Tulevaisuudenuskoa uhkakuvien sijaan

Media tuo eteemme maailmalla elävien lähimmäistemme hädän ja kärsimyksen. Ympäristön tila ja ilmastonmuutos huolestuttavat monia. Vihapuhe on lisääntynyt ihmisten keskuudessa. On eriarvoisuutta ja osattomuutta.
Huolestuttavat uutiset voivat saada ihmisen hätäilemään, näkemään ympärillään pelkkiä uhkakuvia tai luomaan niitä itsekin. Tarvitsemme rohkaisua, tulevaisuudenuskoa ja luottamusta. Jumala pitää luomastaan maailmasta huolen.

Raamatun psalmirunoilijat kertovat aidosti omista elämänkokemuksistaan, joista avautuu ihmisen elämän moninaisuus ja rikkaus. Kirjoituksissa elämää kantavana voimana on usko ja luottamus Jumalan huolenpitoon. Ne rohkaisevat meitäkin jakamaan elämämme kuormaa ja kiittämään Jumalaa.

Usko tuo turvaa elämään, mutta se ei suojaa ihmisiä ajallisen elämän murheilta ja koettelemuksilta. Moni voi kohdata elämänsä aikana esimerkiksi työttömyyttä, yksinäisyyttä, uupumusta ja sairautta.

Vaikka emme aina ymmärtäisikään Jumalan johdatuksen kaikkia vaiheita, hän tietää elämämme ja tarpeemme (Matt. 6:32). Sen vuoksi Jeesus vuorisaarnassa kehottikin luottamaan kaikissa elämänvaiheissa hänen huolenpitoonsa.

Ihminen on osa Jumalan luomistyön kokonaisuutta. Jumala antoi ihmisen tehtäväksi viljellä ja varjella kaikkea luotua sekä lisääntyä ja täyttää maa (1. Moos. 1:26–28, 2:15). Kristityt ovatkin kaikkina aikoina rakentaneet yhteiskuntaa, uskoneet tulevaisuuteen ja nähneet uuden elämän Jumalan antamana lahjana. Tänäkin päivänä lapsissa ja nuorissa on yhteiskuntamme tulevaisuus.

Kristitty elää maailmassa mutta ei maailmasta. Tämä tarkoittaa sitä, että hän on osa yhteiskuntaa ja sen toimintaa. Hän tahtoo tehdä parhaansa ja hoitaa elämään liittyvät tehtävät vastuullisesti.

Uskova ihminen haluaa maallistuvassa ajassa ympäristön paineista huolimatta luottaa Jumalan sanan kestävään arvopohjaan ja toimia sen mukaan. Tällainen toiminta koituu ihmisen itsensä ja lähimmäisen parhaaksi. Uskon kautta avautuu Raamatun lupaus siitä, että kilvoituksella on päämäärä, iankaikkinen elämä taivaassa (1. Piet. 1:3–5).
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

T_Ulevaisuus kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu