Uskontokuntiin kuulumattomia yli 1,5 miljoonaa

Uskontokuntiin kuulumattomien määrä ylitti viime vuoden aikana 1,5 miljoonaa.

Kehitys on tässäkin, ei kovinkaan yllättäen, nopeutunut. Vuosien 2000 -> 2009 nousu oli 43%, vuosien 2009 -> 2018 taas 60 %. Ei liene huono veikkaus, että vuoteen 2017 määrä kasvaa ainakin 80 % nykyhetkestä.
15<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Tämä vastaa 27,4 prosentin osuutta, Selvää yli yhden prosentin kasvua vuoden aikana.

Äänestä
  • Kuvaa maallistumista, vaikka tuossa määrässä voi olla myös uskonnollisia samalla kun varsikin ev.-lut. kirkon jääsenistössä on edelleen paljon ei-uskonnollisia. Kirkon jäsenmääärää nosaa myös kastettujen lasten suuri - ylisuuri - osuus.

    Äänestä

  • Tutkimuksissa+yli+50+%+mieltää+itsensä+"ei-uskonnollisiksi".

    Äänestä

  • Nones kirjoitti:

    Tutkimuksissa+yli+50+%+mieltää+itsensä+"ei-uskonnollisiksi".

    Nuorisobarometrin+(2018,+s.+93)+kyselyn+mukaan+”ei-uskonnolliseksi”+luonnehti+itseään+57+%+ja+”uskonnolliseksi”+27+%.+Niiden+väliin+itsensä+asemoi+21+%.+Vahvemmin+ei-uskonnollisia+oli+33+%+ja+vahvasti+uskonnollisia+9+%.+Kahdeksassa+vuodessa+kaikkien+ei-uskonnollisten+osuus+on+kasvanut+noin+20+prosenttiyksikköä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaikissa kyselyissä on pientä epävarmuutta, koska kaikki kohderyhmään kuuluvat eivät omista puhelinta tai jos omistavat, eivät vastaa siihen, tai jos vastaavat soittoon, eivät halua vastata eli eivät vastaa kyselyyn. Tätä kutsutaan kadoksi. Vinouttaako kato jollain lailla tuloksia niin, että vastaajien jakaumat eivät aivan vastgaan koko kohderyhmän mielipiteitä? Sitä on vaikea arvioida.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nuorisobarometrin+(2018,+s.+93)+kyselyn+mukaan+”ei-uskonnolliseksi”+luonnehti+itseään+57+%+ja+”uskonnolliseksi”+27+%.+Niiden+väliin+itsensä+asemoi+21+%.+Vahvemmin+ei-uskonnollisia+oli+33+%+ja+vahvasti+uskonnollisia+9+%.+Kahdeksassa+vuodessa+kaikkien+ei-uskonnollisten+osuus+on+kasvanut+noin+20+prosenttiyksikköä.

    Kirkon tutkimuksissa tekem't kyselyt rippikoululaisten kannoista kertovat, että tuo trendi tulleee jatkumaan. Nuorisbarometrissähän on 15-29-vuotiaita.

    Äänestä

  • Nones kirjoitti:

    Tutkimuksissa+yli+50+%+mieltää+itsensä+"ei-uskonnollisiksi".

    Ihmisillä o n kuitenkin taipumus taikauskoisuuteen ja taipumus uskoa toisiaan. Ilman näitä ominaisuuksia ei uskonnoilla olisi sellaista jalansijaa kuin on. Taipumus ei ainakaan äkkiä pian katoa mihinkään joten realistista ja kyseenalaistavaa suhtautumista tarvitaan tulevaisuudessakin.

    Äänestä

Lukema on nyt 1,7 miljoonaa. Maailma kehittyy, Eskoseni.

Äänestä
  • Olen kuullut, että lukema on 1,6 mijoonaa? Miten on?

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Olen kuullut, että lukema on 1,6 mijoonaa? Miten on?

    Ei+ole+vielä+saavuttanut+tuotakaan.+Vuodenvaihteessa+28,5+%+oli+virallisten+uskontokuntien+ulkopuolella,+ja+se+teki+noin+25000+vajaat+1,6+miljoonaa.+Noin+paljon+tilanne+ei+ole+kolmessa+kuukaudessa+muuttunut.

    Äänestä

Siis vuodesta 2019 vuoteen 2027, niinkö?

Äänestä

Asiaa voi tosiaan esittää nin päin. Siis uskontokuntiin kuulumattomien määrällä. Mikä on lukema 31.12.2019 tilanteen mukaan?ä

Äänestä

Viro+on+EU:n+vapaamielisin+maa.+Siellä+uskonlahkoihin+kuuluu+vain+n.20+%+asukkaista.+Ortodoksiuskonto+on+venäjänkielisillä+paljon+yleisempi+kuin+luterilaisuus+vironkielisillä.

Äänestä
  • Myös tsekki ja slovakiakin ovat melko ei-uskonnollisia sekä jäsenyyksillä että mielipiteillä mitaten

    Äänestä

Nyt pistetään yli 200 000 paremmaksi. Uskontokuntiin kuulumattomia on yli 1,7 miljoonaa. Ei yhtään pelottavaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

jori.mantysalo kirjoitti:

Uskontokuntiin kuulumattomien määrä ylitti viime vuoden aikana 1,5 miljoonaa.

Kehitys on tässäkin, ei kovinkaan yllättäen, nopeutunut. Vuosien 2000 -> 2009 nousu oli 43%, vuosien 2009 -> 2018 taas 60 %. Ei liene huono veikkaus, että vuoteen 2017 määrä kasvaa ainakin 80 % nykyhetkestä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu