EU syynä KARMEISIIN väestölukuihin!

HerääSuomi

https://yle.fi/uutiset/3-10712770

Pelkästään viime vuonna vieraskielisten eli mamujen määrä lisääntyi tilastokeskuksen mukaan peräti 103 000:lla henkilöllä Suomessa! Samaan aikaan kantaväestö väheni 36 000:lla henkilöllä.

Eli tilanne on jopa PAHEMPI kuin luultiin, kun Migri ilmoitti 79 000 henkilön saapuneen maahamme viime vuonna! Suomalaiset ovat siis vähemmistönä omassa maassaan ällistyttävän nopeasti.

Palstan vakioeunukit ovat yrittäneet kovasti vähätellä mamutulvaa ja väestökehitystä eli suomalaisen Suomen tuhoutumista. Siitä vaan laskukone kouraan ja laskemaan, koska tässä Euvostoliiton osavaltiossa me olemme vähemmistönä.

Nimenomaan EU on tämän järkyttävän kehityksen pääsyy, koska Brysselin paneurooppalaisen eliitin päätavoite on tuhota eurooppalaiset alkuperäiskansat ja niiden kulttuurit massiivisten väestönsiirtojen avulla muista maanosista.

8

80

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Huomautan

      Niinpä. Ei suinkaan ole sattumaa, että kovimmat EU-fanit löytyvät nykyään suomalaisvastaisesta puanviherkelta-sakista. Eunukit ovat uoranaisia maan- ja kansanpettureita.

      • Kyllä ne kovimmat EU-fanit löytyvät nimenomaan punavihreiden lisäksi Kokoomuksen, Kepun ja ruotsalaisten puolueiden johdosta.

        Kepulaiset, kokoomuslaiset ja ruotsalaiset puoluepamput hyvin tietävät että suurpääoma ”nykii naruista” mutta edellisten äänestäjät sekä vihervasurien puoluejohtajat ja vihervasureiden äänestäjät eivät sitä tajua ollenkaan…


    • Taas-naurattaa

      EU-vihaaja: "Pelkästään viime vuonna vieraskielisten eli mamujen määrä lisääntyi tilastokeskuksen mukaan peräti 103 000:lla henkilöllä Suomessa! Samaan aikaan kantaväestö väheni 36 000:lla henkilöllä."

      Valehtelet. Kyse oli viiden vuoden jaksosta

      "Eli tilanne on jopa PAHEMPI kuin luultiin, kun Migri ilmoitti 79 000 henkilön saapuneen maahamme viime vuonna! Suomalaiset ovat siis vähemmistönä omassa maassaan ällistyttävän nopeasti."

      Valetelet. Kyse on koko kirjoilla olevasta mamu-määrästä. Suomeen saapui noin 3 500 maahanmuuttajaa. Pääosa Virosta ja Venäjältä.

      "Palstan vakioeunukit ovat yrittäneet kovasti vähätellä mamutulvaa ja väestökehitystä eli suomalaisen Suomen tuhoutumista. Siitä vaan laskukone kouraan ja laskemaan, koska tässä Euvostoliiton osavaltiossa me olemme vähemmistönä."

      Lopeta jo valehtelu.

      "Nimenomaan EU on tämän järkyttävän kehityksen pääsyy, koska Brysselin paneurooppalaisen eliitin päätavoite on tuhota eurooppalaiset alkuperäiskansat ja niiden kulttuurit massiivisten väestönsiirtojen avulla muista maanosista."

      Hölynpölyä!

    • Nimenomaan EU ei ole tämän järkyttävän kehityksen pääsyy, koska Suomi on täysin itsenäinen valtio jonka päätösvalta on täysin suomalaisten omissa käsissä. Se että suomalaiset ovat suostuneet mielistelemään jotakin EU:ta, on siis täysin suomalaisten oma vika. Ei EU:n!

      • kummatapaus

        EU-politiikalla on kyllä osuutensa asiaan. Kehitysmaalaiset pitäisi pysäyttää ensimmäiseen turvalliseen maahan, eikä vaeltaa esim. Sipilän lupausten innoittamina pohjolan perukoille asti. Toinen EU-poliittinen asia on taakanjako, jossa kolmansien maiden vaeltajia jaetaan eri maihin. Suomen vika on se, ettei irtisanouduttu pakolaissopimuksista tai pyydetty niihin muutoksia, tai asetettu sellaisia rajoja, jotta maan kantokyky ei ylittyisi. Nythän se on ylitetty "miljoona"kertaisesti. Meillä ei ole varaa siihen.


      • Suomi ei ole täysin itsenäinen valtio, sillä olemme osittain alisteisia EU-pseudovaltiolle. Emme siis voi päättää kaikista asioista itsenäisesti, vaan osa päätetään EU:ssa, jossa sovitaan yhteiset pelisäännöt, joita emme voi yliajaa.


      • Taas-naurattaa

        Suomi on EU:n jäsenmaa ja sitoutunut sen sääntöihin, perussopimukseen ja lainsäädänöön,kuten muutki jäsenvaltio.

        EU:ssa tehdään päätökset yhdessä,mieluummin yksimielisesti ja yhteiseen etuun pyrkien.

        Se on kaikkien jäsenmaiden etu.


    • kummatapaus

      Työperäinen ja sivistynyt aito maahanmuutto on syytä erottaa humanitaarisesta maahantulosta. Työperäinen maahanmuutto aiheuttaa vain vähän kuluja verrattuna pakolaisleiritoimintaan, joka sitoo miljardeja euroja suomalaisten hyvinvoinnista, ja harvemmin heidän mukanaan tulee yhteiskuntaan sopimattomia asioita. Maahanmuutto ja populaatioiden hidas sekoittuminen on luonnollinen ilmiö globalisaatiossa, jota tietenkin pyritään järkevällä politiikalla pitämään ruodussa. Ulkomaiset duunarit sopeutuu ja sulautuu suomalaisten joukkoon nopeasti, eivätkä muodosta erillisiä populaatioita populaatioiden sisään. Se on ihan ok asia, joka on oikeasti hyödyllisiä, eikä rakennella kaarnaveneitä, eikä pohdita vääräuskoisten tuhoamista.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      155
      2910
    2. Kysy jotain kaivatultasi

      Tämä ketju on sitä varten.
      Ikävä
      235
      2193
    3. Tapettu

      On joku kangaskadulla perjantaina
      Sotkamo
      50
      2168
    4. Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?

      Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes
      Maailman menoa
      242
      1998
    5. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

      Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
      Maailman menoa
      26
      1720
    6. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      82
      1456
    7. Työvoimatoimisto

      Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve
      Työttömyys
      43
      1382
    8. Mitä ajattelet hänestä

      Millaisena pidät kaivattuasi?
      Ikävä
      127
      1198
    9. Onko jollekin vielä epäselvää Raamatun kanta homoseksuaaliseen käytökseen?

      😺 On oma mielipiteesi mikä tahansa on hyvä muistaa, mikä on Jumalan mielipide. Edelliset ketjut ovat tulleet täyteen jo
      Luterilaisuus
      317
      1060
    10. Mietin sua liikaa

      Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli
      Ikävä
      65
      905
    Aihe