Nyt olisi saatava suunnanmuutos kotimaan politikkaan ja päästää SDP valtaan
niin loppuisi kokomuksen ja keskustan johtama Suomen tuhoaminen.
Äänestämällä SDP.tä olet yhdessä tekemässä muutosta hyvään suuntaan.
niin loppuisi kokomuksen ja keskustan johtama Suomen tuhoaminen.
Äänestämällä SDP.tä olet yhdessä tekemässä muutosta hyvään suuntaan.
Vastaukset 63
Vanhimmat
sdp, lipponen piti huolen että eläkkeet ei ikään enää nouse, ja vihreät piti huolen että eläkkeestä jää entistä vähemmän elämiseen myimällä sähköverkon pois. kokoomuksen häkämies myi apulantatehtaan pois ja ruuan hinta nousee tosin siihen asiaan saaraan apua kun venäjä on saanut oman tuotannon suomen poikottien ansiosta hyvään vauhtiin niin kohta tuoraan suomeen venäjältä hyvää halpaa ja puhrasta ruokaa eläkeläisten ja muun kansan iloksi, eikä pirä unohtaa kepua joka on ollut mukana tekemäs näitä kaikkia virheitä, JOTEN JÄLJELLE JÄÄ VAIN PS, JOTA VOI ÄÄNESTÄÄ AION ANTAA ÄÄNENI PS, MIKA KANKAANSYRJÄLLE NO,5
Veturimies se sai jo päivätyön päätökseen mutta eipä tuossa demariehdokkaan valinnassa mitään ongelmia ole, puolueelle se ääni ensi sijassa menee.
Samaa mieltä, muutosta tarvitaan siksi ääneni demareille ehdottomasti. Ei porvari halua työläästä auttaa. Auttavat vain eliittiläisiä.
Ainostaan idiootti äänestää ja uskoo sdp:tä.
Suomi on ottaa velkaa koko ajan sdp ei pysty lunastamaan lupauksiansa ja vaikka pystyisi niin sen jälkeen talous menee niin alas kuin vain voi mennä. Ja mitä lupauksia, rinteen takki kääntyy jo nyt joka toinen päivä, pitää olla aika hönöö jos niitä äänestää.
Missäs ne jutan me tienataan tällä kreikan rahat on, no ei niitä saada koskaan takaisin, sen tiesi normi aivokapasiteetilla varustetut ihmiset heti alkuunsa.
Näitähän sinä voit miettiä sitten kun sinipunahallitus on muodostettu, vihreillä ja RKPllä täydennettynä. Eikä siihen mene kauan.
En mieti sen jälkeen enää yhtään mitään, jos persut ei ole hallituksessa totuuden torvena.
Se on menoa sitten ja eikä sen jälkeen kiinnosta pätkääkään, mitä tälle maalla tapahtuu, valitettavasti täällä on elossa vielä sotiemme veteraaneja ja muita, mutta ne ei onneksi tajua enää yhtään mistään mitään.
Turhaan taistelivat.
Mauri Peltokangas nro. 17, niin lähetään uuteen nousuun!
Äänestetään SDP vaalivoittoon ja saadaan loppumaan Sipilän ja Orpon moraaliton kansalaisten riistopolitiikka. Vain äänestämällä saadaan aikaan muutos tasa-arvoisempaan ja ihmisarvoiseen politiikkaan, jossa kaikki kansalaiset pidetään yhteiskunnassa mukana!
Ei ole Antista pääministeriksi. Puolueen kannatus on laskenut siitä lähtien kun Antti palasi harmaanvalkeana sekoilemaan vaalitentteihin.
Sessukaista johdatelua puhtaaseen kaaokseen ja siipeilyyn, tätäkös suomi tarvitsee :
> Maahanmuuttomatsi: Nasima versus Leino <
Joo äänestä SDP:tä niillä on rahaa laittaa Suomi kuntoon ja jokaisen elintasopakolaisen elämä mallilleen. Se raha otetaan sun taskustasi. Kun Antti ja Li on vallassa alkaa puolustusmenojen karsiminen ja rahan syytäminen byrokratian rattaisiin. Velkoja ei makseta ja Venäjän pakotteisiin ruvetaan antamaan löysää, jolloin jäädään välikäteen EU:n ja USA:n kanssa. Kohta olemme siinä tilassa, että Ryssä tietää saavansa sen mikä on huonosti kiinni ja länsimaita ei huvita tukea entistä suuriruhtinaskuntaa...
Tuolta voi katsoa vähän faktaa, velan otosta...
http://velkakello.fi/
Demarien johtaessa hallitusta, valtionvelka jopa laski. Kunnes sitten oikeistovetoisten hallituksien aikana se on noussut koko ajan.
Oikeistohallitus ottaa valtionvelkaa, tulonsiirtona yksityistämisen kautta monikansallisille yrityksille, verorahat jää tämän lisäksi valtiolta saamatta.
Maailman talous on suurin asia, se kuka hönöö hallituksessa istuu ja koska on pieni juttu.
Mielestäni Antti Lindtman tai Sanna Marin olisivat parempia SDP n puheenjohtajia kuin toipilas Antti Rinne. Rinne ei ole kunnossa,sanokaa minun sanoneeni !!!!
Antti sössi ennakkoasetelmat.
Demarit vaihtavat vaalien jälkeen puheenjohtajan. Terveempi oltava kuin nykyinen. Ehdolla Lipponen Halonen Tuomioja ja Heinäluoma.
Uutta energistä tarvitaan.
Lipponen, Halonen, Tuomioja , Heinäluoma =Rosatom, miinakielto, Wuolijoki, nyyhykyeero
Poliittiset vastustajat yrittävät väen väkisin tehdä keskustelupalstoilla Antti Rinteestä sairasta miestä, mutta terveeltähän se Antti jo näyttää, vaikka kävikin kovan sairastamisen läpi. Onneksi meillä Suomessa on hyvä sairaanhoito ja ennen kaikkea erinomainen erikoissairaanhoito, jonne päästään ainakin vielä toistaiseksi oltiinpa rikkaita tai köyhiä!
SDP ajaa tasa-arvoista, oikeudenmukaista ja inhimillistä yhteiskuntapolitiikkaa, jossa kaikki kansalaiset pidetään mukana vauasta vaariin.
On iloista ja arvokasta äänestää SDP vaalivoittoon ja saada viimeinkin loppumaan Sipilän Orpon ajama kansalaisia eriarvoistava politiikka, jossa puolustuskyvyttömät lapset ja vanhukset pannaan ahneiden suuryritysten/yrittäjien valtavien voittojen tekovälineiksi järkyttävän moraalittomilla tavoilla.
AHNEUS on SIVITYMÄTÖNTÄ!
Äänestetään SDP muodostamaan inhimillinen ja kaikkia kansalaisia arvostava hallitus!!!
Sitten kun KREIKAN VELAT on maksettu niin voin ees miettiä SDP:tä, muuten ei kiitos sdp:tä lisää säheltämään suomen taloutta huononpaan suuntaan.
Sdp kaikille kaikkea ja joka maan osaan, mutta kuka maksaa, ei kukaan.
Järkeä on yritetty puhua jo kauan:
https://www.youtube.com/watch?v=TNMoYEn5-9g
Halla-Aho on seuraava pääministeri!
Todennäköisesti, suomalaiset alkaa herätä ja loput on hönöjä.
Vihreät+menee+vielä+loppuvaiheessa+persujen+ohi,+joten+ei+11+%+kannatuksella+ei+päästä++hallitukseen.++SDP,+siinä+oikea+suunta.
Vihreät ja SDP hallituksessa on jo hyvä syy miettiä maastamuuttoa.
KristusSipilä
30.3.2019 18:40
Pohjanmaalla on pitänyt miehiä sitoa puuhun kun ovat jo menossa äänestämään PS.
Tulee hieno vaali-ilta, jos kansa ei enää siedä ja muistaa käydä uurnilla..
Aivan nyt joukolla äänestämään perussuomalaisia niin saadaan uutta suuntaa suomeen
Ei vaan löydy Perseiden listoilta täyspäistä ehdokasta.
Ei tuolla montaa täysijärkistä oo tähänkään asi ollut meitä luotsaamassa ja tässä pääsemättömässä ollaan nyt suomi osiltaan myyty.
Valtaahan nyt haetaan järelle, jotta muukama laittaa sitten asiat kuntoon näillä valtuuksilla mitä annamme persuille,
- nythän työnnetään päätäjistämme omanedun tavoitelijat sivuun näin somasti.
Yksinkertaisuuden huipentuma, sitten varmasti sulle löytyy hyvä ehdokas kun kukaan suomalainen ei ole enää ehdokkaana!
Sitäkö haluat?
Ei kannata valittaa, koska pian joudut pakostakin valittamaan pikkuisen suuremmista asioista, jos nyt ei kelkkaa käännetä.
Sossut ei tule koskaan mun ääntä saamaan!!!!!!!!!! Minun ääni menee, Liike Nytille.
Eikä mun!
Nämä vaalit on näköjään tyhmyys vaalit.
Jos on normi järjellä varustettu, niin ei voi miettiä kuin persujen äänestämistä, mutta suomalaiset ovat niin yksinkertaista kansaa, että osa sitten itkee hetken päästä kun TÄMÄKIN piti kokea kantapään kautte.
Meillä ei ole pruukattu kusta omiin housuihin joten persujen äänestäminen on poissuljettu eli tehdään nyt demarien kanssa se suunnanmuutos kun kokoomuskin on jo ottanut järjen käteen.
Huomenna keskiviikkona demarien vaalirekka torilla. Hypäkkää fiksujen ihmisten joukkoon kaikki vihamielisten persujen ahdistamat!
Pyh. Huomenna mennään ennakko äänestämään persuja, puheet on lätisty jo. Nyt on tekojen aika.
Ääni sdpeelle pudottaa työllisyyden sixpackin aikaisiin lukemiin.
Niin, tempputyöllisyys vähenee, ja hyvä niin.
Mieluummin satsaisin koulutukseen ja hyvinvointiin. Työpaikkojen määrä elää kuitenkin suhdanteiden mukaan hyvin pitkälti, millään oikeiston tempputyöllistyksillä ei tapahdu muutakuin tehotonta ilmaistyötä. Hyötyjiä korkeintaan jotkin orjatyöfirmat, joissa omistus ulkomailla.
Kokoomus vie rahat ulkomaille, veroparatiiseihin, ja rikkaille sijoittajille. Goodbye rahat vaan.
Demarien kannattajat....Uskottako tosissaan, että Antti, vanha ay-jyrä, ikänsä puhetyötä tehnyt, puhuisi nyt noin tökerösti läpiä päähänsä?
Totuus on, että ensi hallitus kaudesta tulee ennennäkemättömän vaikea ja raskas. Puolueesta ei löydy Erkki Tuomiojan lisäksi poliitikkoa, joka kestäisi painetta. A. Rinne on heittänyt jo pyyhkeen kehään.
Etsikää toiseksi mieluisin puolue.
Kyllä! Eihän tästäny mitään tuu ku työttömyys on vähentyny ja velan otto.antti pääministeriksi ja otetaan velkaa lisää niin paljo ku ikinä maailmalta vaan saadaan.hoitakoot jälkipolvet piikin puhtaaksi.
Uskokaa jo äänestämällä perussuomalaisia saadaan tähän touhuun jotain järkeä äänestämällä näitä vanhoja puolueita mikään ei muutu
Äärioikeistolaisia Persuja äänestämällä ei mitään hyvää tapahdu. Porvarit vaan rikastuu ja duunarit köyhtyy. Halla veisi leivän köyhältä kansalta.
Antti Rinne: Halla-ahon politiikasta Rinne haluaa sanoa vain yhden asian, ei sen enempää.
– Halla-ahon talousoikeistolaisuus verhotaan maahanmuuttokriittisyyteen. On epäreilua harhauttaa äänestäjiä. Halla-aho on kovin oikeistolainen talouspolitiikassaan, ja hänen suhtautumisensa julkisen sektorin ahkeriin ihmisiin on nuivaa. Ihmettelen perussuomalaisten käsienpesua. Ikään kuin he eivät olisi olleet mukana työelämän pakkolakeja esittämässä ja pienituloisten lomarahoja leikkaamassa, Rinne kritisoi perussuomalaisia.
Suomeen helpotusta näin :
> Halla-aho: Teollisuus kuristetaan hengiltä liian kunnianhimoisilla ilmastotavoitteilla <
Hölmöläisyys on jätettävä,
nyt kun siihen on mahdollisuus ja yksi ääni riittää siihen jokaiselta
> MILJARDIEN EUROJEN TUNARI - JUHA SIPILÄ! <
Yhteisen suomen taivalta pala,
korjaamalla pikkasen säätöjä pääsemme näin samaan yhtenäisyyteen
- elinympäristöjemme rakentajina
> Palanen Suomen suvea ja miehisiä sanoja menneisyydestä.
Laulu on AKS:n kunniamarssi 'Me tahdomme'. <
muistakaa ääni perussuomalaisille on ääni uuden suomen suunalle
Ei mitään suunnan muutoksia, edellisen hallituksen suunta oli oikea. Lisättäköön etten ole rikas vaan pieni palkkainen toimistotyötekijä.
En halua Suomen kurjistuvan vasemmisto käsissä. Ainoa hyvä asia mitä vasemmisto on aikaansaanut viimeisen noin sadan vuoden aikana oli työaikalaki. Sen allekirjoitan. 8 h viitenä päivänä viikossa riittää. Pitää olla myös vapaa-aikaa ja aikaa uneen. Tämä siis talouspolitiikan osalta.
Muutoin ajatten, että pohjimmiltaa ovat pahoja, koska nykyaikana eivät kannata kovempia rangaistuksia rikollisille, selittävät sillä, että se ei auta. Kyllä minua auttaisi jos eivät oli kaduilla ja tukeutuisivat ihmsten kerrostalo koteihin huollon avaimilla tai jos jos olet vuokrannut rikolliselta yksityiseltä kämpän sama juttu, luovuttavat sen kolmannen avaimen eteenpäin. Lähes sina löytyy joku joka luovuttaa avaimen. Pitäisi saada huollolta avaimet pois eikä vedota paloturvallisuuteen tms. kun ihmiset ovat vaarassa päivittäin omissa kodeissaan.
Sekin selvisi nyt. Kiurun tehtävänä oli hidastaa ja vaikeuttaa päätösten tekemistä.
Ei tullut yllätyksenä tuo tieto.
"Edellisellä hallituskaudella 2011-2015 työministerin salkku oli SDP:llä. Sitä kantoi entinen SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen. Ihalaisen kaudella työllisten määrä laski Suomessa Tilastokeskuksen mukaan 2 581 000 hengestä 2 433 000 henkeen, eli kaikkiaan 148 000 henkeä. Työttömyysaste nousi 7,7 prosentista 9,7 prosenttiin.
SDP:n mukaan työllisyyden kasvu johtuu nyt lähes kokonaan maailmantalouden hyvästä vireestä ja alhaisista koroista. Kerrottakoon, että kansainvälinen talous kasvoi ihan mukavaa vauhtia myös vuosina 2011-2015 ja korot olivat alhaalla."
Siinä demareiden "näytöt". 🤨
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/201808292201169374?fbclid=IwAR3EPotKUIZ5N_5JnE9xIhqV6laS3Gsik2XWiOZdL0zQ8oTsC9KJVgEHwTU
Ääni perussuomalaisille eikä vanhoille puolueille
Hyvä aloitus. Käytiin jo puolison kanssa äänestämässä SDP:tä. Suomen hyvinvoinnin palauttaminen voi alkaa.
Kävin eilen äänestämässä SDP:n ehdokasta enkä mitään äärioikeistolaista persupsykopaattia. Halla-Ahon porukka on köyhälle susi lampaiden vaatteissa!
Vähän näistä pakkolaeista mitä meinaavat kietasta suomalaiselta normi kansalaiselta,
> Halla-aho: Teollisuus kuristetaan hengiltä liian kunnianhimoisilla ilmastotavoitteilla <
Tuossa lisää suomalaisuuden puolesta asialinjaa .
> Peltokangas tamperetalolla 06.04.2019 <
Äänestäkää SDP!
Huijaripersuja voisin äänestää, jos Jouttikalliolta löytyy tuulimyllyjen läheisyyden vuoksi räjähtäneitä lepakoita ja ihmisen aiheuttama ilmastonmuutoskin on potaskaa!
Haluan rikollisille rangaistukset, ajaa diesel-autolla, syödä lihaa, puhua suomea, olla kuulematta rukouskutsua minareetista. Tämän vuoksi ei SDP:lle ja ääni Persuille. Kokoomuksen äänestys päättyi tähän elintasopakolaisten hyysäykseen.
Hieman mietittävää ennenkuin nostatte Rinteen jalustalle ja pystytätte hänelle patsaan - kausi voi jäädä lyhyeksi tulevien sairaslomien vuoksi. Lisäksi hän voi paljastua punaiseksi supersmurffiksi.
http://www.superhiiri.fi/?p=147
Onko Lapuasta tulossa uusi Kemi ?
Kun maailmalla on taloudessa myötätuuli, niin Sdp on porvaripuolue ja kun menee heikommin, se on aloittamassa sotaa.
http://perttirampanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/259383-sdp-oli-puolueena-puoluelehdistoineen-suurin-syyllinen-punakapinaan
https://www.verkkouutiset.fi/kl-sak-toi-hallitusneuvotteluihin-miljardin-euron-veroesityksen/
No niin SAK rahoitti SDP:n vaali"voiton" ja nyt alkoi vaatimukset. Näkyy kuka määrää, ei SDP vaan maksaja. yrittäjät nurin maastalous nurin. Jippii onnea vain teille , joiden vanhemmat ovat säästäneet niinkuin entisajan ihmiset tekivät ja maksoivat säästöistään veronsa nyt te maksatte perinnöstä uuden veron ja kun pistätte rahat johonkin maksatte uuden keksinnön omaisuusveron. Antin koura on SAK ohajuksessa teidän taskussanne.
https://www.youtube.com/watch?v=xraDd8ejjFI
Tässä seuraava uuden hallituksen toimenpide. Hankitaan kierrätyshävittäjät Ruotsista, siellä on jo kohta tarpeeksi maahan pudonneita.
Viisikko pulassa, kirjoittanut Enid Blyton.
Rinteen Antti kävi kans jollain oudolla sivustolla, josta kumppanit löytyi. Varsinainen älysivusto ei ollut kyseessä. SAK:n pelikirja...
"Veronkiristysten tsunami". Varaudu tulojen pienemiseen ja työttömyyteen! https://www.is.fi/politiikka/art-2000006105709.html
Jaahas, jonkun surkean punikin kommentti ehdittiin poistaa tästä ennen kuin ehdin lukea. Parempi niin.
SAK on pöydässäsi syövä loisjärjestö jola kiertää veroja niin paljon kuin mahdollista.
Elätätkö sinä tätä sikarikasta syöpäläistä ay-maksuilla? https://www.verkkouutiset.fi/ekonomisti-sak-esitti-veronalennuksia-vain-sektorille-jossa-se-tekee-bisnesta/
– Turvallisuuspoliisin yleinen tehtävä on suojata Ruotsia ja demokratiaa. Tehtäviimme kuuluu myös vähentää väkivaltaisen extremismin lisääntymistä ja kevään aikana Turvallisuuspoliisilla on ollut useita toimenpiteitä eri toimijoita kohtaan, joilla näyttää olevan viitteitä radikalisoitumiseen. Yksi toimenpide, jota Turvallisuuspoliisi voi käyttää on se, että ulkomaalaislain perusteella henkilö, joka on turvallisuusriski, voidaan ottaa säilöön.
Haes tolla pätkällä koko juttu luettavaksi !
Onkos sossuista tähän ?