Turmiolan tikittävä pommi

Muutin vuosia sitten tietyssä tarkoituksessa toiselle paikkakunnalle, missä jouduin viettämään noin puolet vuodesta yksinäni kylmän ja pimeän talven keskellä. Paikkakunnalla ei ollut minkäänlaista sosiaalista elämää, ja vaikka olisi ollutkin, olisin luultavasti ollut ottamatta siihen mitään osaa. Viihdyin yksin, koska paikkakunnalla olemiseeni oli tarkoitus ja siihen liittyvät toimet täyttivät arkeni.

Olin aikoinaan kauan ennen paikkakunnalle muuttamistani tutustunut sosiaalisen elämän kuvioihin baareissa ja minulle tuli jonkinlaisena yllätyksenä, ettei tällä paikkakunnalla saanut baareista edes juttuseuraa. Yritin toki aikani, mutta jatkuvien pettymysten jälkeen huomasin takovani päätäni seinään. Ajattelin sen johtuvan siitä, ettei minulla kotipaikkakunnallani ollut ollut määrätietoisen avopuolison vuoksi mitään asiaa baareihin pitkään aikaan, joten kulttuuri oli ilmeisesti muuttunut aiemmasta.

En ollut koskaan aikaisemmin päihtynyt yksin, mutta jossain vaiheessa päätin jättää baarissa häpeämisen kokonaan väliin ja keskittyä viikoittaista alkoholiannostani nauttiessani ainoastaan internetin tarjoamaan sosiaaliseen elämään. Vei aikansa oppia uuden ympäristön kuviot, sillä internetissä kaikki keskustelijat eivät ole päihtyneitä, kuten he baareissa ovat.

Lopulta hylkäsin kokonaan ajatuksen, että lähtisin päihtyneenä ihmisten ilmoille. Viihdyin kotini seinien sisällä, sillä päihtyneenä koko internet-yhteisö olisi tavoitettavissani, eikä siellä välitetty olinko päihtyneenä vaiko en. Tietysti olin päihtyneenä, mutta kukapa sitä olisi nähnyt taikka siitä tiennyt.

Vähitellen aloin tinkiä muista tekemisistäni ja suoritin vain velvollisuuksikseni kokemani. Muun ajan käytin löytämääni "baarielämään". Alkoholinkäyttökerrat lisääntyivät viikossa kahteen ja pian kolmeenkin. Lopulta odotin vain, että pääsisin lataamaan votkaa itseeni ja täyttämään internetin omalla erinomaisuudellani.

Kun vuosittainen oleskelumääräaika paikkakunnalla päättyi, matkustin oitis takaisin entiseen kurinalaiseen elämääni akkani komennuksessa ja elin siellä kunniallisesti ja kuivana määrätyt kuukaudet, mutta kun tuli aika lähteä takaisin yksinäisyyteen, alkoi suuni napsua. Noudatin tuskin nopeusrajoituksia lähes koko tuhannen kilometrin matkalla, enkä saanut rauhaa ennenkuin olin votkapullon alkosta saanut.

Sitä mukaa kuin votkapullot tyhjenivät, täyttyivät internetin keskustelupalstat juopuneelle ominaisesta keskustelutavasta, missä tärkeintä on vain päästä ääneen, välittämättä muiden sanomisesta vähääkään.

Pahoin pelkään, että tämä sosiaalinen eristäytyminen yhdistettynä alkoholin käyttämiseen ja sen myötä opitut käytöstavat tulevat seuraamaan minua kun pääsen lopulta ja lopullisesti palaamaan täältä kaukaisuudesta takaisin ihmisten ilmoille.