Vuosittain vapaa-ajattelijat kirjoittavat palstalla, että jäseniä suorastaan vyöryy ovista ja ikkunoista. Sitten kun vuodenvaihde on ohitettu ja tulee aika paljastaa todellinen jäsentilanne, pitkällisen epäröinnin jälkeen joudutaan kertomaan, miten jäsenmäärä oli jälleen kuluneena vuonna laskenut.
Älkää siis menkö vaparipropagandan halpaan. Katsotaan asiaa sitten 2020 alkuvuodesta. Tällä hetkellä voi todeta, että vuodesta 2010 alkaen jäsenmäärä on yhtä vuotta lukuun ottamatta laskenut koko ajan. Jäsentappio on noin 7000 hengen luokkaa. Jäljellä on enää noin 1300.
Tappiomieliala on vallannut monissa yhdistyksissä, mikä on varsin realistinen reaktio. Yhtä vaille puolet jäsenyhdistyksistä on lakannut ja kehitys näyttää jatkuvan samanlaisena. Esimerkiksi Lappeenrannassa ollaan harkitsemassa toiminnan lakkauttamista kiinnostuksen puutteesta.
Ollaan siis realistisia ja rehellisiä: vapaa-ajattelu taantuu vauhdilla.
Älkää siis menkö vaparipropagandan halpaan. Katsotaan asiaa sitten 2020 alkuvuodesta. Tällä hetkellä voi todeta, että vuodesta 2010 alkaen jäsenmäärä on yhtä vuotta lukuun ottamatta laskenut koko ajan. Jäsentappio on noin 7000 hengen luokkaa. Jäljellä on enää noin 1300.
Tappiomieliala on vallannut monissa yhdistyksissä, mikä on varsin realistinen reaktio. Yhtä vaille puolet jäsenyhdistyksistä on lakannut ja kehitys näyttää jatkuvan samanlaisena. Esimerkiksi Lappeenrannassa ollaan harkitsemassa toiminnan lakkauttamista kiinnostuksen puutteesta.
Ollaan siis realistisia ja rehellisiä: vapaa-ajattelu taantuu vauhdilla.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Antivapari levittää fantsasioitaan ja ennustuksiaan taas uudessa ketjussa. Asiaa voi kommentoida täälläkin: http://vapaa-ajattelijat.fi/liity-jaseneksi/
Kyse on faktoista. Faktojen esittäminen ei ole mitään antivapariutta vaan yksinkertaisesti tosiasioiden kertomista. Fantasiaa on sinun unelmasi maailmasta, jossa ikäviä tosiasioita ei ole. En kyllä ihmettele, jos tuo fantasiamaailmasi ohjaa toimintaa. Ilmankos vaparien määrä laskee, kun sinä elät pääsi sisäisessä fantasiamaailmassa.
Mikä oli tuo poikkeusvuosi, jolloin jäsenmäärä kasvoi?
2012 eikä silloinkaan montaa henkeä. Kaikkina muina vuosina jäsenmäärä on tippunut, toisina enemmän ja toisina vähemmän. Luonteenomaista on, että alamäkeen tulee pieniä hyppyreitä, mutta ei se kokonaissuuntaa muuta miksikään. Realismia on laittaa pillit pussiin vapariyhdistyksissä.
Minkä kokoinen yhdistyksen pitää olla, että sellaiseen kannattaa liittyä? Siis jos va-yhdistyskiin ei kannata liittyä koska niisä ei ole tarpeeksi jäseniä, niin jossain suuruuluokassa täytyy olla jokin kriittiinen kynnys jossa muutos tapahtuu.
Kasvoi myös vuonna 2016. Osasyynä taisi olla Länsi-Uudenmaan ateistien jäsenmäärän yllättävä ja tilapäinen nousu.
Pattin Kimmo Sundström hekumoi jäsenmääräasialla samalla kun hänen omassa yhdistyksesään on vain nelljä päätösvaltaista A-jäsentä ja tukijäseniökin vain alle 20. Melko ristiriitaista, kun vapaa-ajattelijoissa liittomaksutilityksiä on pitkälti yli 1300 jäsenestä.
Ei noussut, vaikka tuossa yhdistyksessä tulikin vahva jäsenlisäys. Liiton kaikkien yhdistysten jäsenmäärä kehittyi näin vuosina 2015-18: 1540 - 1491 - 1364 - 1341. Eli jatkuvaa pienenemistä.
Vaparilehdessä on erittäin hyvä kuva liiton pääsihteeristä. Esa Ylikoski seisoo yksin liiton autioituneen, entisen toimiston ovisyvennyksessä. Minusta kuvaa liiton tilannetta.
No niinpä, näyttää olevan oikein kaksikin lappua ovessa. Mikä kummallisinta, Ylikoski hymyilee. Mitähän siitä sitten pitäisi päätellä.
Taitaa olla tyytyväinen, kun armeijassa kaikki pakotetaan papin oppitunnille, kirkko julkaisee maksusta sen tekstiä ja toinen kirkko maksaa matkat uskonnonopetuksen kehittämiseen. Ja niin: paras saavutus on se, että vaparitoimiston luukulla on lappu. Voisi kysyä, kuka tässä on antivapari.
Näinpä juuri. Alkaa todella epäilyttää, että pääsihteeri harrastaa kieroa peliä.
Sopii kysyä pettävtkö propagandalla enemmän itseään vai muita. Mulle on ollu jo kauan selvää, että vaparit on auringonlaskun porukka. Niillä on kaljaillat enää.
Onko tämäkin aloitus liiton masinoima? Alkaa vaikuttaa siltä.
Kierous on vaparitoiminnalle ominaista. Paras olla varuillaan. Pääsevät uhriutumaan.