Mikä on EOK - Eurooppalainen oikauesturvakeskus

Olin vailla infoa että miten tulisi toimia kun viranomaistaho dissaa aiheettomasti ja mistä saa apua, ja tältä pohjalta otin yhteyttä EOK:een. Sanoivat että tällaiset minun esittämäni homat ei heille kuulu, ja kun kyselin että mitä he sitten tekevät jos eivät näitä, niin vastaus oli että palvelut on vain jäsenille. Edelleen jäi avoimeksi se mitä he tekevät. Osaako joku täällä auttaa?
13195
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Tuohan on jonkun entisen persun perustama yhdistys. Olisikohan tarkoituksena ollut pönkittää omaa poliittista uraa. Tyyppi on näemmä kuollut tammikuussa, joten mahtaako koko yhdistystä enää ollakaan?

Ja kannattaisiko ensin opetella lukemaan? Ehkä se viranomaisten kanssa asioitikin sujuisi vähän paremmin. Tuonkin yhdistyksen nimi on oikeasti
Eurooppalaisen oikeusturvan keskusliitto eikä mikään Eurooppalainen oikeusturvakeskus.

Äänestä
  • Vaikka kysyjä ei osannut ehkä kirjoittaa aivan oikein, on suuri ilo havaita että vähä-älyisyydestäsi huolimatta ymmärsit kuitenkin kysymyksen sisällön, vaikka itse vastaus olikin luokaton.

    Äänestä

  • Olen pahoillani että kirjoitin väärin, mutta kärsin pahasta lukihäiriöstä ja kirjoitusten tarkastaminen on joskus hankalaa. Mutta hyvä kun huomasit virheeni ja korjasit sen. (koetin nyt tämän kirjoittaa oikein).

    Äänestä

Tämä oli kai joku "vastaisku" asianajajaliitolle ja samalla joidenkin juristien ansioiden keskittymiskyhäelmä,. Yhdistys kuitenkin käytännössä kaatui keskinäisiin riitoihin. Koska Juntunen, eli ainoa puuhamies on kuollut, lienee yhdistys vaipumassa suureen tuntemattomuuteen itsekin. Tästä yhdistyksestä ei ole oikeastaan ollut kenellekään mitään hyötyä/etua, paitsi tietysti yhdistyksen sisällä toimineille juristeille, pääasiassa Petter Kavoniukselle.

Äänestä

En ota kantaa kyseisen yhdistyksen toimintaan taikka tähän tapaukseen (josta ei mitään edes kerrottu), mutta ihmettelenpä vaan ihmisten intoa viedä aina kaiken maailman toimeentulotukiasiansa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen taikka oikeuskanslerille sen sijaan, että sama energia käytettäisiin saadun päätöksen lukemiseen ja vaikka niiden puuttuneiden selvitysten toimittamiseen.

Tai no otanpa nyt sen verran kantaa, että tuskin nyt kuitenkaan mikään "viranomaistaho dissaa aiheettomasti".

Oli lukihäiriö tai ei, niin ehkä kannattaisi aloittaa kertomalla, mitä on tapahtunut. Joku voisi ehkä osata vinkata oikean toimintatavankin.

Äänestä
  • Maksoin aikoinaan muutaman vuoden EOK:n jäsenmaksuja mutta mitään hyötyä niistä ei ollut.

    "Tai no otanpa nyt sen verran kantaa, että tuskin nyt kuitenkaan mikään "viranomaistaho dissaa aiheettomasti"."
    Noiden linkkien takaa löytyy hirmuinen määrä viranomaisten aiheettomia "dissauksia", osa niistä on tehty hölmöyttään mutta varsin suuri määrä on täysin tahallisia. Mitäänhän nuo koijjarit ei ikinä tunnusta.

    https://www.finlex.fi/fi/oikeus/kho/
    https://www.finlex.fi/fi/oikeus/hao/
    http://www.okv.fi/fi/ratkaisut/
    https://www.oikeusasiamies.fi/fi_FI/web/guest/ratkaisut

    Viimeksi Kela sai "pataan" helmikuussa hallinto-oikeudessa kun yritti varastaa minulle lain mukaan kuuluvia tukia viime- ja tänä vuonna yhteensä 409,58€, eikä ollut ensimmäinen kerta mutta aikaisemmin varastettujen tukien määrä on ollut pienempi. Noita samalla tavalla huijjattuja on tuhansia tai jopa kymmeniä tuhansia, eli mijoonia on Kela-roisto köyhiltä varastanut.
    https://keskustelu.suomi24.fi/t/15551942/hallinto-oikeuden-paatos-215-kertoimen-kaytosta

    Äänestä

  • Ai ei ollut hyötyä?! Voi mikä yllätys!!
    Kai olet vaatinut heidän huijaamansa rahat takaisin? Tuohan vaikuttaa ihan laittomalta toiminnalta!! Kai olet pyytänyt oikeusasiamiestä puuttumaan asiaan?

    Äänestä

  • RahatTakaisin kirjoitti:

    Ai ei ollut hyötyä?! Voi mikä yllätys!!
    Kai olet vaatinut heidän huijaamansa rahat takaisin? Tuohan vaikuttaa ihan laittomalta toiminnalta!! Kai olet pyytänyt oikeusasiamiestä puuttumaan asiaan?

    Siitä on yli 10 vuotta eikä periaatteessa sillä pelkällä parin kympin jäsenmaksulla saanut mitään, en silti koe tulleeni huijjatuksi kun itse maksoin. Vuosikokouskutsuja sieltä tuli ja tuo kokous oli muistaakseni aina Rovaniemellä. Sitten lopetin maksamasta ja laskuja tuli vielä muutama vuosi, yhdistyksen jäsenmaksut ei ole perintäkelposia.
    Löytyi vieläkin selaimesta vanha linkki EOK:n sivuille, näyttää sivut ainakin vielä toimivan
    http://www.eok.fi/
    Moni maksaa ydistysten jäsen maksuja jopa vuosikymmeniä saamatta mitään vastineeksi ja osallistumatta millään tavalla yhdistysten toimintaan.

    Oikeusasiamies valvoo viranomaisia ei yhdistyksiä, yrityskiä eikä yksityisiä kansalaisiakaan.

    Äänestä

  • Kaikkeen sitä meikäläisten verorahoja tungetaan. Elät ilmeisesti meidän muiden maksamilla tuilla niin leveästi, että sitä on ollut varaa tunkea tuollaiseen persujen huijaukseen. Ei tunnu ihan oikealta.

    Äänestä

  • Työnraskaanraataja kirjoitti:

    Kaikkeen sitä meikäläisten verorahoja tungetaan. Elät ilmeisesti meidän muiden maksamilla tuilla niin leveästi, että sitä on ollut varaa tunkea tuollaiseen persujen huijaukseen. Ei tunnu ihan oikealta.

    Kun olet maksanut verosi ei sinulla sen jälkeen ole mitään päätösvaltaa niiden rahojen käyttöön.

    Hukkaanhan nuo rahat meni mutta ei niitä hyväksytty menoksi toimeentulotuessa enkä edes yrittänyt joten nuo rahat oli pois muista varsin tärkeistä menoista. Toimeentulotuen perusosan käyttö on täysin sen saajan päättettävissä, varsin moni näyttää tunkevan sen suurelta osin peliautomaatteihin josta se palautuu takaisin hyväntekeväisyyteen vähennettynä veikkausen johtajien bonuksilla joihin varsin suuri osa niistä menee. Raha-automaatit kun nykyisin on osa Veikkausta.

    Äänestä

  • Saanko kysyä. Kun noin näppärästi näytät kirjoittelevan ja sinulla on valtavasti energiaa monenlaisiin asioihin, niin miksi et tee töitä? Olisi meillä muilla yksi elätettävä vähemmän ja vastaavasti enemmän rahaa vaikka syöpäsairaiden lasten hoitoon. Eiväthän asiat aina ihan näin yksinkertaisia ole, mutta jotenkin tulee sellainen fiilis, että haluat vain käydä muiden taskuilla ja olet ehkä ihan vain periaatteen vuoksi joutilaana.

    Äänestä

  • Työnraskaanraataja kirjoitti:

    Saanko kysyä. Kun noin näppärästi näytät kirjoittelevan ja sinulla on valtavasti energiaa monenlaisiin asioihin, niin miksi et tee töitä? Olisi meillä muilla yksi elätettävä vähemmän ja vastaavasti enemmän rahaa vaikka syöpäsairaiden lasten hoitoon. Eiväthän asiat aina ihan näin yksinkertaisia ole, mutta jotenkin tulee sellainen fiilis, että haluat vain käydä muiden taskuilla ja olet ehkä ihan vain periaatteen vuoksi joutilaana.

    Saanko kysyä miksi olet tuollainen typerys joka kuvittelee että töitä vain tehdään ilman työpaikkaa?
    Ikää on jo 62 v ja ei tällainen periksi antamaton "änkyrä" jota on mahdoton kusettaa ole kovin haluttu työmarkkinoilla. Se on kyllä nähty ettei minusta ole perseennuolijaksi ja tosi moni työnanatja on sen huomannut, osa on osannut sitä arvostaa kun olen puolustanut myös työnaantajan etua "vilkunki-villejä" vastaan mutta joillekin epärehellisille työnantajille se on ollut kauhistus.
    Jouten en oikein osaa olla joten kyllä aina tekemistä on, ongelma on lähinnä siinä mitä tekeisi seuraavaksi.
    Töitä on tullut kyllä tehtyä paljonkin ja nyt odotan eläketuelle pääsyä ja ellei nt ihan ihmeitä tapahdu niin lokakuun alusta pääsen eläketuelle, lakikin siitä on jo hyväksytty.

    Äänestä

Ehkä kysyjä voisi olla suoraan yhteydessä tuohon lakimies Kavoniukseen? Eikös tuon yhdistyksen toimintatapana ollut välittää hänelle asiakkaita? Nyt säästyisi se jäsenmaksukin, kun olisi vain suoraan yhteydessä?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


M-aunuska kirjoitti:

Olin vailla infoa että miten tulisi toimia kun viranomaistaho dissaa aiheettomasti ja mistä saa apua, ja tältä pohjalta otin yhteyttä EOK:een. Sanoivat että tällaiset minun esittämäni homat ei heille kuulu, ja kun kyselin että mitä he sitten tekevät jos eivät näitä, niin vastaus oli että palvelut on vain jäsenille. Edelleen jäi avoimeksi se mitä he tekevät. Osaako joku täällä auttaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu