Tämä koulukiusaaja jatkaa vaalitemppujaan. Valtuustoaloitteen jälkeen keksi käydä suttaamassa mainoksensa 9-tien varrella ja nyt jakaa fb:ssa kuvia sutatuista mainoksista. Kaikin tavoin haetaan huomiota.
Etkö häpeä Kymäläinen?
Sami Kymäläinen sotkenut omat vaalimainoksensa
9
654
Vastaukset
- tussikynä
Kieltämättä sama tuli mieleen.
- epätoivonen
huomiota täytyy saada keinolla tai toisella, kun ei taidot riitä eikä onnistu
- MendelenEnkeli
Kieltämättä kävi eilen mielessä, että miltähän ko. tyyppi näyttäisi, jos kävisi piirtämässä natsiviikset vaalimainokseen. Mutta koska olen lainkuuliainen kansalainen, jätin idean vain ajatuksen tasollle.
- Moraali-ja-arvopohja
Hämmästelen näitä porukoita, ottamatta mitenkään kantaa puolueisiin. Orivesiläisten keskusteluryhmässä syytetään kiljuen mutta ilman mitään varmuutta eri ryhmiä Perussuomalaisten vaalimainoksien tuhrimisesta. Vaalimainosten sotkeminen onkin sekä typerää että laitonta. Mutta heti sen jälkeen laitetaan SDP:n puheenjohtajasta valemainos puolueen oikealla logolla varustettuna samaan ryhmään. Se ei ole mikään ongelma. Valtuuston puheenjohtaja ja kaupunginhallituksen jäsen peukuttavat avoimesti valemainokselle. Ja tämä siis on okei. Ihmettelen vaan, mistä näiden ihmisten moraali ja arvopohja kumpuavat.
- ristonmustalammas
Loputtomasta alemmuudentunteesta ja kyvyttömyydestä täyttää Isän asettamia odotuksia. Loputtomasta pelosta, että muilla menee paremmin ja on kivampaa. Niin muuten onkin.
- EHS
Niin mitä tulee tähän koulukiusaamisasiaan niin turhaa ulinaa. Kymäläinen kuulemma itse on sitä mieltä että lasten pitää kestää sentään tavallista elämää ja kolhuja ja jos joku uhriutuu jos koulussa vähän joku sanoo pahasti tai tönii tai muuta semmosta lasten tavallista touhua, niin heti koetaan että kiusataan. Vaikka tommosia idioottimaisia juoruja liikkuukin tästä hyvästä ehdokkaasta ja kuulemma on moni joutunut Kymän ja hänen porukan niin sanotun kiusaamisen kohteeksiniin minä kannatan häntä, kyllä näitä uhriutujia aina piisaa.
- ESjonne
Yks kiusaa kakaroita, toinen koiria.
- Kiusattu
Pitää kestää se, että Kymäläinen pesi koulukaverin tukan vessanpötössä?
- Hfigfkygh
Kestää katsos jatkossakin samanlaista kohtelua.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.1542079Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3081769- 931577
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois801241Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2001220- 671160
- 251081
- 481017
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl73976Maalaisliiton nuorilta paljon puhuva idea
Taas vongataan lisää tukea... kehdosta hautaan! Maalaisliiton nuoret aka Keskustanuoret haluaa Suomeen valtiollisen dei23967