Eduskunta edellyttää hakee vaalijulkisuutta

Fjfjjffjffjjfjk

15

104

    Vastaukset 15

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tititititititityy

      Miksihän Panu Huuhtanen ei osaa hyödyntää kurdien häneen kohdistamaa äärimmäisen raakaa ja väkivaltaista kohtelua, vai makaako Panu vielä lähes aivokuolleena sairaalassa?

      • uutispimento

        Yle ei kerro kuin timosta ja suldaanista nyt uutisissa. Rasismia?

    • RobertKinty

      Missä video pahoinpitelystä?

      • Netistälöytyy

        Youtubessa.

    • näin_se_on_nähtävä

      Tuo väkivalta ehdokkaita kohtaan ei tietenkään ole asiallista.
      Mutta pitäisi pohtia syytä, mistä se johtuu.

      Epäilen paria syytä.
      Ensinnäkin ihmiset ovat vihaisia siitä, ettei heidän asioitaan ja näkemyksiään huomioida valtamediassa, vaan päinvastoin heidän kaltaisiaan ihmisiä kohdellaan ilkeämielisten yleistysten kautta. Vrt. Ylen muka-leikkimieliset-analyysit.

      Toinen syy lienee se, että maailmalla on mellakoitu ja saatu julkisuutta eri asioille. Myös maahantulijat ovat käyttäneet omia keinojaan.
      Vähemmistöön ja heikkoon sellaiseen joutuneet kantasuomalaiset kokevat joutuneensa hylätyiksi ja nurkkaan ajetuiksi. Siksi he tarttuvat viimeisiin keinoihin.

      Kyllä se viimeinen tukki on tullut kuormaan ja silloin se hevonen kuukahtaa kuolleena hangelle.
      (Juu, ihan tietoisesti kotimainen esimerkki kotimaisen eläimen avulla eikä sillä korsi ja xxxxxx jutulla)

      • faktalla_kupoliin

        Pohtikaamme syitä yhdessä.

        Useista ei suunnista kuuluu nyt viestiä, että käyttäytyminen on raaistunut; työnnytään iholle, uhkaillaa ja huudetaan. Järkevä ihminen ymmärtää syynkin. Vihapuhe saa aikaiseksi vihan tekoja. Syrjäytynyt pöljä-Paavo ottaa Jussin puheet ihan totena, kun omaa harkintaa ei ole. Paavo uskoo, että häneltä ollaan viemässä tekohampaat suusta ja Kelan korvaukset. Niinpä Paavo lähtee torille ja painii turvamiesten kanssa.

        Aitokantasuomalainen voi kokea itsensä hylätyksi ja nurkkaan ajetuksi, mutta oikea syy siihen on kepukka. Lopeta sinäkin ajoissa.

      • trollinpirulle
        faktalla_kupoliin kirjoitti:

        Niksutteleva brynolfmoktar iski puskistaan jälleen törkeästi lässyttäen ja niksut iski päälle.
        Sun kirjoittelusi ovat sitä vihapuhetta pahimmillaan. Turhaa auot muille päätäsi yksinäisenä urpona.

      • oosnytjoihmisiksi
        faktalla_kupoliin kirjoitti:

        Pohtikaamme syitä yhdessä.

        Useista ei suunnista kuuluu nyt viestiä, että käyttäytyminen on raaistunut; työnnytään iholle, uhkaillaa ja huudetaan. Järkevä ihminen ymmärtää syynkin. Vihapuhe saa aikaiseksi vihan tekoja. Syrjäytynyt pöljä-Paavo ottaa Jussin puheet ihan totena, kun omaa harkintaa ei ole. Paavo uskoo, että häneltä ollaan viemässä tekohampaat suusta ja Kelan korvaukset. Niinpä Paavo lähtee torille ja painii turvamiesten kanssa.

        Aitokantasuomalainen voi kokea itsensä hylätyksi ja nurkkaan ajetuksi, mutta oikea syy siihen on kepukka. Lopeta sinäkin ajoissa.

        "Useista ei suunnista kuuluu nyt viestiä, että käyttäytyminen on raaistunut; työnnytään iholle, uhkaillaa ja huudetaan." Kirjoitustaito sen kuin rappeutuu. Vihapuheensa on ikuista. Rkp?

      • maakutsuu12
        oosnytjoihmisiksi kirjoitti:

        "Useista ei suunnista kuuluu nyt viestiä, että käyttäytyminen on raaistunut; työnnytään iholle, uhkaillaa ja huudetaan." Kirjoitustaito sen kuin rappeutuu. Vihapuheensa on ikuista. Rkp?

        Mitä Rkp kuuluu asiaan, palaa takaisin maan päälle! Katkera?

    • Rghjgffhj

      Hulluja on Helsinki täynnä eikä se valitettavasti liity poliittiseen suuntautimiseem

    • Tiedotan

      Taas joku mamuehdokas uhriutuu ja mamutusmediamme tietysti antaa ilmaista vaalijulkisuutta hänelle! Oikeastaan MITÄÄN varsinaista väkivaltaa ei tapahtunut.

      Kunhan vain joku innostui rähjäämään mamuehdokkaalle, repimään kädestä jotain esitteitä ja liimaamaan vaatteisiin tarroja.

      • Peilistälöytyysyyllinen

        Kyllä minäkin turpaani saisin, jos torille menisin paskaa jauhamaan, eihän tuossa ole mitään ihmeellistä.

    • JussieS

      Ikävää.
      Mutta kaupunginvaltuutettu on etuoikeutetussa asemassa kaupunkilaisiin nähden.
      Missä ohituskaistat uhkailijoile?

    • ulosmaasta

      Mustien ei pitäisi saada edustusta eduskuntaan, ei myöskään muslimien koska he eivät jaa Läsimaisia arvoja kuten me.

      • Viestisi on muuten 100% länsimaisten arvojen vastainen. Onneksi emme elä sinun Suomessasi.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      120
      2472
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      40
      1642
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      655
      1079
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      993
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      972
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      98
      926
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      885
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      83
      760
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      33
      736
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      71
      728
    Aihe