Suomalaiset haluavat SDP:n ja vihreät hallitukseen

näinhänsemenee

Maaseudun tulevaisuuden toimeksiannosta Kantar TNS kysyi 1 155 äänestysikäiseltä suomalaiselta kolmea puoluetta, joiden ainakin tulee olla hallituksessa.

35

<50

2Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • perusradikalistit

      "Perussuomalaiset on Jussi Halla-ahon valtakaudella radikalisoitunut niin paljon, että puolue ei kelpaa mihinkään hallituskokoonpanoon. Maahanmuuton vastustaminen näyttelee niin valtavaa roolia ps-puolueen agendassa, että vain kahdeksan sivua pitkässä perussuomalaisten vaaliohjelmassa ei juuri mistään muusta puhutakaan."

      • Herätystä

        Radikalisoituneiden ihmisten yhden asian puolue. Eikö tuollainen jo ole yleiselle turvallisuudelle vaarallien ja kuuluisi seurantaan?


      • qåaäzm

        Persut näyttävät ja tuntuvat teidän mädättäjien ja maailmojenhalaajien mielestä radikaaleilta. Se kannattaa juuri niitä arvoja joita kokoomus kannatti aikoinaan. Puolue vastaa sitä kokoomusta joka oli neljäkymmentä vuotta sitten. Näin sokeiksi ihmiset voivat tulla suvakkiudessaan. Ollaan menissa suuhen suuntaan että kaikki vähänkin normaali ja perinteinen tuntuu radikaalilta. Se aika on aika lähellä.


      • qåaäzm
        qåaäzm kirjoitti:

        Persut näyttävät ja tuntuvat teidän mädättäjien ja maailmojenhalaajien mielestä radikaaleilta. Se kannattaa juuri niitä arvoja joita kokoomus kannatti aikoinaan. Puolue vastaa sitä kokoomusta joka oli neljäkymmentä vuotta sitten. Näin sokeiksi ihmiset voivat tulla suvakkiudessaan. Ollaan menissa suuhen suuntaan että kaikki vähänkin normaali ja perinteinen tuntuu radikaalilta. Se aika on aika lähellä.

        Persut näyttävät ja tuntuvat teidän mädättäjien ja maailmojenhalaajien mielestä radikaalilta. Se kannattaa juuri niitä arvoja joita kokoomus kannatti aikoinaan. Puolue vastaa sitä kokoomusta joka oli neljäkymmentä vuotta sitten. Näin sokeiksi ihmiset voivat tulla suvakkiudessaan. Eivät näe omaa tilaansa. Ollaan menossa siihen suuntaan että kaikki vähänkin normaali ja perinteinen tuntuu radikaalilta. Se aika on aika lähellä.

        Tämä oli korjaus.


      • 2020-lElääSEdusk

        40 vuotta sitten ei käy, nyt on 2019. Persujen sivinismi on lisäksi vieläkin vanhempaa, vähintään 1960-luvulta.


      • qåaäzm

        Persuja vihataan juuri niiden asioiden takia joista Jussi eilen puhui vaalitentissä. Siinä apusen-ukkokin haukkoin henkeään, ja se vanha mummo.


      • qåaäzm
        2020-lElääSEdusk kirjoitti:

        40 vuotta sitten ei käy, nyt on 2019. Persujen sivinismi on lisäksi vieläkin vanhempaa, vähintään 1960-luvulta.

        Persut vastustaa erään uskonnon maahantuloa, jossa sovimismi sekä naisten sorto on vedetty tappiinsa.


      • qåaäzm
        qåaäzm kirjoitti:

        Persut vastustaa erään uskonnon maahantuloa, jossa sovimismi sekä naisten sorto on vedetty tappiinsa.

        Sovimismi siis. Tuon erään uskonnon miehet pitävät sen uskonnon naiset nyrkin sekä hellan välissä. Sitäkö te tänne haluatte?


      • qåaäzm
        qåaäzm kirjoitti:

        Sovimismi siis. Tuon erään uskonnon miehet pitävät sen uskonnon naiset nyrkin sekä hellan välissä. Sitäkö te tänne haluatte?

        Ei onnistu nyt mikään. Sovinismi siis.


    • hesari_heh

      HS tilannut ja teettänyt gallupin helsingin Kalliossa, joten tulos saadaan halutunlaiseksi. Siellä asuu paljon vihervassareita ja päihdeongelmaisia.

      Ihmiset ei suomessa halua Homo haavistoa pressaksi eikä demareita vihreitä tuhoamaan suomen kehitysmaa muslimien invaasiolla.

    • antikarismaa

      Persut ei kelpaa muille puolueille, ja puheenjohtaja Halla-aho on ihmistyyppinä surkimus.

      • Halla-AhoOnTohtori

        Eikö Halla-Aho käy tarpeeksi salilla ja syö salimömmöjä vai eikö Halla-Aho hiiviskele ja piileskele kettutarhojen liepeillä, jotta hän osoittaisi mieskuntonsa muille lakienrikkojille vai mistä kenkä puristaa?


    • muutoksen.tuulet

      Noin se tulee menemään. Oikeistopuolueiden kepu kokoomus ja perussuomalaiset politiikka on nyt nähty eikä se siitä tule miksikään muuksi muuttumaan. Leikkauksia kyykytystä ja hyvinvoinnin alasajoa lisää vain tiedossa jos ne saavat edelleen päättää.

      • Mitenkähän

        se kyykytys ja hyvinvoinnin alasajo on eloosi heijastunut? Saat kuitenkin tuulipukuusi tarvittavan rahan edelleen sujuvasti sossun luukulta. Vasurien vetämänä siihen tuulipukuun saisi ilmeisesti raidat kylkiin?


      • RuusuinenOnnela

        Posti on käynyt hitaaksi.
        Mummot murhataan kiduttamalla "hoito"laitoksissa.
        Lapset raiskataan.
        YlenAnti on uusi Pravda: pakko tilata.


      • qåaäzm

        Nyt se kyylykys vasta alkaa kun vihervasurit pääsevät matuttamaan. En pitäisi minään ihmeenä hintalappua matutukselle joka pyörii viiden ja kymmenen miljardin hujakoilla vuodessa. Se on enemmän kuin todennäköistä. Nyt hinta on kolme miljardia näille toimettomille. Siinä sitä ollaan ”pienen ihmisen” puolueita kun juuri heidän selkänahasta revitään matutuksen hinta. Turvallisuus on teidän maanpettureiden toimesta romutetu ikuisiksi ajoiksi. Luen kaikki merkittävämmät puolueet maanpettureiksi persuja lukuunottamatta.


      • qåaäzm
        qåaäzm kirjoitti:

        Nyt se kyylykys vasta alkaa kun vihervasurit pääsevät matuttamaan. En pitäisi minään ihmeenä hintalappua matutukselle joka pyörii viiden ja kymmenen miljardin hujakoilla vuodessa. Se on enemmän kuin todennäköistä. Nyt hinta on kolme miljardia näille toimettomille. Siinä sitä ollaan ”pienen ihmisen” puolueita kun juuri heidän selkänahasta revitään matutuksen hinta. Turvallisuus on teidän maanpettureiden toimesta romutetu ikuisiksi ajoiksi. Luen kaikki merkittävämmät puolueet maanpettureiksi persuja lukuunottamatta.

        Siis kyykytys. Minulta ei ole kysytty asiasta mitään. Todennäköisesti kysely on tehty jossain Helsingin Kalliossa, tai punaisilla paikkakunnilla kuten Kemissä.


    • äänioikeus.pois

      Työttömät ja muut Kelan elätit saavat haluata mitä tahansa mutteivat saa.

    • tulevalottovoittaja

      Ei tässä tunne enää itseään suomalaiseksi. Pikemminkin tulee mieleen Nallen pankin roska.

    • sadistithallitukseen

      Itäkeskuksessa kurdit jakoivat j oitain esitteitä viime lauantaina vaalitorilla. Jakoiko ne SDPn esitteitä ja olivatko ne samoja kurdeja jotka h akkaisvat eduskuntaehdokkaan Nariinkkatorilla?

      Jos olivat niin se osoittaa suoraan miten SDP kannattaa suomalaisiin kohdistuvaa terroria ja haluaa kyseisiä terroristeja lisää Suomeen. Jos se on teidän toivomanne tulevaisuus niin äänestäkää vain SDPtä ja muita vasemmisto puolueita, sekä keskustaa ja kokoomusta.
      Kaikki ajavat Ruotsin mallia jossa lapset eivät enää voi turvallisesti käydä koulua.

      • Jos.ja.Verstappen

        Jos isäsi olisi käyttänyt ehkäisyä, niin maailmassa olisi yksi vajaaälyinen vähemmän.


    • äänipersuille

      En usko ensinkään aloittajaa. Suomalaiset haluavat sellaisen puolueen hallitukseen, joka todella ajaa Suomen ja suomalaisten asiaa. Sellainen on perussuomalaiset. SDP ja viherhipit halaa nykyistä karmeeta haittamaahanmuuttoa. Sille ei ole Euroopassa enää varaa. Eikä sijaa.

      • nähtyon

        Persujen hallitustaidot nähtiin jo vuonna 2015, kun maahan lappasi 35 000 elintasopakolaista. Persuministerit (puolustus- ja ulko-) eivät tehneet mitään estääkseen sitä.

        Että se niistä persuhallituksista.


      • uuylluyly
        nähtyon kirjoitti:

        Persujen hallitustaidot nähtiin jo vuonna 2015, kun maahan lappasi 35 000 elintasopakolaista. Persuministerit (puolustus- ja ulko-) eivät tehneet mitään estääkseen sitä.

        Että se niistä persuhallituksista.

        Onneksi noi ei oo enään persuja vaan sinisiä muuten ei tulis edes 10% kannatusta jos terhot ja elovaarat olisi vielä mukana kävi hirveä tuuri että 1% kannatuksen soinilaiset lähti pois.


    • Sosialistisdemokraatti

      SDP edustaa avaraa suvaitsevaisuutta, jossa hyväksytään kaikki ihmiset, paitsi ei tietystikään suvaitsemattomat taantumukselliset.

      Esim. Oulussa SDP:n varavaltuutettu on imaami, jonka vävy lähti vuonna 2014 Isisin taistelijaksi perheineen ja sai 2017 marttyyrikuoleman. Rahoittaakseen matkansa taistelukentälle hän oli sosialidemokraattisen appiukkonsa kanssa yhteissä ruokabisnessä Suomessa.

      Sosialidemokraattisen imaamin johtamassa moskeijassa on tapahtunut myös lapsenraiskaus, jota taantumuksellinen poliisi tutkii.
      Imaami, sd, ei hyväksy tällaista tutkimusta vaan pitää sitä taantumuksellisten piirien hyökkäyksenä islamilaista maailmaa vastaan.

    • ps_voittoon

      Perussuomalaiset ovat joka tapauksessa suurin voittaja vaaleissa. Mitä todennäköisimmin menee edelle kokoomusta ja sdp:tä!

      • Väkisinkin naurattaa kun luukee näitä persu fiksaatioita. En minäkään vasemmistoliiton kannatajana isointa puoluetta odota.


    • realismi______

      Onhan se radikaalia jos yksi puolue kertoo totuuden Suomen korruptiosta?

    • liliuiuli

      Ei kelvannut toki kun muut puolueet unelmoi että persut jää alle 8% mutta nyt kun kannatus on jo 15% ja toinen sija tulossa vielä vaaleissa niin jopa rkp henrikson sanoi aamulla että ei sulje pois että olisivat samassa hallituksessa vaikka pitää sitä epätodennäkäisenä kun he rkp ajaa jakamatonta ihmisoikeutta kaikille mitä lie sit tarkoittaakin.

    • Sosialistisdemokraatti

      Eräs syy vastustaa maahanmuuttoa on sekin, että Lähi-idästä tulee nuoria, salskeita tummia miehiä. Tämä aiheuttaa lökäpöksyisissä suomalaisissa pallopäissä mustasukkaisuutta ja alemmuuden tunnetta, pelkoa menettää oma nainen komeammalle miehelle. Se sitten purkautuu raivoamisena ja edistyksellisten voimien vastustuksena.

      • realismi______

        Ruotsissa ei naiset uskalla ulos iltaisin haluatko vakavasti samaa kehitystä Suomeen vai pitäisikö jotain tehdä toisin?


      • Germaani

        Ruotsalaiset miehet ovat germaaneina suomalaisia komeampia, pitempiä, hoikempia, kaitakasvoisempia ja jopa kohteliaampia liikenteesäkin, joten ei heidän tarvitse suomalaisten metsäläisten tavoin pelätä jäävänsä toiseksi taistelussa naisten suosiosta.


    • Valeuutisointia2019

      V A L E informaatiota!
      Olen suomalainen enkä halua näitä puolueita hallitukseen - ainakaan kahden sopimisella!

      Ja vieläpä niin ettei "vaarinkörmy" Rinne ole hallituksen johdossa!

    • ÄänestäEnsin

      Ei se SDP ja Vihreät sinne toivomalla pääse. Niitä on äänestettävä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nokialaisen koulun pihalta löytyi nuoren ruumis

      Näin kertovat iltapäivälehdet ja Nokian uutiset. Mitähän on tapahtunut..?
      Nokia
      156
      3599
    2. Missäs lynkkausjoukot piileksii?

      Tänään lähilehden kirjoituksessa paikallinen entinen pizzayrittäjä kertoi muuttaneensa pois Sysmästä. Syynä oli koulukiu
      Sysmä
      57
      1266
    3. Mies hävisi oikeudenkäynnin koronapassista valtiota ja Fazeria vastaan määrättiin korvaamaan lähes

      https://yle.fi/a/74-20091554 Henkilö liikkui ilman Koronapassia ja yritti päästä aamiaiselle Fazer kahvilaan,
      Maailman menoa
      251
      1109
    4. Haluisin jutella sulle siitä

      Mistä mennään. Tiedän yhteyden.
      Ikävä
      44
      994
    5. Suomen edesottamukset Ukrainan sodassa jaksavat ihmetyttää ulkomaisia työkavereitani

      Työskentelen korkean teknologian yrityksessä, jossa on ihmisiä ympäri maailmaa. Suuri osa ulkomaisista on kotoisin Aasia
      Maailman menoa
      299
      954
    6. Haluaisitko sitten mies

      Että ottaisin sinuun yhteyttä?
      Ikävä
      53
      922
    7. Tulihan tästä

      Meidän "jutusta" vähän turhan suuri show tänne palstalle. Sivusta seurasin sitä enimmäkseen.
      Ikävä
      68
      913
    8. Mitä ajattelisit siitä

      Miten reagoisit jos kaivattusi ottaisi yhteyttä?
      Ikävä
      52
      884
    9. Mites meillä nainen tämä yhteys

      Onko se yhteistä se kokemus siitä, että tunnemme syvästi toisemme? Tunnemme vetoa ja sielunyhteyttä, jotain kuin toisest
      Ikävä
      54
      879
    10. En ymmärrä käytöstäsi, mies

      Jotain miehen logiikkaa? Et siis halua tutustua yhtään millään tavoin paremmin, vaikka ajatuksissasi näköjään joskus pyö
      Rakkaus ja rakastaminen
      65
      864
    Aihe