Pankit myös

Luin jostain että Attendolla on suomessa 176 hoitokotia. Hyvin on kokoomus ja keskusta onnistunut.

Jokaisessa maalaiskunnassa on yleensä Osuuspankki, jonka toimitusjohtaja on kokoomukselainen. Istuu hän valtuustossa. On yleensä kunnan napamiehenä valtuuston puheenjohtaja. Valitsee hän Attendon kuten kunnon kokoomukselaisen kuuluu tehdä.

Vaan ei hoida Attendo, eikä mikään muukaan vaikka kotimainen pörssiyhtiö olipa se Mehiläinen tai vaikka Pihlajalinna pankkiasioitaan kunnan pienessä osuuspankissa. Siellä hoitavat pankkiasiansa pääkaupunkiseudun isoissa ruotsalaisissa pankeissa ja ulkomaiset yhtiöt omat asiansa vaikkapa tanskan pankeissa.

Kunnan Osuuspankin liikevaihto laskee ja päättääpä Osuuspankki sulkea pienen konttorinsa kunnasta. Pankinjohtajalle tarjotaan uutta paikkaa Helsingistä avustavana laskentavirkailijana tai toinen vaihtoehto on potkut. Mitenpä se vanhempi pankinjohtaja enää tuonne isoille kirkoille lähtisi, koti ja perhe on täällä. Työttömänä hän sitten on. Kannatti olla kokoomuksen puolella.

Jospa hän olisi valinnut sen pienen paikallisen yrittäjän siihenkin hoitokotiin, sepä varmasti hoitaisi pankkiasiansa siellä oman kunnan pienessä Osuuspankissa. Vaan eipä ole kukaan pienen yrittäjän puolella, tukemassa, auttamassa alkuun, lainaa antamassa. Nytkin suomessa voisi olla 176 pientä paikallista hoivakotiyrittäjää jotka tukisivat sen pienen kunnan elinkeinotoimintaa ja pankkia.

Mutta hieno mies on pankinjohtaja, kunnon kokoomukselainen. Pääomasijoittajien puolella, ei koskaan pienyrittäjän. Hieno on aate.

Kuntalaiset ovat ilman sitä viimeistäkin pankkia, konttoreita suljetaan jatkuvasti.
5129
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

176 kertaa on Suomessa äänestetty jollain porukalla ja päädytty tähän Attendo vaihtoehtoon.
Keskustan ja Kokoomuksen äänillä, osa maalaiskunnissa. Se vaatii aika ison porukan Suomessa jotka ovat näitä valintoja tehneet. Todella tuhansia päättäjiä on näihin osallistunut. Eivät nämä ole tulleet itsestään. Jokainen on valittu.

Ei ole pienyrittäjällä alkuun hienoja referenssilistoja, ei ole osoittaa näyttöjä, ei mahtavia henkilöluetteloja, ei viimeisen päälle hiottuja esityksiä tai kalvosarjoja, ei hienoja laatujärjestelmiä, ei koulutettuja myyntimiehiä puhumaan kauniisti, ei loppareita, ei antaa lahjuksia tai etuja. Mitäpä mahdollisuuksia pienyrittäjällä olisi tässä valintaprosessissa.

Pienyrittäjällä olisi vain tahto tehdä työnsä kunnolla, ehkä sairaanhoitaja joka haluaisi työllistää itsensä ja muutaman muun. Se ei riitä tänä päivänä. Varsinkin kun sitä halua ei ole, ei kokoomuksella, ei keskustalla.

Äänestä

Tulevaisuuden kirkonkylän raitti: Kunnanvirasto ja Attendo.

Äänestä

Väärin, väärin. Tiedätkö mikä säilyy, no kirpputori. Sitä ei tapa edes Sipilä tai Orpo.
Meilläkin oli ennen pankki, kaupat ja pelit. Nyt on enää kirpputori, yks mummo pitää sitä.
On ja pysyy.

Eli tulevaisuuden (eikä kovin kaukana) kirkonkylän raitti on:
Kunnanvirasto, Attendo ja kirpputori.

Äänestä

No nyt minä ymmärrän missä ne työpaikat ovat, kun ei niitä muuten ole näkynyt. Sipilä on kirkasotsainen rehellinen poliitikko joka ei tyhjiä laskettele. 140 000 eläkkeellä olevaa mummoa on perustanut kirpputorin. Ne rekisteröidään uusina yrityksinä ja työllistävät yrittäjän. Suomi on hyvässä nousuvireessä.

Äänestä

Ilmankos se työttömyys ei laske vaikka 140 000 uutta työpaikkaa on tullut. Mummot tuli markkinoille ja valtasi työmarkkinat. Ja hallituksen tavoite toteutui.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pankitmeneemyös kirjoitti:

Luin jostain että Attendolla on suomessa 176 hoitokotia. Hyvin on kokoomus ja keskusta onnistunut.

Jokaisessa maalaiskunnassa on yleensä Osuuspankki, jonka toimitusjohtaja on kokoomukselainen. Istuu hän valtuustossa. On yleensä kunnan napamiehenä valtuuston puheenjohtaja. Valitsee hän Attendon kuten kunnon kokoomukselaisen kuuluu tehdä.

Vaan ei hoida Attendo, eikä mikään muukaan vaikka kotimainen pörssiyhtiö olipa se Mehiläinen tai vaikka Pihlajalinna pankkiasioitaan kunnan pienessä osuuspankissa. Siellä hoitavat pankkiasiansa pääkaupunkiseudun isoissa ruotsalaisissa pankeissa ja ulkomaiset yhtiöt omat asiansa vaikkapa tanskan pankeissa.

Kunnan Osuuspankin liikevaihto laskee ja päättääpä Osuuspankki sulkea pienen konttorinsa kunnasta. Pankinjohtajalle tarjotaan uutta paikkaa Helsingistä avustavana laskentavirkailijana tai toinen vaihtoehto on potkut. Mitenpä se vanhempi pankinjohtaja enää tuonne isoille kirkoille lähtisi, koti ja perhe on täällä. Työttömänä hän sitten on. Kannatti olla kokoomuksen puolella.

Jospa hän olisi valinnut sen pienen paikallisen yrittäjän siihenkin hoitokotiin, sepä varmasti hoitaisi pankkiasiansa siellä oman kunnan pienessä Osuuspankissa. Vaan eipä ole kukaan pienen yrittäjän puolella, tukemassa, auttamassa alkuun, lainaa antamassa. Nytkin suomessa voisi olla 176 pientä paikallista hoivakotiyrittäjää jotka tukisivat sen pienen kunnan elinkeinotoimintaa ja pankkia.

Mutta hieno mies on pankinjohtaja, kunnon kokoomukselainen. Pääomasijoittajien puolella, ei koskaan pienyrittäjän. Hieno on aate.

Kuntalaiset ovat ilman sitä viimeistäkin pankkia, konttoreita suljetaan jatkuvasti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu