Saattepa nähdä mitenkä maahanmuuttovastaisuus ja ilmastohömpötyksen vastustus lisääntyy muissa puolueissa. PS kasvaa siihen malliin että kokkareilla ja keppanoilla on paskat housuissa.
PS gallupmenestys kääntää muut puolueet PS linjoille.
Äänestäjä
21<50
2Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Niin oikein, että kiduttajapuolueet saa tuntea nahoissaan kansan tuomion.
Pitäisi keskustankin tehdä vaikka pekkarisesta puheenjohtaja, sen jälkeen ihan pokkana puolustautua, että se oli se sipilän keskusta, kun kansaa kusetti. Tämä pekkarisen keskusta on ihan eri juttu.
PS kannatuksen nousu johtuu vasemmiston veropelottelusta. Rinnekin on luvannut kiristää verotusta ja tuoda lisäää maahanmuuttajia. Vihreät lupaa lisää matuja ja kehitysavun nosta. Kepu ja kokoomus on ruoskinut keskituloisia 4 vuotta.
Porvarinemmistöiset hallitukset ja eduskunnat vuodesta 2003 lähtien ovat kinnanneet kaikki välilliset verot eli kaikille tuonsaajaryhmille tasaverot tappiin. Välillisiä veroja ovat kaikista tuotteista ja palveluista maksettava arvonlisävero, polttoainevero, sähkövero, valmisteverot ja kiinteistövero. Porvaripuolueet joihin persutkin kuuluvat ovat HIMOVEROTTAJIA ja suuntaavat veronkorotukset juurikin välillisiin veroihin jotka rankovat eniten pienituloisia ja alempaa keskiluokkaa jotka käyttävät suurimman osan tuloistaan ruokaan, liikkumiseen ja asumiseen. Sen sijaan ylemmälle keskiluokalle ja ökyrikkaille porvarienemmistöiset ja eduskunnat ovat antaneet kautta vuosien palkkavero ja tuloverohelpotuksia. Suomessa onkin OECD maiden alhaisin pääomatloverotus.
Kepuporvar Sipilän hallituksella on Suomen mamutuennätys kesältä 2015 jolloin kepu Sipilä, kokoomus Orpo ja persu Soini päästivät Suomeen noin 35 000 paperitonta ulkomaalaista. Kepu Sipilä oikein kutsumalla kutsui irakilaiset ja afgaanit Suomeen.
Vain kaksi puoluetta nostanut kannatustaan tämän gallupin mukaan. PS ja VIRHEET.
PS kannatuksen nousu on ihan asiallisen keskustelun tulos. VIRHEITTEN ainoa ajatus on homotuksen ja laittoman maahanmuuton lisäys. Virheet yrittävät ajaa suomen mustaan/CCn!
Mitä Galluppia sinä luet? Katso uudestaan ketkä nousevat ja ketkä laskevat.
Ps. persuilla tulee siis enemmän edustajia istumaan oppositioon.
Meidän verorahoillamme tehty galluppi. Luotettavaa galluppiahan ei olekaan.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/f5ac28cf-d332-49bb-809c-c90b54e7c669
Juu.
Suurinta osaa ei kiinnosta mitä mieltä Matti Apunen tai vaikka GimmanHåblan henkilö ovat. Suurin osa näistä erilaisista tutkijoista on paskanpuhujia jotka yrittää toisten puolesta päättää mitä pitää tehdä. Kyllä kansalaiset osaa itsekki ottaa asioista selvää eikä siihen mitään poliitikan erikoistoimittajia tai tutkijoita tarvita sekoilemaan.
Tarkennan vielä: Vain Putinin mielipiteellä on minusta merkitystä.
Miksi kommunistit valitsivat puolueelleen nimen " Vihreät"
Vihreät on porvaripuolue eli sijoittuu poliittisella kartalllamme oikeistoon. Vihreä Satu Hassi oli Vanhasen porvarihallituksessa allekirjoittamassa maanmyyntilakia ulkomaalaisille jolloin kepulaiset ja kokoomuslaiset maanomistajat pssäivät rahastamaan maillaan. Haavisto oli myymässä Carunan sähkönsiirtoa ulkomaille. Porvareita ovat.
SKDL-Toukon vihreät on Suomen äärivasemmistolaisin puolue.
Homlesboilulla tuhoavat perheet. Talouden lamauttaminen kakkostavoite
Oikein stnan iso äikkis noille kepulle ja kokkareille jotka ovat ryöstäneet suomea pikkuhiljaa. Tulee joku tolkku maahamme kun PERSUT voittaa !!!!! Suomi suomalaisille kiitos ja matut ulos maasta vaatimuksineen !!!!!
Olisi kannattanut kääntää jo paljon, paljon aikaa sitten ! Se missä rohkeat perussuomalaiset kertoi haittamaahanmuuton ongelmista, muut sekundapuolueet vaan hyssytteli ! Nyt kun koko Eurooppa on havahtunut omallakin politiikallaan, mitä Euroopassa on tapahtumassa, hyshyspuolueet alkaa oikoa omiakin kannanottojaan. Myöhäistä ! Vaalit on kynnyksellä.
Persu Soini oli päästämässä kesän 2015 ulkomaalaisten paperittomien vyöryä ja saman olisi tehnyt Halla-ahokin jos olisi ollut Soinin housuissa koska persuille ja sinipersuille oma hillotolppa tärkein.
kääntyminen maahanmuuttopolitiikassa PS-linjalle on pelkkää marionettien heilutusta ja seurausta Oulun raiskausringin aiheuttamasta kohusta. Siis ei raiskauksista vaan kohusta.
Pakolaisten ja laittomien maahantunkeutujien harjoittama rikollisuus on ollut tiedossa jo pitkän ajan. Silti jokainen tapaus leimataan "yksittäistapaukseksi" ja todelliset määrätkin pyritään salaamaan. Jos yleisesti uutisoitaisiin kaikki maahantunkeutujien harjoittama rikollisuus, niin se aiheuttaisi jo paniikkia ja poliittista painetta korjata käytäntöjä. Juuri siksi näin ei tehdä.
Kun tieto Oulun raiskausringistä levisi (kiitos siitä ei kuulu medialle vaan yksittäiselle kansalaiselle) niin painetta pääsi kuitenkin muodostumaan. Ja koska poliitikot mielellään esiintyvät hyvinä ihmisinä, niin luonnollisesti lupailevat korjaavansa asiat kunhan heitä äänestetään. Varmuudella kuitenkin tiedetään että puolueet joilla ei ole ollut intressejä rajoittaa laitonta maahantuloa, eivät sitä vaalien jälkeenkään tee.
Jos laitonta maahantuloa halutaan rajoittaa ja rikoksiin taipuvaisia yksilöitä tehokkaammin karkottaa, pitää äänestää puoluetta jota johtavat ihmiset jotka tähän ovat pyrkineet ennenkin. Silloinkin kun tällaisilla puheilla ei ole saanut "hyvän ihmisen" sädekehää, vaan loanheittoa ja rikossyytteitä.
Näitä Virheiden ja vasemmiston mainostamia "yksittäistapauksia" on poliisin tutkinassa 1000kpl ympäri Suomea.
Sairasta toitottaa vaan et kyse on "yksittäistapauksista" kun kyse on järjestäytyneestä lapsiraiskauksista!
Ja vihreät vaatii lisää näitä raiskareita Suomeen. Lapsilla ja naisilla ei ole heille mitään arvoa!
Johan sen yrityksen vaalikoneilla näkee. Siellä on mukamas haitta maahanmuuttomyönteisten puolueiden ehdokkailla äänien toivossa laitettu kriittisempiä näkemyksiä koneeseen pakolaisista ym että tulisi osumia mahdollisimman suurelta määrältä äänestäjiä. Ihan huttua nuo koneet juuri tuosta syystä. Kun tein testin niin kympin joukossa oli lähes kaikkien puolueiden ehdokkaita vaikka tein testin täysin persuja äänestävänä.
Muitten puolueiden jäsenet koittaa kalastella ääniä. Muistakaa hyvät äänestäjät, että edustaja ei voi tehdä mitään! Se on puolue mikä asiat ajaa! Älä siis mene kusetukseen vaan äänestä suoraan Persuja!
No pidetäämpä päät kylmän tulevana viikonloppuna on varmasti tulossa noita provokaatioita noiden kiihottuneinen suvakki puolueiden taholta. Uurnilla tavataan .Turvallinen Suomi Takaisin.
Että silleen.
Gallupluvuista+heti+näkee,+että+ne+eivät+toteudu+vaaleissa.+
Vain+60.6%+kertoi+kantansa