Miksi Jeesus ei perustanut maan päälle ainuttakaan seurakuntaa?

Jo 700 vuotta ennen Jeesuksen syntymää Jumala paadutti valitun kansansa. Kun kansa hylkäsi myös Jeesuksen tarjoaman pelastuksen, jätti Jeesus kansansa Saatanan hallintavallan alaisuuteen, jatkamaan isiltä perimäänsä tyhjänpäiväistä elämää:

Te tekopyhät! Oikein Jesaja teistä ennusti, kun hän sanoi:
-- Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan, mutta sen sydän on kaukana minusta. Turhaan he minua palvelevat, kun opettavat oppejaan, ihmisten tekemiä käskyjä."

"Te olette lähtöisin Saatanasta. Hän on teidän isänne, ja hänen halunsa te tahdotte tyydyttää. Saatana on ollut murhaaja alusta asti.

Hän on kaukana totuudesta, se on hänelle vieras. Kun hän valehtelee, hän todella puhuu omiaan, sillä hän on valehtelija ja valheen isä.

Mutta minua te ette usko, koska minä sanon teille totuuden."

"Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te teeskentelijät! Te rakennatte profeettojen haudoille muistomerkkejä, te koristelette vanhurskaiden hautakiviä ja sanotte: 'Jos me olisimme eläneet isiemme aikana, emme olisi heidän kanssaan tahranneet käsiämme profeettojen vereen.'

Näin te kuitenkin itse tunnustatte olevanne niiden jälkeläisiä, jotka murhasivat profeetat. .
Jatkakaa toki isienne tapaan, kunnes mitta on täysi!

Te käärmeet, te kyykäärmeitten sikiöt! Miten te voisitte välttää kadotustuomion?"

Koska koko maailma oli jo vuonna 90 Saatanan hallinnassa, niin tästä syystä kaikki eri uskonlahkot ja erihenkiset kirkkokunnat paapovat Israelia.

Jatkuu

32

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Aivopesty_maailma

      Niin että mikä jeesus??
      Ettei vain ollut joulupukki, se ainakin
      perustaa lapsista.
      Siksi kaikki kansat on vastakkain kun
      jokaisella on jokin kultti hahmo jota palvotaan!!

    • Se johtuu perisynnistä, isiltä peritystä tyhjänpäiväisestä elämästä. Kun jokaisella uskonlahkolla on ikioma hengellinen isänsä, jonka saatanallista perintöä vaalitaan - jopa veren voimalla, kuten tämäkin keskustelupalsta sen osoittaa.

      Siksi tämä Jeesuksen käsky on ehdoton:

      "Jos joku tulee minun luokseni mutta ei ole valmis luopumaan isästään ja äidistään, vaimostaan ja lapsistaan, veljistään ja sisaristaan, vieläpä omasta elämästään, hän ei voi olla minun opetuslapseni. "

      Kaikki uskonlahkot rakastavat Paavalia, joka jäi ilman Pyhää Henkeä, kun ei pystynytkään luopumaan Jumalan paaduttaman kansan perinnöstä:

      "Kolmen päivän kuluttua Paavali kutsui juutalaisten johtomiehet luokseen. Kun nämä olivat saapuneet, hän sanoi:
      "Veljet! Minut luovutettiin Jerusalemissa roomalaisten käsiin, vaikka en ole millään tavoin rikkonut kansaamme enkä isiltä perimiämme säädöksiä vastaan.
      Nyt minut on tuotu vangittuna tänne."

    • Teinppyynnönpois

      Okkultismi ei kuulu Raamattupalstalle.

      • Katotaasonnisuukoitkusi

        Etkä sinä!


    • ISIS

      Muslimiuskonto on ainoa oikea uskonto murhaamisineen, ja teloittamisineen.
      Kaikki muut ovat vääräuskoisia!!!

      • Miksi tahdot noudattaa Saatanan Paavalille antamaa käskyä:

        "Poistakaa keskuudestanne se, joka on paha."

        Minä noudatan lähettäjäni Jeesuksen Kristuksen opetusta:

        "Jeesus esitti heille toisen vertauksen taivasten valtakunnasta: "Mies kylvi peltoonsa hyvää siementä.
        Mutta kun kaikki nukkuivat, hänen vihamiehensä tuli, kylvi vehnän sekaan rikkaviljaa ja meni pois.
        Kun vilja nousi oraalle ja alkoi tehdä tähkää, rikkaviljakin tuli näkyviin.
        Työmiehet menivät silloin isäntänsä luo ja sanoivat hänelle: 'Herra, etkö sinä kylvänyt peltoosi hyvää siementä? Mistä siihen on tullut rikkaviljaa?'
        Isäntä sanoi heille: 'Se on vihamieheni työtä.' Miehet kysyivät silloin häneltä: 'Tahdotko, että menemme kitkemään sen pois?'
        'En', hän vastasi, 'te voitte rikkaviljaa kootessanne nyhtää sen mukana vehnääkin.
        Antakaa niiden kasvaa yhdessä elonkorjuuseen asti. Kun sen aika tulee, minä sanon korjuuväelle: Kootkaa ensin rikkavilja ja sitokaa se kimpuiksi, että se poltettaisiin. Mutta vehnä korjatkaa aittaani.'"


    • KauanVieläVenata

      Koska Jeesus itse uskoi välittömään maailmanloppuun kuolemassaan, mutta kun sitä ei (vieläkään) tullut niin kannattajat hajaantuivat epäuskoisia.

      Eli Jeesuksen perintönä ei pitänyt olla maallinen kirkko vaan taivasten valtakunta.

    • Tämä väitteesi on valhetta: "Koska Jeesus itse uskoi välittömään maailmanloppuun kuolemassaan,"

      Tämäkin väitteesi vaatii korjauksen: "Eli Jeesuksen perintönä ei pitänyt olla maallinen kirkko vaan taivasten valtakunta. "

      Jeesuksen perintönä on iankaikkinen elämä, eikä ainuttakaan ihmisten rakentamaa jumalanhuonetta, eikä niiden palvelijoita paaveja, piispoja, kirkkoherroja pappeja jne….

      "Minä menen valmistamaan teille sijaa mutta tulen sitten takaisin ja noudan teidät luokseni, jotta saisitte olla siellä missä minä olen. "

      Omien noutamisen hän ilmoitti tässä:

      "Joka on ottanut vastaan minun käskyni ja noudattaa niitä, se rakastaa minua. Ja minun Isäni rakastaa sitä, joka rakastaa minua, ja häntä minäkin rakastan ja ilmaisen hänelle itseni."

      Tämä toteutui minun elämässä Sanna myrskyn päivänä 11.8.1985 Lappeenrannan kirkossa.

      • Sawaddeekhap

        Miksi Jeesus ei kirjoittanut mitään muistiin tuleville sukupolville, vaan jätti koko tärkeän sanomansa huhupuheiden varaan muille kirjoitettavaksi?


      • Miksi Jeesuksen Jeesuksen ei tarvinnut pitää päiväkirjaa eikä kirjoitta muistiin opetuksiaan?

        Syy on näissä hänen ilmoituksissa:

        "Ollessaan heidän kanssaan aterialla Jeesus sanoi: "Älkää lähtekö Jerusalemista, vaan jääkää odottamaan sitä, minkä Isä on teille luvannut ja mistä olette minulta kuulleet.
        Johannes kastoi vedellä, mutta teidät kastetaan Pyhällä Hengellä. Siihen ei ole enää montakaan päivää."
        Silloin ne, jotka olivat koolla, kysyivät häneltä: "Herra, onko nyt tullut se aika, jolloin sinä rakennat Israelin valtakunnan uudelleen?"
        Hän vastasi: "Ei teidän kuulu tietää aikoja eikä hetkiä, jotka Isä oman valtansa nojalla on asettanut.
        Mutta te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teihin, ja te olette minun todistajani Jerusalemissa, koko Juudeassa ja Samariassa ja maan ääriin saakka."

        "Teissä kyllä pysyy se voitelu, jonka olette Pyhältä saaneet, ettekä te tarvitse kenenkään opetusta. Hänen Henkensä opettaa teitä kaikessa ja on tosi, hänessä ei ole petosta. Niin kuin hän on teitä opettanut, niin pysykää hänessä."

        Tämä on Saatanan synnin orjalle okkultismia:

        "Teinppyynnönpois
        30.3.2019 18:10
        Okkultismi ei kuulu Raamattupalstalle. "


      • Sawaddeekhap

        Koska Jeesus ei kirjoittanut päiväkirjaa, niin siitä syystä maailmassa on tällä hetkellä tuhansia toistensa kanssa Jumalan sanan tulkinnoista kinastelevaa lahkoa.

        Onko se mielestäsi hyvä asia?


      • Jeesus itse valehteli toisesta tulemisestaan:
        Totisesti: tässä joukossa on muutamia, jotka eivät kohtaa kuolemaa ennen kuin näkevät Ihmisen Pojan tulevan valtakuntansa kuninkaana." [Matt. 10:23]

        Kaikki ovat kuolleet.


      • Sawaddeekhap kirjoitti:

        Koska Jeesus ei kirjoittanut päiväkirjaa, niin siitä syystä maailmassa on tällä hetkellä tuhansia toistensa kanssa Jumalan sanan tulkinnoista kinastelevaa lahkoa.

        Onko se mielestäsi hyvä asia?

        Minusta se on erittäin hyvä asia, koska Jeesuksen kuolemassa päättyi Uusi liitto ja alkoi Jumalan lähettämä raju eksytys:

        "Mutta Jeesus huusi taas kovalla äänellä ja antoi henkensä.
        Sillä hetkellä temppelin väliverho repesi kahtia, ylhäältä alas asti. Maa vavahteli, kalliot halkeilivat, haudat aukenivat, ja monien poisnukkuneiden pyhien ruumiit nousivat ylös."

        Miksi hänen kuolemaan liittyi tämä väliverhon repeäminen? Väliverhon takan Jumala puhui papeille, ja Jeesuksen kuolemassa hän hylkäsi papit lopullisesti samoin kuin heidän jumalanhuoneensa.

        Tässä on muistettava tämä Jeesuksen ilmoitus:

        "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan."

        Näin hän toteutti tämän profeetta Hesekielin ennustuksen:

        " Minun laumani on hajonnut, kun se on jäänyt paimenetta, ja minun lampaani ovat joutuneet petojen suihin, kun ne ovat joutuneet erilleen laumastaan. ]
        Minun lampaani harhailevat pitkin vuoria, pitkin korkeita kukkuloita, ne ovat hajaantuneet joka puolelle maata, eikä kukaan kaipaa eikä etsi niitä.
        "Sen tähden, paimenet, kuulkaa Herran sana.
        Näin sanoo Herra Jumala: Minun lampaani ovat joutuneet petojen saaliiksi. Minun lampaani ovat joutuneet kaikenlaisten petojen suihin, koska kukaan ei ole niitä kainnut, koska paimeneni eivät ole tunteneet murhetta niistä. Paimenet ovat pitäneet huolta vain itsestään, minun laumastani he eivät ole huolehtineet.
        Sen tähden, paimenet, kuulkaa Herran sana.
        Näin sanoo Herra Jumala: Niin totta kuin elän, minä panen paimenet vastaamaan, minä vaadin heidät tilille lampaistani. Enää he eivät saa olla laumani paimenia, enää he eivät saa huolehtia minun laumastani eivätkä omasta hyvinvoinnistaan. Minä pelastan lampaani heidän hampailtaan, enää ne eivät joudu heidän ruoakseen.

        "Näin sanoo Herra Jumala: Minä etsin itse lampaani ja pidän niistä huolen.
        Niin kuin paimen pitää huolta lampaistaan, kun ne ovat hajaantuneet hänen ympäriltään, niin minä huolehdin lampaistani ja haen ne turvaan kaikkialta, minne ne sumuisena ja synkkänä päivänä ovat kaikonneet"

        Alkoi raju eksytys, kun Jeremian ennustus kävi toteen:

        " Tytär Siionin minä tuhoan, suloisen ja hemmotellun kaupungin.
        Sen luokse tulevat vieraat paimenet laumoineen, pystyttävät telttansa sen ympärille, jokainen ahmii oman osansa laitumesta."


      • Keskiraskas kirjoitti:

        Jeesus itse valehteli toisesta tulemisestaan:
        Totisesti: tässä joukossa on muutamia, jotka eivät kohtaa kuolemaa ennen kuin näkevät Ihmisen Pojan tulevan valtakuntansa kuninkaana." [Matt. 10:23]

        Kaikki ovat kuolleet.

        Ei valehdellut.

        Olin 48 vuotias, kun hän ilmestyi minulle, nosti ylös kirkkauteensa ja paransi monet menneisyyden haavat kun otti opetuslapsekseen, ja vieläkin elän 82 vuotiaan, vaikka monia tappouhkauksia on tullut.

        Etkö ole siitä tapahtumasta mistään lukenut?


      • TeuvoSuni kirjoitti:

        Ei valehdellut.

        Olin 48 vuotias, kun hän ilmestyi minulle, nosti ylös kirkkauteensa ja paransi monet menneisyyden haavat kun otti opetuslapsekseen, ja vieläkin elän 82 vuotiaan, vaikka monia tappouhkauksia on tullut.

        Etkö ole siitä tapahtumasta mistään lukenut?

        Nyt sinä valehtelet!
        Jeesus ihan selväsanaisesti sanoi, että osa kuulijoista ei kuole ennen kuin Jumalan valtakunta tulee maapallolle.

        Siitä on jo melkein 2000 vuotta, eikä sitä ole vieläkään tapahtunut.


      • Sawaddeekhap
        TeuvoSuni kirjoitti:

        Minusta se on erittäin hyvä asia, koska Jeesuksen kuolemassa päättyi Uusi liitto ja alkoi Jumalan lähettämä raju eksytys:

        "Mutta Jeesus huusi taas kovalla äänellä ja antoi henkensä.
        Sillä hetkellä temppelin väliverho repesi kahtia, ylhäältä alas asti. Maa vavahteli, kalliot halkeilivat, haudat aukenivat, ja monien poisnukkuneiden pyhien ruumiit nousivat ylös."

        Miksi hänen kuolemaan liittyi tämä väliverhon repeäminen? Väliverhon takan Jumala puhui papeille, ja Jeesuksen kuolemassa hän hylkäsi papit lopullisesti samoin kuin heidän jumalanhuoneensa.

        Tässä on muistettava tämä Jeesuksen ilmoitus:

        "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan."

        Näin hän toteutti tämän profeetta Hesekielin ennustuksen:

        " Minun laumani on hajonnut, kun se on jäänyt paimenetta, ja minun lampaani ovat joutuneet petojen suihin, kun ne ovat joutuneet erilleen laumastaan. ]
        Minun lampaani harhailevat pitkin vuoria, pitkin korkeita kukkuloita, ne ovat hajaantuneet joka puolelle maata, eikä kukaan kaipaa eikä etsi niitä.
        "Sen tähden, paimenet, kuulkaa Herran sana.
        Näin sanoo Herra Jumala: Minun lampaani ovat joutuneet petojen saaliiksi. Minun lampaani ovat joutuneet kaikenlaisten petojen suihin, koska kukaan ei ole niitä kainnut, koska paimeneni eivät ole tunteneet murhetta niistä. Paimenet ovat pitäneet huolta vain itsestään, minun laumastani he eivät ole huolehtineet.
        Sen tähden, paimenet, kuulkaa Herran sana.
        Näin sanoo Herra Jumala: Niin totta kuin elän, minä panen paimenet vastaamaan, minä vaadin heidät tilille lampaistani. Enää he eivät saa olla laumani paimenia, enää he eivät saa huolehtia minun laumastani eivätkä omasta hyvinvoinnistaan. Minä pelastan lampaani heidän hampailtaan, enää ne eivät joudu heidän ruoakseen.

        "Näin sanoo Herra Jumala: Minä etsin itse lampaani ja pidän niistä huolen.
        Niin kuin paimen pitää huolta lampaistaan, kun ne ovat hajaantuneet hänen ympäriltään, niin minä huolehdin lampaistani ja haen ne turvaan kaikkialta, minne ne sumuisena ja synkkänä päivänä ovat kaikonneet"

        Alkoi raju eksytys, kun Jeremian ennustus kävi toteen:

        " Tytär Siionin minä tuhoan, suloisen ja hemmotellun kaupungin.
        Sen luokse tulevat vieraat paimenet laumoineen, pystyttävät telttansa sen ympärille, jokainen ahmii oman osansa laitumesta."

        Joopa joo.
        Jumala muka haluaa kaikkien ihmisten uskovan, mutta sen sijaan lähettää suuren eksytyksen?
        Kummallinen tapa toteuttaa haluaan....

        Ja sinähän et tietenkään usko mihinkään eksytykseen, vaan olet oikeauskoinen (niin kuin joka ikinen uskova tuntuu olevan joka ikisessä lahkossa.)


      • Keskiraskas kirjoitti:

        Jeesus itse valehteli toisesta tulemisestaan:
        Totisesti: tässä joukossa on muutamia, jotka eivät kohtaa kuolemaa ennen kuin näkevät Ihmisen Pojan tulevan valtakuntansa kuninkaana." [Matt. 10:23]

        Kaikki ovat kuolleet.

        Et ymmärtänyt tätä:

        "Ihmisen Pojan TULEVAN VALTAKUNTANSA kuninkaana."

        Ei tämän Saatanan haltuun jätetyn maailman kuninkaana.


    • Jopi48

      Room.9:18 Niin hän siis on armollinen, kenelle tahtoo, ja paaduttaa, kenen tahtoo. 2Moos.4:21. 7:3. 14:4. 14:17

      • Toivoisin sinun ymmärtävän, miksi Jeesus kutsui Saulin, ja miksi Saatana teki hänestä Paavalin.

        Tämän, josta Saul ennusti:

        "Nyt tiedän, että te ette enää näe minua, ei kukaan teistä, joiden keskuudessa olen elänyt ja julistanut Jumalan valtakuntaa.
        Siksi minä tänä päivänä vakuutan teille, että jos joku teistä joutuu kadotukseen, syy ei ole minun: minä olen avoimesti julistanut teille kaiken, mitä Jumalan pelastussuunnitelmaan kuuluu.
        "Pitäkää huoli itsestänne ja koko laumasta, jonka kaitsijoiksi Pyhä Henki on teidät pannut; huolehtikaa seurakunnasta, jonka Herra omalla verellään on itselleen lunastanut.
        Minä tiedän, että lähtöni jälkeen teidän joukkoonne tulee julmia susia, jotka eivät laumaa säästä.
        Teidän omasta joukostanne nousee miehiä, jotka julistavat totuudenvastaisia oppeja vetääkseen opetuslapset mukaansa.
        Olkaa siis valveilla ja muistakaa, että minä kolmen vuoden ajan olen lakkaamatta, yötä päivää kyynelsilmin opastanut itse kutakin teistä."


    • Jobinpostia

      2Moos.32:33 Mutta Herra vastasi Moosekselle: Joka on tehnyt syntiä minua vastaan, sen minä pyyhin pois kirjastani. Ps.69:29

      • Se pyyhkiminen kuuluu Jumalalle, ei kenellekään ihmiselle.

        Saatana ei välitä Jumalan käskyistä, ja siksi ei kukaan Jeesuksen valittukaan ole pystynyt perustamaan seurakuntaa tähän maailman:

        "Tyytyköön opetuslapsi samaan kuin opettaja ja palvelija samaan kuin isäntä. Jos talon isäntää nimitetään Belsebuliksi*(pahojen henkien päämieheksi; Saatanaksi), kuinka paljon helpommin sen nimen saa talonväki!"

        "Minä olen ilmoittanut heille sanasi, ja he ovat saaneet osakseen maailman vihan, koska eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu."

        "Kaikki tulevat vihaamaan teitä minun nimeni tähden, mutta se, joka kestää loppuun asti, pelastuu."
        "Kuulkaa siis: Minä lähetän teidän luoksenne profeettoja, viisaita miehiä ja lainopettajia. Toiset heistä te tapatte ja ristiinnaulitsette, toisia ruoskitte synagogissanne ja ajatte takaa kaupungista toiseen."

        "Älkää luulko, että minä olen tullut tuomaan maan päälle rauhaa. En minä ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan.
        Minä olen tullut nostamaan pojan isäänsä, tyttären äitiään ja miniän anoppiaan vastaan. Viholliset ovat oman talon väkeä."

        "Menkää, minä lähetän teidät kuin lampaat susien keskelle."


    • Nyt metsä kirkkoni olla saa voin siellä kuunnella oravaa.

      • Omasta kokemuksesta voin sanoa, että hyvinkin voit olla Jumalan valittu. joka pitää sinut metsässä oravia kuunnellen siihen saakka, kun hän näkee hyväksi ilmestyä sinulle.

        Kuuntele myös muita metsän eläimiä, ettet vahingossakaan eksyisi kuuntelemaan pappien valheita, joista on Raamatussa satoja varoituksia:

        "Älkää luottako valheen puhujiin, jotka hokemalla hokevat: 'Tämä on Herran temppeli, Herran temppeli, Herran temppeli!'


    • dodiiih

      Nish'pe on eräs monista itämaisista jumalista. Legendan mukaan saat energiaa ja hyvinvointia toistamalla hänen nimeään nopeaan tahtiin. Nish'pe, Nish'pe, Nish'pe, Nish'pe, Nish'pe... kokeile.

      • Tässä valtakunnassa olen kuullut nämä versiot:

        "Hauki on kala, hauki on kala, hauki on kala."
        "Vain veri pelastaa, veri pelastaa, veri pelastaa."
        "AamenkiitosJeesus, AamenkiitosJeesus, AamenkiitosJeesus."


    • Vanhan liiton aikana Jumala oli todella pitkämielinen, kun sieti pappeja, jotka itse oli valinnut, vaikka he noudattivat Saatanan tahtoa, ja kansa heidän perässään.

      Silloin Jumala itse antoi veren vuotaa, niin omien kuin pakanoidenkin. Kun ensimmäisen kerran luin Raamatun Vanhan liiton veriteoista, ihmettelin vedenpaisumusta ja erityisesti tätä tapahtumaa:

      "Kun israelilaiset olivat asettuneet Sittimiin, Israelin miehet luopuivat Herrasta ja alkoivat elää moabilaisnaisten kanssa.
      Naiset kutsuivat heitä omien jumaliensa uhrijuhliin, ja miehet söivät uhrilihaa ja kumarsivat heidän jumaliaan.
      Näin israelilaiset antautuivat palvelemaan Baal-Peoria, ja siksi Herra vihastui heihin.
      Herra sanoi Moosekselle: "Kokoa kaikki kansan johtomiehet ja teloita heidät julkisesti minun edessäni, että hehkuva vihani kääntyisi pois Israelista."
      Mooses sanoi Israelin tuomareille: "Surmatkaa heimolaisistanne kaikki, jotka ovat antautuneet Baal-Peorin palvojiksi."
      Itkiessään pyhäkköteltan ovella israelilaiset, Mooses ja koko kansa, saivat nähdä, kuinka muuan mies palasi heimonsa pariin midianilainen nainen mukanaan.
      Pinehas, joka oli pappi Aaronin pojan Eleasarin poika, astui silloin esiin väkijoukosta. Hän otti käteensä keihään, meni miehen jäljessä teltan perälle ja lävisti keihäällä molemmat, israelilaisen miehen ja midianilaisen naisen, nauliten heidät siihen paikkaan. Silloin israelilaisia ahdistanut vitsaus lakkasi, mutta heitä oli jo kuollut kaksikymmentäneljätuhatta."

    • Kirjakääröt

      Matt.12:40 Biblia (1776) Sillä niinkuin Jona oli valaskalan vatsassa kolme päivää ja kolme yötä, niin pitää myös Ihmisen Poika maan sydämessä kolme päivää ja yötä ole oleman. Valaat ei ole kaloja. Valaat (Cetacea) on vedessä elävien nisäkkäiden lahko.

    • Kaltaisistasi kirjoitusten tutkijoista on Jeesus antanut erinomaisen lausunnon:

      "Te kyllä tutkitte kirjoituksia, koska luulette niistä löytävänne ikuisen elämän -- ja nehän juuri todistavat minusta.

      Mutta te ette tahdo tulla minun luokseni, että saisitte elämän

      En minä ole ihmisten kiitoksen tarpeessa. Minä tunnen teidät, teissä ei ole rakkautta Jumalaan.

      Minä olen tullut Isäni nimissä, ettekä te ota minua vastaan. Mutta jos joku toinen tulee omissa nimissään, silloin te kyllä olette vastaanottavaisia.

      Kuinka te voisittekaan uskoa! Te kärkytte kunniaa toisiltanne ettekä etsi sitä kunniaa, joka tulee yhdeltä ja ainoalta Jumalalta."

    • Ksyväinen

      Miksi tästä ei haluta keskustella?

      • AamenkiitosJeesus

        Kukapa saatanan kanssa haluaisi keskustella?


    • RakastanPaavalia

      Jeesus ei varmaankaan perustanut seurakuntaa siksi, koska ei ollut yhden vaimon mies.

    • eahgpu

      Jeesus ei ehtinyt perustamaan seurakuntaa, kun oli juutalaisia, jotka eivät uskoneet, että Jeesus on Jumalan poika, vaan häntä pidettiin Jumalaa pilkkaavana. Nämä nykyajan sortajat (juutalaiset) osaavat rikkoa Jumalan lakia kaikessa. Raamattukin sen kertoo. Jeesuksen piti ylösnousta ja ilmestyä opetuslapsille ennen taivaaseen siirtymistä, että he uskoisivat ja levittäisivät ilosanomaa perustaen seurakuntia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Valkeakosken tappo

      "Tyttö löytyi poliisin mukaan kuolleena läheisestä metsästä muutaman sadan metrin päässä kotoaan. Uhrin löysivät hänen k
      Henkirikokset
      212
      34481
    2. Kuka oli tekijä?

      Jos tekijä oli suomalainen, onko hänen vanhempiaan jo tavoitettu? Mitä mieltä ovat aikamiespoikansa teosta? Entä puoliso
      Valkeakoski
      256
      22064
    3. Valkeakosken murhaaja-raiskaaja on kantasuomalainen mies tiedottaa poliisi

      Some- ja palstapersut ehtivät jo moneen kertaan julistaa tekijän maahanmuuttajaksi. Miten meni niin kuin omasta mielestä
      Maailman menoa
      440
      11155
    4. Onko tekijän nimi tiedossa?

      Joko tiedetään?
      Valkeakoski
      84
      7591
    5. 15-vuotiaan ruumis valkeakoskella

      Nuoria tyttöjä tappavat miessaalistajat ja toiset nuoret. Miessaalistajille ruumiin kätkeminen tai tuhoaminen ei ole on
      Poliisi
      27
      6675
    6. Valkeakosken kiinniotettua ei epäillä

      Kummallisia kommentteja ja uhkauksia poliisi taas jakelee orjakansalle muituttaakseen verisrstä kostosta jos rahvas kapi
      Maailman menoa
      54
      5073
    7. Kantasuomalainen mies pidätetty - ulkomaalaiset syyttömiä tekoon

      Verityöstä on pidätetty vuonna 2005 syntynyt mieshenkilö. Ulkomaalaisilla ei mitään yhteyttä tekoon.
      Valkeakoski
      196
      4107
    8. Tekijä on poliisin vanha tuttu

      Ihan supisuomalainen.
      Valkeakoski
      46
      1756
    9. Valkeakosken murhaaja

      Raiskausrikosten joukossa kanta suomalainen tekijä on niin harvinainen että kannattaa erikseen mainita. Raiskausuutisia
      Maailman menoa
      35
      1693
    10. Miksi kaupunki toivoo nuorilta malttia?

      https://www.hs.fi/suomi/art-2000010453236.html "Älkää suunnitelko kostoa" Mistä on kyse? ”Toivomme, että nuorten taho
      Valkeakoski
      43
      1627
    Aihe