On enää pari viikkoa aikaa miettiä ja sitten onkin jo vaalit.
Itse meinaan äänestää perussuomalaisia. Mikään toinen puolue ei ole yhtä rohkeasti puhunut nykyisen haittamaahanmuuton seurauksista, uhraten jopa oman maineensa, muut kusisukkapuolueet on vaan hyssytelleet ongelmia ! Tämä hallitus päästi tuhannet paperittomat pakoon maan alle eikä edes mennyt vastuuseen teoistaan. Kuka sellaisia puolueita tarvitsee Suomen ja suomalaisten asioita hoitamaan ! Siksi oma valintani on persut.
Ketä meinaatte äänestää ja perustelut
9
115
Vastaukset
- juttuonkylnäin
Kukaan ei varmaan muutenkaan vastusta just työperäistä itsenäistä siirtolaisuutta, joka tulee maahan tarveharkintaisena ja työluvin, mutta ihan varmasti vastustaa nykyistä luukuttajaporukkaa ja haittamaahanmuuttoa, joka on tuonut maahan viha-ja väkivaltaideologian ja varjoyhteiskunnan virallisen yhteiskunnan rinnalle ! Siinähän taas ei ole mitään järkeä !
Sen takia ääni menee perussuomalaisille. Se ainoana puolueena vastustaa tällaista kehitystä, mikä onkin jo pitkällä mm. Ruotsissa, Saksassa ja Ranskassa. Otan osaa. - einiitähuvitaduuni
Ranskasta Pariisin läheltä löytyy maahanmuuttaja perhe, isoisiä, isoäitejä, heidän lapsia, isä ja äiti, joilla on kaksi poikaa 26v ja 23v, ja kukaan heistä ei ole koskaan tehnyt päivääkään töitä. Ja kun nämä pojat joskus saavat lapsia, myös heidän työllistyminen näyttää heikolta.
- persutisovitsi
Persut onkin ainoa puolue jonka talousohjelma on täyttä puppua, siinä ei ole minkäänlaista realismia.
Aikuisen oikeasti, nähtävästi persuilla ei ole ollut kiinnostusta miettiä maan taloutta laisinkaan, koska oikeasti ei taloutta voi perustaa linjauksille jossa raha otettaisiin vain humanitaarisesta maahanmuutosta EU-jäsenmaksuista ja tuulivoimatuista. Persujen äänestäjät tuskin tuota ymmärtävät, mutta muille se on kuitenkin selvä asia, demokraattisessa oikeusvaltiossa kun eletään lakeja ja sopimuksia noudattaen.- persut.hallitukseen
Persut niin parasta. Persut ei lähde valehtelemaan satasia sinne ja satasia tänne, vaan myöntävät perusasiat, että tämä maa on ajettu peräkkäisillä KOKOOMUShallituksilla ihan kuseen ! Täytyyhän porukoiden kysyä nyt, MIHIN se veroraha oikein katoaa ! Eli tuottamattomaan haittamaahanmuuttoon ja EU:hun ! Tämänkin yhtälön perussuomalaiset näkee kirkkaasti. Annetaanpa niille kehitysapurahoja aseisiin ja diktatuureihin tuhlanneille hallituksille jo vaihteeksi itselleenkin VASTUUTA ! Tai mitä hyötyä on roikkua toimimattomassa EU:ssa nettomaksajana ! Ei mitään hyötyä pienelle maalle. Niin se vaan on.
Ja mitäs "demokratiaa" sitten sellainen on, että vaikka kansa äänestäisi persut ryminällä läpi, niin asiat jo aiemmin pahasti mokanneet kokoomus, keskusta ja demarit sanelee, keitä tähän "meidän hallitukseen" oikein PÄÄSEE ! Tästä se vasta demokratia on kaukana ja kansan päältä kävellään kuin kynnysmaton päältä !
Mitä taas "lakeihin ja sopimuksiin" tulee, niitä voi aina muuttaa ja jopa purkaa ! En minäkään usko joulupukkiin...enää. - huokausjapäänpudistus
persut.hallitukseen kirjoitti:
Persut niin parasta. Persut ei lähde valehtelemaan satasia sinne ja satasia tänne, vaan myöntävät perusasiat, että tämä maa on ajettu peräkkäisillä KOKOOMUShallituksilla ihan kuseen ! Täytyyhän porukoiden kysyä nyt, MIHIN se veroraha oikein katoaa ! Eli tuottamattomaan haittamaahanmuuttoon ja EU:hun ! Tämänkin yhtälön perussuomalaiset näkee kirkkaasti. Annetaanpa niille kehitysapurahoja aseisiin ja diktatuureihin tuhlanneille hallituksille jo vaihteeksi itselleenkin VASTUUTA ! Tai mitä hyötyä on roikkua toimimattomassa EU:ssa nettomaksajana ! Ei mitään hyötyä pienelle maalle. Niin se vaan on.
Ja mitäs "demokratiaa" sitten sellainen on, että vaikka kansa äänestäisi persut ryminällä läpi, niin asiat jo aiemmin pahasti mokanneet kokoomus, keskusta ja demarit sanelee, keitä tähän "meidän hallitukseen" oikein PÄÄSEE ! Tästä se vasta demokratia on kaukana ja kansan päältä kävellään kuin kynnysmaton päältä !
Mitä taas "lakeihin ja sopimuksiin" tulee, niitä voi aina muuttaa ja jopa purkaa ! En minäkään usko joulupukkiin...enää.Joulupukkiin ja persuihin uskominen on aikalailla sama asia, molemmat on täyttä huuhaata.
Jos ei ymmärrä taloudesta tai oikein muustakaan mitään, voi uskoa persujen höttöä taloudenpidosta, siinä kun ei ole minkäänlaista konkretiaa
Tuossa ylempää onkin juuri kirjoitus, josta havainnoituu persu-kannattajan ymmärrys yhteisistä asioista. - Anonyymi
persut.hallitukseen kirjoitti:
Persut niin parasta. Persut ei lähde valehtelemaan satasia sinne ja satasia tänne, vaan myöntävät perusasiat, että tämä maa on ajettu peräkkäisillä KOKOOMUShallituksilla ihan kuseen ! Täytyyhän porukoiden kysyä nyt, MIHIN se veroraha oikein katoaa ! Eli tuottamattomaan haittamaahanmuuttoon ja EU:hun ! Tämänkin yhtälön perussuomalaiset näkee kirkkaasti. Annetaanpa niille kehitysapurahoja aseisiin ja diktatuureihin tuhlanneille hallituksille jo vaihteeksi itselleenkin VASTUUTA ! Tai mitä hyötyä on roikkua toimimattomassa EU:ssa nettomaksajana ! Ei mitään hyötyä pienelle maalle. Niin se vaan on.
Ja mitäs "demokratiaa" sitten sellainen on, että vaikka kansa äänestäisi persut ryminällä läpi, niin asiat jo aiemmin pahasti mokanneet kokoomus, keskusta ja demarit sanelee, keitä tähän "meidän hallitukseen" oikein PÄÄSEE ! Tästä se vasta demokratia on kaukana ja kansan päältä kävellään kuin kynnysmaton päältä !
Mitä taas "lakeihin ja sopimuksiin" tulee, niitä voi aina muuttaa ja jopa purkaa ! En minäkään usko joulupukkiin...enää.Liitytään Venäjään. parasta olisi. Siellä ei hilluta niinkuin täällä. Siellä tehdään niinkuin sanotaan ja kaikki ovat onnellisia. Siellä ei ees Keskustan pöllöt osoita mieltään. On muuten outoja ihmisiä Kepulaisilla. Vaimojaan hakkaavat.
- keisari-suuri
Ensisijaisesti olen alkanut kannattaa ammattimaista virkamieshallitusta, mutta sitä ennen äänestän minäkin persuja. Annetaanpa sen puolueen näyttää, mihin hallitustyössä kykenee ja jos sekin menee syteen, onhan selvää, että kaikki muutkin alkaa avata tajuntaansa virkamieshallituksen suuntaan.
- äänet.persuille
Toivoa on vielä. Perussuomalaiset liittyi eurooppalaiseen oikeistopopulistiseen yhteistyöhön pelastamaan Eurooppaa. Vasta jos tämä hedelmällinen yhteistyö raukeaa, on aika pohtia ammattimaista virkamieshallitusta.
- uurnilla-nähdään
äänet.persuille kirjoitti:
Toivoa on vielä. Perussuomalaiset liittyi eurooppalaiseen oikeistopopulistiseen yhteistyöhön pelastamaan Eurooppaa. Vasta jos tämä hedelmällinen yhteistyö raukeaa, on aika pohtia ammattimaista virkamieshallitusta.
Niin, perussuomalaiset käyttäytyy upeasti kuin rakentavan yhteiskuntatieteen insinöörit ja meneekin sen ansiosta varmaan vaalivoittoon. Sensijaan lapsellisen päiväkotimaisen ajattelun, ketä otetaan ja ketä ei oteta hallitukseen on loputtava ! Kansa antaa äänensä ja odottaa sen tulevan toteutetuksi, muuten demokratia on pelkkää silmänlumetta ! Ja silloin minäkin äänestän mielummin ammattimaisen virkamieshallituksen puolesta. Se ei ainakaan ole epäpätevä kuten taakse nyt jäävä kokoomus-kepuhallitus.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude13913016Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k21211952Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta
Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t16110108Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t729561Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h939050Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee
– Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k137675Se oli Orpo joka rynni Eagle S -alukselle
Vastoin kaikkia kansainvälisen merenkäynnin sääntöjä. Kunpa olisi ollut purjehtija Harkimo Suomen johdossa silloin. ht187537Giorgia Meloni vs Riikka Purra
Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk356663Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.1406079Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa915915