mamutusmediamme taas lykkää!

      Ensinnäkin nykyisellä tahdilla, jota ei ainakaan aiota vähentää, Suomessa on mamuja 30 vuoden päästä jo ENEMMISTÖ asukkaista. Eli suomalaiset ovat vähemmistönä omassa maassaan!?

      Toiseksi tulevaisuudentutkijoiden raati arvioi, että jo 20 vuoden päästä koneet tekevät lähes kaikki välttämättömät työt. Johtuen automatiikan, robotiikan ja tietotekniikan nopeasta kehityksestä.

      Siten jokainen tänne tuotu mamu vain LISÄÄ sitä eläketaakkaa tai muuta kustannustakkaa! Jo lähitulevaisuudessa pitää alkaa keksimään "töitä" kanslaisille, jotta he eivät turhautuisi.

      Taas yksi Euvostoliiton Pravda on tilannut omaan "toimtuslinjaansa" sopivan lausunnon "asiantuntijalta"...

      • Taas-naurattaa

        Kyse on siis Eläketurvakeskuksen asiantuntijoiden laskelmasta,jos halutaan pitää eläkkeet nykytasolla.

        Kaikkinainen tieto lisää aina EU-vihaajien tuskaa.

        "Ensinnäkin nykyisellä tahdilla, jota ei ainakaan aiota vähentää, Suomessa on mamuja 30 vuoden päästä jo ENEMMISTÖ asukkaista. Eli suomalaiset ovat vähemmistönä omassa maassaan!?"

        "Nykytahti" on noin 4 500 maahanmuuttajaa vuodessa. Pääosa on venäläisiä ja virolaisia.

        Huomattavan paljon suomalaisialähtee ulkomaille, lähinnä EU-maihin.


      • EiHelvetti

        Uskotko Jumalaan? Jumalaan uskova kristillinen tutkimuskeskus on laskenut, että korkeimmillaankin Euroopassa on islaminuskoisia noin 14 % vuonna 2050. Miksi kristillinen tutkimuskeskus huijaisi tällaisessa asiassa. Tällä hetkellä Suomeen tulee ihmisiä työn perässä tai opiskelemaan selvästi enemmän kuin turvapaikanhakijoita. Suurin osa tulijoista on Eurooppalaisia, sillä Uralin länsipuolinen osa Venäjää kuuluu maantieteellisesti Eurooppaan.

        Pew Research Centerin laskelmiin voit tutustua täältä: https://www.pewforum.org/2017/11/29/europes-growing-muslim-population/pf_11-29-17_muslims-update-22/

        Suomessa islaminuskoisten määräksi vuonna 2050 arvioidaan 11.4 prosenttia väestöstä. Muitakin maahanmuuttajia varmasti voi tulla, mutta en usko, että heidän määränsä ylittää sitä 22 prosenttia, ellei työvoimapula Suomessa äidy erityisen suureksi. Ruotsi vastaanotti 300 000 suomalaista maahanmuuttajaduunaria vuosien 1950-1980 välillä. Eli sinänsä ei sellainenkaan mahdotonta ole. Jos esimerkiksi EU:n ja Japanin välinen vapaakauppasopimus nostaa merkittävästi suomalaisen paperin kysyntää/tehdään sellukuituinnovaatioita, jotka lisäävät tuotantoa, tai jos Suomessa ruvetaan valmistamaan merkittävä määrä sähköautojen akkuja. Mahdollisuuksia on moneen.


      • aswwewww

        Miltä tuntuu valehdekka:

        "Huhhuh, mitä valhetta EU-mielinen mamutusmediamme taas lykkää!

        Ensinnäkin nykyisellä tahdilla, jota ei ainakaan aiota vähentää, Suomessa on mamuja 30 vuoden päästä jo ENEMMISTÖ asukkaista"


      • Tiedotan
        aswwewww kirjoitti:

        Miltä tuntuu valehdekka:

        "Huhhuh, mitä valhetta EU-mielinen mamutusmediamme taas lykkää!

        Ensinnäkin nykyisellä tahdilla, jota ei ainakaan aiota vähentää, Suomessa on mamuja 30 vuoden päästä jo ENEMMISTÖ asukkaista"

        Viime vuonna tuli Migrin tilaston mukaan 79 000 ihmistä ulkomailta Suomeen. Tahtia ei olla ainakaan kiristämässä, kuten avauskin todistaa!

        Joten 30 vuoden päästä enemmistö on ulkomaalaisia. Jopa ennemmin, koska suomalaiset eivät lisäänny, mutta mamut tunnetusti nopeasti.

        JOS olet laskutaitoinen, niin tiedät tuon todeksi. JOS olet rehellinen, niin myönnät tuon todeksi, Piste.

        On helppo huudella valehtelusta, kun mitään perusteita ei osaa esittää...


      • ÄläOleIdiootti

        Suomeen tuli työperäisiä muuttajia ja opiskelijoita. Turvapaikanhakijoita tuli vain vähän. Työperäistä maahanmuuttoa tarvitsemme, koska persemetsän ja paskalammen jätkät eivät muuta työn perässä, vaan odottavat, että tehdas rakennetaan kylän kolmen työttömän mieliksi läheiselle pellolle.

        Selkosuomella: Suomessa ja Euroopassa on töitä, mutta se dellyttää muuttoa sinne missä töitä on. Jos suomalaiset eivät täytä työpaikkoja, työvoima tuodaan Venäjältä, Virosta, Puolasta, Intiasta, Filippiineiltä ja Etelä-Koreasta. Ja selkokielellä osa kaksi: Sitä vitun työllistävää tehdasta ei rakenneta keskelle ei-mitään, koska tarjolla ei ole riittävästi koulutettua työvoimaa, logistiikka ja tuotantoketjut ei toimi ja sellaisen perustaminen olisi sama kuin lämmittäisi saunaa 500-euron seteleillä.

        Selkokielellä osa 3: Niin kauan kuin suomalaiset miehet ja naiset eivät osaa tehdä lapsia, tänne jumalauta tarvitaan työntekijöitä, kun me vanhenemme ja eläköidymme. Jos vitun maalaispellet ette sieltä suolta pääse työn perässä kaupunkiin, niin menkää nyt naapurin Pirkko-Liisan tai Sirpa-Joosepin kanssa navettaan tekemään pieniä suomalaisia. Jooko!


      • EiHelvetti

        Luuletteko, että maahanmuutto on kallista? Olette oikeassa, se on kallista. Mutta, mikä on vielä kalliimpaa, on ylläpitää niitä kymmenien tuhansien pikkukylien palveluita ja sosiaalitukia. Suomi maksaa ylivoimaisesti eniten maataloustukia EU:ssa. Jokaista suomalaisen viljelyn tuottamaa euroa kohden käytetään kaksi tukieuroa. Se on kaivo, johon lapataan rahaa.

        Hyvä on. Perustelu, että Suomen huoltovalmius pitää taata, on ihan okei. Se ei kuitenkaan tarkoita, että Suomessa tarvitaan 100 000 tappiota tekevää pientilaa, jotka pysyvät pystyssä vain maataloustukien avulla.

        Vituttaako, että maaseutu tyhjenee? Kyllä se varmaan vituttaa kaikkia, mutta siihen on neljä ratkaisua:

        1) Innovoitte maaseudulla jotain työllistävää teollisuutta, sinne mistä ihmiset karkaavat työn perässä
        2) Pakkosiirretään suomalaiset työttömät maaseudulle nostamaan tukia ja haravoimaan metsiä
        3) Asutetaan mamut maaseudulle,..

        Suurin ongelma Suomessa eivät ole maahanmuuttajat, työttömyys tai Euroopan Unioni, vaan piipittävät pienimunaiset luuserit, jotka eivät osaa muuta kuin valittaa.
        4) Lopetatte kitinän ja muutatte sinne missä töitä on.


    • eläkeheppu

      Ei se riitä, että niitä maahanmuuttajia saadaan. Jos ne on pelkästään suurelta osalta sosiaalitukien varassa eikä tee töitä rehellisesti, niin miten ne voi kerryttää eläkevarallisuutta? Mistä se ETK voi tietää, että ne ilmanmuuta tekee töitä tai harjoittavat jotain muuta toimintaa, josta koituu eläkevakuutusmaksuja. Niitten pelkkä oleskelu Suomessa pelkästään heikentää kestävyyskykyä hoitaa eläkkeet taloudellisella tavalla.

    • outokansa

      työperäinen maahanmuuttaja taitaa tulla ihan muualta ku nää nykyset "maahantunkeutujat"sosiaalisen rahan perässä ja jotkut näemmä alaikäsiin sotkeutujat.pitäs nyt tätä suomen kieltä sanoilla ees oikein käyttää.noista sotkeutujista .varmaan suuremmat rangastukset tulis ,jos vaikka lehmän raiskais.en tiä,mut oletettavaa olis ku NIIN hirveetä ois.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5790
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      26
      3667
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      227
      1921
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1772
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      94
      1222
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1177
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      290
      955
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      50
      948
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      889
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      848
    Aihe