Tämän aamuisen YLE:n kannatuskyselyn uuden Jytkyn pelko on aiheuttanut valtamediassamme sen, mitä saattoi odottaakin. Eli valhemedia on alkanut PS-vastaisen kampanjoinnin ja jo tänään!?
Mamutusmyönteisiä juttuja on alkanut ilmestymään enemmän kuin normaalisti. Ja PS-vastaisia juttuja, uutisia ja kolumneja myös. Tulevien hallitusneuvottelujen suhteen kysellään PS-kantoja muilta puolueilta kalastellen kielteisiä näkemyksiä.
Huippuna UusiSuomi väittää, että YLE:n kysely suosisi persuja!? Vaikka ainakin aiemmat YLE-kyselyt ovat nimenomaan näyttäneet selvästi alhaisempia lukuja Perussuomalaisille kuin muut kyselyt!
Valtamedia alkoi PS-vastaisen kampanjan!
12
137
Vastaukset
- Tiedotan
Valta- eli valhemdian mukaan suomalaisuuden ja suomalaisten etujen ja oikeuksien puolustaminen on suurin synti Suomessa. Siksi se hyökkää ainoaa noita arvoja puolustavaa puoluetta vastaan.
- qåaäzm
Tämä tulee satamaa persuille enemmän ääniä.
- YLEManipuloi
Kirjoitelkoon valevaltamediat mitä tahansa, se vain lisää inhoa noita valeporukoita kohtaan ja vahvistaa omaa näkemystä ja peräänantamattomuutta.
Minulta ei ole mielipidettä kysytty , ja jos kysyttäisiin niin sanoisin että mitä helvettiä se teille kuuluu !
Joka tapauksessa äänestän sitä ainoaa puoluetta joka on äänenni ansainnut ! - ErotOnSelvät
Suomalaisuus on rasismia, mutta jos esität olevasi suomenruotsalainen niin silloin sinut hyväksytään, että näin on nyt tämä maamme tilanne kärjistynyt tänne muuttaneitten terroristien takia.
- kielietuilu_syynä
Niinpä. Vaikka geenitutkimusten mukaan "suomenruotsalaiset" ovatkin etnisesti suomalaisia eivätkä ruotsalaisia!?
- Vaalit_voitetaan
Tulee olemaan mielenkiintoista katsoa niitä ilmeitä ja reaktioita, kun vaalipäivänä tulee ensimmäiset ennusteet puolueiden äänimääristä klo 20.
Kuka toimittaja ei kestä sitä vaan jättää linjan ja poistuu paikalta ;)
Onko toimittajassa miestä tai naista ottaa lusikka kauniiseen käteen ja myöntää se tosiasia että kansa on tätä mieltä eikä sitä mieltä, jota toimittaja on vuosia tyrkyttänyt kansalle.- mädätystäkin.on
Siis tuotahan minäkin toivon, en vain ole yhtä optimistinen. Tälläkin palstalla riehuu eräs mulkvisti joka tekee kaikkensa muokatakseen ihmisten mielipiteitä ja äänestyskäyttäytymiitä. Osanen maksettua trollikoneistoa mokuttamassa täysillä. Noita riittää joka somealustoilla pakkosyöttämässä agendaansa ei-suvakkien pahuudesta ja rasistisuudesta natsittelujen kera.
Jos ei muuta keksitä kuin hyppypotkupolttopulloaitokantasuomalaisuudesta valitusta, isketään kuppaisilla hampaillaan kiinni pyöränrenkaaseen.
Joka päivä aamusta iltaan. Lienee tuttu tuokin joutilas. - mädätystäkin.on
mädätystäkin.on kirjoitti:
Siis tuotahan minäkin toivon, en vain ole yhtä optimistinen. Tälläkin palstalla riehuu eräs mulkvisti joka tekee kaikkensa muokatakseen ihmisten mielipiteitä ja äänestyskäyttäytymiitä. Osanen maksettua trollikoneistoa mokuttamassa täysillä. Noita riittää joka somealustoilla pakkosyöttämässä agendaansa ei-suvakkien pahuudesta ja rasistisuudesta natsittelujen kera.
Jos ei muuta keksitä kuin hyppypotkupolttopulloaitokantasuomalaisuudesta valitusta, isketään kuppaisilla hampaillaan kiinni pyöränrenkaaseen.
Joka päivä aamusta iltaan. Lienee tuttu tuokin joutilas.Äänestyskäyttäytymisiä siis.
- SuomiIsänmaa
Millaista? kerro esimerkkejä.
- HollannistaMallia
Eikös tuo shokki ole jo tiedossa yleläisillä mutta eivät siitä ole kansalle kertoneet.
Nettisivulla piilottelevat Hollannin vaalien järkytystä:
3 vuotta nuori puolue nousee suurimmaksi puolueeksi. Eihän sellaisen pitäisi olla mahdollista!
https://yle.fi/uutiset/3-10699851
Mutta samanlainen voi tapahtua Suomessakin, paitsi sillä erolla ettei puolue ole enää 3 vuotta nuori ;)
Suosittelen että menette lukemaan Suomen Uutiset (löytyy googlettamalla)
- Luettu
Kiitos vinkistä. Ketutti toisaalta Mykkäsen pärstän näkyminen siellä miinuksena.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2372658- 1011124
Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu1221088Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka58995Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153992Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717897- 63831
Perussuomalaisten kansanedustajalta erittäin raju puheenvuoro eduskunnassa massamaahanmuuttoa vastaa
https://www.is.fi/politiikka/art-2000012019924.html Hyvä, että perussuomalaiset tuo Suomen kansalle tätä vihervasemmisto237790- 37754
- 116728