Porvarimedian uutisointi joulukuun lopun työttömyys- ja työllisyystilanteesta hämmästyttää kansalaisia. Onkohan toimittajilta kokonaan unohtunut päätoimittajien vetoomus totuudenmukaisesta ja luotettavasta uutisoinnista?
Työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) joulukuun työllisyyskatsauksen mukaan kuun lopussa oli laajan työttömyyden luvulla 403 700 työtöntä. Tilastokeskuksen "viralliset" luvut kertovat "vain" 146 000 työttömästä. Tilastojen erot ovat lievästi sanottuna järkyttäviä.
Tilastokeskuksen työttömyysluku vääristää myös työllisyysasteen, joka on oikeasti alle 70%.
Samaan aikaan kun Tilastokeskus kertoo 146 000 työttömästä, työttömyysturvan saajia on 313 870. Tästä ansiopäivärahan saajia on 105 282 ja Kelan peruspäivärahan ja työmarkkinatuen saajia 208 588.
Ei voi olla totta, että 167 870 työntekijää on yhtä aikaa työssä ja työttömänä!
Olen koonnut tiedot TEMin, Tilastokeskuksen ja Kelan tilastoista.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Tuo johtuu ihan vaan siitä että työmuodot on usein osa-aikaisia niin palkat ei riitä joten tarvii nostaa soviteltuapäivärahaa tms...
Joitakin vuoia sitten kerrottiin että n. 50 000 työssä käyvää saa toimeentulotukea siksi ettei palkka riitä elämiseen, nyt tuota lukua ei uskalleta eses kertoa.
Sipilän huijausyritys joka siunataan tilastoilla tyyliin tunti työtä ja olet työllinen. Äänestäjät Kepu Kokkareet nostavat vääristetyllä tiedolla häntäänsä, sellainen valehtelu on loputtava seuraavan neljän vuoden aikana...