Vihreät kuvittelivat ratsastavansa vaalivoittoon ympäristöarvoilla. Yllätykseksi kaikki muutkin perussuomalaisia lukuunottamatta ajavatkin nyt samaa asiaa.
Hysteriaa ilmassa, ja ainut hysteriää laannuttava puolue onkin perussuomalaiset.
Osaatteko laskea mitä tästä seuraa?
vihervasemmisto vs. perussuomalaiset
3
141
Vastaukset
- väärätasiat
Ikävä asia on, että kaikki tärkeät ja ajankohtaiset asiat ovat jääneet nyt vaalikeskustelun ulkopuolelle tämän ilmastovouhotuksen vuoksi. Ilmaston muutos on toki tärkeä asia, johon voidaan vaikuttaa paremmin lopettamalla kaikki Kiinan tilaukset , samoin kuin yleensäkin Aasian maissa valmistettujen tuotteiden ostaminen. Isot saastuttajamaat on ensin saatava kuriin, ennenkuin mitään havaittavia tuloksia saadaan aikaan sillä saralla. Ei meidän lihansyönnillämme tai maidon juonnillamme ole asiassa osaa eikä arpaa.
- niinpäniinpäniin
Laivaliikenne muodostaa 13 prosenttia koko maailman rikkioksidipäästöistä ja 15 prosenttia typpioksidipäästöistä. Hiilidioksidipäästöistä se synnyttää 2 prosenttia, eikä se ole osa kasvihuonekaasujen vähentämiseen tähtäävää Pariisin ilmastosopimusta.
15 suurinta rahtilaivaa tuottaa yhtä paljon typpi- ja rikkipäästöjä kuin kaikki maailman autot yhteensä
Lähde: https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/15-suurinta-rahtilaivaa-tuottaa-yhta-paljon-typpi-ja-rikkipaastoja-kuin-kaikki-maailman-autot-yhteensa-eivatka-ilmastosopimukset-koske-alaa/7108302
- 34ererer
Toki ympäristö on tärkeä, mutta niin ovat myös ihmiset. Jos kaikkeen mennään ilmasto edellä ja rikkaiden etuudet mielessä, silloin osa kansasta jää johonkin kaatopaikalle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1701073
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132847- 84783
- 51728
Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55529Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä294515Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?36509Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t215479- 49467
Kalle irtisanoutui
Kävi, kuten odotettiin. Paras ratkaisu paitsi Orimattilalle myös Larssonille. Seuraavaksi joudutaan mittaamaan kaupungin53454