Työterveyshuolto syy lääkäripulaan

Sinne ne katoavat mellevämpiin oloihin sen sijaan, että käärisivät hihansa ja talikoisivat hommia terveyskekuksessa? Voiko työterveyshuoltoa syyttää lääkäripulasta?
Työterveyshuollon erikoislääkäri sanoi hiljakkoin Kouvolan Sanomissa, että työterveyshuolto on osasyyllinen lääkäripulaan – musta aukko, joka imee liikaa lääkärityövoimaa ja käsittämättömän määrän verorahaa.
Samaan aikaan hallitus leikkaa koulutuksesta joten lääkäripula pahenee tulevaisuudessa.
Onneksi Sipilän SOTE ei toteutunut esitetyssä muodossa.
Lääkäreiden koulutuspaikkoja on lisättävä runsaasti että lääkäreitä riittää myös terveyskeskuksiin.
Ajatelkaa kansalaiset paljonko ainoastaan eduskunnan työterveyshuolto maksaa?
16<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Eli lopetetaan työterveyshuolto ja laitetaan porukka terveyskeskuksiin.
Silläkö sitten jonot katoavat?

Yksityisellä puolella lääkäri hoitaa päivässä enemmän potilaita kuin julkisella. Sillä perusteella jonot vain kasvaisivat, jos lääkärit menisivät julkiselle puolelle. Toinen tärkeä seikka on, että yksityisen puolen kulut potilasta kohden laskevat, kun potilasmäärä kasvaa. Julkisella puolella asian on täysin päinvastoin. Kaikki siis puoltaa sitä, että yksityistä pitää saada lisää koska se on halvempaa ja tehokkaampaa.

Lääkäreiden palkassa ei ole merkittäviä eroja julkisella ja yksityisellä puolella, kun otetaan huomioon kokemus ja osaaminen. Kokemneet lääkärit kuitenkin suosivat yksityistä työnantajaa koska sen kanssa on helppo sopia työehdoista yksilöllisesti. Kunnassa tilanne on tai jätä ja yleensä ne, jotka voivat valita jättävät.

Äänestä
  • Kunnallisissa terveyskeskuksissa on yleislääkäreillä varmasti jatkuva kova kiire. Vanhoja eläkeellä olevia ihmisiä on potilaina runsaasti. He eivät käy työterveyshuollossa. Yleensä edullisissa julkisissa terveyskeskuksissa. Yksityisen sektorin lääkärien keskimääräinen kk-palkka on vajaan tonnin enemmän kuin julkisella puolella.
    Lauseesi "Yksityisellä puolella lääkäri hoitaa päivässä enemmän potilaita kuin julkisella" ei pidä alkuunkaan paikkaansa. Mistä tietosi revit. Yksityiselle lääkkärille pääsee usein nopeastikin kun ei ole jonossa niin paljon edellä porukkaa. Rahalla saa ja hevosella pääsee.
    Ei tietenkään työterveyshuoltoa ole järkevää siirtää vain julkisiin terveyskeskuksiin. Sekajärjestelmä on hyvä. Työnantaja päättää miten firman työterveyshuollon järjestää.

    Äänestä

Minä kun en niele tuota yksityisellä puolella enemmän hoidettaviin, en alkuunkaan!
Yksityisellä puolella ja nimenomaan työterveyspuolella hoidetaan akuutteja tartuntatauteja ja muita pikkuvaivoja, mutta terveyskeskuksissa hoidetaan monisairaita, iäkkäitä ja mielenterveysongelmaisia joita ei yksityisillä vastaanotoilla näe.
Mienterveysongelmista kärsivää psykoosissa olevaa ei oteta "tehokkaasti" vastaan siinä pitää olla aikaa ja asenetta, että ne saadaan hoidettua. Tai muistisairas kiire tai väärä asenne ei toimi.
Onhan näistä "tehokkaista" lääkäriasemista kokemusta. Koliikki vauva, joka kärsi todella pahoista ilmavaivoista, vatsakivuista niin ainoa mihin yksityinen lastenlääkäri pystyi oli: viekää tuo huutava vauva pois!!
Terveyskeskuslääkäreiden tehokkuuden lisäys todella lisää kustannuksia koska he hoitavat potilaita jotka vaativat erikoissairaanhoitoa tai sairaalahoitoa.

Äänestä
  • Siis et usko, että yksityisellä tehdään enemmän potilaista samassa ajassa ja selität miksi niin on?

    Äänestä

Mikä on kun et ymmärrä?

Äänestä

Vuodesta+1995+vuoteen+2011+työterveshuollon+menot+kasvoivat+335+miljoonasta+689+miljoonaan,+eli+5,3+prosentin+vuotuista+kasvua.+Vastaavana+aikana+terveyskeskusten+perusterveydenhuollon+avohoidon+menot+kasvoivat+keskimäärin+vain+1,3+%/vuodessa.++Työterveyspalveluista+laboratoriotutkimusten+määrä+lisääntyi++erittäin+voimakkaasti.+Vuonna+1995+ehtiin+3,2+miljoonaa+laboratoriotutkimusta,+mutta+2009+niitä+tehtiin+jo+seitsemän+miljoonaa.+Työterveyshuollossa+toisin+sanoen+"KANNATTAA+TUTKIA".+KUN+KELA+KORVAAKela+maksaa+työnantajille+korvausta+työterveyshuollon+järjestämisestä+aiheutuvista+kustannuksista.+Korvaus+maksetaan+Kelan+työtulovakuutuksesta,+jonka++rahoittavat+työnantajat+ja+työntekijät.+Ehkäisevästä+toiminnasta+korvataan+60+%+ja+sairaanhoidosta+50+%.++Korvaus+on+suurempi+kuin+mitä+Kela+korvaa+yksityisestä+sairaanhoidosta.+SITÄ+ENEMMÄN+TULEE+RAHAA+PALVELUNTARJOAJILLEMITÄ+ENEMMÄN+PALVELUITA+(tarvittiinpa+niitä+tai+ei)+Työterveyshuollolla+oli+alkujaan+tarkoitus+toimia+ennaltaehkäisevästi,+mutta+se+laajeni+nopeasti+sairaanhoidon+puolelle.+Nyt+terveysterveyshuollossa+käyvät+kaikkein+terveimmät+eli+työntekijät.Monisairaat,+vanhukset,+köyhät+ja+siis+eniten+terveyspalveluja+tarvitsevat+jonottavat+julkisia+palveluja.++Varakkailla+sairailla+on+vakuutuksensa+ja+yksityiset+palvelut,+joita+kylläkin+Kela+tukee.+Näin+Suomi+jakautuu+terveyspalveluissa+ainakin+kolmeen+"kastiin"+tai+oikeastaan+neljään:-+heikkoimmat+palvelut+ovat+niillä,+joilla+ei+ole+varaa+maksaa+edes+terveyskeskuspalveluita+tai+lääkärin+määräämiä+lääkkeitä+(hallitus+suunnitteli+korottavansa+terveyskeskusmaksuja,+matkakulujen+kattoa+ja+lääkekulujen+kattoa+yhteensä+jopa+1.600+euroon+vuodessa).++-+toiseksi+huonommassa+asemassa+ovat+sairaat+pienituloiset,+jotka+jonottavat+ensin+terveyskeskuksissa+ja+saadakseen+erikoissairaanhoitoa+(lähetteellä)+joutuvat+jonottamaan+erikoislääkärille+jopa+kymmenien+tai+jopa+satojen+kilometrien+päässä.++Monisairaille+maaseudun+vanhuksille+pitkät+matkat+ja+jonottaminen+on+kovaa.+-+hyvät+palvelut+ja+nopeasti,+Kelan+tukemina,+saavat+varakkaat+suomalaiset+yksityiseltä+puolelta.+Hoitoon+pääsee+yleensä+heti.++-+parhaat+palvelut+saavat+työterveyshuollon+asiakkaat,+joille+terveystarkastukset,+tutkimukset+ja+hoito+on+ilmaista+eikä+niiden+määrässä+säästellä,+kun+palvelun+tarjoavat+laskuttavat+määrän+mukaan.+Erikoissairaanhoito+on+Suomessa+korkeatasoista.+Erityisesti+julkisella+puolella.+Valitettavasti+jonot+julkisella+puolella+erikoislääkärille+ovat+pitkät.+Esimerkiksi+kaihi+on+Suomen+yleisin+silmäsairaus.+++Suomen+näkövammaisten+liiton+mukaan+Suomessa+silmätautien+erikoissairaanhoidossa+hoitoon+pääsyä+odotetaan+muita+erikoisaloja+pitempään.+Pisimmät+kaihileikkausjonot+eli+keskimäärin+154+päivää+ovat+Helsingin+ja+Uudenmaan+siaraanhoitopiirissä.+Pohjois-Pohjanmaalla+ja+Vaasassa+samaa+hoitoa+pitää+odottaa+keskimäärin+20-40+päivää.+Lääkäripula+helpottuu+siten,+että+lääkäreitä+koulutetaan+riittävästi.++Suomessa+tarvitaan+suomen+kieltä+osaavia,+suomalaisia+lääkäreitä+myös+maaseudulla,+jossa+julkisten+terveyspalvelujen+tarve+on+suuri.

Äänestä
  • Olet+epärehellinen."Sattumanvaraisesti"+valitsemanasi+aikajaksona+työterveyshuollon+potilasmäärä+kasvoi+30%++ja+vastaavasti+samat+henkilöt+olivat+poissa+julkisesta+hoidosta.++Jos+valitsee+sopivan+pätkän+historiasta,+sillä+voi+todistaa+ihan+mitä+vaan.+Sinäkin+jouduit+pomimiaan+tietosi+25+vuoden+takaa.++Minä+en+viitsi+keskustella+ihmisten+kanssa,+joille+oma+ego+on+tärkeämpi+kuin+totuus.+Sellaisten+kanssa+ei+tapahdu+kehitystä+kuin+siinä+sattumanvaraisessa+tilanteessa,+jossa+heidän+arvauksensa+osuu+oikeaan.

    Äänestä

  • PieniPiruVasempaan kirjoitti:

    Olet+epärehellinen."Sattumanvaraisesti"+valitsemanasi+aikajaksona+työterveyshuollon+potilasmäärä+kasvoi+30%++ja+vastaavasti+samat+henkilöt+olivat+poissa+julkisesta+hoidosta.++Jos+valitsee+sopivan+pätkän+historiasta,+sillä+voi+todistaa+ihan+mitä+vaan.+Sinäkin+jouduit+pomimiaan+tietosi+25+vuoden+takaa.++Minä+en+viitsi+keskustella+ihmisten+kanssa,+joille+oma+ego+on+tärkeämpi+kuin+totuus.+Sellaisten+kanssa+ei+tapahdu+kehitystä+kuin+siinä+sattumanvaraisessa+tilanteessa,+jossa+heidän+arvauksensa+osuu+oikeaan.

    Hyvä, että sattumanvaraisesti on "" merkeissä koska sinä jos kuka on harrastanut näitä sattuman varaisia lukuja paljon, todistellaksesi milloin mitäkin. Tollotelun kera.
    Kaihijonossa kirjoittaa asiaa, oma ego on tärkeä jollekkin muulle kuin hänelle. Kaihijonossa olevalle on kaihileikkaus tärkeämpää kuin mikään muu, mutta suuren egon on sitä vaikea ymmärtää.
    Itse asiaan sinulla ei olekaan mitään sanomista.

    Äänestä

  • PieniPiruVasempaan kirjoitti:

    Olet+epärehellinen."Sattumanvaraisesti"+valitsemanasi+aikajaksona+työterveyshuollon+potilasmäärä+kasvoi+30%++ja+vastaavasti+samat+henkilöt+olivat+poissa+julkisesta+hoidosta.++Jos+valitsee+sopivan+pätkän+historiasta,+sillä+voi+todistaa+ihan+mitä+vaan.+Sinäkin+jouduit+pomimiaan+tietosi+25+vuoden+takaa.++Minä+en+viitsi+keskustella+ihmisten+kanssa,+joille+oma+ego+on+tärkeämpi+kuin+totuus.+Sellaisten+kanssa+ei+tapahdu+kehitystä+kuin+siinä+sattumanvaraisessa+tilanteessa,+jossa+heidän+arvauksensa+osuu+oikeaan.

    Totuuksia on hyvin monia mutta absoluuttisia totuuksia vain yksi. Rikkailla on paras terveydenhoito suomessa , mitä verovaroilla tuetaan. Köyhillä vastaavasti huonoin , sitä vähiten verovaroilla tuetaan.

    Äänestä

  • vasemmalla kirjoitti:

    Totuuksia on hyvin monia mutta absoluuttisia totuuksia vain yksi. Rikkailla on paras terveydenhoito suomessa , mitä verovaroilla tuetaan. Köyhillä vastaavasti huonoin , sitä vähiten verovaroilla tuetaan.

    Taas+valehtelet,+oletko+sinä+koskaan+puhunut+totta?20%+kansasta+käyttää+80%+terveydenhoitoon+käytettävistä+rahoista.+Niistä+suuri+osa+on+känniääliöitä,+jotka+miehittävät+terveysasemat+joka+viikonloppu,+joutuvat+tapaturmiin+ja+saavat+juomisesta,+epäterveistä+elintavoista+ja+huumeiden+sekakäytöstä+valtavan+määrän+sairauksia+ihan+itse+itselleen+tehtyinä.+Tällä+itsetuhoisella+porukalla+on+kaikkein+paras+ja+kallein+terveydenhoito+eikä+se+edes+itse+osallistu+sen+kustantamiseen.+Rikkaiden+elintavat+ovat+sellaisia,+että+he+eivät+tarvitse+eivätkä+saa+läheskään+yhtä+paljon+hoitoa.+He+sen+sijaan+maksavat+känniääliöiden+ja+läskimahojen+itsetuhon+laskut.

    Äänestä

  • Punikkilihassa kirjoitti:

    Kyllä kännääjät osallistuvat kuluihin, viinassa on VEROA paljon. Mitä siihen ääliyteen tulee niin kukaan ei voi ennen juomista TIETÄÄ onko/tuleeko riippuvaiseksi ennen kuin on juonut ja sitten se on myöhäistä.
    Yhteiskunnalla on monopoli alkoholin myynnissä ja mistään EI ole säästetty niin paljon kuin päihderiippuvien hoidosta.
    Sitä niittää mitä kylvää!
    Rikkaiden elintavat eivät poikkea muiden ihmisten tavoista. On paljon rikkaita juoppoja ja narkomaaneja, he eivät ole mikään poikeus.

    Äänestä

  • typerää kirjoitti:

    Taas pieleen.

    https://thl.fi/fi/web/hyvinvointi-ja-terveyserot/eriarvoisuus/hyvinvointi/koulutus

    Äänestä

  • typerää kirjoitti:

    Rikkailla on varaa hoitaa itseään toisin kuin vähäosaisilla.
    Koulutus, yhteiskunnallinen asema tai varallisuus ei ole suoja sairauksia tai riippuvuuksia vastaan!
    Tästä on ihan empiiristä tietoa.

    Totta, mutta se ei ole pois julkisesta terveydenhoidosta vaan tuo julkiselle tereveydenhoidolle lisää pelivaraa koska sen ei tarvitse huolehtia kaikista, vaikka kaikki sen rahoittaakin.

    Kun aikoinaan menin terveyskeskuskseen, niin minut heitettiin sieltä pois koska olin työssäkäyvä ja ksäkettiin menemään työterveyshuoltoon. Jos työtön ei saa työterveyshuoltoa, niin ei työssäkäyvä saa julkista.

    Äänestä

  • Riippuu varmaan terveyskekskuksesta, ne ovat erilaisia niin kuin työterveyshuollotkin ja yksityisvastaanotot.
    Työterveyshuollossa voi olla päivää, ota aspiriinia ja lepää, vaikka ihminen on keuhkokuumeessa. Onneksi henkilö oli sitkeä ja vaati edes tulehdusarvojen pikatestiä. Tohtori pelästyi puolikuoliaaksi ja kirjoitti lähetteen sairaalaan.
    Yksityisellä puolella vastaanotossa 2 asteen palovammoihin määrättiin rasvaa ja kipulääkettä ja ei kun kotiin "lepäämään".
    Taas terveyskeskuksessa parhaimmillaan saa lähetteen erikoissairaanhoitoon lisätutkimuksiin.
    Ihmisiä niissä kaikissa on töissä.
    Koulutus on tärkeä se antaa tietoa ja taitoa huolehtia itsestä ja läheisistä parhaalla mahdollisella tavalla. Hyvä toimeentulo on tärkeä perheen ravitsemuksen, harrastusten ja nykyään myös koulutuksen saatavuuden mahdollistajana, eikä se ole keneltäkään pois!

    Äänestä

  • typerää kirjoitti:

    Riippuu varmaan terveyskekskuksesta, ne ovat erilaisia niin kuin työterveyshuollotkin ja yksityisvastaanotot.
    Työterveyshuollossa voi olla päivää, ota aspiriinia ja lepää, vaikka ihminen on keuhkokuumeessa. Onneksi henkilö oli sitkeä ja vaati edes tulehdusarvojen pikatestiä. Tohtori pelästyi puolikuoliaaksi ja kirjoitti lähetteen sairaalaan.
    Yksityisellä puolella vastaanotossa 2 asteen palovammoihin määrättiin rasvaa ja kipulääkettä ja ei kun kotiin "lepäämään".
    Taas terveyskeskuksessa parhaimmillaan saa lähetteen erikoissairaanhoitoon lisätutkimuksiin.
    Ihmisiä niissä kaikissa on töissä.
    Koulutus on tärkeä se antaa tietoa ja taitoa huolehtia itsestä ja läheisistä parhaalla mahdollisella tavalla. Hyvä toimeentulo on tärkeä perheen ravitsemuksen, harrastusten ja nykyään myös koulutuksen saatavuuden mahdollistajana, eikä se ole keneltäkään pois!

    Olet siis kokemusasiantutija etkä asiantuntija, sori mutta argumentointisi tehoaa vain sinun kaltaisiin ihmisiin.
    Yksityiset terveysasemat tekevät rahat labroilla eikä työterveyteen kukaan myy perustason sopimuksia.
    Työterveydessä varmasti tehdään virheitä, mutta jos sinulla ei ole mitään tilastoa niistä, olet tollo, jos kuvittelet kahden (keksityn) tapauksen todistavat mittään muuta kuin että sinä et ymmärrä :D

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tavallinenko kirjoitti:

Sinne ne katoavat mellevämpiin oloihin sen sijaan, että käärisivät hihansa ja talikoisivat hommia terveyskekuksessa? Voiko työterveyshuoltoa syyttää lääkäripulasta?
Työterveyshuollon erikoislääkäri sanoi hiljakkoin Kouvolan Sanomissa, että työterveyshuolto on osasyyllinen lääkäripulaan – musta aukko, joka imee liikaa lääkärityövoimaa ja käsittämättömän määrän verorahaa.
Samaan aikaan hallitus leikkaa koulutuksesta joten lääkäripula pahenee tulevaisuudessa.
Onneksi Sipilän SOTE ei toteutunut esitetyssä muodossa.
Lääkäreiden koulutuspaikkoja on lisättävä runsaasti että lääkäreitä riittää myös terveyskeskuksiin.
Ajatelkaa kansalaiset paljonko ainoastaan eduskunnan työterveyshuolto maksaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu