Kuuntelin Tähtiliikkeen vaalibiisin. Todella rasistinen ja ahdasmielinen biisi.
YouTube ehdotti myös muita Jössen biisejä. Lestatkin saavat kuulla kunniansa näissä rasistisissa kappaleissa. Tosi huonolle tuulelle tulin Jössen biisejä kuunnellessa, joten minä en voi hyvällä omalla tunnolla ääntäni antaa yhdellekään Tähtiliikkeen edustajalle. Kyllä, ääneni taitaa tänä vuonna mennä demareille.
Lestadiolaisena en äänestäisi Tähtiliikettä!
14
216
Vastaukset
- jösse.uus.irwin
Jösse Järvenpäällä on hyviä biisejä.
- GriepJuki
Yrittää kovasti matkia Irwiniä. Liian samanlaisia biisejä ja kaikissa öyhöttää samalla tavalla.
Itse en lestadiolaisena suosi Jössen biisejä. Kuuntelen mieluummin Juha tapiota, Hanna Ekolaa, Samuli Edelmannia, Sakari Kuosmasta, Cuulasta ja A-Menia.
Jösset ja Irwinit myös eivät minun levylautasellani soi!
Itse en äänestä Keskustaa, sillä se on unohtanut lapsiperheet ja maakunnat. Ääneni menee persuille.
- LestaSipilä
Mahtava juttu. En haluaisikaan mitään hihhuleita Tähtiliikkeeseen. Lestadiolaiset äänestäkööt jatkossakin Keskustaa.
- GriepJuki
Kuka on kertonut, että lestadiolaiset äänestäisivät vain Keskustaa?
Kyllä meissä on myös muiden puolueiden äänestäjiä. Ja lestadiolaisia on ehdollakin myös muissa puolueissa, jopa Tähtiliikkeessä on vanhoillislestadiolainen ehdokas. Kannattaisi ottaa asioista vähän enemmän selvää, kun tulee tänne perusteettomia valheita latelemaan.
Tällä hetkellä lestadiolaiset ovat olleet sangen tyytymättömiä Keskustan linjaan. Lestadiolaisina olemme valtavirtaa konservatiivisempia. Emme äänestä liberaaleja. Keskustakin on näitä nykyjä liian liberaali. Jopa liberaalimpi monin paikoin, mitä SDP.
Vaikka me lestadiolaiset olemme konservatiiveja, meissä löytyy myös vihreiden kannattajia.
Emme sekoita politiikkaa ja uskontoa keksenään. Itse en kuitenkaan halua lestadiolaisena äänestäsä Tähtiliikettä, koska se on aivan liian populistinen ja asioita yleistävä puolue.
Eikä Paavo Väyrysen änkyröivällä meiningillä saada mitään aikaseksi. Politiikka ei ole sooloilua, vaan siellä on pakko voida tehdä myös kompromisseja. Väykästä ei ole sellaiseen.
Keskusta on valumassa kovaa kyytiä lestadiolaiseliitin puolueeksi Kokoomuksen ohella. Huomatkaa, ettei kaikki lestadiolaiset ole eliittiä. Meissä on myös duunareita, maatilallisia, taiteilijoita jne. Elitismi ei ole lestadiolaisuudessa kirosana, mutta jos itse et kuulu eliittiin, niin silloin on typerää äänestää puolueita, jotka ajavat eliitin asioita! Siksi Persut! Ääneni menee heille!
- Musikantti-Antti
Jössse on Ö-luokan muusikko, joka tavoittelee näkkileipää rasisteja nuolemalla.
- Pieti
On myös sanottu että Sipilän pankki-, ja pörssiporhoja suosivan politiikan takia
petetyiksi itsensä tunteneet lestat nyt joukkoäänestäisivät Tähtiliikettä !- Pohhui
Enpä oikein usko, että lestadiolaisia kiinnostaisi äänestää Venäjä-mielistä puoluetta. Vanhat kommunistit äänestävät Tähtiliikettä.
- hiihtäjä47
Se koira älähtää,johon kalikka kalahtaa,eli tekeekö lestat muuta kuin lapsia ja saavat kovia lapsilisiä,että tekevätkö lestadiolaiset ollenkaan tavallisia töitä?
- päättäjät-vaihtoon-nyt
Älkää ainakaan keskustaa äänestäkö. Paras vaihtoehto on Perussuomalaiset. Katsokaa heidän vaalivideo niin tiedätte, MIKSI Perussuomalaiset on ainoa oikea vaihtoehto. Sipilän keskusta huonoin vaihtoehto.
Juha Sipilä on tullut tunnetuksi pääministerinä siitä, että on kaikessa asettanut omat ja sukulaistensa bisnesedut kaiken muu edelle. Jälleen yksi Sipilän sukulainen on saanut talousrikossyytteet. Sipilän vaimon veli Miika Juntunen on syytettynä törkeästä kirjanpitorikoksesta sekä veropetoksesta.
Juha Sipilä on itse tunnettu veronkiertäjä. Hän on varmaan konsultoinut Juntusta veroasioissa... - näin.ennustan
Tuleva hallitus:
Sdp, kok, vihr, rkp, vas, kd ja 7 tähteä
Ulos hallituksesta jäävät:
Kesk, ps ja Nyt liike- hiihtäjä47
Kokoomus jää oppositioon
- velkakellofi
hiihtäjä47 kirjoitti:
Kokoomus jää oppositioon
Toivotaan niin. JOS kokoomus jatkaa hallituksessa, valtion velka kasvaa.
http://www.velkakello.fi
Biisit on siionissa synniksi saarnattu.
- maantapasipilöidä
valtion tuen käyttö rikastumseen verorahoilla on maan tapa sipilöinneissä https://seura.fi/asiat/ajankohtaista/seuran-selvitys-juha-sipilasta-tuli-miljonaari-valtion-tuella-ja-harskeilla-tutunkaupoilla/
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1885101- 141761
Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka631626Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1271507Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s101477Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit501167Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.961084Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249307980- 195941
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö7830