lapsistaan ja voimaa antaa päivään uuteen!
Taivaan Isä pitää huolta
24
79
Vastaukset
- Kirka
Hyvin piti huolta Juutalaisista 1938-1945.
- Niinsevaanonpi
Juutalaiset olivat "kääntäneet selkänsä" kansana Jumalalle.
- Nautintonsakullakin
Verenvuodatushan tuo on tämänkin palstan mieliaihe.
- Sinäkin.valitset.väärin
Ei kosto, vaan seuraus siitä, että he hylkäsivät Jumalan.
- Sinäpä.fantasioi
Nautintonsakullakin kirjoitti:
Verenvuodatushan tuo on tämänkin palstan mieliaihe.
Taitaa siitä verellä meuhkaamisesta 99%:a olla yhden ja saman henkilön tuotantoa, ei mitenkään vakavasti otettavaa.
- Eikiitosjeesus
Raamatun mukaan taivaan isällä oli vain yksi, se 2000v sitten tapattamansa lapsi, eikä siitäkään ole pienintäkään varmuutta. Tapahtuma on jumalalle vähintään nolo mutta rikos on jokatapauksessa jo vanhentunut.
Taivaan isä voisi keskittyä esimerkiksi vammaisina syntyneiden lasten korjaamiseen tai ylipäätään estämään tuollaisten vammojen syntymisen.
Valitettavasti olematonhan ei sellaiseen pysty.- Kylläseonuskottava
"Valitettavasti olematonhan ei sellaiseen pysty."
Ei siihen voi muuta järjellistä selitystä löytyä.
- AamenkiitosJeesus
ja he veisasivat uutta virttä, sanoen: "Sinä olet arvollinen ottamaan kirjan ja avaamaan sen sinetit, sillä sinä olet tullut teurastetuksi ja olet verelläsi ostanut Jumalalle ihmiset kaikista sukukunnista ja kielistä ja kansoista ja kansanheimoista"
- aamiainenkiitos
Minun vertani ei hullut vuodata, se on varma se.
- AamenkiitosJeesus
aamiainenkiitos kirjoitti:
Minun vertani ei hullut vuodata, se on varma se.
Ole pelotta! Jeesuksen veri on se, joka riittää ihmisten pelastamiseksi. Niiden, jotka uskovat Jeesukseen.
- AamenkiitosJeesus
"Minä opetan sinua ja osoitan sinulle tien, jota sinun tulee vaeltaa; minä neuvon sinua, minun silmäni sinua vartioitsee."
- Anonyymi
"Sillä hän tuntee valheen miehet, vääryyden hän näkee tarkkaamattakin."
Hyvä biisi ..yksi suosikeistani.
- Anonyymi
Kyllä! Antaa turvallisuutta. Hengellinen uusklassikko.
- Anonyymi
"Ja samalla tavalla herjasivat häntä ryöväritkin, jotka olivat ristiinnaulitut hänen kanssansa."
- Anonyymi
Mutta hän sanoi heille: "Älkää peljästykö; te etsitte Jeesusta, Nasaretilaista, joka oli ristiinnaulittu. Hän on noussut ylös; ei hän ole täällä. Katso, tässä on paikka, johon he hänet panivat."
- Anonyymi
Aika köyhistä aineista valikoiden se on uskonne kasaan keitetty.
Kannattaa miettiä asioita ihan itse.
- Anonyymi
Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut."
- Anonyymi
Ari Lankassakin otti lapsiaan pois maan päältä kuljeskelemasta.
- Anonyymi
"Vihdoin hän ilmestyi myöskin niille yhdelletoista heidän ollessaan aterialla; ja hän nuhteli heidän epäuskoaan ja heidän sydämensä kovuutta, kun he eivät olleet uskoneet niitä, jotka olivat nähneet hänet ylösnousseeksi."
- Anonyymi
"Ja apostolit todistivat suurella voimalla Herran Jeesuksen ylösnousemuksesta, ja suuri armo oli heillä kaikilla."
- Anonyymi
"Sillä Herra hankkii oikeuden kansalleen ja armahtaa palvelijoitansa."
- Anonyymi
"te tiedätte, kuinka Jumala Pyhällä Hengellä ja voimalla oli voidellut Jeesuksen Nasaretilaisen, hänet, joka vaelsi ympäri ja teki hyvää ja paransi kaikki perkeleen valtaan joutuneet; sillä Jumala oli hänen kanssansa."
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1921358
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138903- 85852
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?52761- 51758
Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t253637Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä318612Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,7595Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55589- 53584